Enää en...

Niin vaan on käynyt, että tänne blogin ääreen on himppasen verran haastavaa ollut aina keretä. Etenkin nyt päivät tuntuu menevän tosi vauhdikkaasti, kun Een päiväunet on mitä on. Sanovat, että alle kolmekuukautisen kanssa ei ole mitään rytmiä. Meillä tulee se kolme kuukautta täyteen ensi viikolla ja rytmit taas on katoavaa sorttia. Entisille pitkille päikkäreille on saanut sanoa heipat ja sitä rataa. Poika on kuitenkin hyväntuulinen, joten tuskin välillä aika minimaalisista päiväunista on haittaa. Luulen, että viime viikkoina opitut uudet asiat (mm. kääntyminen, kaikenlainen hihkuminen ja punkaaminen jne. ) verottaa vähän uniakin nyt. Kovaa vauhtia poika kasvaa ja kehittyy. Toisaalta sitä iloitsee uusista taidoista, mutta toisaalta se taas tuntuu, että olis vaan makoillut meritähtenä vielä hetken aikaa mun pikkuinen vauva. Pikkuinenhan hän toki on edelleen... Ehkä vielä kymmenen vuoden päästäkin, hah.

No, on paljon muitakin isompia ja pienempiä juttuja, mitä ei tule tehtyä ihan samalla tapaa kuin ennen. mm.

• ...en enää seuraa yhtään mitään televisiosta. Televisio ja sen tarjonta ei ole enää vuosiin kuulunut isona osana mun elämää, mutta nyt tuntuu, että ihan sama, vaikkei omistaisi koko vekotinta. Luulin, että vauva-aikana tulisin seuraamaan sitä, mutta kävikin ihan päinvastoin.
• ...poislukien taustalla pyörivä aamu-tv. Joka sitten on paperisen sanomalehden ohella lähes ainoita uutislähteitä. En enää siis seuraa uutisia samalla pilkuntarkalla silmällä kuin ennen. On ihan riittävää tietää, että paikassa x on tapahtunut terroriteko, eikä mun tarvitsee tietää tekijää tai uhreja nimeltä ja heidän kaikkia tautojaan. Ehkä tässä on kyse vähän itsesuojelustakin. Uutiset kun isolta osin on aika masentavaa luettavaa.
• Ruokapolitiikkakin on vähän muuttunut. Syön ehkä enemmän eineksiä (toim. huom. uunikasvikset voi olla pakasteesta eikä aina tuoreita jne.) siitä yksinkertaisesta syystä, että ruoanlaittohommaa en ole aivan optimaalisella tavalla saanut pyörimään. Ei vaan aina jaksa kokkailla Een nukkuessa ja hänen valveillaollessaan ei taas aina pysty.
• En myöskään ota enää juurikaan annos- ja kattauskuvia. Ihan vaan siitä yksinkertaisesta syystä, etten enää kata tai asettele annoksia lautaselle kauniisti. En ainakaan yhtä usein kun ennen. Ihan sama, kunhan tulee syödyksi.
• Sanomattakin selvää, että en urheile enää about kahdeksaa tuntia viikossa itekseni.
• ...ja kun urheilen, en vatvo lähtemisiäni tai menemisiäni. Kun salillelähtöön on mahdollisuus, on sinne ampastava, eikä vatvottava itselle sopivaa ajankohtaa ja sitä että söiskö ennen vai jälkeen ja meniskö nyt ja mitä pukis päälle ja plaa, plaa, plaa.
• Kotoalähdöt ei aina suju kuin strömssössä. Een syntymän jälkeen oon mm. lähtenyt kotoa jättäen ulko-oven apposen auki käytävään. Ja tää ei oo tapahtunut kerran , vaan kaksi kertaa. Toisella kertaa naapurin mummo otti selvää numerotiedustelusta puhelinnnumerot ja soitti, että meidän ovi on ollut koko päivän auki. Hienoa, että naapuri (94v.) huolehtii musta (32v.) :D.
• ...muutenkin oon ollut luvattoman usein myöhässä tapaamisista, kirjaimellisesti joutunut juosta neuvolaan, tehnyt päällekkäisbuukkauksia ja muuta mitä ennen ei tapahtunut koskaan. Todella ärsyttävää, vaikka kyse olis vaan viidestä minuutista. Toisen ajan hukkaamista sellainen! Imetysdementiaa vai mitä?

Tällaisia juttuja tällein äkkiseltään tulee mieleen. Tavallaan tämä elämän vaihe on kiireinen, mutta tavallaan taas ei. Kyllä työ- tai opiskeluelämä osaa kanssa olla kiireistä, vähän erilailla vaan. Vaikka välillä on haipakkaa, näen tämän vaiheen kuitenkin ainutlaatuisen lungina. Voit tuosta noin vaan lähteä pistäytymään pohjanmaalla tai jotain. Viikonloppuna mietit ketä ja mitä minäkin päivänä seuraavalla viikolla tapaisit tai tekisit. Ei tarvitse toivoa työvuoroja ja sitä rataa.

Blogia en harvasta postaustahdista huolimatta aio kuopata ja toivottavasti tekin jaksatte notkua menossa mukana! Ensi viikolla ainakin luvassa juttua fysioterapiakäynnistä. Maanantaina nimittäin vihdoin koittaa aika fysioterapeutille / liikuntafysiologille, joka on perehtynyt synnytyksestä palautumiseen ja synnytyksen jälkeiseen liikuntaan. Pitäkäähän peukkuja, että paikat on niin sanotusti hyvällä mallilla!

Hyvää viikonloppua!