tiistai 22. maaliskuuta 2016

Leuanvetoleirin finaali ja mopsihaaveita

Kahden viikon leuanvetoleiri päättyi ciime viikolla ja lopputulos oli edellisviikonloppuna tehty maksimi, eli 13 kappaletta. Viimeistely jäi ihan puolitiehen sen penteleen vatsataudin vuoksi. Ennätykset jokatapauksessa paukkuu! Kohta voin pitää itse itselleni seremonian ja julistaa itseni meidän perheen leuanvetokuningattareksi. Jarppa jo joutuu puuttumaan mm. siihen, että nousen liian nopeesti ala-asennosta, jalat heijaa liikaa, ei menis kisoissa läpi ja muuta, mikä on lähinnä hyttysen ininää ja hivelee mun leuanveto-itsetuntoa entistä enemmän. Oon kokeillut täällä myös lisäpainoleuanvetoa. Ja tällä kertaa tarkoitan ihan oikeaa vyötäröllä roikkuvaa kiekkoa, en joulukiloja. Ihanan turvallista rakentaa uskottavuutta lisäpainoleuanvetoon omassa ylhäisessä yksinäisyydessä. Tulosten paranemista selittää kyllä pitkälle myös se, että paino on (yllätäen taas) laskusuuntainen immobilisaation aikana. Nyt vatsataudin jäljiltä vielä ihan superalhainen, mutta no can do, koska voimat on vaan edelleen niin vähäiset enkä halua pilata rehvakasta tulostani totaalipaskalla yrityksellä.

Leuanvetoa ja voimistelurenkaita


Leuanvetoa enemmän oon kuitenkin oppinut 13-vuotiaiden mielenmaisemasta. Vai pitäisköhän sanoa, että 31-vuotiaiden mielenmaisemasta!? En todellakaan tiedä. Oon nimittäin aina tähän päivään saakka kuvitellut, että kyllä mä oon niiiiin nuorekas ja ymmärrän teini-ikäisiä, koska eihän siitä nyt niiiiin kauaa ole, kun itse olin teini ja sitä rataa. No kyllä on romuttunut ne ajatukset. Oon oppinut mm. että...

  • ...oon todellakin vanha! Katsottiin jotain Youtube-videota, jonka tekijää (eli tubettajaa) luulin suunnilleen oman ikäisekseni. No hän nauroi, että ehei, tuo tyyppi on 21. Okei! Edes 13-vuotias ei kuvittele mua nuoreksi, vaikka mä itse kuvittelen.
  • ...on siis olemassa tubettajia, jotka tienaa ihan sairaan paljon rahaa siitä, että ne tubettaa. Eli pitää kai vähän niinkuin videoblogia.
  • ...tämän päivän nuoret myös oppii paljon tubettajilta, peleistä ynnä muusta,
  • eli on aika vaikeaa ajatella millainen määrä pelejä (ja mitä näitä nyt on) on ookoo, koska kyllä teknologiaa pitää hallita ja monien tämän päivän 13-vuotiaiden ura saattaa olla näissä peleissä!
  • ..."ennen oli kaikki paremmin, kun ei ollut pelejä" -skeida on on turhinta ikinä.
  • ja huolissaan kannattaa olla, jos ne haluu vaan tehdä käpylehmiä ulkona!
  • ...on todella kaksinaismoralistista sanoo, et pelit loppu nyt jos sun itse pitää kuitenkin tsekkailla someja kännykällä.
  • ...on myös todella idioottia, että sun päähän tulee ajatus, kuinka turhaa on tubevideoiden katselu ja sit sä itse kirjoittelet ja seuraat blogeja, joita pidät niin tärkeänäja kaikinpuolin järkevänä.
  • ...ruotsin opiskelu ei edelleenkään kiinnosta. Maailma ei siis, luojan kiitos, ole ihan täysin muuttunut ja jotain ymmärrän edelleenkin,
  • mutta siitä huolimatta joudun vääntämään siitä, että ne läksyt pitää tehdä. Tee niinkun mä sanon ja esitän tässä, ei niinkun mä todellisuudessa ajattelen teidän ymmärrettävästi ihan sairaan paskoista ruotsin tehtävistä.
  • ...jonkun asian suorittamisesta voidaan käydä keskustelua aika monta kertaa kauemmin, kun sen asian suorittamiseen menisi aikaa.
  • ...nykypäivän opettajat kyllä tiedottaa sekä hyvässä että pahassa kaiken mahdollisen. Ei mun ruotsin läksyjen tekemättä jättämisestä tai oppitunnilla onnistumisesta saletisti tullut mitään viestiä koskaan
  • ja kaikenlainen nimikirjoitusten väärentäminen on siis historiaa! (itsehän osaan edelleen väärentää äitin nimmarin, ainaskin etunimen, heh!)
Seuraavien kuukausien agebda tulee olemaan se, että a) yritän puhua mun kälyä hommaamaan heille pienen mopsin pennun ja b) yritän puhua Jarppaa hommaamaan meille pienen mopsin pennun. Kertakaikkiaan niin houkuttava ajatus, ettei sitä voi millään feilata! Menneen kaksiviikkoisen aikana musta tuli myös kertalaakista PewDiePien mopsikaksikon fani. Mä(kin) haluun niin sellaisen!

Arki


Hetimmiten suoraan leuanvetoleiriltä lähdettiin Jarpan kanssa lakeuksille, eli arki omassa kodissa on vasta lähtökuopissaan. Sitä onkin ollut ikävä! Sairasloma loppui sunnuntaina ja nyt olisi viikon verran lomapäiviä ennen uuden työn aloittamista. Ne aion viettää rennosti kotona, harrastaen ja ulkoillen. Tiedän, että seuraavat pari kuukautta tulee olemaan aivoille rankkaa: paljon uusia asioita ja uusia ihmisiä. Niinpä yritän nyt olla sen kummemmin ajattelematta asiaa.

2 kommenttia:

  1. Sinänsä hyviä havaintoja eli ei ihan diipadaapaa mutta mielenkiintoista on silti seurata miten tämän alati nenä ruudussa kiinni olevan sukupolven maailmankuva muotoutuu ja etenkin miten he kohtaavat käsinkosketeltavan aidon maailman ?

    Esimerkkinä eräs vanha vaeltaja arvosteli läskipyörillä tunturiin menoa. Sanoin hänelle että ei ole oleellista miten sinne tunturiin uudet sukupolvet menevät kunhan vaan menevät omin voimin. Loppu on omasta kokemuksesta kiinni.

    Työssäni kohtaan näitä "linjavääristyneitä" lapsia jotka käyvät erilaisissa terapioissa ja nenä kiinni kännykässä onkin paljon helpompaa kuin empaattiseksi ihmiseksi kasvaminen...

    Minulla oli aikanaan bullmastiffi, joten kysyn että vaihdetaanko mopsiin usein paristot ? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Toisaalta jaksan aika vahvasti uskoa, että tuleva sukupolvi tulee monessakin asiassa olemaan edeltäjäänsä fiksumpi. Ongelmallisinta sakkia lienet tämä mun ikäluokka, joka vailla mitään kasvamista päässyt käsiksi internetin ihmeelliseen maailmaan. Siellä sitä sitten seilataan vailla mitään lähdekritiikkiä ja oksennetaan nimimerkin takaa kaikki paha olo pois. Toivottavasti tosiaan menevät jollain sinne tunturiin, tämän päivän nuoriso! Tosin pientä tsemppausta toivoisin sille minunkin ikäluokalle :).

      Heh :). Oon miettinyt tuota koira-asiaa ensisijaisesti niin, että millaselle koiralle mä kerrostaloasuntoineni sovin, mutta katotaan nyt :D. Koiraperheeksi tuntuu keskustelujen perusteella olevan pitkä matka, mutta joissain asioissa pitää olla kärsivällinen :D.

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3