tiistai 21. kesäkuuta 2016

Neljän koon viikonloppu: Kirkkoveneilyä, kuoharia, Konnevettä ja komeita maisemia!

Viikonloppu sisälsi kaikkea otsikossa mainittua. Mun pikkusisko on piakkoin menossa naimisiin ja vietettiin hänen polttareitaan viime viikonloppuna. Ajankohta ei hänen uteliaasta ja organisoivasta luonteesta johtuen pysynyt salassa, vaikka vielä perjantainakin väitin kivenkovaa meneväni Lappeenrantaan ja Jukolan viestiin. Polttareiden sisältö sen sijaan pysyi ja hyvä niin.



Oltiin tosiaan mun toisen pikkusiskon kanssa järkkäilty lauantaisa sunnuntaihin mökki Konnevedeltä Liesjärven rannalta. Matkalla oli pieni liftaukseen liittyvä nolaustehtävä, mutta kaikenlainen perus polttarinolailu jäi sitten siihen. Ohjelma numerona oli kirkkovenesoutua ja piknik saaressa. Porukka valitettavasti typistyi kohtalaisen pieneksi, mutta hyvin saatiin kuuden hengen tyttöporukalla ja yhdellä miesvahvistuksella (eräyrittäjä, jolta vuokrattiin mökki sekä vene ja tilattiin myös illan sapuskat) neljäntoista hengen kirkkovene liikkeelle. Se täytyy kyllä myöntää, että tuskin oikeaan suuntaan olis selvitty ilman sitä miesvahvistusta! Pari kaveria olisi vielä mahtunut joukkoon, niin soutaminen olisi edelleen ollut helppoa. Jokaisella paikalla jos olisi ollut soutajat, olisi hommaan ihan oikeasti saanut keskittyä ettei soutaminen olisi mennyt airojen yhteen kolisteluksi.



Sää oli perinteinen Suomalainen kesäsää. Sateinen. Menomatka saatiin soutaa hyvässä (!, tuulisessa, pilvisessä, kosteassa) kelissä, joka piti aina piknikinkin ajan. Paluumatkalla sen sijaan tuli vettä ja täysiä. Jokainen likka ajatteli asian positiivisesti ja hämmästeltiin sitä, että olipa kiva, kun sade taukosi just menosoudun ja piknikin ajaksi. Energiaahan olisi voinut käyttää myös negatiiviseen ajatteluun, mutta onneksi joukosta ei löytynyt yhtään sellaista tyyppiä. Miksi vatvoa asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa? Sää nyt on hyvin pitkälle sellainen juttu. Tuli kunnolla testattua myös viime kuukausina hankitut corevaatteet, jotka sai yhdeksä pojoa. Takin pituus takaosastaan ei ehkä ihan riittävä ole soutu-urheiluun, koska persusta hörppi vähän vettä. Sauna ja safka maistui soudun päätteeksi ja tulipahan heitettyä myös talviturkki. Illanvietto jatkui aina yöhön saakka, muttei kuitenkaan niin myöhään, etteikö seuraavana päivänä olisi keritty brunssittelemaan ja viettämään yhteistä aikaa ennen kotiinlähtöä.



Kirkkovenesoutu oli kyllä kokemus, jota en halua jättää ainoaksi. Sulkavan soutu, täältä tullaan! Ihanaa oli viettää viikonloppua huippujen naisten seurassa. Luulen, että myös itse polttarisankari tykkäsi kyseisenlaisesta ohjelmasta perinteistä remuamista enemmän. Aika on tainnut ajaa sellaisen ohitse ihan koko porukan suhteen.

2 kommenttia:

  1. Mua ihan tosi paljon haluttaisi päästä soutamaan kirkkoveneellä! Olen soutanut vain kerran ja silloin osallistuinkin Terwasoutuun, n.90km ja 2 päivää :) Nukuttiin koko venekunta puolijoukkueteltassa! Ihan todella huikee kokemus, jäi hyvät muistot :) Kivalta kuulostaa muutenkin teidän polttaripäivä!

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3