Vähän kokeilin juosta (no hölkätä)

Viime viikolla oli sitten se kauan odotettu jälkitarkastus. Odotuksiin nähden tuo käynti oli aika tyhjä arpa. Kaikki kunnossa, se lienee pääasia. Fiiliksen mukaan jatkossa liikunnat ja plaa plaa. Terveydenhoitaja sentään oli vatsalihasten erkauma-asiaan perehtynyt ja hän kohdallani tilannetta kokeili. Silläkin saralla pitäisi kaiken olla varsin hyvällä mallilla. Terveydenhoitohenkilöstön puolesta siis lenkille vaan, jos siltä tuntuu. Varsinaisten suorien vatsojen treenaamista tulisi kuitenkin edelleen välttää, kuten myös liikkeet, jotka tuovat vatsaonteloon paljon painetta.

Silti jotenkin huolettaa ja päässä pyörii sen sata kysymystä asian tiimoilta. Täältä löysin hyvän kirjoituksen asiasta ja selkeän ohjeen "kotitestaukseen", klik! Kirjoituksessa ilmenee myös se, miltä optimaalitilanteen pitäisi tuntua, koska optimitilanteen ja varsinaisen erkauman väliin mahtuu vähän tilaa. Noin niinkuin kirjaimellisesti, heh. Oma tunne oli myös varsin hyvä. Painaessani sormen napaan tunsin reunat molemmin puolin, sormi ei uponnut yhtään minnekään, mutta ei tuntuma ihan yhtä timmi ollut, mitä rystysen väliin painaessa. Pitäisi tosiaan nyt varata se fyssari. Mutta kun se aika. Sitä on, mutta rajallisesti. Etenkin nyt ristiäisten alla on ehkä miljoona muutakin asiaa muistettavana ja hoidettavana tällä laholla päällä.

Juoksujalkaa on jo hyvän tovin vipattanut todella lujasti (kevät!). Niinpä päätin ihan vaan kokeiluluontoisesti kokeilla miltä se hölkkä tuntuu. Eilen sitten hölkkäilin vaunujen kanssa kaksi kertaa kilometrin pätkän. Kuntohan se on huono, mutta muutoin juoksu tuntui varsin hyvälle. Lantionpohjassakin. Oon muutenkin niin tottunut palailemaan juoksun pariin milloin minkäkin telakkajakson vuoksi. Mainittakoon myös, että juoksu tuntui paljon paremmalta, kuin nilkkamurtuman ja operaation jälkeen ja paljon paremmalta, kuin korjaavan leikkauksen jälkeen, joka sekin sujui jo varsin mallikkaasti. Paremmalta jopa vaunujen kanssa. Ainakaan ennen tuota fyssaria en kuitenkaan juoksemista viikottaiseksi tavaksi ota. Ihan varmuuden vuoksikaan. Ja ehkä myös jatkossa nuo pikkukokeilutkin ilman niitä vaunuja.

Lantionpohjaa ja erkaumaa enemmän huolissani olen oikeastaan muusta kropasta. Kuinka kestäisi kintut kannatella tätä, no, edelleen normaalia isompaa minua? Tässä on siis toinen syy aloitella juoksua erittäin varovasti. Taistelinhan plantaarifaskiitin/jalkapöydän rasitustilan kanssa keväästä 2013 asti aina kevääseen 2016 leikkauspöydälle saakka "pienen" nilkkamurtumaepisodin ja siitä johtuneiden lisävammojen kera. Joka tapauksessa mulla on pieni haave. Nimittäin viettää juhannusta Lannevedellä. Juosten. Kiimasen savulenkillä. Ihan rauhassa. Vitonen olisi hyvä ja takuuvarmat enkatkin, taas! En nimittäin koskaan ole juossut vitosta, heh. En tiedä onko sekin vähän liiottelua. Toisaalta vuosi sitten tähän aikaan oli ollut viikon kauemman ilman kipsiä jalassa, kuin nyt on synnytyksestä (seitsemän viikkoa) ja silti juoksin kympin. Ihan kelpo kympin vielä. Se sulkisi kivasti ympyrän. Vuoden mittaisen ympyrän. Odotinhan tuolloin (tietämättäni kylläkin) tuota pikkuista tuhisijaa, joka nyt nukkuu uniaan parvekkeella. Ehkä vitonen vaunujen kanssa?