maanantai 2. lokakuuta 2017

Asiaa ja ajatuksia lähikirjastosta ja lukemisesta



Viikonloppuaamu, kello kahdeksan, mitähän tekis? Minäpä lähden kirjastoon! Lähikirjastoon puolen kilsan päähän. Täällä Kortepohjan kirjastossa on laajennetut aukioloajat, eli kirjasto on normaalisti auki maanantaista torstaihin klo 13-19 ja perjantaina klo 10-16. Kirjastokortilla ja PIN-koodilla kirjastoon pääseen arkiaamuisin klo 9 alkaen, perjantai-iltaisin aina klo 21 saakka ja viikonloppuisin jopa klo 8-21. Tämä on niin sanottua omatoimikirjastoa eli paikalla ei ole henkilökuntaa. Kirjastokortin ja PIN-koodin lisäksi asiakkaan tulee olla joko täysi-ikäinen tai aikuisen seurassa. Ihan superhieno homma! Olen kyllä vimpanpäälle lähikirjasto ihminen. Jos en itseni takia, niin muiden alueen asukkaiden. Aika monelle ikäihmiselle kirjasto on henkireikä. Lähikirjastot ei myöskään voi muuttua täysin tai läheskään täysin itsepalvelukirjastoiksi. Se, että lapsi pääsee kirjastoon, ensin aikuisen kanssa ja myöhemmin itsenäisesti, on mun mielestä panostus tulevaisuuteen. Lasten lukemisesta ollaan muutenkin huolissaan (klikkaa esimerkiksi tämä! Vanha, mutta edelleen ajankohtainen uutinen!) ja vaikka vanhemmilla ja muilla aikuisilla on iso rooli, ei lähikirjastojen sulkeminen ainakaan tilannetta helpota! Lähikirjastot on myös mulle tosi hyvä juttu. Vaikka kirjasto paikkana on pikkulapsuudesta asti tuttu, en oikein koskaan ole sopeutunut pääkirjastoon. Ihan liian iso ja kolkko paikka hyllyjen välissä haahuiluun ja kirjojen selailuun.

Voin hyvin allekirjoittaa edellä klikatun uutisen toteaman siitä, että mikäli lukuinnostus lapsuudessa syttyy, se myös säilyy ja nousee uudelleen esiin, vaikka suvantovaiheita olisi. Omalla kohdalla lukeminen on oikeastaan aina ollut tavalla tai toisella isostikin elämässä. Lapsuudesta muistan, että nuorempien sisarusten päiväuniaikaan äiti usein luki meille isommille. Itse opin lukemaan siinä 5-6 vuotiaana, pitäisi varmaan tarkistaa äitiltä. Kuitenkin reilusti ennen kouluikää ja aapisen tavaaminen tuntui ihan liian helpolta. Iskä oli kova lukemaan ja lapsuudesta muistankin, että sillä oli aina jokin kirja nenän alla iltaisin. Ihan parasta oli, kun lapsena mökkireissulla pötkötettiin vierekkäin omat kirjat nenän alla. Äiti siis toi kirjat elämään lukemalla meille ja iskä taas esimerkillään. Molemmilla lie iso vaikutus siihen, että pidän lukemisesta. Lukeminen on tavallaan sosiaalista: tykkään edelleen siitä, kun Jarpan kanssa luetaan hipihiljaa omia kirjojamme ennen nukkumaan menoa. Jos tulisi jotain mieleen, sen voisi sanoa, mutta suurimmaksi osaksi ollaan hiljaa. Siitä huolimatta olen aina perillä siitä, mitä hän lukee ja toisinpäin.



Kirjastossa muistan hypänneeni ihan pikkulapsesta saakka. Ensiksi äitin tai iskän kanssa: odotettu päivä ja sai taas kasan uusia kirjoja. Aika pienenä jo siellä kuitenkin ruvettiin käymään itsenäisesti. Lasten hyllyt vaihtui kohtalaisen pienenä nuorisohyllyihin ja nuorisoiässä luettiin jo aikuisillekin kirjoitettuja kirjoja. Neiti etsivät vaihtui Agatha Christieen ja tallidraamat laajeni jos jonkinlaiseen nyyhkykirjallisuuteen. Teininä kirjastoa tuli käytettyä myös muuhun, kuin itsetarkoitukseen: notkumiseen kavereiden kanssa. Lähtökohtaisesti piti kuitenkin osata käyttäytyä hyvin, sillä välit kirjastontäteihin piti säilyttää. Olihan lukeminen elinehto ja myös kaveripiirin muut tytöt oli kovia lukemaan. Kirjoja kierrätettiin kaverilta toiselle ja yhden lainan aikana saman kirjan kerkesi lukea monta tyttöä. Murrosikä siis vain kiihdytti lukemistahtia ja monenmonituista kertaa sitä tuli ahmittua peiton alla taskarin valossa kirjoja, kun valot olisi pitänyt sammuttaa jo aikapäiviä sitten.

Suvantovaiheita viihdekirjallisuuden suhteen on tullut myös itselle. Joskus on mennyt pitkiäkin aikoja ettei juuri ole tullut luettua. Joskus nuo suvantovaiheet ovat liittyneet opintoihin, joskus johonkin muuhun. Myönnän kuitenkin reilusti sen, että älypuhelin ja teknologia on varmasti myös omalla kohdallani ottanut aikaa perinteiseltä lukemiselta. Aika usein siellä sängyssä tulee pläräiltyä parit blogit, artikkelit ja uutiset siinä, missä jonain toisena aikana olisi lukenut pari aukeamaa kirjaa. Se on ehkä vähän surku, mutta varsinaisesti en ole asian eteen toistaiseksi mitään aktiivista tehnyt. Ennemmin tai myöhemmin ja isommin tai pienemmin tulee kuitenkin aina palattua kertomakirjallisuuden pariin. Viime vuosina on lukulistalla ollut paljon opiskelu- ja ammattikirjallisuutta. Harrastuskirjallisuutta olen myös lukenut aina kohtalaisen paljon ja nykyään mukaan mahtuu myös satunnaisesti ns. "self help -kirjoja" liittyen milloin mihinkäkin. Viimeisimpänä ehkä vauvan uneen, hah. Kertomakirjallisuuden parista omia suosikkeja on draamakirjallisuus, ns. "nyyhkytarinat". Monenlaiset ihmissuhdekuviot uppoaa kyllä, mutta pelkkää romanttista höttöä en jaksa lukea. Joinain aikoina tulee luettua dekkareita, etenkin pohjoismaalaisia. Lisäksi luen elämänkertoja tai tositapahtumiin perustuvia teoksia esimerkiksi jostain merkittävästä tapahtumasta jollekin ihmiselle. Aika paljon menee myös erilaisiin maailman kriiseihin liittyvää kirjallisuutta, jossa näkökulma lähes poikkeuksetta on tahtomattaan tilanteeseen joutuneen ihmisen/ihmisten tarina.

Nyt oman lapsen myötä lukemisen kulttuuria pitää entistäkin tärkeämpänä ja ehdottomasti haluan siirtää tuon perinnön eteenpäin!

Millaisia kokemuksia sulla on kirjastoista? Entä lukemisesta eri ikäkausina tai erilaisissa elämäntilanteissa? Millaista kirjallisuutta sä luet vai onko lukeminen edes kivaa? Oletteko te hyllyjen välissä haahuilijoita vai otan mitä tulin hakemaan -tyyppejä?

P.S. Postauksen kuvat Kortepohjan lähikirjastosta joskus vuosi(a?) sitten. Lempikirjastosta!

4 kommenttia:

  1. Hehe, jälleen kerran sun postaus saa aikaan kunnon nuoruusvuosinostalgian :D tuossa kyseisessä kirjastossa on nimittäin tullut vietettyä satoja (vai tuhansia?) tunteja silloin aikanaan. Huippupaikka, sekä miljöönä että tarjonnaltaan!

    Mulla väheni opiskeluvuosina lukeminen tosi paljon, mutta tänä vuonna otin tavoitteeksi a) alkaa käydä kirjastossa säännöllisesti ja b) alkaa lukea säännöllisesti ja mieluiten vielä c) vaihtaa päämäärätön netin selailu mahdollisimman paljon lukemiseksi. Aika hyvin olen onnistunutkin, ainakin kahdessa ekassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon sen :D. Omat nostalgiat on Alavudella. Hassua, että jonkun toisen (eli sun :)9 nostalgian on täällä, missä on mun nykyhetki. Niin se elämä vie. Ihanaa syksyä!

      Poista
  2. Kirjastoa tulee käytettyä ahkerasti. Meillä Pohjoisessa käy kylässä kirjastoauto kerran kahdessa viikossa mutta Ivalon kirjastossa tulee asioitua säännöllisesti.
    Lukeminen on perusedellytys kirjoittamiselle. Koska kirjoitan muutakin kuin blogiani on välttämätöntä lukea ja tutustua kirjallisuuteen, myös vanhaan, mikäli aikoo kehittyä kirjoittajana tai ylipäätään ihmisenä.
    Kirja on ja pysyy. Jos verrataan kirjaa ja sähköistä tekstiä niin kuka enää kymmenen vuoden päästä löytää mitään mistään ? Sensijaan fyysisesti olemassaolevaan kirjaan voi palata aina.
    Hyvää Syksyä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastoautoilu on tuttua juttua. Oltiin pienenä kaikki kesät läpeensä mökillä, jossa vieraili kirjastoauto ja kauppa-auto. Luulen, ettei kumpikaan käy enää niillä seuduilla. Onkohan kauppa-autotoimintaa enää missään?? Valokuvissa pätee tuo sama juttu, mitä kirjoitit fyysisesti olemassaolevasta kirjasta.

      Hyvää syksyä myös teille :).

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3