perjantai 20. huhtikuuta 2018

Tämän hetken tavoitteet ja viime aikojen suosikit



Mun liikkuminen oli tosi pitkään melko aikakeskeistä. Aikakeskeistä siksi, että juoksu ja vain ainoastaan juoksu oli THE HARRASTUS. Sitten tuli ensiksi rasitusvammat, kipu, kuntoutumiset, huonontuurin loukkaantumiset, leikkauset, vielä kerran leikkaukset ja kuntoutumiset, kuntoutumiset kuntoutumiset! Ennen kuin edellämainittu litania oli saatu loppuu, olinkin raskaana jne.jne. Jossain kohdassa mukaan tuli tuhat ja yksi uutta juttua. Kuntosali, sukset, pyörä ja sitä rataa. Edelleen sellainen mukava tavoitekeskeisyys säilyi tekemisessä. X määrä leukoja, x määrä kiloja penkistä, maasta, milloin mistäkin. Raskauden ja vauvavuoden myötä on karissut sellainen tietty pingottaminen harrastamisen ympärillä. Hahmotatteko mitä tarkoitan? Vielä viime kesänä Een ollessa pieni vauva vielä ajattelin, että jospa nyt käytän kaiken "liikunta-aikani" juoksemiseen, niin "edes jossain" kehittyisin vähän, vaikkei kapasiteetti riitä tekemään sitä yhtäkään ns. "kunnolla". Nyt kevään korvilla huomaan, että tuokin ajattelu on vauvavuoden myötä karissut ainakin hetkeksi historiaan. Tämän hetken liikunnallia tavoitteita on oikeastaan ihan tasantarkkaan kaksi:

  • Kolme kunnollista treeniä viikossa. Ei sisällä kotijumppia eikä kävelylenkkejä. Ihan sama mitä lajia, kunhan on kivaa just siinä hetkessä! Kohtuu iisi toteuttaa.
  • Sit vähän kokonaisvaltaisempi tavoite. Pitää itsestä huolta, että voisin vielä vuosien päästä lähteä vaikkapa hiihtolenkille mun aikuisen pojan kanssa siten, että se lenkki olisi jonkinlaista urheilua myös mun aikuiselle pojalle. Se on ihan sama, paljonko sitä aikaa menee kymppiin vuonna 2018 tai montako leukaa nousee.
Kuulostaa aika onnettomalta tällaisen tavoitehörhön korviin. Tarkkaan ajateltuna taas tuo viimeisin on miljoonasti kovempi juttu, kun yksi maraton silloin, toinen tällöin. Hiljalleen olen oppinut, että on aivan turha käyttää aikaa negatiiviseen vatvomiseen siitä, kerkeänkö treenaamaan vai en. Kerkeäminen ei myöskään ole ainoa asia, vaan suurinpiirtein kohdalleen täytyy osua myös jaksaminen ja yleinen malttaminen. Ennen lasta kahta viimeistä kieltämättä väheksyin. Aika on ehkä se helpoin asia järjestää, mutta en ottanut tarpeeksi huomioon jaksamista (ne yöunet) tai sitä, että ainainen läpsystä vaihto -elämä ei vaan jaksa viikko toisensa perään kiinnostaa.



Mitäpä liikuntaa olen viime aikoina suosinut? Jonkinverran olen hiihtänyt. Takanahan on kerrassaan upea hiihtotalvi. Kohdallani hiihtomäärät jäivät varsin maltillisiksi siitä huolimatta. Jonain toisena vuonna kilometrejä olisi kertynyt varmasti huikea määrä. Kuntosalijäsenyyden lisäksi spinning on taas noussut arvoon arvaamattomaan. On se vaan kivaa paikallaan tapahtuvaksi kestävyysliikunnaksi. Kolmas tämän hetken lempi juttu on korkea sykkeiset intervallityyliset salitseenit. Sellaiset Mikko Leppilampi -tyyliset huomattavasti kankeammalla koordinaatiolla varustettuna. Häntä instassa seuraavat tietävät. Kevään tullen luulen, että hiihdon syrjäyttää juoksu. Mutkan kautta puistoon onkin ollut suosikkini jo hetken. Sinne ämpärin ja lapion seuraksi rattaiden alakoriin aion myös ottaa ainakin hyppynarun ja vastuskuminauhoja.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Ihana kamala vaunulenkkeily

Äitien somemaailma on pullollaan vaunulenkkeilyhehkutusta. Vaunulenkkeilyllä kilot karisee, kunto kohisee, äiti nauttii, vauva nauttii ja mitä kaikkea. Itsekin kuvittelin vaunulenkkeileväni päivät pitkät ympäri kaupunkia. Sen kun vaan pukaisen vauvan, joka kivasti nukkuu tunnin parin lenkin ajan vaunuissa. Sitten ehkäpä työnnän sen vaunuissa nukuvan beben jatkamaan unia parvekkeelle. Koska vaunulenkkeily. Sen kun vaan vauvan totuttaa siihen. Simsalabim. Kaikki toimii.

No. Täältä löytyy vähän toisenlainen tarina. Ekat kuukaudet menikin suunnilleen just näin. Heti, kun Ee tuli vähänkään enemmän tietoiseksi ympäröivästä maailmasta, ei häntä kiinnostanut vaunulenkkeily (tai juuri nukkuminenkaan) hevonpaskan vertaa. Se oli se 45 minaa ja hello world. Paskat unet oli taattu etenkin liikkuvissa vaunuissa. Siinä sitten, kun riittävän monta kertaa olin imetellyt milloin minkäkin kannonnokassa, vauvaa ja kanniskellut toisella kädellä vaunuja työntäen beben takaisin kotiin päätin, että varsinaista vaunulenkkeilyaktiiveja ei meistä tule. Manducasta tuli vakiovaruste vaunuihin ja varsinainen lenkkeily muuttui enemmänkin ulkoiluksi.

Toki vauvavuoden aikana vaunulenkkeilyä tuli jonkun verran harrastettua ja tulee edelleen. Ajatukseni vaunulenkkeilyn helppoudesta ja mutkattomuudesta on kuitenkin heittänyt häränpyllyä ja huolella. Sittemmin Ee kyllä hoksasi, että maailmassa ei vajaan tunnin aikana tapahdu kovin mullistavia muutoksia. Hän oppi nukkumaan pidempään, jopa liikkuvissa vaunuissa. Sillä edellytyksellä tietenkin, ettei siirrytä yhtään mihinkään sisälle kesken lenkin. Joillekin vauvoille vaunulenkki takaa hyvät päikkärit, mutta meillä homma on mennyt vähän toisinpäin. Vaunulenkkejä on harrastettu oikeastaan vain silloin, kun oon ollut valmis uhraamaan kaiken oman ajan ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös ne päikkärit, heh. Voinette kuvitella, että kynnys ei ole se kaikkein matalin. Parhaat päikkärit meillä nukutaan paikallaan olevissa rattaissa partsilla.



Ratasosaan siirtyminen toki helpotti hieman esimerkiksi kaupungilla asiointia. Ee on kuitenkin aika osallistuva vauva ja ehkä siitä syystä itselle on hieman vieras ajatus se, että oman aktiivisuuden kustannuksella passivoisin Eetä sinne rattaisiin istumaan. Ihan riittävät istumiset on siinä, kun kaikki matkat kuljetaan vain ja ainoastaan rattailla (+ pulkalla ja kantaen). Toki ollaan vasta hiljan aloitettu lähes päivittäinen puistoilu, jonka yhteyteen olisi varmasti kesän ja pukeutumiskysymysten helpottaessa helppo ujuttaa pieni juoksulenkki rattaiden kanssa. Tähän väliin on varmaan myös hyvä selventää, että vaunulenkkeilyllä tarkoitan tässä sitä, kun puetaan ne urheiluvaatteet (no okei, aika usein päälläkin on ne, hah), hikoillaan hemmetisti ja kun tullaan kotiin, on päästävä heti suihkuun. Lähdetään siis aktiivisesti tekemään "urheilusuoritus", eikä esimerkiksi ikäänkuin vahingossa kierretä useamman kilometrin mutkan kautta mummollaan vaunuillen. Sillä tokihan me jälkimmäistä ollaan tehty. Ihan aktiivisestikin.

Ehkä joku näkee nämä tekosyinä. Itse enemmänkin ajattelen, että vauvat on niin erilaisia. Ehkä meilläkin oli se vaunulenkkeily kausi, se oli vain aika lyhyt. Musta on hyvä, että toisenlaisiakin näkökulmia löytyy. Toisaalta mun on ollut taas helppokin ns. "luovuttaa" asian suhteen. Mulla on mies vauvavuoden aikana kohtalaisen paljon kotona ja olen päässyt lenkkeilemään ihan ilman vaunujakin.

Kerro hei säkin kommentteihin omia kokemuksia! Ootko sä vaunulenkkeilyaktiivi? Aiotko olla? Entä oliko tai onko sun vauva vaunuissa viihtyvää sorttia?

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Normipäivä, eli päivä kanssamme!

Heräilen Een aloitteesta kuudelta. Yritän vielä, että jatkettaisiin unia. Turhaan. Vartin yrityksen jälkeen noustaan sohvalle aamumaidolle. Rötväillään yhdessä mun hörppiessä kahvia olkkarissa lähes seiskaan, jolloin myös Jii nousee ylös. Seiskan jälkeen syödään porukassa puuroaamiaiset. Kaurapuuroa, puolukkaa, päärynä-Bonnea ja raejuustoa. Jii syö omaa tuorepuurosotkuaan. Aamiaisen jälkeen siistitään sekä ihmiset että kotia. Jii lähtee kasiksi töihin ja me puuhaillaan yhdessä koti suunnilleen kuntoon ja siinä sivussa vähän leikitään.



Puoli ysiltä lähdetään pulkkakyydillä kuntosalille. Lunta on tullut reilusti ja vedän hiki päässä pulkkaa jonka pohjassa on kaksi reikää ja kyydissä reilu kymppikiloinen lapsi. Nilkkoihin yltävän lumikerroksen alla on jäätä. Jalat kyllä luistaa, pulkka ei. Lumitöitä ei tietenkään olla vielä tehty. Suunnataan parin metsäpolun ja Korterinteen omakotitalo-alueen halki Killerille. Ee jää lapsi parkkiin ja itse teen puolentunnin intessiivisen HIIT-treenin. Oon nyt jonkun aikaa kertaviikkoon käynyt tekemässä puolituntisen treenin, jonka aikaan Ee on totutellut lapsiparkkiin. Edelleenkään tuo totuttelu ei kovin suurta hedelmää ole tuottanut ja paluumatkalla päätän, että jääköön se nyt pariksi kuukaudeksi. Katsotaan uudestaan sitten joskus. Kesällä vaikka. Oon sitä mieltä, että käynneistä on molemman nautittava. Sitä paitsi vauvan paha mieli kyllä pyyhkii aika tehokkaasti pois treenin tuottaman hyvän mielen, eli sikälikin se on ihan plusmiinus nolla.



Kotimatkalla Ee juttelee omiaan ja hihkuu koirille. Mä yritän vaan parhaani mukaan puskea eteen päin, hah. Kiva pulkkailu päättyy pihassa itkuun, kun kotipolulla pulkka kippaa ympäri. Kotona vähän lohtumaitoa ja niin on taas kaikki hyvin. Lounaaksi syödään eiliseltä perunamuusia ja lohta kera salaatin ja hemapan, eli herne-maissi-paprikan. Ee touhuilee juttujaan, mä siivoilen sivussa keittiön, hoidan tiskit ja saan jopa käytyä suihkussa. Joku hyöty kylpyammeesta, kun taapero ei pääse marssimaan suoraan suihkun alle. Vähän ennen puolta päivää alan pukea Eelle päälle ja hän käy partsille unille. Ei mene montaa minuuttia, kun vauva on unessa. Itse laitan kahvit tippumaan ja rötkähdän hetkeksi sohvalle. Vastailen pariin viestiin, selailen instan ja mietin, että mitä tekis tänään ruuaksi. Järkkäilen noppesti lelut ja muut kamat, haen kahvia ja tulen hetkeksi koneelle. Ee nukkuu vajaat pari tuntia. Siinä ajassa pyykkäilen, järkkäilen ja teen päivälliseksi linssikastiketta. Päikkyjen jälkeen, siinä kahden maissa, syödään välipalaa. Tunnin verran ollaan sisälle. Leikitään dubloilla, mä laitan pyykkejä, luetaan vähän kirjoja. Kolmen maissa lähdetään hetkeksi ulos. Käydään lähipuistossa pulkkaillen ja kotona ollaan takaisin neljältä.




Jii tulee kotiin puoli viiden aikaan. Saman tien syödään makaronia, linssikastiketta ja saldea päivälliseksi. Mä siivoan keittiön ja Jii leikkii Een kanssa. Vaihdetaan päivän kuulumiset. Kuuden maissa lähdetään autolla vauvauintiin. Lauantai-aamun uinti läheisessä Laajavuoren kylpylässä on vaihtunut tiistai-iltaan toisella puolen kaupunkia. Aika on vähän myöhäinen, mutta ollaan päätetty kokeilla. Vauvauinti loppuu seiskalta. Tullaan aika vauhdilla takaisin kotiin. Puoli kasin jälkeen ollaan iltapalapöydässä. Puuroa, leipää ja hedelmiä oli tämän illan kattauksessa. Mitä kellekin. Tehdään iltatoimet. Iltamaidot ja iltasatu sohvalla, jonka jälkeen Ee lähtee nukkumaan. Yleensä tää tapahtuu kasilta, mutta nyt kello on jo lähes puoli yhdeksän. Nukahtamiseen menee parisenkymmentä minuuttia. Vähän normaalia kauemmin.



Een nukahdettua mä rötväillään Jiin kanssa vielä sohvalla. Jutellaan jotain ja sometetaan. Mä tuun koneelle päivittämään tän blogin. Jii alkoi katsomaan futista ja mä menen tästä kainaloon. Pläräilen todennäköisesti kännyä, koska futis ei kiinnosta. Mä meen kohta hammaspesulle ja nukkumaan. Todennäköisesti Jiikään ei jaksa katsoa peliä loppuun. Tai eihän sitä koskaan tiedä. Tämmöinen tavallinen tiistai täällä.