tiistai 31. tammikuuta 2017

Luettua: LIIKKUVAN ÄIDIN HYVINVOINTI. Raskaus ja äitiys.

Joulukuussa ilmestyi Mari Stenmanin kirja Liikkuvan äidin hyvinvointi, raskaus ja äitiys. Itsehän hain kyseisen kirjan heti ilmestymisen jälkeen myös omaan hyllyyn. Kirjassa esitellään sekä raskausajan että synnytyksen jälkeisen aika liikkuvan äidin tiedon tarpeisiin vastaten tämän hetken parhaalla tutkimusnäytöllä. Suositukset perustellaan hyvin ja fysiologiset muutokset esitellään. Itsellä ainakin kirja antoi paljon ajattelemisen aihetta ja kokosi yhteen sen, mitä Stenman on aiheesta kirjoittanut ennenkin.

Itse raskausajan liikuntaan liittyvä osio oli aika pitkälle tuttua asiaa johtuen siitä, että kyseisen ajan tietoa olen hakenut raskauden alkuvaiheessa todellakin paljon. Nyt raskauden loppuvaiheessa myös synnytyksestä palautuminen on tullut ajankohtaiseksi aiheeksi ja pikkuhiljaa enenevin määrin olen tuohonkin osa-alueseen paneutunut. Kuuntele kehoasi kun ei aina kuitenkaan ole se paras vinkki (nimerkillä kuuntelin ja hiihdin 20km murtuneella nilkalla, noin niinkuin esimerkiksi), vaan teoriatieoa on ainakin itsellä ihan oikeasti oltava taustalla. Monet ongelmat kun saattavat tulla esiin vasta, kun on iloisesti vaikkapa juossut sen 15 vuotta synnytyksen jälkeen. Teoriatiedon lisäksi kirja tarjoaa ihan mukavan määrän esimerkkitapauksia ja esimerkkiharjoituksia. Esimerkkiharjoituksia, joista myös todetaan, että ne saattavat tuntua aika naurettavilta ("Ei kukaan urheilija suostu tekemään seinää vasten punnerruksia! Tiedän. Silti ne ovat esillä tämän kirjan liikevalikoimassa".. :D).

Kenelle kirja on hyvä? Kirjassa tieto on koottu maallikolle helppolukuiseksi paketiksi, eli suosittelen kirjaa ihan kenelle tahansa äidiksi tulevalle tai haluavalle. Kaikenkaikkiaan tutkittua tietoa kyseisestä ajanjaksosta tuntuu olevan kuitenkin varsin ohuesti, mutta se lienee ymmärrettävää. Toisaalta taas ihmiselle, joka ei juurikaan perehdy nippelitietoon vaikkapa treenaamisen suhteen, tietoa on varmasti yllin kyllin. Eli se on vähän miltä kantilta ajattelee. Musta kirja sopii ihan urheilijoille, meille kohtalaisen reilusti kuntoileville sekä myös vähän vähemmän liikkuville. Eli ei tarvii olla urheilija eikä edes himoliikkuja hyötyäkseen kirjasta. Lisäksi alan ammattilaiset (terveydenhoitajat ym.) saavat varmasti kirjasta irti omaan työhönsä. Liikunta-asiat kun tuntuvat kuitenkin jäävän aika taka-alalle ja riippua vähän siitäkin, kuinka kiinnostunut ammattilainen itse on tästä osa-alueesta.

Ainoa asia, joka kirjassa hieman hiersi, oli paljon esimerkkinä käytetty Aino-Kaisa Saarinen. Äärinmäisen mielenkiintoista lukea, kuinka hänen raskausaikansa on konkreettisesti sujunut harjoittelun näkökulmasta, mutta ehkä Aino-Kaisa on monellakin tapaa täysin erilaisessa asemassa verrattuna meihin muihin. Kirjassa kyllä kerrotaan, että urheilijan kohdalla esimerkiksi valmennuksen ja terveydenhuollon yhteistyön tulee olla toimivaa. Olisin ehkä kaivannut esimerkkejä ihan tavallisista työssäkäyvistä liikkuvista ihmisistä ja lisäksi vaikkapa Aino-Kaisan raskaudenaikaista seurantaa olisi voinut hieman avata. Luulen kuitenkin, että Aino-Kaisalla on ollut ihan himppasen enemmän kontakteja, kun vaikkapa meillä Jyväskyläläisillä perusterveillä odottajilla (yksi lääkärikäynti neuvolassa vähän keskiraskauden jälkeen, jep). Muutenkaan en voisi olla liikaa korostamatta sitä, että urheilijoiden työ on urheilla ja palautua, eikä tilanne todellakaan ole sama täysipäiväisesti työssäkäyvälle liikkujalle. Tuo jos mikä tulisi muistaa oli raskaana tai ei.


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Raska(u)sviikko

Tää viikko on ollut raskauden ja liikkumisen kannalta aika pitkälle raskautta konkretisoiva. Nyt maanantaina tulee täyteen 35 viikkoa. Oon ensinnäkin ollut joinain päivinä ihan käsittämättömän väsynyt. Siihen on ihan selkeä syy: univaikudet. Mun heräämisaikoja tällä viikolla on ollut mm. klo 02, 03 ja 04. Oon kyllä sitten saattanut saada nukuttua vielä aamusella lisää, mutta jokatapauksessa valvottua on tullut useampi tunti jokaisena yönä. Valvomissessioiden lisäksi heräilen harmittomasti milloin vessahätään, milloin asennonvaihtoon. Vaikka jotkut päivät on sitten ollut aika väsyneitä, niin niihin väsyneisiinkin päiviin on valvomisesta huolimatta mahtunut myös pirteitä hetkiä. Se valvoskelu on vaan niin kovin pitkästyttävää. Etenkin, kun toisinaan hetket päivälläkin saattaa olla pitkästyttäviä.

Jyväsjärven jäällä perjantaiaamuna

Naissaaressa perjantaipäivänä

Ylipäänsä väsymys saattaa puskea päälle yllättävän nopeasti ja lujaa. Enää ei onnistu se, että kävelen ensiksi salille (2,5km), treenin jälkeen (1h) kävelen (2km) kapunkiin maleksimaan kauppoihin ties moneksiko tunniksi. Kaupungilla maleksintahan siis on kuulunut päiviini. Vielä, kun siellä on aikaa ja rauhaa (sekä energiaa ja rahaa, joista en nyt niin varma kuitenkaan ole, hah) pyöriä kaupoissa ja lounastaa tai kahvitella välillä. Joka tapauksessa, väsähdän siellä paljon normaalia nopeammin. Ja yllättäen. Joka kerta jaksan yllättyä sitä, koska eihän sitä nyt normaalisti ja sitä rataa.

Punttiksella olen käynyt tällä viikolla pari kertaa. Treeni on sujunut ihan hyvin, mutta edelleen olen keventänyt entisestä. Tosin esimerkiksi ojentajille tein useampaa liikettä ja sain kuin sainkin domsit aikaiseksi. Liikkeet tuntuu kaikin puolin hidastetuilta ja verkkaisilta. Niin kotona arkiaskareissa kuin siellä salillakin. Parin salitreenin lisäksi olen käynyt kerran vesijuoksemassa. Pitkästä aikaa ja edelleenkin kyseisessä touhussa parasta on se sosiaalinen aspekti.

Naissaaressa perjantaipäivänä

Haukanniemessä/Tuomiojärvellä lauantaina

Entä kävely? No oon ihan yhtä-äkkiä ruvennut vaappumaan. Siltä ainakin tuntuu. Päivittäin kävelen edelleen. Enemmän tai vähemmän. Noin viisi kilometriä on ehdoton maksimi, siihen kuluu tunti. Loppuviikosta tuntui jo siltä, kävely hidastui entisestään ja se vitonenkin tuli kävellä kahdessa osassa. Rupesi nimittäin tuntumaan kipujakin. Kai niitä paljon puhuttuja liitoskipuja nivusissa. Vai olikohan se vain siksi, kun oli niin haastavaa kävellä. Liukasta ja silleen. Mulle kyllä sopii verkkaisempikin ulkoilu. Etenkin, kun ainakin perjantaina ja lauantaina oli niin käsittämättömän upea keväinen päivä. Maisemia kuvatessa kävelykin on automaattisesti hissuttelua.

Sellaisia kuulumisia tähän hetkeen. Mitä sulle kuuluu?? Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!


keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kompressiojuttua

Kompressiosukat (äiti-ihmisten ja ikääntyneiden keskuudessa tuttavallisesti tukisukat, hah) on ollut mulla useita vuosia satunnaiskäytössä sekä urheilussa että työelämässä. Merkittävää etua en lenkillä (tai etenkään salilla tai vaikkapa pyöräillessä)  kompressiosta koe, mutta lämpötilan kannalta ne on monestakin syystä toimivat. Verenkierron tehostumisen huomaa siitä, että jalkoihin ei juuri koskaan ole kylmä (eikä toisaalta myöskään liian kuuma). Lisäksi polvipituiset sukat on ns. yksi kerros lisää sinne säären aluelle. Itse suorituksen kannalta sillä ei kuitenkaan ole merkitystä. Kompressioon kuitenkin tottuu ja siksi sitä saattaa lenkille kaivata taikka sitten päin vastoin. Jos sitä hetkeen ole käyttänyt, ei sitä myöskään kaipaa tai se saattaa tuntua jopa huonolta.

Sen sijaan työelämässä hyödyn olen kyllä huomannut. Sairaanhoitajan työssä, jossa ollaan paljon jalkojen päällä, on kompressiosta kiistatta merkittävä hyöty. Iltavuorosta on huomattavasti keveämpää kävellä kotiin taikka aamuvuoron jälkeen painella salille, mikäli jaloissa on työpäivän ajan ollut kompressiosukka tai säärystin. Nilkkaleikkausten jälkeen työelämään palatessa lisäsin kompressiosukkien käyttöä paljonkin työelämässä ihan siitäkin syystä, kun nilkka tietysti silloin turpoili.

35% villa / 29% akryyli / 30% polyamidi / 6% elastaani
(saatu blogin kautta)

Raskaus taas vei kompression käytön ihan uusiin ulottuvuuksiin. Kiinnitin asiaan huomiota heti raskauden alusta saakka, mulla kun varmasti löytyy se suonikohjugeenikin. Hankin edelleen muutamat parit lisää säärystimiä. Sukille menee multa isompi peukku, mutta kun ei jatkuvasti jaksa pestä sitä sukkapyykkiä. Työssä käytin kompressiota raskausaikana päivittäin. Nyt kotiin jäädessä päivät on toki jaloille kevyempiä, mutta edelleen kompressio on mulla käytössä, jos vähänkään päiviin sisältyy enemmän jaloillaan olemista. Ja aika moniin päiviin sisältyy.

Tukisukat-shop lähetti mulle testattavakseen tuotteitaan ja valitsin sukkaosastolta vähän aiempaa erilaisia malleja. Nimittäin lievemmällä kompressiolla (15-21 mmHg. Tähän astiset kokemukset Zeropointeista, jotka 15-20mmHg tai 20-30mmHg. Epäilen jälkimmäistä, koska kompressiopaine etenkin säärystimissä tuntuu jämkämmältä) olevat puuvillasukat ja villaa sisältävät sukat talviurheilukäyttöön. Blogiyhteistyön merkeissä lupasin kirjoitella tuotteista mielipiteet tänne blogiin.

54% puuvilla / 40% polyamidi / 6% elastaani
(saatu blogin kautta)

Villaa sisältävät sukat on ollut mulla kävelylenkeillä, eli ihan tositoimiin ne eivät ole vielä päässeet. Hiihtoon nimittäin. Oon kyllä tykännyt ja kovemmallakin pakkasella pysyi jalka lämpöisenä Salomonin maastojuoksukengissä ihan sillä kävelylenkilläkin. Nollakeileillä sukka on tosi lämmin, mutta materiaali kuitenkin sellainen, että inhottavaa hikoilua ei tullut. Varsin kelposukat varmasti siihen tarlvijuoksuun ja hiihtolenkeille myös! No entäpä puuvillaiset sukat? No niihin olen ollut todella ihastunut ihan kotikäytössä. Ovat kuosiltaankin niin kivat! Paljon ei enää muuta sukkaa tekisi mieli täällä kotona käyttääkään, paitsi villasukkaa iltaisin ja aamuisin, heh. Kyseisiä sukkia taidan hankkia vielä lisää yhdet jos toisetkin parit. Kesällä voi sitten olla taas paljassäärin.

Käytätkö sä paljon kompressiota ja missä tilanteessa? Jos et oo kokeillut työssä, niin sitä kyllä suosittelen kokeilemaan. Melkein enemmän kuin siellä iltalenkillä. Ainiin. Niiltä suonikohjuilta on toistaiseksi säästytty. *kop-kop*.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Päivän punttitreeni ja huomioita raskaana punttailusta

Jepa jee. Ajattelinpa kirjoittaa tämänpäiväisen punttitreenini tänne jetsulleen niin, kuin se tänään meni. Vertailun vuoksi voisin kirjoittaa joidenkin viikkojen (kuukausien?) takaisia painoja ja sitten pari sanaa myös siitä, millaista homma oli ennen raskautta ja mitä kaikkea olen ottanut huomioon. Huomenna raskausviikkoja tulee täyteen 34. Sellaisen muistutuksen voisin kanssa tähän alkuun kirjoittaa, että jokaisen treenithän kulkee omalla laillaan ja tämä on vaan yksi tarina. Vaikka pidän itse itseäni enemmän vaikkapa nyt "juoksutyyppinä", on omalla kohdalla totuus se, että juoksemisesta jouduin luopumaan kohtalaisen aikaisin ja punttitreenit on taas kulkenut hyvin. Iso merkitys tietty on sillä, että vuoden sisään tehtyjen nilkkaleikkausten vuoksi oli juoksina vielä ihan kuntoutuja tullessani raskaaksi ja juoksu oli muutenkin pitkään pois kuvioista. Sali (varsinkin nää yläkroppatreenit) on siis juttu, joka on kulkenut jalka kipsissäkin viime vuodet.



Mutta siihen treeniin:

  • lämmittelyt kepin kanssa
  • vinopenkki 20kg tangolla 3x12 toistoa (vinopenkkiä oon tehnyt 30kg alaspäin, ennen raskautta tein normaalia penkkipunnerrusta sarjapainoilla 48,5kg maksimissaan. Toistoja ehkä 8? Penkkipunnerruksen vaihdoin vinopenkkiin rv16 tuntumassa, kuten suositeltu on. Jossain vaihheessa tein myös vinopenkkiä 15kg käsipainoilla ja alaspäin, mutta "lähtöasentoon" asettuminen alkoi käydä hankalaksi painojehn kanssa, joten luovuin siitä.)
  • pystypunnerrus 8kg käsipainoilla 3x10 toistoa (jossain vaiheessa tein vielä kympeillä ja tangolla 25kg alaspäin, mutta nyt taitaa jo pelkkä 20kg tanko olla inasen liikaa. Ennen raskautta sarjapainot on ollut maksimissaan 30kg tangolla ja 12kg käsipainot. Painojen nostoa pään yläpuolellehan ei välttämättä suositella raskauden edetessä, ellei liikehallinta ole erityisen hyvä. Itse en ole kokenut hankalana näitä ja itseasiassa vasta hiljan tuon seikan luin Stenmanin vastailmestyneestä kirjasta Liikkuvan äidin hyvinvointi.)
  • vipunosto rintalihaksille vinopenkissä 5kg käsipainoilla 3x12 (oon ruvennut tekeen tätä vasta raskausaikana, joten enpä tiedä mikä olis raskautta edeltävä paino ollut. Nyt ehkä maksimissaan 6kg?)
  • kulmasoutu 10kg käsipainoilla 3x15 toistoa (penkkiin tukeutuen, ns. "konttausasennossa")  (15kg painoista alaspäin. Taannoin tein myös tangolla 30kg ja alaspäin, mutta kasvava vatsa teki liikeradasta virheelisen ja lisäksi tangon kanssa tehtävä ettunoja-asento kävi alaselälle, joten käsipainoilla mennään nyt).
  • vipunostot takaolkapäille 5kg 3x15 toistoa (konttausasennossa toinen käsi kerrallaan) (aiemmin tein tätä seisallaan, 7kg:stä alaspäin. Tuo seiska ollut joskus raskauden alkuvaiheessa)
  • ylätalja 25kg 3x15 (no nää talja liikkeiden painothan on ihan taljasta riippuvaisia, kuten kaikki tietää. Ennen raskautta en juuri harrastanut ylätaljailua, koska mieluummin vedin leukoja. Siitä luovuin aika aikaisessa vaiheessa, koska ala-asento tuntui inhottavalta. Leuanveto taisi olla aika ekoja liikkeitä, mikä jäi pois.)
  • hauiskääntö 8kg 3x10 istualteen (joskus teen pienemmilläkin painoilla ja yleensä seisten. Kuitenkin nää seisten tehtävät sarjat oon pitänyt maltillisina pituudeltaan, vaikka mitään huimaustuntemusta mulla ei ole ollut. Pitkä paikallaan seisominen pienentää sydämen minuuttitilavuutta ja saattaa sitä aiheuttaa. Pumpissahan kyllä niitä on, mutta siellä painot ovat tosi kevyet ja oon kyllä sielläkin pyrkinyt liikkumaan ihan sarjojen aikanakin ja etenkin palautellessa. Hauksia oon treenannut varmaan joskus jopa 12kg:llä, vaikka niiden treenaamisessa oon aina ollut tosi laiska.)
  • ojentajat taljassa 10kg 3x15kg (nyt oli tosi raskas talja kyseessä ja jossain toisessa taljassa paino saattaa olla tuplat. Fiiliksen mukaan teen nyt, kuten ennen raskauttakin. Nyt en vaan "vedä ihan piippuun asti".)
Semmonen treeni oli tänään. Kyykkyjä en enää juuri tee, paitsi omalla painolla. Hiljalleen jäi ensin pois painot ja sitten kyykyt nuuttui muutenkin joko leveiksi kyykyiksi tai askelkyykyiksi, sittemmin luistelijakyykyiksi, koska maha alkoi olla tiellä. Kyykkysyvyys on myös pienentynyt. Aika yläkroppapainotteista siis, joskin pumpissa noita kyykkyjä saa kyykkäillä ihan riittämiin. Hengityksestä pidän aina huolen. Toisin sanoen siis siitä, etten pidättele hengitystä. Samoin tekniikkaan keskityn huolella. Vaikka en ole varsinaisesti huomannut löystyviä sidekudoksia (paitsi kävellessä nilkka meinaa pyörähtää vielä onnettomammasta jutusta, kuin ennen), niin asian olen kyllä tiedostanut.



Viimeistään ekan kolmanneksen jälkeen coretreenit jäi pois. Myös staattiset pidot, esim. lankut variaatioineen jäi pois. Jonkin aikaa tein esim. kylkitaivutuksia, mutta viimeistään nyt vikalle kolmannekselle on aika sellainen jäänyt. Lantionnostoja ja erilaisia konttausasennossa tehtäviä liikkeitä olen kyllä tehnyt edelleenkin, mutta ne keskittyy lähinnä kotiin eikä ole varinaisia "treenejä". Salilla tykkään ainakin näennäisesti punttailla, vaikka toisaalta nykyään saman treeniefektin saisi varmaan kotijumpallakin, heh. Näihinkin juttuihin hain paljon tietoa netistä ja monia liikkeitä jätin pois pelkästään siksi, että niitä suositeltiin välttämään.

Oikeastaan oon jopa vähän yllättynyt, että edelleen treeni sujuu. Luulen kuitenkin, että montaa viikkoa ei salitouhuja enää jaksa. Niin no. En mä kovin montaa viikkoa taida olla enää raskaanakaan, heh. Ja niinkun oon sanonut, se saattaakin olla just tää treeni, mikä on se vika.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Ja laittakaa ihmeessä kommenttiboksiin omia kokemuksia. Nää on varmaan sellaisia kirjoituksia, joihin google tuo lukijoita pitkänkin ajan päästä.

P.S. Kuvat on eilisestä ulkoilupäivästä Jyväsjärvellä. Niin upea päivä!


torstai 19. tammikuuta 2017

7 ruokapäivää, 7 kuvaa

Ihan aiempaa radi-postausta ajatellen ajattelin kirjoittaa teille auki viikon safkat. No ei vaiskaan. Vastaavaa postausta oon yrittänyt aloittaa kerran jos toisenkin, mutta aina kuvat unohtuu tai ruuat unohtuu tai jotain muuta. Nyt sain tämän yhden kokonaisen viikon kirjattua ylös ihan kuvineen päivineen.

Maanantai 9.1.2016:

  • klo 8.30: kaurapuuro (mikrossa ja veteen, kaurahiutaleita + leseitä), puolukoita ja loraus mehusoppaa / juomaksi lasi maitoa ja lisäksi pari kuppia kahvia maidolla.
  • klo 10.45: salaattilounas: perussalaattipohja (jääsalaatti, kurkku, tomaatti, paprika, punasipuli) + avocado + katkarapuja + ruiscrutonkeja / juomaksi kivennäisvettä
  • klo 14.00: Caffitellan "ruislämppäri" -leipä / juomaksi vettä
  • klo 17.30: keitettyä riisi-kaura -seosta, kanakastiketta (kaurakermaa, paseraattu tomaattia, kanaa, kasviksia pakasteesta, mausteita) ja salaattia / juomaksi vettä
  • klo 22.15: klementiini + puolikas jälkiuunipala (levite, goudajuusto, kurkku)

Aika perus ruokapäivä. Paitsi en joka päivä käy kahvioissa. Ennen raskautta en pitkään aikaan syönyt kanssa yhtään missään muodossa. Nyt raskauden aikana oon ruvennut syömään, mutta oon aika tarkka siitä millaista se on. Kasvisten syönti meillä on oikeesti ollut tosi reilua jo useita vuosia. Samoin marjoja menee päivitäin ja luulen, että monilla suomalaisella ei niin hyvin asiat ruokailussaan.

Meillä on valehtelematta aina salaattia jääkaapissa. Ei enää osata syödä (etenkään minä) lämmintä ruokaa ilman ja tarvittaessa salaattipohjasta saa tehtyä ruokaisan salaatin. Tehdään uusi, kun vanha loppuu.
Tiistai 10.1.2016:
  • klo 5.30: puolikas jälkiuunipala (levite, gouda, kurkku) / lasi maitoa
  • klo 9.45: kaurapuuro + mustikoita, puolukoita ja loraus mehusoppaa / vettä, pari kuppia kahvia
  • klo 13.00: sitä eilen tehtyä kanasoossia riisillä ja salaatilla /maito
  • klo 16.30: jälkiuunipala päällisineen / vesi
  • klo 20.00: salaattia + lindströmin lihapullia, lisäksi pari piparkakkua /vesi


Valvoskelin aamuyöstä, eli siksi aamupuurot vasta lähes kympiltä. Aika usein vaihtelen päivällisen ja iltapalan "paikkoja" liikuntojen mukaan. Nytkin olin pumpissa ja uimassa illalla, joten ns. "ruokaisampi" safka tekee mieli syödä myöhemmin. Ja joo, osaan kyllä nykyään mukautua päivän kulkuun mukauttamalla ruokailujakin tarvittaessa sitten. Vaatii vähän ajattelua ennakkoonkin kyllä. Aika harvoin mulla enää tulee niitä "kuolen nälkään -oloja" jotka oli yhteen aikaan vitsi sekä töissä että kotona.

Päivän lounas oli tämmönen.

Keskiviikko 11.1.2017:
  • klo 9.30: aamupuuro joka aamuiseen tapaan, puolukoilla ja mehusopalla / vettä pari kuppia kahvia
  • klo 12.30: ProPud -proteiinivanukas
  • klo 14.30: riisi-kauraseosta, kuhaa, salaattia / maitoa
  • klo 18.30: lämmin leipä (reissarin puolikas), salaattia, klementiini / vettä tai kivennäisvettä
  • klo 22.00: pari lämmintä leipää (=reissari) + kurkkua / maitoa
Haluaisin syödä päivittäin kaksi "isompaa" safkaa, joista toinen vähän kevyempi. Monesti kuitenkin käy niin, että jos aamiainen venähtää, lounas venähtää, niin loppupäivä menee kuinka menee. Mainittakoon myös, että kuha ei oo meidän normaalia arkisafkaa. Tuossa joku aika sitten ostettiin mun työkaverin mökkinaapurilta isompi erä kuhaa ja nyt ollaan sitten sitä kokkailtu ihan arkiruokanakin.

Kuhaa. Oli hyvää!


Torstai:
  • klo 10.15: aamupuuro ja kahvit samaan malliin, kuin eilenkin.
  • klo 13.00: ruis-kaurapastaa + jauheliha-papukastiketta (jauheliha, valk. papuja tomaattisoossissa, sipulia, mausteita) + salaattia (samalla peruspohjalla: jääsalaatti, kurkku, tomaatti, paprika, punasipuli) / juomaa
  • klo 16.00: kana-feta -piirakkaa + korvapuusti / ihan tilkka kahvia, lasi mehua ja vettä
  • klo 20.00: kolme hapankorppua (levite, gouda, kurkku) + kourallinen pähkinöitä
Jälleen kerran tuli nukuttua pitkään ja kuten näkyy, ruokailut "laahaa jäljessä". Toisaalta, kai nyt on se aika, kun pitää nukkua sen mitä kerkeää, ihan sama mihin aikaan. Aika hyvin näissä parissa päivässä näkyy myös se, että Jarppa on vapaalla. On helpompaa nukkua pitkään (no, pitkään ja "pitkään"), kun toinen on siinä niin hyvä. Tässä päivässä poikkeuksellista oli myös kahvittelu ystävän luona, jossa "iltapäiväkahvia" ja ihan pullaakin. Raskaus on vähentänyt kahvin juontia, pakon edestä. Alun huonojen olojen kanssa se oli helppoa, mutta nykyään mielellään joisin kahvia enemmän.

Vein kaverille tuliaisiksivookies-keksejä (jota en itse kuitenkaan syönyt), kun tulppaaneja ei sittenkään ollut, höh!


Perjantai:
  • klo 8:00: kaurapuuro ja kahvi as always / vettä
  • klo 12.00: sitä eilistä ruis-kaura -pastaa jauhelihasoossilla + salaattia / kivennäisvettä
  • klo 16.00: pestokuorrutettua lohta + salaattia + klementiini / maitoa
  • klo 19.30: jälkiuunipala juustolla ja kurkulla + pari kourallista pähkinöitä /maito
Jos olisin valvonut myöhään, olisin syönyt toisenkin iltapalan. En kuiteskaan valvonut, eli sillä ruokailut "jäi" neljään kertaan. Näyttääkin vähän vähänlaiselta syömiseltä, mutta taisi olla aika inaktiivinen päiväkin. Kivennäisveden litkiminen on alkanut mulla vasta nyt raskaana. Aina tähän saakka oon kokenut hiilihapoista huonoa oloa, mutta nyt se on nimenomaan helpottanut siihen. Muutenkin juon tosi paljon vettä pitkin päivää ja oon äärettömän tyytyväinen, että nykyään voin ihan oikeasti sanoa juovani riittävästi. Aina ei oo näin ollut.



Lauantai:
  • klo 9.30: kaurapuuroa mustikoilla, kahvit, vedet ja sitä rataa
  • klo 12.30: salaatti (peruspohja, jota löytyy aina jääkaapista) + pari kananmunaa + avocado + ruiscrutonkeja + kastiketta / kivennäisvesi
  • klo 15.30: Yosa break -kauravälipala
  • klo 17.00: kasvissosekeittoa (bataatti, porkkana, peruna, keitinvesi + mausteet, kaurakerma, sulatejuusto) + siemeniä (auringonkukka ja kurpitsa) / vesi
  • klo 19.30: uunipuuroa (ainakin kokonaisia kaura- ja ohrajyviä) + vadelma-luumusoppaa + pari Fasupalaa / vesi
  • klo 22.00: kolme hapankorppua levitteellä ja juustolla / maito
Tässä taas aika normi ruokapäivä. Paitsi en oo ehkä koskaan tehnyt itse uunipuuroa ja nytkin söin sitä anopilla, kun kävin hänen luonaan saunomassa. Tämmöisenä aikana, kun oikeastaan koskaan ei ole kiire lähteä aamuisin mihinkään, mulla menee kutakuinkin tunti heräämisestä, kun syön aamupalaa. Kahvia juon aina ekana, mikä on huonohko tapa ja usein oon yrittänyt kääntää asian toisin päin. Aikaisina työaamuina se pakon edestä onnistuukin, koska aikaa ei ole niin paljoa.

Sosekeittoa, mitä seuraavanakin päivänä syötiin. Ja tottapuhuen syödään vielä vähän maanantainakin.

Sunnuntai:
  • klo 6.30: uunipuuroa (mitä anoppi antoi eilisillalla mukaan) + mustikoita + soppaa / kahvia ja vettä
  • klo 11.30: salaatti + kananmuna +  cheddar -raastetta + kastike + jälkiuunipala levitteellä / vettä
  • klo 15.00: laskiaispulla + tomaattipiirasmikäliepala / tippa kahvia + vettä
  • klo 18.00: kasvissosekeittoa + siemeniä / vettä
  • klo 21.00: jälkiuunipala päällänsä levite, kananmuna ja juustoa + appelsiini / maitoa
Jepa jee, taas pullaa. Olikin muuten hyvää. Ihan perus laskiaispullaa. No itse oon leiponut pullia ehkä yli kymmenen vuotta sitten innokkaana alle parikymppisenä kotileikissä, eli kyläilemässä on taas käyty. Joskus oon kyllä tehnyt päätöksiä, etten syöpöttele kahvin kanssa pullia ym. mutta pääsääntöisesti se ei ole tarpeen. En kuiteskaan niin usein luuhaa kylissä, vaikka tää viikko siltä näyttääkin. Ainoastaan anopilla käyn niin usein, että hänelle oon (ja Jarppa myös on) sanonut, ettei nyt kiitos yhtään mitään pullakattauksia pöytään, kiitos.


tiistai 17. tammikuuta 2017

Liikunta-ajatuksia tulevaisuudesta ja kuulumisia tästä hetkestä

Oon harrastanut liikuntaa enemmän ja vähemmän tosissaan aina murrosikään saakka. Sanotaanko vuoteen 1999. Tämän jälkeen kilpailu ja sitä myöten myös harrastaminen jäi. Joskus 2000-luvun alussa mulla oli satunnaisia lenkkeily-yrityksiä, mutta mitään säännöllistä ei ollut kuvioissa. Nyt viimeiset 10 vuotta oon harrastanut liikuntaa taas säännöllisestä ja säännöllisellä tarkoitan useita kertoja viikossa. Tähän ikään (32) se siis tarkoittaa suurinta osaa elämästä.

Aika monesti liikunnasta puhutaan äiti-ihmisten kohdalla "omana aikana". Ja joo, sitä se varmasti onkin ja kyllä, se "oma aika" on myös tarpeellista. Itsellä on kuitenkin ajatus, että se liikunta vauvan syntymän jälkeen on myös muuta, kun sitä omaa aikaa. Se on keino pitää itsensä hyvässä kunnossa ja mahdollisimman terveenä. Tämä on myös vauvan etu. Liikunta on monella lailla erityistä, mutta myöskin siinä samalla rutiini. Rutiini, kuten hammaspesu, aamupala tai suihkussa käyminen. Enkä mä näistäkään ajatellut luopua vauvan synnyttyä? Sen oman ajan lisäksi, ja oikeastaan ennen kaikkea, on liikunta yhteistä aikaa. Perheaikaa tai kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa.

Mitä taas se liikunta ei ole? No ainakaan sen itsetarkoitus ei ole palauttaa kroppaa raskautta edeltäviin mittoihin, vaan se on todennäköinen seuraus. Ei kilpailua itsensä saatika muiden kanssa palautumisessa synnytyksestä. Se ei myöskään ole välttämättömyys tai pakkopullaa. Toisaalta olen kyllä siitä onnellisessa asemassa ollut jo vuosia, ettei se se sellaiseksi muutukaan. Ei mun "täydy" yhtään mitään, vaan saan!

Tulevaisuus (eli toisinsanoen synnytyksestä toipuminen) liikunnan suhteen tuntuu tällä hetkellä isolta kysymysmerkiltä. Kysymysmerkiltä sen suhteen, kuinka nopeasti ja kuinka paljon. Vauvan tempperamenttikin vaikuttaa varmasti asiaan. Joka tapauksessa yksi salikerta vie reilun tunnin aikaa pois kotoa, joten eihän se missään nimessä mahdottomuus ole vauva-aikanakaan. Se on ollut meille molemmille ihan selvää. Hölkätä voi vaikka vaunujen kanssa ja paljon voi halutessaan treenata ulkonakin. Salille lähtöihin tai muuhun "oheishaahuiluun" tuskin on samalla lailla aikaa, vaan se on mentävä silloin, kun siihen sauma on. Aikaa "omaan liikuntaan" ei varmasti ole yhtäpaljoa, kuin ennen, mutta peruskestävyyteen ja kävelyihin tai hölkkä-kävelyihin voisin luulla olevan jopa enemmän aikaa, kuin vaikkapa työssä käyvänä.

Tällä hetkellä eletään 34. raskausviikkoa ja liikunta onnistuu edelleen. Viime viikolla kävelylenkkeilin jonkin verran, kävin kaksi kertaa salilla ja kerran bodypumpissa+uimassa. Tämä viikko alkoi salilla ja illalla ajattelin mennä pumppiin ja uimaan. Tai ainakin poreisiin. Liikunta ei toki enää ole mikään itsestäänselvyys, vaan salikäynti voi olla koska tahansa viimeinen. En aio väkisin punnertaa yhden yhtä kävelylenkkiä tai salitreeniä, mutta onneksi vielä ei sellaista fiilistä ole tullut. Liikun nyt jopa enemmän, kuin kuukausi takaperin töiden ja huonojen yöunien ryydyttämänä.



perjantai 13. tammikuuta 2017

Elämäntapasairas

Nytpä kirjoittelen teille aiheesta, jota olen muotoillut päässäni ja blogissani jo pidemmän aikaa. Aiheesta, joka oli kohtalaisen kova isku. Tavallaan on toki edelleen, mutta asiat ovat kyllä ajan myötä asettuneet oikeisiin mittasuhteisiin.

Raskaaksi tullessani painoni oli 68,5kg. 172 cm pitkällä varrella tuo tarkoittaa 23,15 painoindeksiä. Painonnousu on ollut raskaudessa kohtalaisen suurta, mutta kuitenkin normaalikäyrien sisällä. Merkittävästi en tuohon painonnousuun olisi toiminnallani pystynyt vaikuttamaan ja aika pitkälle uskon sen olevan hormoniperäistä. Vauva on ollut kaikissa ultrauksissa normaalin kokoinen. Raskauden alussa lihaskunto oli tasoa yli kymmenen leukaa paskanakin päivänä ja vielä ihan alkuraskaudesta kympin juoksukisa sujui vähän reilu 45min. Huomattavasti keskivertotallaajaa parempi fyysinen kunto siis. Karkkia tai muuta herkkua syön satunnaisesti, ehkä kerran viikossa maksimissaan. Joskus töissä kahvipöydästä jotain, jos sattuu olemaan. Mitään ruokahimoja en ole kokenut. Ruokavalio on pysynyt perusterveellisenä ja päin vastoin, jopa vähän parempana, koska ateriaväleistä on pidettävä pahoinvoinnin vuoksi huolta. Edelleen. Liikuntaa olen harrastanut läpi raskauden. Inaktiivisimpanakin kuukautena lähes 25h/kk tarkottaen reilu 6h/vko ja muutoin enemmän. Raskautta edeltävät liikuntamäärät olivat pääsääntöisesti vielä enemmän.

Että jos johonkin on pystyi hormonimyllerryksessä ja syyspimeydessä turvautua, niin ainakin siihen, että elämäntavat ovat kunnossa. Sen antamaa turvaa on kuitenkin horjutettu, eikä ainoastaan raskausajaksi vaan loppuelämäksi. Reilu pari kuukautta sitten tehdyssä sokerirasituskokeessa nimittäin sain kannettavaksi raskausdiabetesdiagnoosin. En tiedä, onko itserakasta ajatella, että minä!?!? Minä, joka liikun, minä joka huolehdin syömisistäni ja minä joka suhtaudun muutenkin aiheeseen suurella vakavuudella?!?! Sekä paastoarvo että kahden tunnin arvo oli huippulukemia 4,2mmol/l ja 3,8mmol/l raja-arvojen ollessa 5,3 ja 8,6. Sen sijaan tunnin arvo (jota ei "normaalitilassa" olevilta edes mitata dm-diagnoosia haettaessa) oli kohdallani 10,5mmol/l raja-arvon ollessa 10. Peli on julmaa ja pysyvän raskausdiabeteksen leiman joko saa tai ei saa, oli tilanne mikä hyvänsä. Se myös pysyy huolimatta siitä, saako sen jälkeisessä omaseurannassa yhden yhtä poikkeavaa lukemaa.

Henkilökohtaisesta anamneesista on siis erittäinkin haastavaa löytää riskitekijöitä. Perusterveellisen aktiivisen elämän lisäksi sokeria ei ole ollut virtsassa kertaakaan, ikää on 32 enkä tietääkseni sairasta munasarjojen monirakkulaoireyhtymääkään. Sen sijaan sekä mummoni että setäni on insuliinihoitoisia tyypin 2 diabeettikkoja ja luulen, että isänikin säästyy diagnoosilta vain siksi, että menee tutkittavaksi ainoastaan vaaka-asennossa ja kyydillä, jossa vilkkuu valot katolla. Siskollani on ollut molemmissa raskauksissaan sama homma. Sairaanhoitajana olen hoitanut monenmonituisia potilaita, jotka kaikista hyvistä tottumuksistaan huolimatta sairastuvat. Lähinnä puhun nyt sydänpuolen jutuista. Niiden hyvien tottumusten ansiosta kuitenkin todennäköisesti lievemmin ja myöhemmin. Joten ehkä turvallisuuden tunteeseen tuudittautuminen oli typerää, olisihan se pitänyt aavistaa. Ehkä juuri minä! Tottakai juuri minä!



Elämäntapasairauksilla on vahva leima, jota toiset kantaa vailla huolenhäivää ja toisille taas tilanne on äärinmäinen kriisi. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Itkuhan siinä tuli, eikä ainoastaan yhtenä päivänä. Turhautuminen ja häpeä lienee ne päällimmäiset tunteet. Päivittäiseen ruokavalioon ei juuri ollut asioita tehtävissä ja päässä takoi yhden jos toisen päivän ajan ihmetys. Olin myös pettynyt itseeni, vaikken oikeastaan tiennyt edes miksi, koska en usko, että olisin millään tavoin kyennyt toisenlaiseen lopputulokseen. Itkin myös sitä, että olin pettynyt. Sitä, että juuri olin muutaman viikon ajan ollut oikein erityisen pirteä ja sitä, että samaan aikaan potilaanani oli ihan oikeasti vakavasti sairaita ihmisiä ja minä itkeä vollotin yhtä poikkeavaa sokeriarvoa. Ehkä kuitenkin kurjinta oli perusturvallisuuden järkkyminen. En oikeastaan ollut edes tajunnut, kuinka vahvasti (ja sokeasti) olin uskonut siihen, että liikunta ja terveelliset elämäntavat suojaavat kaikelta. Voihan se olla ja varmasti onkin, että tilanteeni olisi vieläkin pahempi ilman näitä suojaavia tekijöitä.

Sokerirasituksen jälkeen mittailin viikon ajan jatkuvalla syötöllä sokereita. Ajattelin, että jatkan syömisiäni ja juomisiani aivan täysin normaalisti ja katsotaan mikä tilanne on. Mikä tilanne ihan oikeasti oli. Että ihan oikeasti kyttään sieltä sen yhdenkin poikkeavan arvon. Yhden yhtä lähimainkaan poikkeavaa arvoa en saanut, mikä tietysti on hyvä juttu. En ennen, enkä jälkeen aterioiden enkä myöskään paastoarvoa. Toisaalta tuntuu epäreilulta se, että elimistöäni on nyt testattu testillä, että reagoiko se riittävän nopeasti (tunnissa) parissa minuutissa nautittuun kolmen desin litkuun, johon on liotettu 75 grammaa glukoosia. Kuka koskaan normaalisti edes nauttii sellaista määrää sokeria?? Ajattelin myös, kuinka suurella todennäköisyydellä muutkin ongelmat kohtaavat minut, koska tässäkin osui jättipotti. Gestaatiodiabetekseen sairastuu noin 12-15% odottavista äideistä ja sairastuneista 80% on ylipainoisia. Nice to know. Lukiessani artikkeleita ja "artikkeleita", itseäni kiduttaakseni jopa keskustelupalstoja, kävi harvinaisen selväksi, että heikommalla pääkopalla ja saman tilanteen kohtaavana samalla anamneesilla ei varmasti olisi minkään sortin mahdottomuus saada raskausdiabeteksen seuraksi vielä syömishäiriötä. Asiasta piti ihan vertauskuvainnollisesti läpsäistä itseä poskelle.

Tämän jälkeen oon elänyt sitten ihan samanlaista elämää, mitä tähänkin saakka. Liikkunut ja syönyt samoja ruokia. Puhdas sokeri ja valkoiset viljat ei ole juuri kuulunut elämään tähänkään saakka. Kuitenkin samalla lailla satunnaisesti olen edelleenkin herkutellut ja siitä huolimatta nuo sokerit on ollut just niinkuin pitääkin. Aluksi ajattelin, etten todellakaan voi kertoa asiasta yhtään kenellekään. Kunnes ajattelin, että todellakin voin. Voin ja mun pitää tää oma tarinani kertoa. Koska joukkoon kyllä mahtuu muitakin terveysintoilijoita. Toisinaan se tuntuu epäreilulta. Miksi se, joka elää terveellisesti sairastuu, kun taas joku suoraansanoen todella epäterveellisesti elävä ei? Toisaalta taas tämä elämäntapa, jota elän, tuo niin paljon hyvinvointia mun elämään, etten hinnasta mistään sitä vaihtaisi sohvaperunaelämään. Sittemmin tilanne on tasaantunut, mielessäkin. On tottakai tärkeää ja hyvä, että asiaa seurataan. Ja että oon äärinmäisen onnellinen siitä, että sokeriarvot eivät tiivissäkään omaseurannassa ole ollut poikkeavia. Ja kun tosiaan, elämäntavat ja ruokailut oli jo ennen tuota yhtä koettakin kunnossa, ei vauvan 100% varmasti ole misään vaiheessa tarvinnut kärsiä korkeista tai edes yläkanttisista verensokereista.

Onko sulla tai sun tutuilla kokemusta aiheesta? Entä jostain muusta "elämäntapasairaudesta"? Tiedätkö ketään elämäntavat kunnossa pitävää sairastunutta? 



maanantai 9. tammikuuta 2017

Leikkausten sijaan lisäyksiä

En ole ollut koskaan mikään lupausten tekijä näin vuodenvaihteessa. Lupauksia ja tavoitteita tehdään päivästä riippumatta tarpeen mukaan. Vaikka aika monesti vuodenvaihteessa tuntuukin esimerkiksi, että nyt herkuttelut hetkeksi minimiin, niin ei se ole sen kummempi asia, kun arjen ottaminen takaisin hanskaan. Onhan tämä joulun aika kaikkinensa aika paljon arjesta poikkeavaa aikaa, vaikka sitä meidän tapaan kohtalaisen minimalisistisesti viettäisikin.

Juoksuaskeleet -blogin Satu kirjoittikin kivasti uuden vuoden lupauksista. Jos leikkausten sijaan tekisikin lisäyksiä? Liikuntojen ja syömisten suhteen tuntuu hyvä balanssi jatkuvan isoista muutoksista huolimatta. Kieltämättä olisi oikeinkin mukava uumoilla jopa tulevia liikuntatavoitteita, mutta jotenkin se tuntuu hullulta, kun ei ole mitään käsitystä siitä kuinka synnytys tulee menemään ja kuinka palautuminen lähtee käyntiin. Työelämän suhteen ei luvassa ole hetkeen mullistuksia, muun elämän suhteen kylläkin. Ulkoilen paljon luonnossa ja kesämökkeilyn myötä se tuskin tulee ainakaan vähenemään päin olemaan. Olo on kaikenkaikkiaan tosi seesteinen ja onnellinen ja saman kadenssin toivon jatkuvan. Joitain ihan pikkuisia lisäyksiä voisin kuitenkin tähänkin saumaan suunnitella.

Tuokoon siis 2017 mukanaan enemmän...

...kirjoja.

Joulun aikana lähti taas "lukuvaihe" käyntiin ja yksi jos toinen kirja onkin tullut ahmittua. Viimeisin lukuvaihe oli keväällä sairasloman aikaan, mutta sen jälkeen kirjat onkin ollut aika harvassa. Lukeminen on vaan niin käsittämättömän kivaa ja rentouttavaa. Mulla on huono tapa plärätä iltaisin sängyssä puhelimesta uutisia, blogeja, kolumneja jne., mutta varmasti yöunille olisi parempi, että kädessä olisi se kirja.

...liikkuvuutta.

Oon ollut aina kohtalaisen liikkuva ja notkea tyyppi. Kuitenkin tää osa-alue on se, joka on viimeisten muutaman vuoden aikana mennyt ryminällä alaspäin. Ikä, jalka kipsissä vietetyt kuukaudet ja viimeisempänä raskaus jättää kyllä erittäinkin rumat jäljet, jos en kohta pian ala asialle tekemään jotain.

...ystäviä.

Vuonna 2016 tapasin vähän turhan vähän ystäviä. Esimerkiksi Tampereella en käynyt yhden yhtä kertaa. Siellä asuu meidän kaveripariskunta ja tänä vuonna menetin myös uuden liikuntakaverin sinne, plaah. Oulun ja Seinäjoen reissutkin on lukuisista ajatuksista huolimatta jäänyt. Näitä Jyväskyän kavereitakin olisin voinut inasen enemmän treffailla. Luulen, että tähän ihan syykin. Aloitin keväällä uudet haastavat työt, jotka vei todella mennessään. Kun se väsymys helpottui, alkoi raskauspahoinvointi ja väsymys. Jonka jälkeen tuli syksy, pimeä ja taas pikainen vierailu uudessa työssä.

...pirteyttä.

Edellisen kappaleen viimeinen lause antaa kuvaa, että vuosi olisi ollut jotenkin synkkä. Ei suinkaan, sitä se ei missään nimessä ole ollut. Ensiksi tapahtunut työelämämullistus ja sitten se vielä suurempi mullistus, raskaus, sai vain väsymään. Olin siis väsynyt, mutta onnellinen. Alkuvuodesta mulla oli myös jalka kipsissä useita viikkoja ja sen jälkeinen kuntoutus. Vaikka siis ensi vuodelle on tulossa sellainenkin pikkujuttu, kuin synnytys ja vauvan syntymä, uskon että vuosi tulee olemaan jollain lailla "kokonaisvaltaisempi ja sien myös pirteämpi.

Tuumasta toimeen
Mitä sä toivot uudelle vuodelle? Ootko tehnyt lupauksia tai tavoitteita vai kuinka?

torstai 5. tammikuuta 2017

Pakkasvaroitus

Jaaha. Se on taas sellainen keli, mikä muistuttaa vähän enemmän lapsuuden talvia. En tiedä onko nää asiat jotenkin mustavalkoistunut vuosien mittaa omassa päässä, mutta ei kai parin kympin pakkanen mikään kummallinen juttu silloin ollut? Voihan se olla, että se ei edelleenkään ole sitä tämän päivän muksujen silmissä. Aikuiset vaan tekee siitä niin ihmeellisen vouhotuksellaan.

Ymmärrän kyllä, että astmaatikoille pakkaskelit voi olla todella rankkoja, mutta ei kai meillä tervekeuhkosilla oo mitään hätää? Sen kun pukee riittävästi päälle ja that's it. Suomi nyt vaan tämmönen maa, jossa löytyy kaikennäköistä keliä ja lämpötilaa kolmenkymmenen miinus- ja plusasteen väliltä. Eikä sen kenellekään pitäisi olla mikään yllätys.

Itse kävelin eilen puntille ja takaisin rapsakassa pakkaskelissä. Kerrospukeutuminen on urheilussa kaikkein tärkeintä, mutta tommonen kävelylöntystely nyt ei kummempaa vaadi. Kunnollisen toppatakin ja -housujen alle riittää varsin hyvin yksi kerros vaatetta tällaisillakin keleillä. Kunnollinen pipo, raajat lämpimiksi ja ei kun menoksi. Oli kiva kävellä rapsakassa kelissä, vaikka aikamoiseksi muumiksi itseni tunsinkin. Tänään aion käydä kävelemässä ihan muuten vaan.



Vuosien myötä oon ihan oikeasti ymmärtänyt panostaa sekä ajatuksentasolla että hankintojen suhteen niihin kunnollisiin talvivarusteisiin. Tai ylipäänsä varusteisiin vähän haastavammille keleille, joita nyt varmaan on lähinnä kylmä, tuuli ja sade. Päivitystä kaipaa hanskatilanne (ihan tosi kylmille keleille) ja oon myöskin päättänyt katsella nastakengät itselleni. Tänä vuonna on aika monena päivänä ollut ihan superliukasta ja oonko vaan kuvitellut, mutta onko nää pääkallokelit vähän lisääntynyt?

Viikonloppuna tuli puheeksi päiväkotiulkoilut. Pariskunta X oli muuttanut lapsineen kaupungista Y pois ja uuden päiväkodin hyviin puoliin kuului se, että ulkoilua on vähän huonommillakin keleillä. Sitten vaan puetaan ne kurikset, jotka on sinne mukaan pakattu. Aika surkeaa, jos tilanne on se, että eroavaisuuksia löytyy vaikkapa nyt päiväkotien välillä aikuisten nihkeyden vuoksi. Ite en muista, että ulkoilu olisi koskaan ollut mitenkään ankeaa yhtään millään kelillä. Päiväkodissa en ole ollut, mutta jonkinlainen pakkasraja välitunteja koskien meillä taisi kouluaikaan olla ja se oli kyllä ihan oikeasti tosi korkea. Ulkoliikuntoja saatettiin muutta sisäliikunnaksi ja sitä rataa.

Itse oon sitä mieltä, että lähes kaikilla keleillä on ihan ookoo ulkoilla. Tappotuuliviimapakkasia ja myrskyjä lukuunottamatta. Sellaisia päiviä ei montaakaan ole vuodessa, jos yhtään. Ainakaan näillä leveysasteilla. Asenne ei mitään ratkaise. Seratkaisee, kuinka sä oot pukeutunut. Kyllähän se v**uttaa ihan ketä vaan, jos kylmä vesi tirisee varvasväleissä tai reiden ja takapauli menee kylmästä tunnottomiksi. Ootteko muuten huomannut, että yleensä ne pahimmat narisijat on ne, jotka kulkee ne matkansa sillä ihan karmealla kelillä autolla? Aika hassua.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Boxihyppy- ja kärrynpyöräikävä!

Käytiin Jarpan kanssa neuvolan kautta järjestettävässä perhevalmennuksessa kolme kertaa. Joillain noista kerroista oli käsittelyn alla vauva-aikaan liittyvät huolet tai ajatuksen aiheet. Aika monella pariskunnalla oli sama ajatus, ajankäyttö. Kuinka aika riittää kaikkeen? Siinäpä sitten valmennuksen vetäjä kysyi porukalta, mitä ajatuksia se herättää, jos jostain harrastuksesta joutuu vauvan myötä luopumaan.

Aika rankasti ajateltu. Mun mielestä ja meidän molempien mielestä. Jarpan kanssa katsottiin toisiimme ja hän sen sitten sanoi, mitä meillä molemmilla oli mielessä: "Ei kai mistään täydy täysin luopua kenenkään, sitä vaan erilailla järjestellään asioita!" En tokikaan ole mikään hölmö ja tiedän, että monet asiat menee täydellisen uusiksi. Mutta arvatkaapa mitä? Ne on jo mennyt. Kyllä mä enemmän ajattelen niin, että vauvan syntymän jälkeen alan taas hiljalleen saada asioita nimenomaan toiseen suuntaan, takaisin. Tänään juuri neuvolassa oli puhe siitä, kuinka raskauden loppua kohden alkaa hiljalleen "kyllästyä" olotilaansa ja tätä kautta alkaa sitten olla valmis myös synnyttämään. Itse oon pikkuhiljaa enenevässä määrin ruvennut ajattelemaan asioita, mitä vähän ikävöin. Kuten...
  • ...burpeita, boxihyppyjä, monenmoisia loikkia. Aah. Sydäntä ihan raastoi katsella kun yks päivä salilla kaksi tyttöä loikki niin keveästi boxin päälle ja takaisin.
  • ...juoksemista. Sitä olen kyllä tottunut kaipaamaan, hah.
  • ...vatsalihakset hapottavaa coretreeniä! Kaipaan siis jopa coretreeniä.
  • ...hampaat irvessä isojen liikkeiden vääntämistä. Mave, oi mave. Ja etenkin se leuanveto!
  • ...korkeita sykkeitä. Tiedättekö? Niitä rapputreenejä, joiden jälkeen meinaa lentää oksennus. Kovavauhtisia vitosia. Tai kymppejä.
  • ...matalia leposykkeitä ja keveää hengitystä.
  • ...uskaltamista. Sitä, että noin vaan kokeilet vähän pistoolikyykkyä eikä edes haittaa, vaikka vähän rynäsee.
  • ...remuamista. Sitä, että voit vöyhöttää sisarusten muksujen kanssa kuinka vaan, eikä tarvi varoa vatsaa.
Noin niin kuin muun muassa näitä juttuja kaipaan. Sen lisäksi on kaipailen joitain liikuntaan liittymättömiä juttuja, kuten aamuminääni. Sitä tyyppiä, joka oli niin vimpan päälle aamuihminen. Nyt tuntuu, että aamu toisensa perään käynnistyy niin kovin hitaasti ja tahmeasti, heh. Luulen kyllä, että se kymmenen leukaa menee ennen kuin heräilen aamuisin virkeänä. Sellainen elämänmuutos todennäköisesti edessä, heh. Onneksi hormonit jeesaa. Ainakin siihen mä uskon.

Edelleenkin kuitenkin vointi on kohtalaisen virkeä. Ainakin nyt, kun vuorotyö ei sotke unikuvioita yöstä toiseen. Tulee siis riittävästi levättyä. Vaikka monia juttuja kaipaileekin, niin toivottavasti vauveli vielä kasvaa sen pari kuukautta vatsassa. Luulen, että se ihan oikea kyllästyminenkin tähän olotilaan vielä jossain vaiheessa tulee.

Mitä mieltä sä oot tästä luopumisasiasta?

Ainaskin joku paikka pullottaa viime vuotta enemmän :D.