perjantai 27. huhtikuuta 2012

Adidas Aegis

Eilen käytiin Adidas Aegisten kanssa testilenkillä jyväsjärven rannassa. Tarkoitus oli samalla vähän mittailla kuntoakin ja antaa palaa. No siinä puolessa välissä n. yhdeksän kilometrin lenkkiä vilkaisin Sports Trackeria (jota siis olen viimeaikoina käyttänyt lenkkeillessäni, ihan kohtuu vehje eikä tarvitse mp3 tai muuta mukana erikseen) niin eihän koko ajanotto ollut käynnistynyt. Sen verran riipas kuulassa, että kunnon kuntotestin jätin sitten myöhempään ajankohtaan. Kengät oli ihan jees, kevyet ja kohtalaisen rullaavat sekä hyvä juoksutuntuma.

Ennätyskengät.. -kö?

Tänään oli sitten suunniteltu Jn kanssa juostavaksi pitkis ja vajaa 23 kilometriä saatiin mittariin kevyttä hölkkää. Edeltävän yön olin keskustan kämpällä, että on lyhyempi matka starttipaikalle (kuinka ollakkaan) Jyväsjärven rantaan. "Ilokseni" muistin, että muut kengäthän on Laajavuoressa, nuo ylläolevat Aegikset sitten joutukoon kunnon testiin pitkiksellä. Kohtalaisesti silläkin lenkillä toimi, mutta kerrottakoon, että omiaan ne on hieman  kovemmissa vauhdeissa ja viimeisillä kilometreillä viimeistään tuntui, ettei se iskun vaimennuskaan välttämättä ihan huippuluokkaa ole enää tuollaisiin yli kahden kympin rauhallisiin maantievetoihin.

Summasummarum: Hyvät kengät vauhdikkaampiin lenkkeihin. Eiköhän niillä se puolikas paukuteta ennätysaikaan syksyllä. Saattaisin jopa valita kisakengiksi maratonille, mikäli katumaratonille olisin osallistumassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3