Ihana kamala vaunulenkkeily

Äitien somemaailma on pullollaan vaunulenkkeilyhehkutusta. Vaunulenkkeilyllä kilot karisee, kunto kohisee, äiti nauttii, vauva nauttii ja mitä kaikkea. Itsekin kuvittelin vaunulenkkeileväni päivät pitkät ympäri kaupunkia. Sen kun vaan pukaisen vauvan, joka kivasti nukkuu tunnin parin lenkin ajan vaunuissa. Sitten ehkäpä työnnän sen vaunuissa nukuvan beben jatkamaan unia parvekkeelle. Koska vaunulenkkeily. Sen kun vaan vauvan totuttaa siihen. Simsalabim. Kaikki toimii.

No. Täältä löytyy vähän toisenlainen tarina. Ekat kuukaudet menikin suunnilleen just näin. Heti, kun Ee tuli vähänkään enemmän tietoiseksi ympäröivästä maailmasta, ei häntä kiinnostanut vaunulenkkeily (tai juuri nukkuminenkaan) hevonpaskan vertaa. Se oli se 45 minaa ja hello world. Paskat unet oli taattu etenkin liikkuvissa vaunuissa. Siinä sitten, kun riittävän monta kertaa olin imetellyt milloin minkäkin kannonnokassa, vauvaa ja kanniskellut toisella kädellä vaunuja työntäen beben takaisin kotiin päätin, että varsinaista vaunulenkkeilyaktiiveja ei meistä tule. Manducasta tuli vakiovaruste vaunuihin ja varsinainen lenkkeily muuttui enemmänkin ulkoiluksi.

Toki vauvavuoden aikana vaunulenkkeilyä tuli jonkun verran harrastettua ja tulee edelleen. Ajatukseni vaunulenkkeilyn helppoudesta ja mutkattomuudesta on kuitenkin heittänyt häränpyllyä ja huolella. Sittemmin Ee kyllä hoksasi, että maailmassa ei vajaan tunnin aikana tapahdu kovin mullistavia muutoksia. Hän oppi nukkumaan pidempään, jopa liikkuvissa vaunuissa. Sillä edellytyksellä tietenkin, ettei siirrytä yhtään mihinkään sisälle kesken lenkin. Joillekin vauvoille vaunulenkki takaa hyvät päikkärit, mutta meillä homma on mennyt vähän toisinpäin. Vaunulenkkejä on harrastettu oikeastaan vain silloin, kun oon ollut valmis uhraamaan kaiken oman ajan ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös ne päikkärit, heh. Voinette kuvitella, että kynnys ei ole se kaikkein matalin. Parhaat päikkärit meillä nukutaan paikallaan olevissa rattaissa partsilla.

Ratasosaan siirtyminen toki helpotti hieman esimerkiksi kaupungilla asiointia. Ee on kuitenkin aika osallistuva vauva ja ehkä siitä syystä itselle on hieman vieras ajatus se, että oman aktiivisuuden kustannuksella passivoisin Eetä sinne rattaisiin istumaan. Ihan riittävät istumiset on siinä, kun kaikki matkat kuljetaan vain ja ainoastaan rattailla (+ pulkalla ja kantaen). Toki ollaan vasta hiljan aloitettu lähes päivittäinen puistoilu, jonka yhteyteen olisi varmasti kesän ja pukeutumiskysymysten helpottaessa helppo ujuttaa pieni juoksulenkki rattaiden kanssa. Tähän väliin on varmaan myös hyvä selventää, että vaunulenkkeilyllä tarkoitan tässä sitä, kun puetaan ne urheiluvaatteet (no okei, aika usein päälläkin on ne, hah), hikoillaan hemmetisti ja kun tullaan kotiin, on päästävä heti suihkuun. Lähdetään siis aktiivisesti tekemään "urheilusuoritus", eikä esimerkiksi ikäänkuin vahingossa kierretä useamman kilometrin mutkan kautta mummollaan vaunuillen. Sillä tokihan me jälkimmäistä ollaan tehty. Ihan aktiivisestikin.

Ehkä joku näkee nämä tekosyinä. Itse enemmänkin ajattelen, että vauvat on niin erilaisia. Ehkä meilläkin oli se vaunulenkkeily kausi, se oli vain aika lyhyt. Musta on hyvä, että toisenlaisiakin näkökulmia löytyy. Toisaalta mun on ollut taas helppokin ns. "luovuttaa" asian suhteen. Mulla on mies vauvavuoden aikana kohtalaisen paljon kotona ja olen päässyt lenkkeilemään ihan ilman vaunujakin.

Kerro hei säkin kommentteihin omia kokemuksia! Ootko sä vaunulenkkeilyaktiivi? Aiotko olla? Entä oliko tai onko sun vauva vaunuissa viihtyvää sorttia?

Hiljakseen sekä postauksia että juoksua

Postaustahti se vaan pysyy verkkaisena. Tykkään käyttää tuota verkkaista sanaa, kun oon vihdoin ja viimein sisäistänyt, että se tarkoittaa hidasta eikä nopeaa. Innostusta kyllä olisi, mutta toteutus hieman ontuu. Omia harrastuksia on tullut toteutettua vaihdellen. Ehkä se sopivan välin löytäminen niille on kuitenkin jonkin verran haastavampaa, kuin ennen vauvan syntymää ajattelin olevan. Eikä tää johdu siitä, etteikö Jii hoitaisi. Hän kyllä hoitaisi, mutta itse vaan koen, etten kovin usein halua olla pois vauvan luota. Monesti myös vaikkapa aika kolmistaan menee sitten kuitenkin sen edelle, että lähtisin huitelemaan omien harrastusten pariin. Liikuttua kuitenkin tulee, joten mitäpä tuosta.

Kuitenkin vanha ajatusmaailma siitä, että viikottaisia liikuntatunteja pitää olla vaikka ja kuinka paljon, nostaa aina aika-ajoin päätään. Että salitouhut on ihan pelleilyä, kun sitä tekee vain kerran viikossa. Ja lenkkeilykin aika pientä, kun eihän "kävely ole mitään". No ihan turhaa sellainen ("vähäisten") liikuntamäärien märehtiminen. Eikä mun ehkä pikkuvauvan äitinä ole pakko heti pian pystyäkään juoksemaan kymppiä nelosella alkavaan lukuun ja samanaikaisesti kyetä vetämään toista kymmentä leukaa. Kun tähän ikään saakka on vammoista huolimatta harrastuksissa ollut pieniä notkahduksia lukuunottamatta noususuhdanne, tuntuu tällainen kokonaisvaltainen kunnonnotkahdus välillä vähän ärsyttävän. Kaikkeen kun ei vaan aika riitä ja luulen, että vähemmälläkin pääsee ihan hyvään kuntoon. Sitä paitsi, kohta kai on myös ruvettava sanomaan, että ikäisekseen hyvään kuntoon!

Juoksua oon tosiaan hiljalleen aloitellut. Toistaiseksi myös tuo pariin otteeseen leikattu jalka on raskauskiloista (olenko sanonut, että ne on jämähtänyt pirun tiukkaan???) huolimatta kestänyt, vaikka kyllä nilkat ja jalkaterät vähän eriparisilta tuntuu. Juoksu on tässä elämäntilanteessa todellakin aikaystävällinen harrastus. Pystyt viettämään harrastuksen parissa kaiken sen ajan, mitä oot kotioven ulkopuolella.  Toivottavasti siis, jalka jatkossakin kestää, kilot karisee ja kunto nousee. Kohta tehdään myös kaupat juoksurattaista, jotka otan mahdollisimman pian noiden isohkojen yhdistelmien tilalle, joten senkin puolesta lenkkeilyyn tulee hieman lisää puhtia. Ee nukkuu tällä hetkellä vähän vaihtelevasti päiväunia vaunuissa (tai missään, heh) ja hereilläollessaan hän hieman huonosti jaksaa olla kopassa. Sen sijaan käppäilyt kantorepun kanssa on tosi in, kun voi katsella maisemia kunnes väsy iskee. Se se muuten on varsinaista jerkkua reisille!

Tästä nyt ei suunta kuitenkaan voi olla kuin ylöspäin. Jos vaan jalka kestää, niin syyskuussa voisi vaikka kipaista Finlandia Marathonin yhteydessä Valon kympin.

Yhtenä sateisena aamuna Laajavuoren maastoissa

Arkiliikuntaa parhaimmillaan

Juoksu on jäänyt, eikä mulla oo tällä hetkellä minkäänlaista jumppakorttia, jossa voisi käydä harrastamassa aerobista liikuntaa. Uimahallilla ollaan tosin käyty kälyn ja hänen serkkunsa kanssa. Nämäkin ryhmäliikunnat on enimmäkseen ollut pumppia tai vastaavaa. Ei siis varsinaista aerobista. Harmi, kun uimahallilla ei ole spinningiä! Viime viikkoinen jumppa burpeineen ei sopinut, joten vietin ajan salilla. Onhan siinä sitten vesijuoksut päälle ja voisihan sitä toki uimassa käydä, mutta edelleen oon se suhteen aika laiska. Ei vaan oikein huvita nuo vesiliikunnat.

Mitä siis jää jäljelle? No kävelylenkkeily, lähinnä sauvakävelylenkkeily. Tämähän on tuttua puhaa menneiltä vuosilta ja oon kirjoittanut siitä ennenkin. Tehoiltaan metsässä sauvominen vastaa ihan varmasti tasamaalla hölkkäilyä ja onhan tuo nyt todettu omalla kohdallanikin, kun juoksukunto monien vuosien jälkeen oli niin näppärästi esiin kaivettavissa. Sauvakävelylenkkeily kuuluu siis ohjelmistoon edelleen. Vielä tänä päivänäkään en kuitenkaan kovin mielelläni lenkkeile itsekseni, vaan lähinnä kälyn kanssa tämäkin. Ihan toinen äärilaita juoksemiselle siis, jota suurimmaksi osaksi harrastin keskenäni.

Lenkkeily siis kuuluu ohjelmaan edelleen ja voimapuolelta tulee vähintään se pari kertaa salia/jumppaa viikossa. Viikottaiset lepopäivät on jokatapauksessa lisääntyneet ja viikottain liikuntamäärä vähentynyt. Väsymys on viime viikkoina hintsusti lisääntynyt ja esimerkiksi ilta-aamu -yhdistelmät vie voimat ihan totaalisesti. Enää toidellakaan toimi syysteemi, jolloin viikon lepopäiväksi asetetaan päivä, jolloin on aamusta iltaan kaikkea muuta tekemistä. Joka nyt on ihan naurettava systeemi muutenkin. Välillä oma tämänhetkinen liikkuminen tuntuu lähinnä pikku jumppailuilta entiseen nähden, mutta kun tarkemmin asiaa miettii, niin todennäköisesti liikun edelleen enemmän kun nyt valtaväestö liikkuu.

Jos varsinainen teholiikunta on vähentynyt, niin arkiaktiivisuus sen sijaan on lisääntynyt. Ihan tietoisesti jokunen viikko sitten aloin kävellä työmatkat. Parin kymmenen minuutin päivittäinen pyöräily on siis vaihtunut tunnin kävelyyn per päivä. Mun työmatka on 3km/suunta, eli viiden päivän työviikko tuo 30 kävelykilometria lisää. Kuukausi sitten myös auto lähti vaihtoon, mutta uutta ei edelleenkään ole (hah). Se nyt ei sinänsä mua kovin paljoa liikuta, koska mun auton käyttö koski lähinnä kauppareissuja tai reissuja sinne, mihin nyt ei kävellen (tai pyörälläkään) liikuta kuitenkaan. Päätin jo aikaa sitten, etten liukkailla keleillä aio jatkaa pyöräilyä ja suunnitelmana oli alkaa työmatkakävely hiljalleen. Kävi kuitenkin niin, että kun pyörä varastoon ekan kerran jäi, ei sitä sieltä enää ole kaivettukaan.

Kuinka sä liikut sun työmatkat ja millainen sun työmatka on?