Lapsi pitää liikkeessä

Tänään ajattelin kirjoittaa pari sanaa arkiaktiivisuudesta vasta taaperoituneen vauvan kanssa. Aikaa istua koneelle on rajallisesti, sillä iso osa unista vierähti jo meitsin tehdessä viikkosiivousta. Katsotaan kuinka käy. Oon aina pitänyt itseäni kohtalaisen puuhakkaana ihmisenä. Sellaisena, jonka on vaikea istua ainakaan pitkää aikaa paikallaan ja vapaa-aika kotonakin menee pitkälle puuhaillessa erinäisiä asioita. Silti jopa mun täytyy nyt myöntää, että lapsi on kyllä vienyt arkiaktiivisuuden aivan uusille leveleille.

Tammikuun alussa ostin itselleni Polarin sykemittarin mallia M430. Kyseinen mittari mittaa siis sykettä ranteesta (vaikka kuinka olin skeptikko, niin ei ole valittamista tästä) ja sisältää aktiivisuusrannekkeen. Mitään syväanalyysia en datasta ole tehnyt. Ihan siitä syystä, että jostain on pitänyt arkeen priorisoida ja omalla kohdalla se on ollut muunmuassa kaikenlainen notkuminen erilaisissa sovelluksissa oli tuo sovellus sitten Polar Flow tai sosiaalisen median kanavat. Muutaman jutun olen kuitenkin laittanut merkille.

• Ihan ensinnäkin sen, että päivittäinen askelkeskiarvo on kutakuinkin 25 000 askelta. 20 000 paukkuu kyllä järjestään rikki ilman minkäänlaista lenkkeilyä tai omaa harrastamista. Niin sanotusti "päivänä, jona ei tee mitään".
• Kello on tämän kohta kolmen kuukauden olemassaolon aikana antanut yhden kerran viestin, että tulisi nousta ylös. Tuolloin katselin illalla sohvalla jotain televisio-ohjelmaa ja ilmeisesti tein sitä sen 55 minuuttia putkeen. Että sellaista. Luonnollisestikaan yhtäkään passiivisuusleimaa ei ole tullut. Kun tätä rupesin tarkemmin miettimään, niin se varmasti pitää paikkansa.
• Yöunet on järjestään laadultaa heikkoja ja sisältävät paljon valvomista. Toisaalta taas uneen käytetty aika on lähes aina riittävän pitkä, eli yli kahdeksan tuntia. Harvoin tulee nykyään valvoskeltua paljoa yli kymmeneen. Toki tarvittaessa ja painavasta syystä se onnistuu, mutta pääsääntöisesti menen kyllä itsekin ajoissa nukkumaan. Koska tosiaan tuo uni on enemmän tai vähemmän katkonaista, on niin tehtävä.

Ulkoilua tulee myös harrastettua nykyään joka ikinen päivä. No joo, ulkoilin kyllä ennenkin päivittäin. Ehkä sellaista tähän päivään kuuluvaa "ulkona lorvimista" ei ainakaan näin talvisin mun elämään kuulunut. Ennen pelkkä oleilu tarkoitti mulle sitä, että surffailen somessa, blogeissa ja uutisissa. Katselen ehkä telkkaria. Nykyään oleilua on kun tanssitaan taikka möyritään muuten pitkin kotia. Tuota entisenlaista oleilua ei enää ole, kun ihan pieni hetki iltaisin ja joskus, kuten nyt, päätin päikkyjen ajaksi istahtaa blogin äärelle.

Varsinaista treenaamista tulee paaaljon vähemmän nykyään. Tässä arjessa voi kuitenkin helpostikin sanoa tuon otsikossa olevan lauseen. Lapsi pitää liikkeessä. Varmasti lapsia ja vanhempia on erilaisia ja elämänrytmeissäkin eroja. Silti oon aika varma, että arkiaktiivisuus on jokaisessa lapsiperheessä aika korkeaa luokkaa ja tulee ihan kuin itsestään, ilman mitään ponnisteluja. Ponnistelut saattaa huomata sitten illalla hetkeksi sohvalle rötkähtäessä.

Onko pakko mennä autolla?

Luin joku aika sitten Keskisuomalaisen paperilehdestä jutun, jossa kerrottiin ruuhkista peruskoulujen pihamailla. Niin kovista ruuhkista, että kouluun kävellen tai pyörällä kulkevien lasten turvallisuus vaarantuu, koska saattoliikennettä on niin paljon. Pihamailla saattaakin olla esimerkiksi koulukäyntiavustajia turvaamassa tilannetta ruuhka-aikaan.

Musta juttu oli ihan käsittämätön. Onko tämän päivän päivän autoilevat vanhemmat todella noin itsekkäitä? Täällä ala-asteella koulukuljetuksen raja 3,5km ja yläasteella 5km. Tavallaan kyllä ymmärrän, että yli kolme kilometria saattaa olla ihan pienelle koululaiselle pitkä matka etenkin, jos matkan varrelle osuu monta vaarapaikkaa. Ei tuollaisia ruuhkia kuitenkaan yksinomaan siitä synny. Jutussa puolusteltiin asiaa myös sillä, ettei henno samaan aikaan kouluun lähtevää lasta patistaa kävelemään parin kilometrin matkaa, kun itse hyppää lämpimään autoon. Niinpä niin. Voisiko sitä omaakin autoilua ihan vähäsen kyseenalaistaa? Onko pakko lähteä samaan aikaan? Ja kai jo aika pieni ihminen ymmärtää, mikä ero on lyhyellä ja pitkällä matkalla? Jotenkin surullista, jos vanhemmalta saatu koulukyyti alkaa olla enemmän normi, kun kävellen kuljettu koulumatka.

On ihan oikeasti paljon lapsia, jotka ei kulje yhtään minnekään omin jaloin. Paljon yläkouluikäisiä, jolla ei ole mitään käsitystä kuinka matkustaa bussilla. Samalla tavoin on paljon aikuisia, jotka taittaa kilsan parin matkan (jopa kuntosalille!) autolla. Tiedän paljon perheitä, joissa molemmat vanhemmat tekevät työtä kohtalaisen pienen säteen ympärillä ja molemmat omistavat auton. Kummallista mun mielestä. Toki en toisten ratkaisuja halua tuomita, mutta hassulta se vaan tuntuu. Itse ajoin ajokortin vasta puolitoista vuotta sitten. "Helppohan se on sanoa, kun ei ole muuta vaihtoehtoa...", oli tuolloin ihmisillä tapana sanoa. Arvatkaapa mitä? Mielipiteet ei edelleenkään ole juuri muuttuneet. Ajokortilla ja autolla on toki paljon hyviä puolia, kuten nyt vaikkapa se, että kaupasta saa tuotua ison määrän ruokaa kerralla. Siitä huolimatta oon edelleen vaikkapa nyt sitä mieltä, että keskustaan pitäisi mennä ensisijaisesti julkisilla.

"Äiti onneks ollaan liikuttu aina paljon kävellen. Oon kyllä kiitollinen siitä. Mun kaverit aina ihmettelee, että kuin jaksan kävellä kaupoilta kotiin ja moni meneekin bussilla..." -oli mun entisen kollegan hieman teini-iän ylittänyt tytär sanonut. Matkaa tässä tapauksessa n. 1,5km. Itse kiitän omia vanhempia samasta asiasta. Toivottavasti oon tulevaisuudessa vastaavanlainen äiti. Mikään superihminen en todellakaan ole ja kyllä tässä puolentoista vuoden aikanakin on saanut aika monta kertaa kysyä itseltään kysymyksen, että onko pakko mennä autolla? Tärkeintä kuitenkin, että muistaa sen kysymyksen kysyä.

Mitä mieltä sä oot autoilusta tai kuljettamisesta? Kyseenalaistatko paljon omaa autonkäyttöä? Vai autoiletko ylipäänsä ollenkaan?

Arkiliikuntaa parhaimmillaan

Juoksu on jäänyt, eikä mulla oo tällä hetkellä minkäänlaista jumppakorttia, jossa voisi käydä harrastamassa aerobista liikuntaa. Uimahallilla ollaan tosin käyty kälyn ja hänen serkkunsa kanssa. Nämäkin ryhmäliikunnat on enimmäkseen ollut pumppia tai vastaavaa. Ei siis varsinaista aerobista. Harmi, kun uimahallilla ei ole spinningiä! Viime viikkoinen jumppa burpeineen ei sopinut, joten vietin ajan salilla. Onhan siinä sitten vesijuoksut päälle ja voisihan sitä toki uimassa käydä, mutta edelleen oon se suhteen aika laiska. Ei vaan oikein huvita nuo vesiliikunnat.

Mitä siis jää jäljelle? No kävelylenkkeily, lähinnä sauvakävelylenkkeily. Tämähän on tuttua puhaa menneiltä vuosilta ja oon kirjoittanut siitä ennenkin. Tehoiltaan metsässä sauvominen vastaa ihan varmasti tasamaalla hölkkäilyä ja onhan tuo nyt todettu omalla kohdallanikin, kun juoksukunto monien vuosien jälkeen oli niin näppärästi esiin kaivettavissa. Sauvakävelylenkkeily kuuluu siis ohjelmistoon edelleen. Vielä tänä päivänäkään en kuitenkaan kovin mielelläni lenkkeile itsekseni, vaan lähinnä kälyn kanssa tämäkin. Ihan toinen äärilaita juoksemiselle siis, jota suurimmaksi osaksi harrastin keskenäni.

Lenkkeily siis kuuluu ohjelmaan edelleen ja voimapuolelta tulee vähintään se pari kertaa salia/jumppaa viikossa. Viikottaiset lepopäivät on jokatapauksessa lisääntyneet ja viikottain liikuntamäärä vähentynyt. Väsymys on viime viikkoina hintsusti lisääntynyt ja esimerkiksi ilta-aamu -yhdistelmät vie voimat ihan totaalisesti. Enää toidellakaan toimi syysteemi, jolloin viikon lepopäiväksi asetetaan päivä, jolloin on aamusta iltaan kaikkea muuta tekemistä. Joka nyt on ihan naurettava systeemi muutenkin. Välillä oma tämänhetkinen liikkuminen tuntuu lähinnä pikku jumppailuilta entiseen nähden, mutta kun tarkemmin asiaa miettii, niin todennäköisesti liikun edelleen enemmän kun nyt valtaväestö liikkuu.

Jos varsinainen teholiikunta on vähentynyt, niin arkiaktiivisuus sen sijaan on lisääntynyt. Ihan tietoisesti jokunen viikko sitten aloin kävellä työmatkat. Parin kymmenen minuutin päivittäinen pyöräily on siis vaihtunut tunnin kävelyyn per päivä. Mun työmatka on 3km/suunta, eli viiden päivän työviikko tuo 30 kävelykilometria lisää. Kuukausi sitten myös auto lähti vaihtoon, mutta uutta ei edelleenkään ole (hah). Se nyt ei sinänsä mua kovin paljoa liikuta, koska mun auton käyttö koski lähinnä kauppareissuja tai reissuja sinne, mihin nyt ei kävellen (tai pyörälläkään) liikuta kuitenkaan. Päätin jo aikaa sitten, etten liukkailla keleillä aio jatkaa pyöräilyä ja suunnitelmana oli alkaa työmatkakävely hiljalleen. Kävi kuitenkin niin, että kun pyörä varastoon ekan kerran jäi, ei sitä sieltä enää ole kaivettukaan.

Kuinka sä liikut sun työmatkat ja millainen sun työmatka on?

Voi tätä autokansaa..

Luin muutama päivä sitten YLEn uutisen Liikenneviraston selvityksestä, jonka mukaan puolet automatkoista on mitaltaan alle viisi kilometriä ja neljännes alle kolmekilometriä. Vielä vuosi takaperin mulla ei ollut ajokorttia ja autollisen kansakunnan mielestä olin varmasti jäävi arvostelemaan tätä yksityisautoilun luvattua valtakuntaa. Nyt on kuitenkin asia toisin, eli hyvällä omalla tunnolla voin tuota asiaa edelleenkin hämmästellä.

Kuvituskuvana talvista työmatkapyöräilyä

Oon nyt reilut puolivuotta ollut ajokortillinen ihminen ja ajattelinkin vähän punnita, mitä hyvää ja hyötyä tuo ajokortti on mun elämään tuonut ja millaisia huomioita olen asian suhteen tehnyt. Autoa mulla ei edelleenkään ole, mutta jonkinlainen käyttöoptio mulla on Jarpan autoon ajatuksella, jos hän ei tarvi, niin voin kyllä käyttää. Edelleenkin kuljen pääosan matkoista pyörällä. Ihan jo siksikin, että mun perusarki pyörii suunnilleen kolmiossa, jonka sivut on noin kolmen kilometrin mittaiset. Eipä siinä paljoa autoa tarvitse.

• Arvokkain hyöty liittyy liikuntaan ja harrastamiseen: on niin simppeliä heittää sukset autoon ja kurvailla jonnekin ladun varteen, jos Laajavuoressa ei latuja ole vielä tehtynä. Niin kävi viime talvena sen muutaman hassun kerran kun pääsin hiihtämään. Harrastusten ja liikunnan suhteen lienet myös muita etuja tulee myöhemmin ilmi.
• On ihan jees, kun kaupasta voi ostaa enemmän ruokaa mitä käsin tai pyörällä saisi roudattua kerralla.
• Huono homma on ollut tajuta, että autolliseen elämään pääsisi luiskahtamaan kohtalaisen helposti, jopa minä: kas vain, ulkona sataa vettä, menempä autolla uimahallille. Koska vesisade. Ikävä sitten polkea takaisin saunanraikkaana sateessa.
• Hyvä homma on kuitenkin se, etten kovin pahasti ole siihen luisunut. Tai jos satunnaisesti luisun, yhytän oheen sen kauppareissun. Ehkä siinä fiilataan itseä linssiin, mutta olishan siellä kaupassa käytävä joka tapauksessa.
• Ehdottomasti hyvä homma on se, että pääsee käymään siskon (ja etenkin hänen muksujen) luona ihan millon vaan. Reilu 13 km suunta on kuitenkin sellainen matka, jota ei ihan pienessä hetkessä iltasella taita. Ja treenitreffejäkin on yksinkertaisempi tehdä!
• Lisäksi pääsee käymään Etelä-Pohjanmaalla päiväseltään. Tämä noin niinkun tarpeenakin on ilmaantunut vasta hiljan.
• Muiden mielestä varmaan hyvä homma on se, että pitkillä matkoilla voi ajamista jakaa.

Siinäpä ne. Edelleenkään en kuitenkaan koe, että auto olisi mikään välttämätön väline. Jos olisin yksinäinen ihminen, en edelleenkään ole varma olisinko valmis maksamaan ensinnäkään autosta ja toisennakaan sen vuotuisista kustannuksista.

Tavallaan ymmärrän sen, kuinka helppoa on luiskahtaa taittamaan matka kun matka autolla. Ihminen kun perusolemukseltaan on laiska ja hakee aina helpointa keinoa suorittaa arjen velvollisuudet. Viiden kilometrin työmatka pyöräillen on kuitenkin ehkä maailman yksinkertaisin tapa lisätä arkiaktiivisuutta viikkoihin. Tämä asia koskee niin liikuntaa harrastavia kuin liikuntaa harrastamattomia ihmisiä. Se, että harrastaa paljon liikuntaa ei mun mielestä ole hyvä syy olla muissa asioissa inaktiivinen. Onhan inaktiivisuus todettu tutkimuksissakin itsenäiseksi terveysriskiksi. Työpaikkojen ja kuntien tulee toki tehdä pyöräily mahdollisimman yksinkertaiseksi, mutta vetovastuu on kuitenkin ihmisellä itsellään ja se vaatii omien toimintatapojen perinpohjaista tarkastelua ja sinnikästäkin ajattelutavan muutosta. Oli olosuhteet pyöräilylle kuinka kehnot hyvänsä, ei muutama kilometri suuntaansa ole oikeasti juuri mitään!

Kyllä täällä tarkenee!

Ehkä viisi vuotta sitten en ikinä olisi uskonut päästäväni suusta mitään vastaavaa, mitä tämä postaus tulee sisältämään. Olin henkeen ja vereen vannoutunut kesäihminen ja vihasin talvea. Vihasin sitä kaikissa sen muodoissaan, niin lumisena kuin lumettomana, kylmänä kuin leutona. En tiedä olenko ylipäänsä vihannut silloin enemmän vai ollut muuten vaan mustavalkoisempi, jälkimmäistä ainakin! Vanhemmiten sitä jollain erikoisella tavalla seestyy asioihin, eikä talvi tunnu enää yhtään niin pahalta. Ei edes silloin, kun ulkona paukku kolkyt raatia pakkasta. Kesä se on edelleen mun lempi vuodenaika, mutta onneksi meillä on myös kolme muuta vuodenaikaa.

Ulkoillen

Nuorempana, sanotaanko pikkuaikuisena, en harrastanut yhtään mitään talvijuttuja. Harrastin toki, mutta samoja asioita, kun kesälläkin: juoksua ja punttia lähinnä. Olin myös vakaasti sitä mieltä, että molemmat on paljon kivempaa kesällä. Jopa punttisali, koska onhan se ihan paskaa kävellä sinne salille talvella! Olen sillä tavoin onnekas, että kylmä (tai kuumakaan) ei vielä tähän ikään mennessä ole haitannut harrastamista, joten juoksu on sujunut lähes kelillä kuin kelillä. Edelleen olen sitä mieltä, että juoksu on pääosin miellyttävämpää niinä kolmena muuna vuodenaikana, ihan jo kevyemmän vaatetuksenkin vuoksi. Oon kuitenkin löytänyt sen oman talvijutun, eli hiihdon. harrastuksen, jota voi harrastaa vain ja ainoastaan (lumisena) talvena. Tää on varmasti vaikuttanut mun ja talven suhteeseen, jota voi jopa jonkinlaiseksi rakkaudeksi kutsua.

ja urheillen,

Toinen juttu on se, että vasta viime vuosina olen oikeasti oppinut pukeutumaan! Askel kerrallaan. Ensiksi silloin 15-16 -vuotiaana heiluttiin, salaa tietenkin, ilman pitkiä kalsareita ja pipoa. Ihan vaan, että tukka olis nätti ja reidet mahdollisimman ohuet. Aika nopeasti sitä tajusi, että aivoja nyt ei ainakaan kannata jäädyttää ja pipo löysi tiensä puusta päähän. No, jossain vaiheessa sitä tajusi, että pitkiin kalsareihin voi sijoittaa euron taikka pari, kunnes vihdoin viimein ne farkutkin muuttui toppahousuiksi tarpeen niin vaatiessa. Okei, yksi (puoli)kunnollinen talvipuku ja viisi toppatakkia Vilalta, Vero Modalta, Onlyltä, mistä milloinkin. Joka vuosi tietenkin uusi. Urheilu opetti pikkuhiljaa satsaamaan kunnon kerrastoihin, kunnes vihdoin ja viimein ne kukkaron nyörit aukesi myös kunnon talvitakille, joka ei tukehduta sua leudolla kelillä, pitää tuulen, rännän ja veden sekä on vielä lämmin, vaikka ulkona paukkuu pakkanen.

kyllä täällä tarkenee!

Kaksi juttua siis: talviharrastus ja ihan oikeasti oikeanlainen pukeutuminen. Pieni hinta siitä, että aamulla hymyilyttää pukkarilla. Taitaa se myös vähän olla niin, että ikä opettaa olemaan kapinoimatta asioita vastaan, joihin mikään kapina ei auta. Onneksi niin päin! Joka tapauksessa on ollut ihan hullua huomata, että nykyään jopa nautin talvesta, ihan vilpittömästi!

P.S. Näillä pakkasilla blogit on taas pullollaan asenne ratkaisee -hypetystä, mitä pakkasurheiluun tulee. Oon jollain tapaa aika täynnä sitä (vaikka syyllistyn samaan myös itse, hah) ja tahdonkin sanoa, että pukeutuminen ja omat tuntemukset ratkaisee. En näe mitään järkeä siinä, että joku lähtee vetämään lenkkiä kolmenkympin pakkaseen keuhkojen huutaessa hoosiannaa vain, koska asenne. Ei kai se synti ole matolla juosta, jos tykkää niin enemmän, kuin pakkasjuoksusta. Kukin tyylillään, kunhan jotain sen oman terveyden eteen.

A woman's got to do what a woman's got to do

Luin jostain, että 84% (tai peräti 86%?) naisista ajaa ajokortin täysi-ikäisyyden saavutettuaan. Vastaava luku miehissä oli sitten 94% tai 96%. Olipa nyt miten oli, niin itse olen kuulunut siihen ryhmään, joka tuota ajokorttia ei tuolloin ajanut. Itseasiassa jotakuinkin 19-vuotiaana ilmottauduin autokouluun, mutta onnistuin murtamaan jalkani (joo, täähän on siis tapahtunut aiemminkin, joskin silloin selvisin vain kipsihoidolla) ja niinpä siinä sairastellessani muutin keskelle Jyväskylän keskustaa ja autokoulu jäi. Ei ollut tarvetta ajokortille, saatika autolle. Olin ihan liian pihi hankkiakseni auton, asuin liian lähellä kaikkea eikä mulla ollut autoa omistavaa miestä.

Mikäänhän ei nyt varsinaisesti ole muuttunut. Ainoastaan se, että oon lähempänä keski-ikää kuin vasta täysi-iän ylittänyttä ja mulla on mies, jolla on auto. Sikäli kun tuota Maseratia Mitsua voi autoksi sanoa. Nyt oon sitten päättänyt tuon autolla ajon opiskella. Tää kaikki on vähän sattumien summana tullut päätös. Armas kälyni nimittäin opetti kesällä tyttärensä ajamaan ja samoilla höyryillä menen nyt minäkin.

Ei tosiaan mikään teini enää, mut #hupparikansanpuolella kyllä.

Aloitettiin projekti viime viikonloppuna ja ollaankin ajettu kolmena peräkkäisenä päivänä niin paljon, kuin opetusluvalla yhtenä päivänä kerralaan voi ajaa. Työlästä, kovin on työlästä! Pahinta tässä on se, etten oikein tiedä kuinka motivoisin itseäni tähän. Kertaakaan mulla ei ole tullut fiilistä siitä, että autolla ajaminen olisi jotenkin erityisen siistiä osata. Autoa tai ajokorttia en juurikaan kaipaa tavalliseen arkeeni, mutta yritän nyt parhaani mukaan pitää mielessä syyt miksi ajokortti olisi hyvä olla ja miksi se tulisi hoitaa just nyt:

1. Pääsee harrastamaan harrastuksiaan yksin jonnekin, mihin julkisilla ei pääse. Esimerkiksi vaeltamaan hornankuuseen vaikka ihan yksin.
2. Jos joskus sattuisi tulemaan sellainen tilanne, että tarvitsisi mennä jonnekin, mihin ei ole helppoa mennä julkisilla ja Jarppa ei halua lähteä, niin ei tarvitse pyytää Jarppaa, vaan tarvitsee pyytää ainoastaan sen autoa.
3. Valtion rautatiet on ainakin päättänyt tehdä parhaansa edellämainitun toteutumiseksi lopettamalla tulevaisuudessa yhteyden Jyväskylä-(Ähtäri-Alavus-)Seinäjoki.
4. Ei ehkä tule päivää, jolloin olisin valmis maksamaan ajokortista niin paljon kun se tänä päivänä maksaa, joten ehkä viisasta hoitaa se nyt vähän inhimillisempään hintaan.

Nooh. Sen lisäksi, että oon autourheillut (jep, siltä se ajoittain ainakin sykkeiden puolesta tuntui), oon ihan oikeastikin vähän urheillut.

ma: ---
ti: sali 1h
ke: sauvailu 1h20min
to: sauvailu 1h45min. + core 35min.
pe: sali 1h10min.
la: pyöräily 1h10min. + sauvailu 1h + kahvakuulailu 30min.
su: ---
yht: 8h30min.

Loppuviikon muut treeni tarjosi anopin pihassa kaadettu (ei sentään kaatunut) lehtikuusi.

Pihatreenikengät eli ekat maratonkengät. Palvelevat ikuisesti jossain.

Nyt loppu hissin käyttö?

Meidän koti on kuudennessa kerroksessa, joten voitte kuvitella, että aikamoinen määrä tulisi noustua rappuja vuoden aikana jos boikotoisi hissiä. Niin, jos.

12. luukku: hissittömyys

Meillä on jo iät ja ajat ollut Jarpan kanssa leikkimielinen kisailu siitä, kumpi käyttää hissin sijasta rappusia. Oikein on nimetty omat sarakkeet autoilijalle ja maratoonarille. Maratoonari ressukka vaan tuntuu olevan kerta toisensa perään tappiolla. Tavoitteena oli ehkä oppia myös uusi tapa, mutta loppujen lopuksi kävi niin, että aina kun mä menen kirjanpidossa edelle alkaa myös Jarppa kulkea rappuja. Sitten taas ollaan onnellisesti tilanteessa, kun käytetään hissiä kumpikin. Tahtojen taisto, mutta uudesta tavasta ei (vielä toistaiseksi) tietoakaan.

Mä kyllä myönnän suoraan olevani herkästi hissiin turvautuva tyyppi. En nyt ihan yhden tai kahdenkaan kerroksen tähden lähde hissiä tilaamaan, mutta kolmen viimeistään neljän kerroksen kohdalla todennäköisesti niin käy. Yksi tavoittelemisen arvoinen tapa olisikin oppia elämään ilman sitä hissiä, koska loppujen lopuksi aika harvoin on tilanteita, kun se ihan oikeasti olisi järkevää tai tarpeellista!

Kirjanpito Erälehden kalenteriin kiinnitettynä...

Pyöräilyviikon avajaisissa

Tänään alkoi täällä Jyväskylässä pyöräilyviikko, jonka avajaistapahtumaa vietettiin kävelykadulla. Itsekin nopsaan siellä pyörähdin. Muutamassakin kojussa kävin juttelemassa viikon tarjouksista. Kauppoja ei kuitenkaan (toistaiseksi) syntynyt, mutta jonkin verran olen taas viisaampi. Tää ehkä tietää sitä, että kyttään entistäkin ahkerammin fillaritorilla mun mahdollista tulevaa pyörää. Saa nähhä.

Joskus kauan kauan sitten ajattelin, että juostessani maratonin seuraavan kerran ja saavutettua tietyn tavoiteajan ostan itselleni palkinnoksi pyörän. No, näiden vammasekoilujen jälkeen ajatukset tuosta on hieman muuttunut. olen aiemminkin siis noita pyöräjuttuja miettinyt. Lähinnä sitä, että millainen sen pyörän pitäisi olla.

Tiedän, että kaikki oikeat pyöräilijät on sitä mieltä että maantiepyörä tottakai. Itsekin olin aika pitkälle samaa mieltä pitkään. Nyt on tuo ajatus pikkuhiljaa muuttunut ja jotenkin on fiilis cyclocrossarista. Ensinnäkin siksi, että toivoisin sillä pyörällä olevan jonkin verran muutakin käyttöä kuin lenkkikäyttö. Cyclocrossilla ajaminen olisi hieman vapaampaa, kuin maantiepyörällä ja ehkä sitä vapautta kuitenkin siihen kaipaa, etenkin kun tuo pyöräily itsessään on aika vieras laji mulle. Tarkoitan tällä ehkä sitä, että sillä voisi kuvitella esimerkiksi tekevänsä jonkinlaista retkipyöräilyä myös ja sitä rataa. En myöskään usko etteikö CC-pyörällä voisi osallistua tarvittaessa johonkin pyöräily- tai triathlon -tapahtumaan. Pidätän kyllä oikeuden siihen etteikö mun mieli voisi jälleen kerran kääntyä!

Toi pyöräilyviikko on kyllä hyvä keksintö. Ei ainoastaan liikunnan näkökulmasta, vaan myös ekologisuuden. Toivottavasti se kannustaa ihmisiä liikkumaan enemmän pyörällä, koska oikeesti tosi moni liikunnallinenkin ihminen käyttää autoa mun mielestä ihan liikaa. Mun mielestä myös tosi monet perheet juurruttaa lapsiinsakin autolla liikkumisen kulttuuria, vaikka pyörälläkin vois.

P.S. Nimi näyttäis olevan Finlandia maran lähtölistalla, hoh hoh. Ehkä se on syksyllä myös maalintulijoiden listalla.

One Day In My Life

Herätyskello soi seiskalta (ihan liian aikasin!). Aamupesut ja kaurapuuro raejuustolla ja mustikoilla naamariin. Sekä tietty kahvi. Sain kyydityksen koululle, jossa suunnitelmissa oli puuhata muutamaa ryhmässä tehtävää seminaarityötä. Pakkasin juoksureppuun tarvittavat vermeet, alle juoksuvaatteet ja koska lenkkareihin ja juoksureppuun ei oikein paremmat vaatteet sovi, jouduin tinkimään vaatetuksesta. Päivän vaatetus oli siis supisuomalaista tuularityyliä, uuh! Syksykin etenee melkoista vauhtia, sitä ihmettelin sekä aamulla uloslähtiessä että myöhemmin hölkkäillessä. Illasta se laittoi vielä syyssateenkin.

Saatiin kuin saatiinkin tehdyksi hommia aika paljon eteenpäin ja lounaallekin kerittiin jo puoli yksitoista. Suunnitelmissa oli hölkätä töihin iltavuoroon yhdeksi. Mieluummin olisin tietty lounastanut juoksulenkuran jälkeen, mutta nyt olosuhteiden pakosta näin. Lounaan jälkeen hoitelin vielä itsekseen koululla muutamat sähköpostit ja laskettelin ruokaa. Varttia vailla kakstoista starttasin koululta kohti duunia. Paremmin mulle sopii kyllä pidempi väli ruokaan ennen lenkkiä, mutta en mä mikään herkkävatsanen ole, että hölkkävauhti sujui ongelmitta.

Hölkkäsin kolmen vartin lenkin rantoja pitkin työpaikalle ja jalka tuntui ihan hyvältä. Eli paras lenkki sitten viime toukokuun! Viimeisen vartin varmaan vaan hymyilin. Ehkei kovin fiksu näky! Vasta iltavuoron viimeisinä tunteina jalkapohja muistutti pienesti itsestään, muttei silti yhtään normipäivää enempää. Jos en olisi näin arka hehkuttamaan, niin nyt olisi sen paikka. Iltavuoro sujui rauhallisessa merkeissä ja ysiltä koitti kotiin lähtö. Töistä kannoin myös mukanani taannoin tilaamat Dermosilin tuotteet sekä Party Lite kynttilät. Toki niitä piti myös heti testata ja olin ehkä vähän sitä mieltä, että ne on mun nenään liian voimakkaan tuoksuisia. Iltahommelit iltapaloineen, vähän kanavasurffausta ja tavaroiden pakkailua. Huomenna nimittäin lähden pitkästä aikaa aakeellelakeelle, eli kotikonnuille Pohjanmaalle.

Eipä tätä ihan mun jokapäiväiseksi perusarkipäiväksi voi kutsua, mutta tässä vuorotyötä ja opintoja yhdistellessä tällaisiakin päiviä väistämättä tulee. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Nyt unten maille. Huomenna kutsuu aamuvuoro. Ja lakeus!

Työmatkajuoksu

Yksi ajankäytön nerokkaimpia keksintöjä on työmatkaurheilu. Mulla on duunin pukkarissa kaikki perusvermeet, puhtaat alusvaatteet, deodorantti, pesuvehkeet jne. Työhän mulla on sellaista, että omia vaatteita ei tarvitse. Myös pesuvehjettä ja pyyhettä löytyy tarvittaessa. Oon myös siitä onnellisessa asemassa, että voin pestä nuo lenkkikamani töissä, joten kotiin lähtiessä on puhdasta päälle vaikkei ihan kaikkia vaihtovaatteita kantaisikaan mukana.

LÄHTÖ

Eilen tuli fillaroitua ennen yövuoroa harjulle hölköttelemään ja rappusia tahkomaan. Varsin mukava treeni. Neljä kertaa hölkkäsin tuon mailin mittaisen pururadan ja jalkakin tuntui ihan ookoolta, joskin vauhti täytyy pitää ihan verkkavauhtina. Jokaisen mailin välissä tehdyt sarjat harjun portaissa teki kuitenkin tehtävänsä, eli treeni tuntui treeniltä. Muovipussiin otin juomapullon ja hupparin, jolle yövuorosta kotiutuessa oli käyttöä. Avaimet ja puhelin kulki näppärästi SpiBeltissä.

Mikäli tuo olisi ollut ihan perusjuoksulenkki, eli olisin startannut kotiovelta hölkäten, niin nuo samaiset kamat (ja muutakin) olisi kulkeneet helpostikin juoksu-/juomarepussa, Camelbak Octanessa. Tuo reppu on kyllä yks mun parhaita ja viisaimpia juoksuun liittyviä hankintoja. Se on aikanaan hommattu Vaarojen Maratonille juomarepuksi, mutta ajanmyötä se on kyllä palvellut monilla työmatkalenkeillä. Tai ylipäänsä lenkeillä, jossa matkaa on taitettu pisteestä a pisteeseen b ja jotain tavaraa on täytynyt olla mukana. Kesäaikaan sinne menee myös ohut vaatekerta ballerinatossuineen ja oon painellut se selässä esimerkiksi pikkusiskon luokse saunomaan.

MAALI

Työmatkajuoksua voin kyllä suositella testattavaksi. Useasti on tullut hölkkäiltyä myös seiskalta alkavaan aamuvuoroon. Normisti heräilen klo 05.55, mutta jos ohjelmassa on aamulenkki, herätys on.. tattadaa.. klo 05.45. Aamuhommelit teen salamana ja kuudelta starttailen jo hölkälle. Työpaikalla oon siinä puoliseiskan jälkeen, pikasuihkut, meikit ja palkkari ja seiskalta ollaan virkeänä aloittamassa päivää. Pientä orientoitumista tuo vaatii, mutta kannattaa kokeilla! Ja ei, mä en oo mikään aamuihminen. Ehkä myös pientä suunnittelua etukäteen, esim. viedäkö evästä jne. Riippuen tietysti siitä, millaisia varusteitakin tähän on käytettävissä.

Frisbeegolf

Jo viime kesänä laitoin merkille Laajavuoressa pyörivät frisbeen heittelijät, jopa vähän ärsyynnyin, kun just mun juoksupolulla heittelivät. Ajattelin myös vähän, että ompahan typerää touhua. Taas on tullut näytettyä toteen se, että äläpä tee ennakkokäsityksiä siitä mistä et yhtään mitään tiedä etkä yhtään ainoaa kertaa ole kokeillut. Frisbeegolf onkin ihan jees juttu ja jatkossa mä voin ihan hyvin juosta sen yhden parinsadan metrin kohdan sitä oikeaa pururataa pitkin, enkä jääräpäisesti sen aukion kautta, mistä oon kuus vuotta tottunut tallamaan.

Frisbeitä.. Öö, kirjotetaaks se noin?

Säännöt lyhyesti sivustolta frisbeegolfradat.fi, joilla aloittelija pääsee hyvin mukaan: (josta löytyy tietoa myös kaikista Suomen radoista)

1. Pelin tarkoituksena on saada frisbee mahdollisimman pienellä heittomäärällä aloituspaikasta maalikoriin.
2. Avausheiton jälkeen kauimpana korista oleva pelaaja jatkaa ensimmäisenä. Seuraava heitto suoritetaan paikasta johon ensimmäinen heitto päättyi. Pelaaja heittää niin monta kertaa, että frisbee on maalikorissa.
3. Fisbeen irrottua kädestä heiton saa astua yli. 10 metriä lähempänä oleva heitto on putti, jota ei saa astua yli.
4. Reitä on pelattu loppuun kun frisbee on maalikorissa.
5. Voittaja on heittäjä joka suorittaa radan pienimmällä määrällä heittoja.
6. Ota huomioon muut liikkujat ja jätä rata hyvään kuntoon myös seuraaville heittäjillä. Sen mitä jaksat kantaa luontoon, jaksat kantaa myös takaisin -ethän jätä roskia luontoon!
7. Frisbeegolf on spirit-laji. Tärkeintä on siis pitää hauskaa!

 

Lähtöalueella on kartta radan kulusta ja väylistä. Tämän saa myös
mobiiliin sekä paperiversiona. Lisäksi radalla on nuolet osoittaen
suuntaa jonne on mentävä päästäkseen seuraavalle väylälle.

Jyväskylässä näitä ratoja on Harjun frisbeegolfrata ja Laajavuori DiscGolfPark. Laajavuoren rata on 18-väyläinen kilpatason rata. Heittoväylien kokonaispituus on 1907 metriä ja yksittäisten heittoväylien pituudet vaihtelevat 51-224 metriä. Radan voi kiertää myös kuuden väylän ratana, joka sopii hyvin aloitteilijoille. Koko radan par 57 pro - heittopaikoilta. Par on siis ns. "ihanneheittotulos", joka on jokaisen väylän parit ynnättynä. Radalla on myös amatööriheittopaikat, jotka ovat lähempänä maalikoria. Varsin lapsiystävällinen laji siis. Tai oikeastaan naisystävällinen, sillä kyllä tuolla on näkynyt niin jäätävän taitavia pikkuskidejä, että pois alta oksat ja männynkävyt!

Jokaisella reiällä on infotaulu heittoväylästä ja väylän parista, ihannetuloksesta.
Itsellä tässä taisi mennä kolme yli parin,
eli Suomeksi seitsemän :D

Todelliseen hypeen tuo laji täällä Jyväskylässä on tainnut nousta vasta tänä kesänä tai viime kesän lopulla. Ensin mäkin olin, että mitä ihmeen häkkyröitä, sitten näkyi myös satunnaisia heittäjiä ja nyt radalla riittää kiertäjiä keskellä yötäkin. Tänä kesänä lajista on innostuttu myös mun kaveripiirissä ja helposti houkuteltavana tyyppinä (vähän kaikessa) mäkin oon sit lähtenyt muutaman kerran mukaan Harjulle ja nyt viikolla Laajavuoreen. Eli ihan tosi amatööri oon, enkä tälläkään kertaa voittanut, tooosi jännä :D. Porukkaa oli aikalailla liikenteessä, vaikka mentiin vasta kymmenen jälkeen radalle ja poistullessa kello läheni jo yhtä! Ajankohta sopi varsin hyvin mun yövuorojen sekoittamalle unirytmille.

Reikä 2. Huomattavasti lähempää, kuin aloitustaulu.

 

Joku reikä.. Jossain hämärässä metsässä..

Reikä 14. Laajavuoren päällä.

Ja mikä on lopputulema. No se on sellainen, että kaikki mitä ihmiset (perheet, pariskunnat, kaveriporukat, etenkin se "pleikkarisukupolvi") voi touhuta keskenään ulkona on hyvä juttu. Yksi frisbee maksaa sellaisen 15 euroa, joten hinnalla tätä lajia ei myös ole pilattu. Omassa harkinnassa on sitten se ostaako niitä kaikenmaailman eri hintaisia malleja montakymmentä kappaletta reppuineen, mutta sitä ei todellakaan tälläinen satunnaisheittäjä tarvitse. Että ihan hauskaa puuhaa! Käykäähän kokeilemassa :).

Winner Of The Night. Rinteen puolivälissä.

Jypinkylä

Aamulla kävin vajaan kympin juoksemassa vauhtia vaihdellen. Vauhtia piti jo silläkin vaihdella, kun juoksin ison osan kaupunkialueella. Hannikaisenkatu, Tourulantie, Tourujoen ympäristö, Puistokatu, Rajakatu, Harjukatu, Harjun pururata, Yliopistonkatu, Vaasankatu ja sitten taas Hannikaisenkadulle. Siinäpä se mun lenkki, mukavaa vaihtelua! Fiilistelin sekä kaupunkia että kaupungin ihmisiä. Tää postaus tulee olemaankin kerrontaa Jyväskylästä ja oheen liitetyt biisit on Jyväskyläläisen kaveriporukan tekosia; kertoo sekä urheilusta että joukkuehengestä. Videoilla mahtavaa kuvaa Jyväskyläläisistä maisemista ja paikoista, aika pitkälle liikuntaan liittyen. Valitettavan vähän yksilöurheilijoita, mutta sitäkin enemmän mahtavaa ja tervettä tekemisen meininkiä nuorilta pojilta. I<3FP. I<3JKL.

Kaupungin kupeessa, Hippoksen alueella jossain määrin treenaavat varmasti kaikki Jyväskyläläiset urheilijat; niin harrastajat kuin ammattilaiset juonioreista senioreihin! Alueella on kilpajäähalli sekä harjoitushalli. Monitoimitalo telinevoimistelu- ja kuntosaleineen, palloilukentät varmasti jokaiselle palloilulajille, sisähalli ratoineen sekä tällähetkellä remontissa oleva uimahalli kunto- sekä ryhmäliikuntasaleineen. Ulkoalueella on jalkapallokenttiä, tenniskenttiä pesäpallostadion sekä Köyhälammen ulkoilualue. Rakennuksista löytyy mm. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn sekä Keski-Suomen Liikunta KESLIn toimitiloja. Myös useiden eri urheiluseurojen sekä järjestöjen toimistot sijaitsevat Hippoksen alueella. Tuolla siis liikkuu valtava määrä urheilijoita, harrastajia sekä jollaintavalla urheilun tai liikunnan kanssa temisissä olevia ihmisiä. Lienee siis täysin luonnollista, että siellä alueella on jollain tavalla erityinen tunnelma!

Harju taas on sekä jalkapalloilijoiden että yleisurheilijoiden kesänäyttämö! Sekä tietysti pururatoineen, portaineen ja tankoineen/telineineen jokaisen Jyväskyläläisen liikkujan kesänäyttämö. Mukava mesta oikeastaan kaupungissa. Harjun alueesta olen aiemmin (ja tarkemmin) kirjoittanut täällä! Laajavuoren alue noin kolmen kilometrin päässä keskustasta on varmasti myös tuttua seutua Jyväskyläläisille liikkujille, niin talvella kuin kesälläkin. Kuntokympistä olenkin kertonut jo aiemmin, mutta Laajavuori on paljon enemmän. Useita kilometrejä ulkoilureittejä laavuineen ja talvisin reitit ovat hiihtäjien käytössä. Varsinaisessa Laajavuoressa sijaitsee paikallinen laskettelukeskus rinteineen sekä hyppyrimäkineen. Rinteitä voi päästellä myös pyörällä. Varusteita saa kyllä Laajiksesta vuokrattua, niin kesällä kuin talvellakin. Maininnan Laajavuoren yhteydessä ansaitsee myös aivan vieressä sijaitseva Vuorilampi sekä ulkoilureittien kupeessa oleva Killerin Liikuntakeskus, jossa on tarjolla monipuolista liikuntaa aina sulkapallosta punttisaliin!

Kunniamaininnan ansaitsee myös Jyväskyläläiset uimarannat sekä niiden ympäristö, parhainpana ehkäpä Tuomiojärvi. Rantaa pitkin kulkee hiekkatie aina Schildtinpellolta Viitaniemen kautta Saarijärventielle saakka. Hiekkatien alkupäästä lähtee polku haukanniemeen. Viitaniemen kohdalla on isoja nurmialueita sekä uimaranta. Siitä edelleen kun jatkaa saavutaan varsinaiselle Tuomiojärven uimarannalle. Siinä main alkaa nurmialueiden lisäksi hiekkatien varrella olla useita rantalentopallokenttiä. Siellä pelataan biitsiä sekä lentopallon, että futiksen merkeissä. Jyväsjärven rantoja pitkin kulkee taas kaupungin suosituin päällystetty ulkoilureitti nimeltään rantaraitti. Mainio paikka kävelyyn, juoksuun, pyöräilyyn sekä rullaluisteluun ja -hiihtoon. Lutakon kohdalla on uimaranta aaltopuistoineen, jossa myös on tilaa pelata.

Tässäpä pientä tekstiä Jyväskylän mahdollisuuksista. Suurinpiirtein kaikki nuo edellämainitut paikat näkyvät ja kuuluvat enemmän tai vähemmän linkittämissäni videoissa.

Viikkoraportti: "En vaihtais sekuntiakaan..."

Viikon viimeinen päivä. Vaikka tää viikko on ollut tosi työntäyteinen johtuen neljästä iltavuorosta ja kahdesta aamuvuorosta, niin tää viikonloppu töissä oli jotenkin nasta eikä nyt oo yhtään väsähtänyt olo! Oon vähän sitä mieltä, että ihminen on hyvä luomaan itselleen kiireen ja moni asia on priorisoinnista kiinni. Silti siitä ei pääse mihinkään, että toiset päivät on vaan huomattavasti hektisempiä kun toiset. Nyt nää viikonlopun työvuorot on ollut sellaisia, että on tosissaan ollut sitä aikaa antaa asiakkaalle. Ja silloin sitä tulee kotiin kyllä niin huippuhyvällä ja levollisella fiiliksellä, eikä työpäivästä ole kotona mitään muuta kelattavaa, kun että olipas mukava työpäivä.

Ulkona on nyt syyskeli parhaimmillaan. Jopa ihan terdekeli ja töiden puitteissa jopa terdemahdollisuus! Piti tuosta terdekelistä oikein statuspäivitys kirjoittaa, ihan vaan ollakseni edes kuvitelma-asteella villimpi ja viriilimpi kuin olenkaan :D. Vaarojen maraton on nyt kuitenkin niin lähellä, että eipä tässä mihinkään terassille.. Ja todellisuudessa railakas kesänviettokin alkaa olla historiaa ja se vanha, tylsä, kotona rötväävä puoleni on taas (ainakin vähän, ainakin tänään) noussut pintaan. Että ihan tässä ajattelin käydä keräilemässä vähän tyrnimarjoja anopilla ja katsoa Tanssii tähtien kanssa -kisaa kotona miehen kanssa. Nauttia sunnuntai-illasta kotona.. Voi hyvää päivää, kun kuulostaakin tylsälle :D. Kivaa, siis oikeasti kivaa!

Viikon kilometrit on ollut aikalailla samat, mitä on maratonin pituus. Kolme PK-lenkkiä, yks mäkilenkki.. Pitkän skippasin, sen verran kova oli tuo puolikas viikko sitten. Lisäksi sitten tietty hyöty- ja hengailuliikunnat, kuten pyöräily paikasta a) paikkaan b) tai jokusen kilometrin kävelylenkki chillailuvauhtia. Liikuntaahan sekin on, jos vaihtoehtona on liikkumattomuus. En mä niitä kyllä juuri mieti.. Kerrottakoon vielä, että koin tuossa äsken aika itseironisen hetken! Tulin töistä kotiin ja joku vei mun nenän edestä hissin; Siinä sitten katselin pari sekuntia tosi närkästyneenä ja tuli mieleen ajatus, et Voi, voi.. täällä se juoksija reppana vaan hissiä kyttää! Joutuuko raukkaparka nyt ihan kävelemään raput ylimpään kerrokseen?? Vai ihanko jäät nyt tähän seisomaan ja odottamaan omaa vuoroa?? Voin kertoa, että vähän huvitti! Ja joo, kyllä mä sit kävelin ne rappuset :D. Ton ajatuksen jälkeen ei vaan voinut olla kävelemättä!

Lopuksi vielä viikon biisi. Oon niin paljon tekemisissä omaishoitajien ja niiden hoidettavien kanssa.. Sekä muidenkin iäkkäiden ihmisten.. Että tää biisi ei vaan voi olla herkistämättä! Ei varmaan kyllä voisi muutenkaan.. Kuunnelkaapa :).

'Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen

Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en

Täydellistä suoritusta tehnyt minäkään

Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa

On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista
Että kuiskauskin on huuto

En vaihtais sekunttiakaan

En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja

En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja

Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt'