Tulehduskipulääkekuurilla

Hölkkäilin maanantaina aamuvuoroon. Vasemman kantapään sijasta vasen pohje tuntui alaosastaan tosi juntturaiselta. Tiistaina kävin salilla ja keskiviikkona tosiaan hölkkäilin sieltä koulusta kotiin. Juoksu vetreytti pohjelihasta. Olin mieltänyt nuo yöllisestä pohjekrampista johtuvaksi lihasarkuudeksi, vähän vaan normaalia alempana. Mulla nimittäin joskus "vetää suonta" ihan reippaanloisesti, just pohkeesta ja yöllä. Joskus siihen herää totaalipaniikissa ja joskus ei, tai sitten sitä ei vaan muista. Tosin aamulla sen kyllä enempi tai vähempi huomaa, jos on kova pohjekramppi ollut. Eilen pidin lepopäivää, pohje vähän aristi ja tänä aamuna liikkeelle lähtiessä funtsasin, että hitto, vähän kun se kipu oliskin enempi akillesjänteen yläosassa, kun itse lihaksessa.

Kantapääongelmat saattavat helpostikin aiheuttaa ongelmia akilleksen seutuun ja kun mä en nyt mitään ongelmia kaipaisi, niin ajattelin kyllä vähentää joksikin päiväksi akillesta rasittavaa liikuntaa sekä syödä Buranakuurin sillä oletuksella, että siellä jotain pientä tulehdusta saattaisi olla. Urheilulääkäri Harri Selänne kirjoittaa tulehduskipulääkkeistä seuraavasti:

Tulehduskipulääkkeestä on todettu selvä hyöty siinä vamman vaiheessa, jossa paranemista hallitsee tulehdusreaktio. Määrien on tällöin oltava suuria! Itse suosittelen annosta 40 mg ibuprofeinia painokiloa kohti. Tällaista annosta on järkevää käyttää korkeintaan viisi vuorokautta vamman sattumisesta. Tällöin kansanomaisesti voidaan ajatella, että siivotaan ja korjataan vaurioalueelta rikkoutuneet solut ja mahdollistetaan kudoksen uudistuminen. Lisäksi poistetaan epätoivottu tulehdusreaktio. Mikäli hoitona käytetään vain muutamaa ibuprofein tablettia silloin tällöin kun kipu tuntuu pahalta, sammutetaan elimistön oma järkevä tulehdusreaktio, mutta vähäinen määrä ei tuo tarvittavaa parannusefektiä alueelle. (Linkki alkuperäiseen artikkeliin.)

Mun painolla tuo tarkottaisi kolmea 800mg:n Buranaa, mutta ajattelin kyllä noilla kaapissa olevilla kuussatasilla pärjätä, kuten myös kolmella-neljällä päivällä. Kovin huolissaan en tuosta jutusta kuitenkaan ole, etenkin kun nyt illasta ei juuri mitään tuntemuksia ole. Tiedä sitten onko ansio Buranan vai muuten.

Sekä työssäni että elämässä yleensäkin olen laittanut merkille, että monilla ihmisillä on joko turhan kielteinen tai turhan myönteinen suhtautuminen tulehduskipulääkkeisiin. Harva kuitenkaan varmuuden vuoksi haluaa syödä antibioottikuuria tai vaihtoehtoisesti kieltäytyy lääkärin määrämästä antibioottikuurista. Antibiootti ja tulehduskipulääke ei missään nimessä ole sama asia, vaan tarkoitus oli verrata ihmisten lääkekäyttäytymistä eri lääkkeiden suhteen. Urheilu ja tulehduskipulääkkeet on lähtökohtaisesti huono kombinaatio. Tulehduskipulääkkeet ylipäänsä on huono kombinaatio ihan kaiken muun kanssa paitsi tulehduksen ja kivun (tai kovan kuumeen). Joskus lääke on kuitenkin paikallaan.

Itse olen sitä mieltä, että oikeaan aikaan ja oikealla tavalla käytettynä lääkekuuri on jopa suotavaa. Oma periaatteeni on se, että mikäli joudun tilanteeseen jossa apuna koetetaan lääkekuuria, on rinnalla oltava aina lepo! Eli lääkkeitä ei (todellakaan) tule käyttää tarkoitukseen, että kipu pois ja treenaamaan. Oon elämässäni syönyt ehkä neljä tulehduskipulääkekuuria, kaksi säären lihasaitio-oireyhtymään vuosia sitten ja kaksi tuohon kantapäähän silloin alkuvaiheessa. Ensimmäiseen kuurista oli selkeä hyöty, etenkin siitä hieman Buranaa eritavoin vaikuttavasta Arcoxiasta (bonuksena vähempi vatsaärsytys). Kantapäähän ei auttanut kumpikaan. Tulehduskipulääkkeen valintaa kannattaa mielestäni kyseenalaistaa, etenkin jos itsehoitona on jo käsikauppakuuria kokeillut. Markkinoilla on myös muita hieman eritavoin vaikuttavia tulehduskipulääkkeitä, jotka saattavat olla urheiluvammoihin spesifimpiä.

Toki näitä lääkkeitä käytetään yksittäin akuuttiin kipuun, että ei missään nimessä kolmen päivän Buranakuuria, jos joskus päänsärkyyn joutuu ottamaan lääkkeen. Ja itse valitsen tuohon mieluummin sen paracetamolin (tai migreenikohtaukseen sen siihen tarkoitetun lääkkeen, etten löydä itseäni päivystyksestä). Aika harvoin loppujenlopuksi sitä on tilanteessa, että joutuu mitään lääkettä käyttämään. Usein kuulee sanottavan, ettei joku käytä lääkkeitä esim. siksi kun on niin korkea kipukynnys. Monasti noilla kuuriluontoisilla jutuilla se pääpaino on kuitenkin ihan jossain muualla (tulehduksen lievityksessä!), kun siinä kivussa tai sen hallitsemisessa.

Jos viime postauksessa kuulostin nihilistiltä, niin nyt kuulostan varmaan lääkekeskeiseltä, hah. Ja jos epäilyttää, sopiiko joku lääke just mulle, niin tietenkään sitä ei kannata ottaa. Vatsansuojalääke ei myöskään mun mielestä oo pahaksi tulehduskipulääkekuurin yhteydessä, vaikka ei ihmeempiä vatsaoireita olisikaan. Ja muuta hoitoa ei tietty saa unohtaa, kuten esimerkiksi....

(viime viikonlopulta, ehkä kohta taas mahdollista..)

Juoksutaukoa ja jumppailua

Hyvää iltaa täältä koulukiireiden ja työpäivien lomasta. Kantapää on nyt sillä mallilla, että kävellessäkään ei enää kipua tunnu. Tuon kortisonipiikin jälkeenhän rasitusta pitäisi välttää seitsemän vuorokautta hoitovasteen maksimoimiseksi. Painettaessa tuota kipukohtaa pieniä tuntemuksia vielä on ja oon ajatellut nyt kuitenkin pitää juoksutaukoa tämän viikon loppuun. Ja todellakin toivon, että tuon penteleen kantapään kanssa ei enää koskaan (tai ainakaan ennen syksyä) tarvitsisi taistella.

Tiistaina tuli käytyä OMT-fysioterapeutilla, joka ei kyllä mitään pituuseroa alaraajoissani havainnut. Puolieroa lantion hallinnassa kylläkin, joten jos tuota pituuseroa takavuosina onkin ollut havaittavissa, on se nimenomaan toiminnallisista seikoista johtunut. Tuota puolieroa tullaan nyt sitten jumppaamaan päivittäin ja seuraava käynti olisi juhannuksen jälkeisellä viikolla. Elän siis toivossa että myös pakaranseudun hermokivut helpottavat.

Näyttää iisimmältä kun on.

Vanha olkapääleikkauksen aikanen tuttavani, vastuskumi.

Vaikka toukokuusta kaksi viikkoa meni juoksutreenejä ajatelleen perseelleen, niin kilometrejä on silti toukokuulle kertynyt 132 keskivauhdilla 5:19@km. Pakko olla tyytyväinen, sillä vuoden takaiset treenit oli vähän enemmän ja aika paljon hitaammalla vauhdilla. Vaikkei mitään kahden viikon juoksutaukoa tuossa kuussa silloin ollutkaan! Tuntuma oli tuossa toukokuun alussa, että juoksukunto liikahti eteenpäin ja olin siitä tosi iloinen. Tuskin tässä mitään dramaattista takapakkia on ehtinyt tulla. Toivottavasti tuo kehitys jatkuu samana ja kantapää pysyy menossa mukana.

Palautumisviikon pohdintaa

Palautumisviikon liikuntamäärät on kyllä olleet todella kevyttä settiä;

• To salitreeni 1h15min
• La juoksulenkki 8km 48min

Alkuviikollahan mulla oli melkoiset viivästyneet lihaskivut muistona kuuden ja puolen tunnin suorituksesta vaaroilla. Se ei sitten vissiin riittänyt, kun loppu viikko on kärvistelty salitreeni aiheuttamissa lihaskivuissa :D. Kyllä varmaan jokainen lihas mun kropassa muistaa nyt hetken, mitä on DOMS, eli viivästynyt lihaskipu.

Mun blogi on saanut Vaarojen maratonin jälkeen muutaman uuden lukijan, kivaa :). Äsken kyllä juttelin tuossa mun miehelle, että nyt tuntuu ettei tänne blogiinkaan ole oikein mitään annettavaa. Että aikalailla tässä elellään nyt sellaista "maratontyhjiötä". Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että tuo asia tulee muuttumaan, joten olkaahan arvon lukijat kärsivällisiä :).

Mä oon ihan tavallinen kuntoilija, mutta siitä huolimatta viime kuukaudet on menty aika pitkälle juoksulenkkien ehdolla. Sitä ei välttämättä aina kaikki ole ymmärtänyt, jos oon vaikka sanonut, että en mä nyt lähde illalla kaupungille, kun huomenaamuna on ainoa mahdollisuus hoitaa pitkä lenkki. Vuorotyö on antanut omat haasteensa treenien rytmittämiselle. Se on jännä tunne, kun nyt yhtä-äkkiä ei olekaan tuota rytmiä, mitä pitäisi toteuttaa. Kuntoa on toki pidettävä yllä, mutta treenit ei tarvitse niin päivän ja kellon päälle olla. Vaikea edes kuvitella, miltä jostakusta "oikeasta juoksijasta" tuntuu sen jälkeen, kun kauden päätavoite on takana.

Uudet tavoitteet toki muhivat jo päässä, mutta niille täytyy antaa rauha kypsyä omaan tahtiin. Toiset päättävät jo heti, mikä on seuraava juttu. Monia ajatuksia minullakin on jo nyt, mutta en kirjoita niistä ennen kuin ne ajatukset ovat ns. "valmiita". Tiedän kokemuksesta, että homma tulee jatkumaan, Wannabe Juoksija ei muuksi muutu. Toisille sopii ehkä toinen tapa luoda tavoitteita, itselleni sopii sellainen hitaammanpuoleinen.

Ensi kesälle on jokatapauksessa tarkoitus taas keksiä jonkinsortin "päätapahtuma", jota kohti sitten mennään välitavotteiden kautta. Olen kirjoittanut halustani kehittyä jo aiemmin ja tuo liekki palaa edelleen, jos mahdollista, niin vieläkin vahvempana.

Laitetaanpa teille vielä YouTube -pätkää Vaarojen Maratonista. Tapahtumassahan oli sellainen hauska sivutempaus, että eniten YouTubessa peukutetun maratonvideon tekijä saa ensi vuodelle ilmaisen osallistumisoikeuden juoksuun ja hotelliyön kaupan päälle. Vielä en ole päätöstäni tehnyt, mutta täytyy ehkä peukuttaa tätä videota, jonka intro osassa itsekin vilahdan :D.

"Kivusta nautintoon...

...on matkaa pelottavan vähän, jos edes sitäkään"! Vaikka mä kuinka ja paljon treenaan ja oon juossut mäkiä, oon juossut polkuja, niin siitä huolimatta mä onnistuin sunnuntaisen kisan jälkeen saamaan (tänäkin vuonna) kunnon lihassäryt. Eikä ne tule niistä hemmetin hapottavista nousuista, vaan niistä rankoista laskuista. Voin kertoa, että se on kuulkaa viime yönä näky, kun 95-vuotias mummo on liikkeiltään ketterämpi, kuin hoitajansa.

Lueskelin yöllä (ahkerana tyttönä) tietoa aiheesta DOMS, eli viivästynyt lihaskipu. Vastoin yleistä luuloa se ei johdu maitohappojen kertymisestä lihakseen eikä myöskään lihasten kireydestä/venyttämättömyydestä. Vaikka kipua on tutkittu paljon, on sen syntymekanismi edelleen epäselvä. Eniten tätä lihaskipua aiheuttaa voimakas lihasten eksentrinen kuormitus. Eli lihas siis pyrkii venymään ja supistumaan samanaikaisesti. Tälläistä kuormitusta aiheuttaa runsaasti juuri esim. alamäkijuoksu sekä painojen hidas alaslaskeminen.

Kipu on merkki lihasvaurioista, jota syntyy ääripäiden suoritusten jälkeen. Eli silloin kun lihas on työskennellyt joko tottumattomasti tai erinnomaisen kovalla teholla. Kipu on suojelumekanismi liiallisilta lihasvaurioilta. RICE-menetelmä (Rest, Ice, Compression, Elevatioin) auttaa tutkitusti lihaskipuun ja myös palauttavalla harjoittelulla kipua lieventävä ja paranemista nopeuttava vaikutus. Venyttelyllä ei ole suurta roolia lihaskivun helpottamisessa, kuten ei myöskään sen ehkäisemisessä.

DOMS on elimistön luonnollinen tapa reagoida, eikä se ole millään lailla vaaraksi. Harjoitusvaste kestää useita kuukausia, eli seuraavalla kerralla kipu ei ole läheskään yhtä suurta vaikka harjoite tehtäisiin pidemmänkin ajan kuluttua uudelleen. Palauttavaa harjoittelua tehdessä on lihasten lämmittely tärkeää! Ilmeisesti jäähdyttelyllä sekä ravinnolla on jonkinlainen (pienehkö) rooli lihaskivun ehkäisemisessä, toisin kuin venyttelyllä (josta nyt muutenkin on aika ristiriitaisia tutkimuksia olemassa!).

Että tälläinen tietopaketti sitten tälläkertaa. Muistakaahan, että mä oon koulutukselta ihan vaan hoitaja, en liikuntafysiologi. Bloggauksen harrastaja, en tietokirjailija. Wannabe Juoksija, en ammattiurheilija. Omaan siis vain ja ainoastaan empiiristä "minä itse ja mun lihaksiin sattuu -tutkimustietoa" sekä internetin ihmeellisestä maailmasta lukemaani tietoa (jonka suodattamisessa olen kyllä kohtalaisen hyvä. Tässä ja tässä muutama linkki, olkaa hyvät).

Lopuksi vielä linkkiä kuvamateriaaliin sunnuntaisesta kisasta,
Kuvaajana Touho Häkkinen
Kuvaajana Jari Järvinen

Enjoy. Mä lähden nyt hoitamaan yövuorokoomaa sekä kipeitä lihaksia. Eli liikuttamaan vasenta jalkaa oikean eteen sekä oikeaa jalkaa vasemman eteen. En ole vielä ihan varma, voiko sitä kutsua edes hölkkäämiseksi.