Sisarusten puolimaratonmittelö: kyseessä maine, kunnia ja 50 euroa!

Aina on hauskaa, kun jonkinlainen haaste on vetämässä liikunnan suhteen ja erityisen hauskaa se on silloin, jos pelissä on mainetta, kunniaa ja vähän rahaa! Päätettiin mun pikkuveljien kanssa korottaa talven treeneihin panoksia ja pistää pienoinen vedonlyönti pystyyn teemalla sisarusten puolimaratonmittelöt. Seitsemästä sisaruksesta mukaan ilmottautui vain alkuperäiset uhoajat, eli minä sekä pikkuveljet Tom ja Sam. Panoksena on 50€ per lärvi ja ekana meistä kolmesta maaliin tulevalle koko potti. Vielä, jos äitin saisi sponsoroimaan kyseisen puolikkaan pääsymaksut, wink wink! Kyseessä on siis leikkimielinen (leikkimielinen ja "leikkimielinen") vedonlyönti, joka toteutetaan keväällä/alkukesällä 2016. Aikaa siis on. Viiskybää hävittyä rahaa tuskin laittaa kyynelehtimään, mutta satanen voitettua rahaa jo vähän hymyilyttää. Ja enitenhän naurattaa tietysti se, että saa perheen parhaan juoksijan maineen. Niin kuin kaikissa rahapeleissä, myös tässä on säännöt.

1. Ilmottautuminen on sitova.
2. Hyväksyttävä syy poisjääntiin on työ- tai liikuntatapaturma tai muu verrattava vamma.
3. Myös virustaudit hyväksyttäköön.
4. Kevytmielisellä tai muuten huolimattomalla elämäntyylillä hankitut vammat tai sairaudet ei ole hyväksyttävä syy.
5. Voittaja saakoon mainetta ja kunniaa aina seuraavaan mittelöön saakka.

Skaban ennakkostudiossa syväluotaava analyysi vastustajista:

Tom: Ehkä ainoa kolmesta, jolla saattaisi olla jonkinlaisia lahjoja pitkänmatkanjuoksuun. Ei kuitenkaan riittävästi, ettäkö harjoittelematta pärjäisi. Peruskuntoa hällä siis on, joskaan allekirjoittanut ei oikein ymmärrä, että miten ihmeessä! Kohtalaisen laiska kaveri ja talven tullessa valitsee todennäköisesti mieluummin Mustan Kynnyksen, kun Jyväsjärven rantaraitin. Jos kuitenkin kyseinen kaveri satutaan tulevan vuoden aikana näkemään useammin rantaraitilla, kuin kylänraitilla, on hän todellinen uhka ja voittajasuosikki. Mutta mihinkä koira karvoistaan pääsee, vai mitä kaverit?

Sam: Futistaustan omaavana jonkinlaisen peruskunnon omaa hänkin. Vastoin edellisen kaverin tämänhetkistä kuntoa, hänellä siihen siis löytyy jonkinlainen selityskin. Ehkei kuitenkaan ihan pitkänmatkanjuoksija -tyyppiä, mutta empä ole minäkään ja silti olen juossut. Lisäksi kohtalaisen vamma-altis kaveri, kuten itsekin. Kovempi uhoamaan kuin treenaamaan. Tosin nyt on mitä ilmeisimmin panosta kehissä pääsykokeita silmälläpitäen. Jos nyt kuitenkin tulevan vuoden aikana kyseinen kaveri oppii puhumaan vähemmän ja tekemään enemmän, saattaa hän jättää koko porukan nuolemaan näppejään.

Jää nähtäväksi miten kavereiden käy. Tässä vuoden aikana tulee varmaan tänne blogiinkin katsauksia missä mennään treeneissä. Mainittakoon vielä, että seitsemästä sisaruksesta neljä jätti haasteen ottamatta vastaan heti alkumetreillä, joten kolmikon viimeiselläkin on sananen sanottavana juoksukuninkuudesta yhteisillä perhepäivällisillä. Että niin. Jos nyt joku olisi kuitenkin halukas tulemaan mukaan, voi hän allekirjoittaneeseen ottaa yhteyttä mahdollisimman pian. Myös mahdollisen sponsorin yhteydenotot on erittäin tervetulleita, wink wink. Luvataan kuunnella pari biisiä Juha Tapioo juhlistaessa voittajaa, wink wink!

Elämäni juoksukisakertomukset

Tässä viikolla lueskelin Lenkkareissa -blogista postauksen otsikolla Juoksumuistoja. Blogin kirjoittaja Ninni kertoi juoksemistaa kisoista. Röyhkeästi ajattelin varastaa idean ja kirjoittaa itsekin vastaavan postauksen. Muistelu kun tässä tilanteessa on ainoa keino saada liikuntablogiin sitä liikuntaakin, joten hirveän paljon parempaa ajankohtaa en kyseiselle postaukselle äkkiä keksi. Elämäni kertomukset siis jatkukoon, hiukan erilaisissa merkeissä.

Mun juoksuhullutteluthan alkoi vuonna 2007 painonpudotuksen ohella. Tovin harrastamisen jälkeen osallistuttiin Finlandia Maratonin rantaraitin kierrokselle vuonna 2008 ja juoksu kulki yllättävänkin kovaan aikaan 57.01 matkan ollessa tuolloin vielä 12.67km. Se taisi olla myös siihen mennessä pisin juoksuni ja sai aikaan maratonkipinän. Jotenkin kuvittelin, että ollakseen valmis maratonille tulisi olla juostuna vuosi jos toinenkin ja maratonia haaveilin lähinnä siten, että se tapahtuisi ennen kolmekymppisiä.

Vuosi 2009 jäi juoksutapahtumien osalta väliin, mutta juoksu oli vahvasti minussa. Yleisestä tavasta poiketen ilmottauduin maratonille ennenkuin olin juossut elämässäni yhtään puolimaratonia ja osallistuminen Tukholman maratonille 2009 oli hankittu. Reissussa oltiin yhdessä (juoksu)kaverini Jn kanssa. Mulle ei ollut yhtään hajua mitä odottaa ja silmät lautasena katselin kilometrikylttejä, joissa luku vain kasvoi. Odotin seinää, kramppeja ja vaikka sun mitä, mistä olin opiskellut. Mitään ei tapahtunut. Maali tuli vastaan niin hyvävoimaisena kun vain osaan jälkikäteen maratonilta kuvitella maaliin tulevani. Loppuaika kellossa oli 4.28.34, joka sinänsä oli täysin merkityksetön seikka. Meikä oli myyty.

Seuraavana vuonna 2010 juoksin ensimmäisen puolimaratonini Jyväskylässä aikaan 1.48.53, joka oli ehkä jonkin verran odotettua kovempi aika. Se antoi hyvää odotusta neljä tuntia alittavalle maratonille loppusyksystä Vantaalla. Vielä mitä. Vantaa antoi mahdollisuuden tutustua niihin kaikkiin seiniin, mitkä jäi Tukholmassa näkemättä: huono päivä, energiat jonkin verran päin honkia ja jäätävät krampit, joita piti pysähtyä venyttämään auki. Epätoivoisissa ajatuksissa kävin jopa läpi tästä tulevan sellaisen katastrofin, että aika painuu yli Tukholoman ja kroppa on silti loppu. Vielä epätoivoisimmissa ajatuksissa mietin, että näinkö näen maalia ollenkaan. Maaliin kuitenkin päästiin tilanteeseen nähden hyvässä ajassa 4.04.36. Mutta ottihan se aivoon. Suunnilleen siltä istumalta päätin, että seuraava maraton tulee olemaan vaaroilla. Toisenlaista treeniä, toisenlaisia juttuja. Samalla kuitenkin päätin entistä lujemmin, että vielä tuon nelosen tulen alittamaan ja ihan sitten varmana.

2011 juostiin jälleen treenimielessä Jyväskylässä puolikasta ja se sujui taas niin, että kykenin olemaan täydellisen tyytyväinen loppuaikaan 1.42.11. Myöhemmin syksyllä selätettiin Kolin vaarat, joka ainutlaatuisuudessaan jää loppuiäksi mieleen. Ne oli pitkät kilometrit ne. Etenkin jokin matka, jotka juoksin läpimärissä juoksukuteissa tiputtuani vedenylityspaikalla jokeen 16km:n kohdalla. Aika uskomaton juttu kaikkiaan. Että ylipäänsä sain kasattua mieleni ja vielä kaiken huipuksi jalat toimivat. Lopun tappomäen jälkeen maali tuli kuin tulikin vastaan ajassa 6.33.35. Olin saanut mitä olin hakenut ja vielä enemmän.

Seuraavana vuonna 2013 oli buukattu parikin maratonia, sekä Helsinkiin että Jyväskylään. Kausi alkoi keväällä Pentin kympillä aikaan 48.23. Plantaarifaskiitti vei kuitenkin voiton ja käytännössä sinä vuonna en juossut juuri lainkaan. Näin meni pitkään, kunnes jossain vaiheessa kykenin satunnaishölköttelemään. Kesällä 2014 päätin juosta käytännössä säännöllisesti treenaamatta kympin, joka kaikeksi yllätykseksi tuli ennätysaikaan 47.54. Kesä 2014 todisti myös, että PF ja jalkaterän kiputila ei juuri tuon pidempiä matkoja anna juosta eikä niitäkään säännöllisesti. Onneksi siihen löytyi syy ja se asia aikanaan menee eteenpäin. Näiden lisäksi takana on pari Laajavuoressa juostua extreme runia. Vai Let's run extremeä. Vuosi 2015 tulee menemään maratonien osalta nilkkamurtuman ja -operaation kuntoutusmainingeissa. Ehkä vuosi 2016 antaa takaisin kaiken sen edestä!

Joku voisi sanoa, ettei susta tyttö maratoonaria tule. Että jos juosta pitää, niin juokseppa reppana edes maksimissaan niitä puolikkaita. Siihen saattaa jopa vähän olla lahjoja, kuntoilijaksi. Joku ääni joskus omassa päässäkin tuumailee niin. Onneksi se tapahtuu hyvin harvoin ja katoaa hyvin nopeasti.  Vielä se maraton taitetaan. Ja taitetaan myös pidempikin matka. Kestävyysurheilu on onneksi siitä armollinen, että parhaat vuodet on vielä edessä.

Muistakaahan blogi facebookissa. Sinne ainakin uusimmat päivitykset ja instagrammissa enemmän tai vähemmän päivän hetkiä käyttäjänimellä @tarupkk.

Juostako maraton?

Tämä postaus käsittelee päätöksiäni sekä motiivejani osallistua erilaisiin juoksutapahtumiin ja toivonkin, että joku jotakin juoksutapahtumaa harkitseva saisi tästä kirjoituksesta jotain itselleen. Sinänsä mulla on mennyt kaikki aika "väärinpäin", sillä olen juossut ensimmäisen kokomaratonin ennen, kuin olin juossut ensimmäistäkään puolimaratonia.

Ensimmäinen juoksutapahtuma oli 12,67 km:n rantaraitin kierros vuoden 2008 Finlandia maratonin yhteydessä. Silloiset työkaverit innostivat mukaan, yhtenä heistä J. Tuolloin olin enemmänkin kuntosaliharrastaja ja juoksulenkkini tukivat enemmän sitä harrastusta. Noin vuoden verran olin juoksutossuja vetänyt jalkaan, mutta juoksumatkat olivat maltillisia; lenkkien pituus oli n. 6-10km ja juoksukertoja muutama viikossa. Toki lähellä tapahtumaa vähän enemmän yritin kunnostautua juoksemisessa! Tapahtumassa oli mahtava fiilis ja kaikenkaikkiaan suoriuduin kisasta kaikinpuolin yli odotusten. Tuolloin minulla oli kirkas tavoite juosta maraton ennenkuin täytän 30 vuotta.

Vuosi 2009 jäi juoksutapahtumien osalta väliin. Elämässä tapahtui isoja muutoksia, jotka eivät kaikki niin mieltä ylentäviä olleet. Juoksin kyllä paljon, säännöllisesti jälkeenpäin ajateltuna myös aivan liian lujaa. Työpaikanvaihdoksen myötä kuntosali jäi ja näin juoksu sai aina isompaa roolia elämässä. Tuon vuoden syksyllä J puheli Tukholman maratonista juostuaan onnistuneesti puolikkaan. Itse ajattelin, että no miksi ei, koskaan en ole puolikasta juossut, mutta mitäpä se haittaa, koska nyt ruvetaan treenaamaan maratonille.

Tukholman maratonin juoksin keväällä 2010, huomattavasti ennen alkuperäistä ajatustani. Miksi viivyttää asiaa, jonka voi hoitaa jo aiemmin. Maratonissa on paljon "mystiikkaa", henkinen valmistautuminen täytyy hoitaa! Silti ensimmäinen maraton oli huomattavasti helpompi, kuin alunperin olin ajatellut. Ensimmäisen maratonin juostuani ajattelin, että minä haluan juosta alle neljän tunnin loppuajan maratonilla. Ensimmäisen puolikkaan juoksin vuonna 2011 syksyllä, joka myös loppuajallisesti meni yli odotusten. Töiden suhteen kesä oli raskas ja vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani osallistuin kuitenkin syksyllä myös kokomaratonille, josta neljän tunnin alitus jäi noin neljän minuutin päähän. Puolimaraton aikaa ajatellen suoritus oli heikko. Toinen maraton, se aikatavoitteinen, oli huomattavasti vaikeampi kuin olin kuvitellut. Tämän vuoden puolikas meni hyvin, mutta muistan tuon juoksun jälkeen ajatelleeni, että 21,1 kilometriä näin kovaa vauhtia on paljon raaempaa, kuin 42,2 kilometriä vähän hitaampaa vauhtia. 

Vaarojen Maraton oli minulle osaltaan nollausta aikatavoitteisesta juoksemisesta. Onnistuin siinä täydellisesti. Reitti oli todella raskas ja suoritus vaativa. Olen kerran jos toisenkin pohdiskellut täällä blogissa reittiä, loppuaikaa ym. Vaikka se oli fyysisesti; sekä haastavilta oloiltaan, että pitkäkestoiselta suoritukseltaan rankka juoksu, niin se ei ollut yhtään sen rankempi kuin olin kuvitellut. Ilmeisesti olin siis onnistunut harjoittelussa.

Olen kuntomaratoonarina todella noviisi. Ajattelen kuitenkin aikalailla niin, että maratonin juokseminen vaatii todella paljon, se on hemmetin kova juttu. Sekä henkisesti että fyysisesti. Toisilla on korkea kynnys sen takia lähteä maratonille, mutta kun tuon kaiken tiedostaa, niin sen kynnyksen pienuuden huomaa vasta jälkeenpäin. Kaikesta mystisyydestä huolimatta se on kuitenkin vain maraton, ei sen kummempaa. En tietenkään tarkoita sitä, että jokaisen maailman ihmisen tulisi juosta maraton. Tai ylipäänsä juosta alkuunkaan! Sehän on ihan hullunhommaa muutenkin :D. Mutta jos jollakulla juoksua harrastavalla ihmisellä on haaveena juosta maraton, niin asia on ihan eri! Sellaisen ihmisen täytyisi yrittää juosta maraton, sellainen ihminen pystyy siihen!

Kisaraporttia :)

No niin, aika pistää eilen juostu puolimaraton pakettiin myös tänne blogiin! Tavoitteet täyttyi odotettua paremmin ja maaliviiva ylittyi ajassa 1.42.11. Jeij! Nyt fiilikset on aikalailla huikeat :).

Kuten isoissa juoksutapahtumissa yleensäkin, ensimmäinen kilometri oli melkoista nykimistä. Moni kahden tunnin juoksija oli ryhmittäytynyt 1.45 tavoiteaikajuoksijan taakse ja ohiteltavia riitti. Kilometrin jälkeen olin 1.45 tavoiteaikajuoksijan kannassa ja siinä tuumailin, että pitäisköhän tästä nyt vaan lähteä menemään vähän kovempaa. Johonkin vajaaseen kolmeen kilometriin saakka sitä tuumailin, kunnes hivuttauduin ohi. 4-7km oli oikeastaan koko juoksun hankalin osuus. Olin varmaan juonut vähän liikaa; vessahätä vaivasi ja vatsassa hölskyi. Oli oikeastaan vähän jopa paha olo. Funtsailin vaan, että kyllä se kai kohta ohi menee ja yritin olla ajattelematta koko asiaa. Ja niinhän se meni.

Seitsemän kilometrin jälkeen alkoi juoksu rullata koko ajan paremmin, kympin kohdalla otin muutaman kulauksen urkkajuomaa. Kelloa (sitä ihan tavallista rannekelloa!) katsoessa laitoin merkille, että pari minuuttia oon tavoitettani edellä. Ajattelin vaan, että tällä tahdilla maalin saakka. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Kahdentoista kilometrin kohdassa oli mun ihanainen työkaveri ystävänsä kanssa kannustamassa, siitä sai ihan mielettömästi virtaa. 12,66km väliaikapiste ohitettiin ajassa 1.00.49. Kilometrikylttien kohdalla tuli kelloa vilkultua, vaikka tuntemus oli kokoajan se, että huolta ei ole.

Siinä 16km:n jälkeen alkoi ajoittain tulla pieniä tuntemuksia, että matkaa on tultu ja kovaa. Ei kuitenkaan mitään hälyttävää, vaan just sellasta mitä pitääkin tuntea! Perinteinen herkkyyskohtaus tuli siinä 18km:n hujakoilla, mietin kuinka hieno laji tää on ja kuinka tän eteen on töitä tehty! Reitillä oli mukavasti kannustajia (mm. mun veli tyttöystävänsä kanssa, joita en kuitenkaan bongannut! Silti tuli hyvä mieli, että ne oli kuitenkin paikalle tullut :)). Tuntemattomat tyypit tsemppas, kuten myös kanssajuoksijat (jotka muuten olivat pääsääntöisesti miespuolista porukkaa..).

Kaikenkaikkiaan sain tuosta juoksusta mielettömästi itsevarmuutta ja uskoa omaan tekemiseen. Juoksukunto on kohdallaan, mun mittapuulla 1.42.11 puolikkaalla on kova juttu. Neljästä ja puolesta sadasta naisesta 23 ylitti maaliviivan ennen itseä. Oon yhtä kokemusta rikkaampi, haastanut itseni ja voittanut. Nyt on se hetki, kun voi olla reilusti itsestään ylpeä ja se hetki pitää osata käyttää :). Tänään siis fiilistelyä ja huomenna sitten...... lenkille!

Tsemppiä kaikille siihen omaan tekemiseen! Se vaan on niin, että "..mitä ikinä, kaikki on mahdollista niin kauan ku riittää kipinää!"

Jännän äärellä

Tän viikon treenit on tähän aamuun saakka mennyt siten, että tiistaina juoksin 13km sellasta 5:25/km vauhtia ja torstaina sitten kävin päästämässä mun äidin ystävättären yöpymään mun keskustan kämpälle ja matkaa tuli 4km suuntaansa. Mennessä 5:02/km ja paluu sitten verkkaisemmin. Torstai-iltana tuumailin, että olikohan tuo 8km vähän turhan paljon, oli sen verran väsyneet fiilikset. Tilauksessa kun oli levänneet jalat tälle päivälle. No eiliset tuntemukset oli ihan ok. Ilmeisesti takana olleet yövuorot vähän hämäsivät, joten no hätä! Pientä flunssanpoikasta on edelleen, toisinsanoen siis yskää ja aamutukkoisuutta. Kurkkukipuilu on onneksi historiaa, joten summasummarum; parempaan suuntaan! On se kumma, miten aina rupeaa jännittelemään, kun saa numerolapun laittaa rintaansa.. Kuitenkin tää on vasta seitsemäs juoksutapahtuma, mihin olen osallistumassa.

En tiedä voiko siitä joskus tulla rutiinia (?). Toivottavasti ei, sillä tää tunne on mukava :). Olenkin miettinyt, että ensi kesänä voisi osallistua useampiinkin tapahtumiin (hyviä ehdotuksia otetaan mielellään vastaan!). Keli on aika kolea ja pilvinen, ilmatieteenlaitos lupailee iltapäiväksi kymmentä lämpöastetta. Sadepisarat on sääennusteesta yön aikana otettu pois. Se otetaan, mikä vastaan tulee. Jos huonoa juoksukeliä kaihtaisi, niin kesän päätavoitteeksi olisi pitänyt valita ihan joku muu, kun lokakuussa juostava maastojuoksu :D. Puolikkaan lähtölaukaus on klo 15.15, silloin kokomatkan maratoonarit on taittanut matkaansa jo kolme tuntia! J on hakenut meidän kummankin numerot jo eilisiltana. Onhan sitä siitä huolimatta mentävä ajoissa aistimaan kisatunnelmaa.

Palataan kisaraportin merkeissä :).

Mitä kuuluu mun siskolle?

No sille kuuluu ihan hyvää, mutta sen puolimaraton projektille ei. Blogini alkutaipaleella mä kirjoitin mun pikkusiskosta, joka oli kovaa kyytiä menossa kohti puolimaratonia. Kuinka kävikään? Ei, mun siskoa ei tulla näkemään tulevana viikonloppuna lähtöviivalla. Se ilmoitti mulle unohtaneensa, että ennen syksyä on se niin kovin mainostettu hektinen kesä! Tämä tarkoittanee sitä, että myöskään minua ei tulla näkemään lumilautailun parissa tulevana talvena.

Ja koska tämä rakas pikkusisko oli niin kovin kiukkuinen taannoisessa puhelussamme (kuulemma itselleen, kun tästä huomautin), niin minä hyväsydäminen isosisko olen päättänyt antaa pikkusiskolle uuden mahdollisuuden. Täten siis haastan pikkusiskoni puolimaratonille 2013 (ja koska olen hyväsydäminen, pidättäydyn halustani jättää tuo puoli -sana kirjoittamatta :D).

Vaihtoehtona olisi alustavasti HCR Helsingissä 4.5., todennäköisesti samaan aikaan juostava Joensuun maratonin puolikas tai puolikas Paavo Nurmi maratonilla Turussa 29.6. Allekirjoittanut pidättää oikeuden ohjelmamuutoksiin, luvassa siis voisi olla jotain muutakin. Hyväsydämisenä (<- vielä kerran!) ihmisenä aion kuitenkin kuunnella myös pikkusiskon mielipidettä asiaan, mikäli hän päättää ottaa haasteen vastaan. Eikä vähiten siksi, ettei sitten tuu mitään "yllätyksiä vuodenaikojen suhteen" tai jotain.

Joten, miten on???

Pohdiskelua..

Mun autonomisessa työvuorosuunnittelussa on taas tapahtunut virhe; Laitoin tälle kolmen viikon periodille 2x2 yövuoroa, kuluvalle sekä tulevalle viikolle. Tää jakso alkoi siis maanantaina, enkä tietenkään huomioinut sitä, että edellisen jakson viimeisellä viikolla oli myös kaksi yövuoroa. Mulla on siis kolmella perättäisellä viikolla nyt yöhommia. Tykkään kyllä yövuoroista, ei siinä mitään! Tai toisinsanoen tykkään siitä, että ne katkaisee arkisen aherruksen. Tosin ei niitä ehkä kolmena perättäisenä viikkona tarvitsisi olla. Mutta sitä soppaa syödään nyt, mitä on itse keitelty.

Näiden kahden yövuoron välikuolemaa hoidin 14km:n reippaalla maantievedolla. Mullahan on nyt ollut pientä jännitystä siitä, miten tuleva puolimaraton tulee kulkemaan. Olen nimittäin treenannut Vaarojen Maraton tähtäimessä, siis metsää, polkuja, mäkiä. Kadulla on juossut ehkä n. 20% kilometreistä. Treenaaminen ei muutenkaan ole ollut optimaalista puolimaratonia ajatellen. No siitä huolimatta aion 1:45 aikaa lähteä tavoittelemaan. Ymmärrän kyllä, että juokseminen viiden minuutin kilometrivauhdilla yli kaksikymmentä kilometriä on kovaa hommaa.

Tämän päivän vauhti oli 5:24/km. Se oli mielestäni kohtalaisen reipasta siihen nähden, että kyseessä oli tälläinen yövuorojen välinen lenkki. Ajatuksena ei edes ollut juosta reippaasti, kuhan lähdin yövuorokoomaa hoitamaan. Askel oli kuitenkin yllättävän kevyt. Myös tuntuma lenkistä jäi kevyehköksi. Siinä juostessani mietin, että kyllä Keski-Suomen luonto on tytöstä juoksijaa tehnyt, ei ole turhaan polkuja tampattu. Pohdin myös, kuinka ennen niin suuret nousut tuntuivatkin nyt niin pieniltä! Tämän päiväinen lenkki oli niitä lenkkejä, joista voi ammentaa varmuutta! Nyt on hyvä lähteä kohti toista yövuoroa, kohti puolimaratonia....

Diibadaabaa..

Perjantai-ilta ja kotona ollaan. Niin, tää perjantai on mun maanantai. Pienen sopeutumisen jälkeen on työtkin alkanut rullata ihan kivasti.. Vaikeintahan tässä nyt on se, että taas sitä on enemmän työviikonloppuja kuin vapaita viikonloppuja. Tää on tätä vuorotyön ristiriitaa, joinain päivinä siitä niin kovin tykkää ja toisina päivinä sitten vähän vähemmän!

Vuorotyöläisten viestintää!

Aamulla heitin kymmenen kilometriä juoksua metsässä ja sain kuin sainkin tätä surullisenkuuluisaa kenkäasiaakin hoidettua. Lupasivat ulkoilukauppa.comista laittaa heti tänään oikean kokoista kenkää Salomonilta tilaukseen ja niimpä mä tulen (toivottavasti) saamaan kenkäni n. kahden viikon päästä. Siitä huolimatta että tuo mun asiakaspalautus tulee olemaan heillä vasta joskus reilun viikon kuluttua. Superhyvää palvelua, suosittelen! Sen verran auliisti kehuin myös sitä naista luurin toisessa päässä, että ihme on, jos sen työpäivä on ollut tänään kurja!

Pointsit ulkoilukauppa.comille hyvästä palvelusta!

 Mulla on siis nelisen viikkoa aikaa "ajaa kengät sisään". Tai oikeastaan kolme, sillä viimeinen viikko on pääasiassa lepoa. Se riittää. Viimeistään Jn ja mun miehen vakuuttelujen jälkeen uskon siihen.. (vai huijaakohan ne mua? Ja tuleekohan ne kengät tosiaan? Jos tulee, niin onkohan ne oikeaa kokoa varmasti?) On kyllä kyllä käsittämätöntä säätämistä multa itseltä tähän stressimäärään nähden! No mut nyt lopetan ja palaan noihin kenkiin vasta, kun todella omistan ne. Finlandia Maratonin osallistuminen sekä maksupolitiikka sensijaan on reilassa.

Finlandia Maratonin maksuvälineeksi käy mm. virikeseteli.

 Syyskuun 8. pvä siis nähdään juoksukunto kadulla puolimaratonin merkeissä. Oon päättänyt ihan vakavissaan lähteä tavoittelemaan 1:45:00 loppuaikaa, sillä uskon olevani sen nelisen minuuttia paremmassa juoksukunnossa, kuin vuosi sitten. Tähän aikaan tähtäävä jänisjuoksijakin taitaa olla tapahtumassa mukana. Viime vuonnahan tavoiteaikani oli 1:55:00 ja loppuaika noin 1:49.. Siinä ei oikeen jäniksistä ollut apua, kun seuraava jänis juoksi puolikasta kahteen tuntiin. Tää tuleen olemaan ensimmäinen kerta, kun olen ylipäänsä miettinyt hyötyväni jänisjuoksijasta. Nähtäväksi jää, mitä on taulussa, kun maaliviiva ylittyy.

Chillaa chilei!

Tämän päivän juoksulenkki hoidettiinkin tulevan koitoksen, eli Finlandia Marathonin (puolikkaan) maisemissa Jyväsjärven rantaraitilla. Yhdeksän kilometriä 5.30/km ja hyvät oli tuntemukset. Eilen tehdyn suunnitelman mukaan olin kuin olinkin ylhäällä jo siinä seiskan maissa ja niimpä tässä viimeisenä kesälomapäivänä on kerinnyt touhuta yhtä jos toista.

Mun kokoajan kehittyvän kokeilevan keittiön teemana on ollut tänään chili sekä sienet. Joskaan ei samassa ruoassa. Mun mies on jo jokusen vuoden kasvattanut kesäisin chilejä parvekkeella ja jostain ihmeen syystä se onnistuu siinä aina melko hyvin (eli me ei tässä(kään) asiassa olla lainkaan samanlaisia!). Nyt niistä chileistä alkaa olla ylitarjontaa ja väsäsin meille tulisen wokin kanasta, vihanneksista sekä nuudelista. Jos nyt vielä muistaisin, miten sen kokkasin, niin voisin tänne laittaa reseptin siitä huolimatta, että tämä EI TODELLAKAAN ole ruokablogi. Niin kehittynyt versio mä en vielä ole. Vaikkakin jos tämä kehitys jatkuu näin, niin olen varma että syön itseni hengiltä viimeistään viisikymppisenä. Olisi paljon helpompaa syödä vähemmän, jos olisi huonompi kokki. Sen totesin viimeistään tänään.

Sienistä taas sen verran, että ruisleivän kaveriksi paistoin tänään ihan omin kätösin sieniä, jotka oli ihan omin kätösin metsästä poimittu. Jos mun anoppi ja sen ystävätär ei olisi ollut mukana tuolla sienireissulla, niin tuo olisi kyllä jäänyt mun elämän viimeiseksi ateriaksi (oli kyllä niin hyvää, että ei paskempi tapa kuolla!). Kovasti ne mua yritti opettaa, enkä saanut sitä seitikkiä koriin työnnettyä vaikka yritinkin. Innostuin tuosta sienestyksestä sen verran, että ehkä alan opetella niitä tunnistamaan ja jonain tulevaisuuden päivänä voin jopa yksin sienimetsään lähteä!

No se siitä. Nyt täytyy lähteä nukkumaan, että sitten huomenna jaksaa lähteä reilun neljän viikon lomailun jälkeen ihan hiton virkeänä töihin. Nice (onko?). No ainakin tuntuu, että työn myötä alkaa sellainen vähemmän juhlava ja hektinen vaihe. Ehkä se on ihan tervetullutta. Ainoo vaan, että seuraavaan kesälomaan on jotain vuosi aikaa.

Sataa sataa ropisee

Syksy on tullut Jyväskylään ennen kuin ensimmäistäkään kunnon kesähellejaksoa on ollut tarjolla. Vai kuvittelenko mä nyt vaan, että lähes joka päivä on satanut ainakin vähän. Eilen täytyi kaapin perukoilta kaivaa pitkälahkeista juoksuvermettä, sillä sateen lisäksi oli kylmä.

Edetessään päivä näytti mulle kyllä hyvin selvästi sen, että parempaa ei ole luvassa. Tasasen harmaa, tuulista ja vettä tihutti vaakana koko päivän. Ei siis mikään maailman paras lenkkikeli. Tai keli yhtään millekkään. Suunnitelmissa oli tehdä lyhyt VK-lenkki pitkästä aikaa. Tasasen maantievedon sijaan juoksin lenkin pururadalla, jossa on kaksi kovaa ja kaksi kevyttä nousua. Täytyy myöntää, että viimeisessä nousussa maitohapot jylläs ja kovaa.

Keskivauhdiksi sain kellotettua (viime viikkoisen Sports Trackerin vittuilun vuoksi ihan kahdella kellolla:D) 5.07/km. Tämä lienee semikohtalaista vauhtia tuohon maastoon.. Niin ja ajatellen syyskuussa olevaa välitavoitetta, nimittäin Finlandia Maratonin puolikasta. Vuosi sittenhän ekan puolikkaan juoksin 1.49 ja jotain. Nyt olisi sitten kaiken uhalla tarkoitus yrittää 1.45.00 aikaa. Kunto nyt on joka tapauksessa vähintään sama, mitä se oli vuosi sitten tänään.

AURINKO

Eilen tuli hoidettua viikon pitkä lenkki, metsässä. Etukäteislaskelmat meni vähän puihin ja lenkin pituus jäi alle 18 kilometriin, mutta kelpuutan sen silti, sillä aikaa meni aika tasan se kaksi tuntia (niin, olin siis todella hidas!). Keli oli taas mitä komein ja illalla tuli käytyä (omg, taas!) terassilla, mutta puolustaudun sillä etten ottanut kuin kaksi PIENTÄ olutta. Joten no hätä! Oon ollut siis todella vahva, eikä vähiten siksi, että eilisellä kauppareissullakin PALAUTIN takaisin hyllyyn jo koriin noukkimani chilijuustopähkinäpussin.

Tuo mollukka tuossa on siis AURINKO, joka paistaa tänäänkin. Mä ja Hanna aiotaan mennä palvomaan sitä biitsille ennen mun iltavuoroa. Niin, vapaapäivät on tältä viikolta historiaa ja mun olis hitto soikoon revittävä jostain motivaatiota kahdeksaksi päiväksi kahdeksan tuntia kerrallaan. Sitten alkaa LOMA. Tää kesä on kyllä ihanaa aikaa! Ja jos mä en olisi niin vakaasti päättänyt a) tehdä ennätystä Finlandia maratonin puolikkaalla ja b) suoriutua Vaarojen maratonista kunnialla, niin epäilenpä, että nää mun blogipostaukset alkaisi pikkuhiljaa lisääntyvässä määrin liittyä vaikka nyt esim. terasseihin sun muuta :D.

Mantra

"Jos et aseta itsellesi päämäärää, pysyt paikallasi tai taannut." -Paavo Nurmi

Mulle on aivan päivänselvää, että kaikkein kirkkain päämäärä juoksemisessa on juosta maraton alle neljän tunnin. Miksi mä en sitten tee sitä tänä kesänä? Koska mä olen päättänyt juosta Vaarojen maratonin lokakuun 6. päivä ja se, kuten katumaratoninkin, suorittaminen vaatii täyden "maratonkeskittyneisyyden". Pitkäjänteistä ja kurinalaista duunia useita viikkoja. Puolimaraton (kuten viime vuonnakin) on tietysti tavoitteellinen myös. Keskittyminen on kovaa ja mikäli aikatavoite ei täyty, pettymys on kova. MUTTA, se on välitavoite. Askel, kohti suurempaa tavoitetta. Jos mun kirkkain tavoite olisi puolimaraton, mä tulisin treenaamaan kesän aivan erilailla. Ja koska alle neljän tunnin katumaraton ja Kolin vaaramaisemissa juostava extrememaraton vaatii myöskin aiva erilaista harjoittelua, joten otettava aikaa ja valittava, että voi mennä kohti tavoitetta optimaalisesti.

Miksi mä en sitten tee toisinpäin? Juokse katumaratonia tänäkesänä ja vaaroja seuraavana vuonna. Mä en osaa vastata tuohon täydellisesti. Koska päätös on tehty. Tavoite on tehty. Ehkä se on tehty viimesyksyisen maratonpettymyksen jälkimainingeissa. Ajatus, että nyt tarvii jonkin uudenlaisen, "extremetavoitteen", hetki aikaa ennen kuin rupee uudestaan tekemään duunia, jonka tähtäin viimeksi ylittyi muutamalla hikisellä vitun minuutilla. Otanko mä silti Vaarojen maratonin tosissani? Totta helvetissä otan. Mutta hitosti mun on tehtävä, edelleen, duunia muuttaa hieman ajattelua aikakeskeisyydestä pois. Muuttaa ajattelua suorituksesta, sillä samat mantrat, mitä katumaralla on päässä ei täysin tule toimimaan.

Mutta se mantra joka toimii, on mainittu tämän kappaleen alussa. Se toimii niin juoksemisessa, kuin kaikessa muussakin urheilussa. Tai oikeastaan ihan missä tahansa. Kaiken ei elämässä tarvitse olla tavoitteellista, mutta on suuri onni jos on jokin/jotain tavoitteita, jota kohti mennä. Pitkäjänteisellä ja kurinalaisella työllä. Luopuen joistain asioista saadakseen jotain. Asiat eivät tapahdu itsestään.

Mukavaa maanantaipäivää. Annetaan auringon paistaa!

Adidas Aegis

Eilen käytiin Adidas Aegisten kanssa testilenkillä jyväsjärven rannassa. Tarkoitus oli samalla vähän mittailla kuntoakin ja antaa palaa. No siinä puolessa välissä n. yhdeksän kilometrin lenkkiä vilkaisin Sports Trackeria (jota siis olen viimeaikoina käyttänyt lenkkeillessäni, ihan kohtuu vehje eikä tarvitse mp3 tai muuta mukana erikseen) niin eihän koko ajanotto ollut käynnistynyt. Sen verran riipas kuulassa, että kunnon kuntotestin jätin sitten myöhempään ajankohtaan. Kengät oli ihan jees, kevyet ja kohtalaisen rullaavat sekä hyvä juoksutuntuma.

Ennätyskengät.. -kö?

Tänään oli sitten suunniteltu Jn kanssa juostavaksi pitkis ja vajaa 23 kilometriä saatiin mittariin kevyttä hölkkää. Edeltävän yön olin keskustan kämpällä, että on lyhyempi matka starttipaikalle (kuinka ollakkaan) Jyväsjärven rantaan. "Ilokseni" muistin, että muut kengäthän on Laajavuoressa, nuo ylläolevat Aegikset sitten joutukoon kunnon testiin pitkiksellä. Kohtalaisesti silläkin lenkillä toimi, mutta kerrottakoon, että omiaan ne on hieman  kovemmissa vauhdeissa ja viimeisillä kilometreillä viimeistään tuntui, ettei se iskun vaimennuskaan välttämättä ihan huippuluokkaa ole enää tuollaisiin yli kahden kympin rauhallisiin maantievetoihin.

Summasummarum: Hyvät kengät vauhdikkaampiin lenkkeihin. Eiköhän niillä se puolikas paukuteta ennätysaikaan syksyllä. Saattaisin jopa valita kisakengiksi maratonille, mikäli katumaratonille olisin osallistumassa.

Sisko ja sen sisko!

Mun kuus vuotta nuorempi (eli 22 vuotta täyttävä) sisko Heli on nyt innostunut liikunnasta vähän enempi ja pudottanut painoakin joku reilu 15 kiloa. Varmaan osin sen perheeseen hankitun saksanpaimenkoiran ansiosta ja epäilemättä myös osin halusta huolehtia itsestään. Aika pitkälle sama tarina, kun itsellä aikanaan. Junnuna ja nuorena liikuntaa, joka sitten joksikin aikaa painui jostain ihmeen syystä taka-alalle ja painoa pääsi kertymään. Tästä sitten uudelleeninnostus liikuntaan, hoikistumista ja viimeisenä vaiheena elämäntapa. Suurinpiirtein samanikäisinäkin nää jutut kulkenut, heh.

No mulla on sillointällöin käynyt mielessä, että pitäisipä ehdottaa Helille jotain juoksutapahtumaa. Se kun on ihan 5-10 kilometrin juoksulenkkejäkin tehnyt. No, tänään mä sitten rupesin tuumasta toimeen (<- voi hyvää päivää, mikä sanonta!), eikä sitä tarvinnut edes houkutella. Joten syksyllä on myös mun sisko osallistumassa Finlandia Marathoniin puolikkaalle. Mä oon niin, niiiiiiiin, iloinen. Olisin vaikka kuka innostuisi, saati sitten MUN sisko! Mä oon iloinen Helin puolesta, koska ikinä en ole kenenkään kuullut kertovan, että olipa typerä ja ankea kokemus lähteä tuollaiseen mukaan. Ja oon niin iloinen itseni puolesta, sillä on se vaan kivaa, kun joku innostuu samoista asioista. Mun elämässä kun tätä joukkoa ei pilvinpimein ole koskaan ollut! Eri kaupungeissahan me asutaan, että yhteisiä treenejä ei varmaan juuri tule järjestettyä. Mutta silti tää on niin huippuhomma. Ja ehkä mä aion myös tämän blogin paljastaa sille, hahaa!

Ja nyt mä aion kirjoittaa sen minkä olen sanonut vaikka ja kuinka monta kertaa: Ihanaa, kun on kevät ja kohta tulee kesä. Tästä kesästä tulee paras ikinä. Oon sanonut tuon kyllä varmaan jokaikinen kevät siitä lähtien, kun olen ymmärtänyt, että talvella on kylmä ja pimeä ja se on ihan paskaa. Ja aina se on käynyt toteen. Ja jos tätä blogia joku nyt koskaan lukee, niin tiedoksi sitten vaan myös se, että kyllä mua ajoittain vituttaakin ja kirjoitan myös siitä. Mietin taas varmaan kaksi minuuttia, että voinko tuon edellämainitun kirosanan kirjoittaa. Tulin siihen tulokseen, että voi. Vitutus on vitutus ja sillä selvä! Se on ainakin kymmenen potenssiin ketutus. Että kaikki ei todellakaan ole aina mitään ihkuhuippukivamahtavaaflowta. Ei tämä harrastus eikä elämä nyt yleensäkään. Mutta nyt on. Se niin sanottu hyvä pössis. Vähän kaikessa. Mutta sydämiä (niitä sellaisia naurettavia, johon laitetaan tuo yks merkki ja sitten kolmonen, yäk!) en silti tänne laita!

P.S. Heli totes facebook-päivityksessään, että kun se lähtee juoksutapahtumaan, niin mun on laskettava ensi talvena lumilaudalla. Kai noita on sitten pyörätuolikelauksessakin jotain tapahtumia....

Tuulta päin!

Viime syksyisestä, tavoitteiden (neljän tunnin alitus) valossa epäonnistuneesta, maratonista (neljä minuuttia yli sen neljän tunnin) on nyt päästy ylitse ja edessä on uudet haasteet. Kolme kuukautta ja vähän päälle tuli vietettyä ylimenokautta. Mun ylimenokausihan rakentui kutakuinkin niin, etten tehnyt juuri sitten mitään! Paluu säännöllisten juoksulenkkien maailmaan on nyt sujunut kuitenkin kivuttomammin, kuin viime keväänä. Silloinhan tuli ensimmäisen maratonin (Tukholmassa) päälle keskityttyä jopa koko kesäkin enemmän juhlimiseen, kuin juoksemiseen. Niin, ja lisättäköön vielä, että ensi talvena aion lenkkeillä reippaammin! Ja useammin!

Kuluvan vuoden haasteet on siis päätetty ja muutama satanen taas sijoitettu uusiin varusteisiin. Lenkilläkin on ruvettu käymään. Tähtäimessä on siis Vaarojen Maraton Kolilla 6.10.2012. Välitavoitteena nyt ainakin Finlandia Maratonilla Jyväskylässä puolikas. Ja mitä sitä nyt sitten muuta keksii. Alle neljän tunnin maraton siis saa jäädä nyt odottamaan kesää 2013, sen verran on haasteellinen tuo Kolin vielä hieman ylipitkä tapahtuma. Siitä aion kirjoittaa vielä myöhemmin. Suurella todennäköisyydellä tämän blogin punainen lanka tulee olemaan kohti Vaarojen Maratonia. Ainakin tämän on tarkoitus olla. Mutta paljon on edessä ennen sitä. Puolimaratonin suhteen olisi hienoa alittaa viimekesäinen (ja ainoa) aika (1.48.48) puolikkaalta. Mainittakoon tässä vielä yksi tapahtuma, LETS run -extrememaastojuoksu Jyväskylän Laajavuoressa. Mukava pieni tapahtuma, jonka viime vuonna bongasin sattumalta tapahtumaa edeltävänä iltana. Siellä otettiin viime vuonna tytöltä luulot pois ja ylpeys vaihtui nöyryyteen! Ja mä niin kuvittelin olevani kokenutkin Laajavuoren koluaja. Tuulta päin, töitä on siis tehtävä!