Kuukausi synnytyksestä: kotijumppaa ja yksi leuka.

Lauantaina tuli täyteen tasan kuukausi synnytyksestä. Edeltävän kuukauden liikunnat on ollut vaunulenkkeilyä, jota ollaankin harrastettu lähes päivittäin, kun vaunuttelun makuun päästiin. Sen lisäksi heti synnytyksen jälkeen olen koettanut aktivoida enenevissä määrin lantionpohjaa ja syviä vatsalihaksia. Tätä oon tehnyt arkiaskareiden lomassa sekä vaunulenkkeillessä. Varsinaista jumpalle pyhitettyä aikaa ei vielä ollut.

Lauantaina, vauvan yksikuukautispäivän kunniaksi, asiaan tuli kuitenkin muutos. Eka kotijumppa vaunulenkin päätteeksi vauvan jatkaessa uniaan parvekkeella. Tein maltillisesti lantionpohjaa ja syviä vatsalihaksia aktivoivia ja harjoittavia liikkeitä puolentunnin verran. Lisäksi jumppailin vähän kyykkyjä, punnerruksia ja dippejä. Kotijumppa tulee todennäköisesti olemaan THE JUTTU tulevina kuukausina. Toki tulee kesä ja samat jutut voi tehdä myös ulkona. Ainaskin oon suunnitellut suuntaavani vaunulenkkien lomassa Tuomiojärven ja Kortepohjaan street workout telineille ja Harjun portaisiin sekä leuanvetotangoille. Lisäksi hankintalistalle on päätynyt kymppikiloisen kahvakuulan kaveriksi sekä 6 kiloinen että 16 kiloinen kahvakuula.

Kaikenkaikkiaan oma fiilis ja tuntuma lantionpohjaan on aika hyvä. Luonnollisestikaan tilanne ei kuitenkaan ole raskautta edeltävällä tasolla. Vajaan parin viikon kuluttua on jälkitarkastus, jota odotan innolla. Toivon, että lääkäri olisi aidosti perehtynyt synnytyksestä palautumiseen, mutta rohkenen kuitenkin epäillä. Vaihtelevuutta tuntuu terveydenhoitoalalla olevan todella paljon. Tämän jälkeen aion kuitenkin varailla aikaa fysioterapeutille. Yllättäen raskauden aikana koin oman kehon kuuntelun olevan paljon paremmalla tasolla, kuin nyt synnytyksen jälkeen. Suoraansanoen epäilen aika paljonkin omaa kuntoani ja omaa arviotani palautumisen tasosta ja pelkään, että mikäli antaisin itseni mennä nyt sen kuuluisan oman fiiliksen mukaan, saisin isoa vahinkoa aikaiseksi.

Mitä ja miten tulen tulevaisuudessa liikkumaan on ihan auki. Kuitenkin huomaan jo kaipaavani kuntosalille, juoksulenkille tai jopa pyöräilemään. Mieltä myös kutkuttaisi tehdä jonkinlaisia tavotteita, mutta haluan kuitenkin odottaa vielä ainakin siihen, kun ammatti-ihminen ottaa kantaa palautumisestani. Liikunta on ollut mun intohimo ennen vauvaa ja huomaan kyllä, ettei se intohimo ole mihinkään kadonnut, vaikka elämä pienen vauvan kanssa on tietenkin nyt ykkössijalla elämässä. Ihanaa on myös se, kun latupohjat sulaa ja vaunuillen pääsee kunnon maastoihin haastamaan itseään. Paljon voi siis tehdä yhdessä vauvan kanssa. Sanomattakin selvää, että liikuntamäärät tulevat ryminällä alas entisestä ja niin saa ollakin. Toisaalta, minkä lasket liikunnaksi? Kyllä se vaunuilu nimittäin sitä on, joten saattaapa olla, että tulevaisuudessa rakennetaankin entistä rautaisempaa peruskuntoa. Mulla ei todellakaan tule lähitulevaisuudessa olemaan kuntosalikertoja 3-4xvko, mutta jalkaisin taitettuja kilometrejä saattaa olla enemmän kuin vuosiin.

P.S. Lauantaina vieraillessani Jarpan veljen luona piti myös ihan piruuttain kokeilla leuanvetojuttua. Arvatkaapa menikö. Kyllä. Yksi kappale. Musta kuitenkin yksi on aika hyvin yhdeksän kiloa painavampana ja yhdeksän kuukauden tauon jälkeen. Jes. Tästä on hyvä jatkaa!

Viikot (ja minä) vierii

Viime viikon liikkumiset on jäänyt ihan vaan kävelyasteelle. Ulkoilukelejä on onneksi ollut. Viime viikolla iski flunssanperkele ja pientä yskää on edelleen ilmoilla. Yskä oli kyllä varsin sitkeä ja molemmat, mä ja Jarppa, ollaan kilvan täällä köhitty. Salilla oon käynyt viimeksi viime viikon maanantaina. Ehkä tässä loppuviikosta olisi jonkinlaista paluuta sinne voinut harkita, mutta eipä vaan ole tullut mentyä. Luulenkin, tai oikeastaan tiedän, että tuo viime viikkoinen puntti taisi jäädä viimeiseksi ennen synnytystä. Viime viikkoisen neuvolan jälkeen "kieltoon" meni myös uiminen. Infektioriskin vuoksi. Tästä(kin) tuntuu vähän erilaista kantaa olevan, mutta ehkä sinne uimaan tässä elämässä kerkeää. Paljon muuta ei sitten jääkään jäljelle, kun tuo kävely.

Otsikko pitää varsin hyvin paikkansa. Etenkin viikonloppu oli jotenkin erittäin tukala. Oikeastaan ensimmäiset päivät koko raskauden aikana, jolloin pystyi sanomaan, että onpa kolotuksia. Kävellessä harvase askeleella tuntui, kun jalka olisi revennyt nivusesta ja sitä rataa. Näitä tuntemuksia on toki harvakseltaan ollut jo pidemmän aikaa. mutta viikonloppuna selvästi enemmän. Jarpalle sanoinkin, mikäli vauva syntyy sen kaksi viikkoa lasketun päivän jälkeen (jep, oon varautunut siihen!), niin toivottavasti ei ihan joka päivä ole samanlainen. Liitoskipuja, sukkapuikkokipuja, mitä näitä kaikkee nyt onkaan. Jotenkin vaan ne kivut osaa tässä tapauksessa ottaa tosi positiivisesti ja positiivisiahan ne tässä vaiheessa alkaa ollakin.

Mutta siihen kävelyyn. Käveltyä on tullut enemmän tai vähemmän päivittäin. Lenkit on sellainen 3-6km kerralla ja lenkkikertoja on se 1-2x päivä. Kävelyvauhti on sellainen 5km/h, joskus illalla hitaampaakin. Koen itselle tosi tärkeäksi sen, että tulee liikuttua vaikka se joskus on (etenkin viikonloppuna oli) aika tukalan tuntuista, niin sitten hidastetaan vauhtia ja/tai lyhennetään matkaa. Siihen oon ollut ihan tosi tympääntynyt, että koko talven on ollut ihan pääkallokelit. Vielä muutama vuosi sitten ajattelin, että vastaavia kelejä on pari kertaa talvessa, joten nastakengille ei ole tarvetta. No kyllä alkaa olla ja viimein sellaiset sain hommatuksi. Salomonit sopii mulle, joten sen kummempia miettimättä sellaiset hankin.

Ajatukset alkaa harhailla jo synnytyksen jälkeiseen aikaan. Oonkin miettinyt, että haluaisin tavata jonkun lantionpohjaspesialistin, kun aika sille alkaa olla kypsä. Aikani googlailtua löysinkin täältä Jyväskylän seudulta yhden varsin varteenotettavan palveluntarjoajan. Synnytyksen jälkeinen fysioterapia hänellä kustantaa 52,50€/kerta ja kahdelle äidille yhdessä 32,50€/kerta (palvelu myydään kahden kerran pakettina). Huomattavasti edullisempaa siis, jos löytyisi joku kaveri, kenen kanssa vastaanotolle mennä. Niinpä ajattelin ihan ekana huudella täällä blogissa, josko löytyisi kiinnostuneita??? Sanaa saa myös levittää kavereille! Yhteyttä voi ottaa kommenttiboksin kautta, sähköpostilla (löytyy sivupalkista) tai vaikka blogin facen kautta (löytyy täältä, klik!). Ajankohtaa on tietysti inasen vaikea sanoa, mutta synnytyksen jälkeisen jälkitarkastuksen jälkeiseen aikaan ajattelin ekan kerran ajoittaa. Huuuh, mitä lausehirviö tuo äskeinen. Anyway,
etsin siis itselleni fysioterapiakaveria :).

Ja hei, jos sulla on jotain palveluntarjoajaa ehdottaa tai mitä vaan kokemuksia jakaa synnytyksen jälkeisestä palautumisesta, niin kerro ihmeessä!

Leikkausten sijaan lisäyksiä

En ole ollut koskaan mikään lupausten tekijä näin vuodenvaihteessa. Lupauksia ja tavoitteita tehdään päivästä riippumatta tarpeen mukaan. Vaikka aika monesti vuodenvaihteessa tuntuukin esimerkiksi, että nyt herkuttelut hetkeksi minimiin, niin ei se ole sen kummempi asia, kun arjen ottaminen takaisin hanskaan. Onhan tämä joulun aika kaikkinensa aika paljon arjesta poikkeavaa aikaa, vaikka sitä meidän tapaan kohtalaisen minimalisistisesti viettäisikin.

Juoksuaskeleet -blogin Satu kirjoittikin kivasti uuden vuoden lupauksista. Jos leikkausten sijaan tekisikin lisäyksiä? Liikuntojen ja syömisten suhteen tuntuu hyvä balanssi jatkuvan isoista muutoksista huolimatta. Kieltämättä olisi oikeinkin mukava uumoilla jopa tulevia liikuntatavoitteita, mutta jotenkin se tuntuu hullulta, kun ei ole mitään käsitystä siitä kuinka synnytys tulee menemään ja kuinka palautuminen lähtee käyntiin. Työelämän suhteen ei luvassa ole hetkeen mullistuksia, muun elämän suhteen kylläkin. Ulkoilen paljon luonnossa ja kesämökkeilyn myötä se tuskin tulee ainakaan vähenemään päin olemaan. Olo on kaikenkaikkiaan tosi seesteinen ja onnellinen ja saman kadenssin toivon jatkuvan. Joitain ihan pikkuisia lisäyksiä voisin kuitenkin tähänkin saumaan suunnitella.

Tuokoon siis 2017 mukanaan enemmän...

...kirjoja.

Joulun aikana lähti taas "lukuvaihe" käyntiin ja yksi jos toinen kirja onkin tullut ahmittua. Viimeisin lukuvaihe oli keväällä sairasloman aikaan, mutta sen jälkeen kirjat onkin ollut aika harvassa. Lukeminen on vaan niin käsittämättömän kivaa ja rentouttavaa. Mulla on huono tapa plärätä iltaisin sängyssä puhelimesta uutisia, blogeja, kolumneja jne., mutta varmasti yöunille olisi parempi, että kädessä olisi se kirja.

...liikkuvuutta.

Oon ollut aina kohtalaisen liikkuva ja notkea tyyppi. Kuitenkin tää osa-alue on se, joka on viimeisten muutaman vuoden aikana mennyt ryminällä alaspäin. Ikä, jalka kipsissä vietetyt kuukaudet ja viimeisempänä raskaus jättää kyllä erittäinkin rumat jäljet, jos en kohta pian ala asialle tekemään jotain.

...ystäviä.

Vuonna 2016 tapasin vähän turhan vähän ystäviä. Esimerkiksi Tampereella en käynyt yhden yhtä kertaa. Siellä asuu meidän kaveripariskunta ja tänä vuonna menetin myös uuden liikuntakaverin sinne, plaah. Oulun ja Seinäjoen reissutkin on lukuisista ajatuksista huolimatta jäänyt. Näitä Jyväskyän kavereitakin olisin voinut inasen enemmän treffailla. Luulen, että tähän ihan syykin. Aloitin keväällä uudet haastavat työt, jotka vei todella mennessään. Kun se väsymys helpottui, alkoi raskauspahoinvointi ja väsymys. Jonka jälkeen tuli syksy, pimeä ja taas pikainen vierailu uudessa työssä.

...pirteyttä.

Edellisen kappaleen viimeinen lause antaa kuvaa, että vuosi olisi ollut jotenkin synkkä. Ei suinkaan, sitä se ei missään nimessä ole ollut. Ensiksi tapahtunut työelämämullistus ja sitten se vielä suurempi mullistus, raskaus, sai vain väsymään. Olin siis väsynyt, mutta onnellinen. Alkuvuodesta mulla oli myös jalka kipsissä useita viikkoja ja sen jälkeinen kuntoutus. Vaikka siis ensi vuodelle on tulossa sellainenkin pikkujuttu, kuin synnytys ja vauvan syntymä, uskon että vuosi tulee olemaan jollain lailla "kokonaisvaltaisempi ja sien myös pirteämpi.

Tuumasta toimeen

Mitä sä toivot uudelle vuodelle? Ootko tehnyt lupauksia tai tavoitteita vai kuinka?

Vammapäivitys!

Tämän viikon keskiviikkona oli vihdoin ja viimein aika sinne ortopedille. Lääkärikäyntiä odottelin sekä innokkaana, että pelokkaana. Hullua, että samaanaikaan voi ajatella, että on onni ja epäonni olla kyseisessä paikassa, eli lääkärissä.

No, mitä tuleman pitää? Tuleman pitää se, että pääsen kuukauden sisällä jalkaterän ja nilkan alueen MRI-kuvaan, eli magneettiin. Nyt selvis jo sellainen juttu, että ainakin mun pohjelihas on liian kireä ja se saattaa hyvinkin aiheuttaa jalkaterän kiputilat (sekä myös PF:n). En varmaankaan saa tuota kotikonstein riittävästi venytettyä, koska lisäksi on yli liikkuva polven nivel. Jalka on siis vääränlaisessa kuormituksessa, niin liikkuessa kuin levossakin. Sille olisi tehtävissä sellainen toimenpide, että pohkeen lihaskalvoa hieman aukaistaan joka sitten tuota jalkaterän virheasentoa korjaa, kun pohjelihas pääsee normaaliin tilaansa. MRI-kuvahan on tietty katsottava ensin ja siitä selviää mm. PF:n tilanne ja ylipäänsä se, onko jalkaterässä itsessään jotain rikki kuitenkin.

Mä oon tietty googlaillu tuota mahdollista toimenpidettä (josta aika vähän tietoa löytyy) ja oon kyllä sitä mieltä, että se kuulosti  ja vaikuttaa ihan hyvältä ratkaisulta. Tai hyvältä ja hyvältä, mutta tosiaan oon kaikkeni tehnyt, mitä konservatiivisesti voi. Kiputilannehan on mulla sellainen, että kävellessäni ilman kenkiä (eli kotona), ei jalalla kärsi ollenkaan astua normaalisti. Kengillä pystyy kävellä sekä juostakin vähän, paitsi silloin jos sitä tekee pitkään. Viimeksi esimerkiksi Wienin reissulla jouduin turvautumaan tulehduskipulääkkeisiin, eikä se ole mun mielestä normaalia kolmekymppisen juttua. Luulen, että mikäli tuo kurmitus vain jatkuisi vääränä, tulisi se ajanmyötä aiheuttamaan myös isompia ja pysyviä juttuja (kuten jo ukkovarpaan tyvinivelen nivelrikkoa on!). Tästä ei kylläkään lääkärin kanssa keskusteltu. Mutta mutta, se magneetti tosiaan ensin ja näistä jutuista sitten joskus lisää.

---

Teemaan ei paljon paremmin voisi sopia seuraava:

18. luukku: kehonhuolto

Kehonhuolto kuuluu kyllä tavalla taikka toisella mun jokapäiväiseen elämään. Hierojalla käyn satunnaisesti (joo, pitäisi varmasti käydä säännöllisesti) samoin kuin erilaisilla ohjatuilla kehonhuoltoon keskittyvillä tunneilla. Omatoimisesti venyttelen säännöllisesti ja etenkin tukiliikkeet on viime aikoina ollut tärkeässä roolissa. Tämän jalkavamman myötä on tietty tullut yhtä jos toista opittua taas lisää. Salitouhuihin kuuluu olennaisena osana veryttelyt ja nuo tukiliikkeet. Ilman olkapään pienten lihasten jatkuvaa treenaamista tuskin tekisin esimerkiksi penkkiä ikinä, taustalla kun tuo olkapäävamma ja leikkauskin on.

Kehonhuollolla lienee suuri rooli vammojen ehkäisyssä samoin kun jo olemassa olevien vammojen kuntoutumisessa. Viimeistään tuon ortopedikäynnin jälkeen annoin itselleni armoa tuossa asiassa: paljon on myös rakenteesta kiinni nämä asiat, eikä kaikille vastoinkäymisille vaan voi mitään! Tässä niinkuin monessa muussakin asiassa tulee herkästi suomittua itseään: jos olisin ollut huolellisempi, jos olisin venytellyt enemmän, verkannut paremmin, jos lihastasapaino olisi täydellinen, jos, jos, ja vielä kerran jos. Niin ei asia kuitenkaan ole. Aina voi kehonhuoltoa tehdä paremmin ja siitä huolimatta jokin vamma saattaa tulla eteesi. Niin se homma vaan menee.

Anyway, pitkästä, todella pitkästä, aikaa tuntuu, että vielä mä juoksen. Ja sitä lääkäriäkin kohtaan mulla tuli ihan hitsin luottavainen fiilis!

Kinesioteippaus. Hyötyä, haittaa vai humpuukia?

On kirjoitellut täällä blogissa jokuseen kertaan kinesioteippauksesta. Plantaarifaskian teippauksen opetti taannoin mulle fysioterapeutti ja sittemmin olen tuota teippausta käyttänytkin, en aina tai jatkuvasti, mutta usein. Jo akuuttivaiheessa huomasin siitä olevan jonkin verran apua, mutta ihmeitä tuo teippi ei kuitenkaan saanut aikaan. Toisinsanoen se ei salamana tehnyt vammaa kivuttomaksi.

Kinesioteippauksen on kehittänyt Japanilainen fysioterapeutti Kenzo Kaze jo 1970 luvulla. Teippaustekniikoita on erilaisia ja niillä pyritään mm. lisäämään lymfakiertoa, vähentämään kipua, ohjamaan liikeratoja ja ohjaamaan luonnollisia liikeratoja. Koska mä en ole mikään kinesioteippauksen asiantuntija, niin en sen kummemmin niitä rupea avaamaan, mutta halutessaan jokainen voi käydä lukemassa lisää simppeliä tietoa vaikkapa täällä, täällä ja täällä. Kinesioteippaus on mun mielestä aika huonosti tunnustettu hoitomuoto lääketieteessä, koska lääketiede vaatii vahvaa ja laajaa näyttöön perustuvaa tutkimusta. Ihan syystä tietenkin.

Nyt myöhemmin olen entistä vakuuttuneempi tuosta teippauksesta ja sen hyödyt on mulle tällä hetkellä aivan selkeitä. Esimerkiksi 4-5 km:n hölkkä yhdellä venyttely/kävelytauolla onnistuu teippausten ollessa jalassa täysin kivuttomasti, mutta ilman teippejä jalkapohjassa on tuntemuksia. Niimpä mulla onkin tullut mieleen, että voikohan se olla haitaksi harjoitella nuo teipit jalassa? Kinesioteippauksen tarkoitus on kuitenkin tukea aiheutuneen vamman luonnollista paranemisprosessia, enkä ainakaan itse (nopeahkolla) etsimisellä löytänyt mitään tietoa, että teippaus hidastaisi taisi olisi haitaksi paranemiselle.

Kinesioteippauksen tarkoitus on kuitenkin vähentää kipua ja näin tämä asia on tullut mieleeni. Että onko kiputuntemukset jollain tapaa vääristyneet, kun jalka on teipattuna? Toisaalta taas kyseessähän ei ole mikään kipureseptoreita lamaava kemiallinen aine, kuten lääkkeet. Asiaa voi ajatella myös niin, että mikäli teippauksilla tehdyn urheilun jälkeen tilanne ei mene huonompaan suuntaan ns. "luonnollisessa tilassa", niin eihän siitä voi haittaa olla? Niin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan edistymistä on tapahtunut kokonaisuutta ajatellen, vaikkakin vauhti on niin penteleen hidas, että sitä on todella vaikea huomata.

Yksinkertaistetaanpa vähän; Tunnin lenkki, jossa hölkkää on yhteensä 30 min. teipit jalassa, ei kipua. Jalkapohja tuntuu seuraavana päivänä ilman teippejä samalta tai paremmalta, kuin ennen tuota lenkkiä ilman teippejä. Ilman teippejä taas tuo hölkän osuus tuosta lenkistä voisi olla 10-15min., jotta lopputulos olisi sama tuntemuksiin lenkillä sekä tilaan ilman teippejä ennen ja jälkeen lenkin.

Jännevammojen paraneminenkaan ei ole niin yksioikoista. Repeymäkohtaan muodostuu arpikudosta, jota tulisi saada elastisemmaksi ja tähän ei puhdas lepo ole lääke. Arpikudos muuttuu hiljalleen jälleen jännekudokseksi. Paraneminen näissä vammoissa on todella hidasta, koska verenkierto jännekudoksessa on luonnostaan hidasta. Joten voiko sen stimuloimisella teipein jopa nopeuttaa vamman paranemista? Ja voiskohan tätä ajatella myös näin: Teipit nostaa/tukee kudosta -> vammalla on tilaa ja verenkierto pelaa paremmin -> ei kipua eikä rasitusta -> ei toipumisen hidastumista tai estymistä. Vai onko mahdollista, että ainoastaan kivun tuntemus tuossa ajatteluketjussa on vääristynyt?

Mitäpä mieltä te lukijat olette? (Jos olisin fysioterapian opiskelija, niin opinnäytetyön aihe olisi mulle aika selkee. Sen verran mielenkiintoinen ja kuitenkin aika vähän tutkittu aihe. Hitto, kun oon hoitotyön opiskelija..)

Ihan vähän juoksua..

Eilinen haistapaskamigreenifuckingmorkkistaistelupäivä sai ansaitsemaansa jatkoa tänään: Eli ihansuperihqumeganastamukavanpäivän! Eikä vähiten siksi, että kävin vähän hölkkäämässä. Ensin 1.6km ihan tosi hissunkissun hyppyrimäelle. Reippasti yli kuuden minuutin kilometrivauhtia. Siellä 30 min. rapputreeniä ja 1.8km kotiin. Viiden ja puolen minuutin kilometrivauhtia. Ja arvatkaapa mitä? Ei tuntunut paljon missään! Paitsi vaan päässä ihan sika hienolle.

Mun viimeisestä ihan oikeesta juoksulenkistä on mennyt jo yli kuukausi. Pidempi aika kun koskaan ennen. Eihän tuo mikään oikea juoksulenkki ollut. Mutta jos kurssi on tämä, niin oikea juoksulenkki kyllä tulee ennen ensilunta! En jaksa stressaa maratoneista, mun ainoo tavote nyt on vaan päästä ensin kunnon juoksulenkille, sitten kunnon viikkoja ja kun on se aika, voin päättää missä ja milloin on maraton. Olisin ihan tosi tyytyväinen, jos täällä Jyväskylässä pystyisi juosta puolikkaan. Tai vaikka kympinkin!

Hassua, että ihminen (lue: minä) voi harrastaa jotain (lue: juoksua) kuusikin vuotta luullen tajuavansa lihashuollosta (lue: venyttely) ja lihaskunnosta (lue: tukilihaksiston kehittämisestä), alku- ja loppuverryttelyistä puhumattakaan, jotain tajuamatta siitä sitten kuitenkaan paljon juuri mitään. Ja sekin vähä tajunnan virta, mitä tuosta asiasta on aiemmin ollut on toteutettu perse edellä päin puuta. Miten hölmösti mä olenkaan monia asioita toteuttanut! -Joo, kato ennen kovavauhtista lenkkiä pitää ottaa alkulämpöjä! -Ai, no mites sä yleensä hoidat ne? -No etusormella painan ton hissin K-kerrokseen ja silleen.. Voi morjes!

Mutta kuten sanottu, aina oppii jotain. Tällä kertaa aika paljon! Työnnän tästä pääni pensaaseen ja lähden venyttelemään!

Viikko 27

Oon aina mieltänyt heia heia -palvelun jotenkin turhanpäiväiseksi. Nyt oon kuitenkin kääntänyt kelkkani sen suhteen ja rekisteröitynyt itsekin palvelun käyttäjäksi. Lähinnä siksi, että kaipuuseeni räplätä tilastoja tekemisistäni on tähän saakka vastannut vain juokseminen ja Sports Tracker. Nyt tilanne on kuitenkin tää ja johonkin tekee mieli kirjata tekemisiä myös ajalta kun en voi juosta. Kulunut viikko näyttää heia heian näkökulmasta tältä:

Tää mun viikko näyttää tossa paljon aktiivisemmalta, mitä se todellisuudessa on ollut.

Ma: CrossTrainer 45min. + Lihaskunto 30min. + Venyttely 30min. (monnarilla)

Ti: Käytännössä ihan lungia Frisbeen heittelyä ja kävelyä sekä fyssarin ohjeiden mukaiset jutskat!

Ke: Lihaskunto 45min. + Venyttely 30min. (sisältäen tuon terapeuttisen harjoittelun)

To: Rapputreeni 30min. + Tekniikkatreeni 30min. (Harjulla) + Illalla nuo fysiterapia jutskat!

Pe: Ainoastaa terapeuttiset "pakolliset" jutskat..

La: Sauvakävely maastossa 60min. + Rapputreeni 30min. (Laajavuori) + Keskivartalo 15min. ja Venyttelyt 30min. Illalla kävin saunan alle vesijuoksemassa 30min.

Su: Tänään aion tehdä vaan ne pakolliset jutskat..

On oikeastaan ihan järkevää seurata myös noita muita juttuja. Eniten se järki tulee esille ehkä just sitten, kun pääsen juoksemaan. Jos pitää kirjaa noista jutuista, niin asiat tulee ehkä paremmin tehtyä. Se on sitten ihan kirjallinen muistutus siitä, jos ei hoida keskivartaloajutskia ja venyttelyitä lenkin päälle! Myös tekniikka-, liikkuvuus- ja rapputreeneissä aion olla reippaampi jatkossa myös juoksemisen ohessa.

Mitäs mieltä oon sitten ollut noista?

Crosstraining: Asensin crossariin ajaksi 45min. ja asennoiduin hiton pitkäveteiseen kolmevarttiseen. Tein homman silleen, että ekaksi 5 min. lämpöjä ja sitten lähdin veivaamaan 3min. kaks pykälää plussaa, 2min. pykälä pois ja taas vastusta 2 lisää ja 3min. jne. Ihan jees nousujohteinen treeni ja hiki tuli kun juostessa. Oli ihanaa päästää jaloista pois niitä juoksemattomuuden tuomia tyhjiä energioita. Napit korvilla tuo kolmevarttinen meni paljon nopeammin, mitä ennakkoon uumoilin. Hassuahan se on lyödä euroja tiskiin päästäkseen "lenkille". Ajattelin myös nyt viikonlopuksi crossaritreeniä, mutta monnari on keskikesällä auki näköjään vaan arkisin.

Rapputreenit: Ah, miten ihanaa! Hapottavaa! Kantapäätä täytyy kuunnella tarkkaan, mutta se on kyllä hyvin ollut mukana nää kaks treenikertaa rappusissa. Oon ennenkin lenkillä sillointällöin käynyt rappusissa, mutta en koskaan näin intessiivisesti ja ajatuksella! Enempi on tullut tehtyä vetoja mäkiin jne. Rapputreeni on ihan lempparijuttu! Tästä voisin kirjoittaa ihan oman postauksen myöhemmin.

Sauvakävely: Ihan kivaa kanssa. Tarpeeksi haastava maasto, niin hengästymistä tapahtuu kyllä enemmän, kun tasamaalla hölkötellessä. Tätä voisin tehdä enempikin, oon ehkä turhan varovainen ollut tän kävelyn kanssa, kantapää nimittäin on ihan hyvä kävellessä. Juostessa eteenpäin vievä kävelyyn nähden kova ponnistus taitaa olla se pahin juttu tälle mun jalalle. Alussa oli kyllä sellanen tunne jaloissa, että hitto vieköön, mun pitäis juosta niillä. Tiiättekö, sellanen palava halu laittaa juoksuksi. Vartti kävelyä ja kun tikkaili Laajavuoren hyppyrimäessä puolituntia rappusia, niin kylläpä sen jälkeen 45min. sauvakävellenkin maistui :).

Musta tuntuu, että tän viikon jälkeen tää homma on taas vähän parempi. Kävellessä ei ole kipua, paitsi yhtenä yövuorona alkuviikosta. Se otti nokkinsa, kun ponnistin paljain varpain tosi korkeelle jakkaralle. Mut ei se kauaa jaksanut murjottaa. Edellisestä juoksukokeilusta on reilu viikko. Silloin juostu matka oli n. 400 metriä. Ensi viikolla, tiistaina tai keskiviikkona, käyn taas kokeilemassa. Fyssarin mukaan on myös tapauksia, jossa plantaarifaskiitti toimenpitein rauhoittuu vaikka kipujen kanssa juoksisi ohella. Toinen vaihtoehto on se, että se menee todella paljon pahemmaksi. Mun kohdalla tuo tie on kuulemma käyty nähty ja lopputulos on ollut tuo jälkimmäinen. Väkisin, edes puoliväkisin, ei siis kannata runtata.

Akilleen kantapää

Taas alkaa tulla kaksi viikkoa juoksutaukoa täyteen. Alkukesä on ollut huonoin about kuuteen vuoteen. Maanantaina oli tosiaan aika tuolle OMT-fysioterapeutille. Venyttelyitä, "pallohierontaa" ja kylmää tulee jatkaa kuten aiemminkin. Lisäksi sain ohjeen kevyeen eksentriseen harjoitteeseen -> kaksin jaloin nousu päkiöille, joilta hidas palautus yhden jalan varassa takaisin. Kantapohjassa on nyt ammattilaisen "virittämät" kinesioteipit ja yöksi sitten putkiharsolla tehty sidos, joka pitää plantaarifaskian, eli kantakalvon, venytyksessä.

Pakaraa ja lantiota aktivoivaa jumppaa jatkan edelleen ja juoksuaskelta katsotaan sitten, kun akuutti kipu tän kantapään kanssa on pois. Sovittiin, että loppuviikosta laitan fyssarille mailia miten menee ja katsotaan vähän sen mukaan seuraava aika. Tänään kävin leikkelemässä puolitoista tuntia anopin nurtsia (joka on muuten ihan jees treeniä 30 -asteen helteessä sekin), katsotaan mikä meininki huomenna on jalassa. Viime viikollahan se otti vähän nokkiinsa frisbeegolfkävelystä. Kaikenkaikkiaan tuntuu, että suunta on oikea. Hidas, mutta oikea.

Tuota aiemmin mainittua jumppaa olen kyllä tehnyt niin pirun sitoutuneesti, että ihan itseäkin hämmästyttää. Lihaskuntoa on muutenkin tullut pidettyä yllä koko kevään aika aktiivisesti ja tuon pakarajumpan oheen on hyvä ujuttaa kaikkia muitakin lihaskuntoharjoitteita. Etenkin nuo staattiset pidot ja sen sellaiset on ollut nyt in. Ja saa luvan olla jatkossakin! 

Ylipäänsä tää ihmiskeho on aika jännä juttu. Jos mun "akilleen kantapää" ei olekaan kantapää, vaan juurikin tuo vasemman puolen lantion hallinta? Jos optimaalinen askeltiheys juostessa olisi (onko?) 90/min/jalka ja lantio antaa periksi toiselle puolelle enemmän kuin toiselle, niin olishan se nyt ihme, jos ei koskaan mitään ongelmia tulisi! Ja vaikka tuo olisi ihan vain vähän. Niin vähän, ettei sitä silmällä edes huomaisi, niin puhutaan kuitenkin paljosta. Sillä jos tuo samainen askelmäärä laskettaisiin esim. viiden tunnin juoksuviikossa, niin noita askelia olisi 27000/viikko/jalka.. Paljonko sitten lienee vuodessa, kahdessa tai kolmessa! Aika hurjaa. Ei siinä ehkä vaan enää voi olla heikkoja lenkkejä!

P.S. yhtenä päivänä mietin, että Wannabe Juoksija -nimen sana wannabe alkaa pikkuhiljaa saada ihan uusia merkityksiä, hah!

Kinesioteippailua ja Cheekiä..

-Mitä sä oikeen teet? Seisot noin hassusti?
*Koulukaveri katsoo tyhmänä keskustelukumppania (lue:mua)*
-Tä? Siis aa, venyttelen tässä samalla jalkapohjaa.

Nää mun kantapääkikkailut alkaa varmaan pikkuhiljaa täyttämään kaikki ultimaattisen outouden tunnusmerkit. Ainakin ulkopuolisten silmissä. Samalla kun kaivat jääkaapista maidot sun muut, otat pakastimesta kylmäpakkauksen, jonka siististi asettelet jalkapohjan alle ennen kun käyt syömään. Jokusen kerran päivässä käyt paljain jaloin tallomassa muutaman neliömetrin sora-alueella tuossa pihassa. Venyttelysessiot aamuisin ja iltaisin. Sekä jokaisena tyhjänpäiväisenä hetkenä, kuten esimerkiksi jonottaessa. Kaikilla meillä on ne omat tyhjänpäiväisten hetkien outoutensa..Siinä missä joku kaivaa esiin iPhonensa, mä aloitan kantapääkikkailun. Ja kokeilkaapa pyöritellä tennispalloa jalkapohjan alla samaan aikaan, kun esimerkiksi kirjoitatte blogia. Kehittyy kuulkaa motoriikka! Kokeilemattomien kikkojen listalla on ollut ainoastaan kinesioteippi. (Okei, vielä en ole lähtenyt sitä yölastaa ruinaamaan..).

-Tuuppas kattoon, kun täällä on hyvä video kinesioteippauksesta. Ja tässä on tällänen lehtiartikkeli.
*Mies katsoo tyhmänä keskustelukumppania (lue:mua)*
-Jaaaa...
-Ajattelin, että tota lehtiartikkelissa olevaa teippausta vois kokeilla.
-Jaaaa... Pitäisköhän sun siltä fyssarilta kysyä kun meet sinne..?
-Joo, niin mä aionkin, mut se aika on vasta kuun lopussa. Että sä voit nyt sit lukea tän jutun ja kattoo nää videot. Mä lähden käymään apteekissa.. Kato kun ei siitä mitään haittaa oo.
-Jaaaa...

Että näin. Älkääkä pliis käsittäkö väärin. En mä ihan rasitusvammaisena urheile. Jos joku paikka on oikeasti rikki, niin silloin täytyy toki pitää myös täydellistä taukoa rasituksesta. Mutta jos mennään siinä rajamailla tiettynä aikana (eli pari kuukautta ennen h-hetkeä), voi tuntemuksia kuunnellen treenata. Tehdä pieniä myönnytyksiä. Pitää kuitenkin ennenkaikkea järki päässä. Ennaltaehkäistä, hoitaa pieniä kipuja ja outoja tuntemuksia.

Hyvää viikonloppua :).

P.S. Kävinpä tuossa työkavereiden kanssa katsomassa Cheekiä. Ihan vaan mainitakseni, sillä oon ehkä kaksi kertaa aiemmin maininnut Cheekin blogissani ja se on silti kolmanneksi suosituin hakusana, jolla päädytään tänne blogiin. Whaaat?? Tuskin tuon hakusanan käyttäjät saavat minkäänlaista vastetta haulleen :D. (ykkösenä on "wannabe juoksija", kakkosena "crossfit jyväskylä", johon ei myöskään mitään varsinaista asiantuntijuutta täältä saa ja "cheekin" jälkeen neljäntenä tulee sitten se "vaarojen maraton", sellasta!)

Jalkojen pituusero

Lueskelin tuossa vanhoja Juoksija -lehtiä ja sieltä osui kirjoitus jalkojen pituuserosta. Ajattelinpa postata teille oman tarinani koskien tuota asiaa ja rasitusvammoja. Tämän blogin elinkaaren aikana mulla on niitä ollut oikeastaan aika vähän. Edeltävinä vuosina olen kärsinyt oikean säären kipeytymisestä. Pohjelihasten kireyttä olen kyllä saanut hierojalla aukaistua, mutta kyse ei ole ollut vain siitä. Vantaan maratonin alla 2011 kipu äityi niin pahaksi, että ennen juoksua päätin käydä fysiatrilla asiaa selvittelemässä. Diagnoosi sieltä oli seuraavanlainen: "Luuärsytys/rasitusosteopatia ei täysin poissuljettu, mutta enemmän tuntuisi luukalvon ärsytykseltä. Suosittelen maratonin jättämistä väliin, mutta todennäköisesti sinne kuitenkin menee (:D). Vas. alaraaja korotuksin mitattuna noin sentin lyhyempi. Pituusero vaikuttaa kuormituksiin, jatkossa käytää vaemmalla 0.5 sentin korotusta."

Vantaallehan mentiin ja kipu jatkui loppuvuodestakin. Työterveyslääkärin toimesta jalka varmuudenvuoksi kuvattiin, eikä rasitusmurtumaa luojan kiitos löytynyt. Jossain vaiheessa vaiva helpotti ja korotus on katukengissä ollutkin käytössä. Viime kesänä en tämänkaltaisista ongelmista kärsinyt, osatekijänä varmasti se, että juoksin suurimman osan lenkeistäni maastossa epätasaisilla ja pehmeillä alustoilla ja iskutus oli pienempi. Tilalle on tuosta tullut sitten toisenlainen vaiva, nimittäin ajoittain ilmenevä pakarakipu. Itse pidän kipua hermoperäisenä, toisinaan jalat tuntuvat ihan eriparilta. Tuo kipu on vasemmalla puolen, eli lyhyemmän raajan puolella. Venyttelen kyllä ahkerasti ja hierojallakin on tullut käytyä, mutta vaiva on siitä huolimatta toistuva. En ole aivan varma, onko tuota kipua esiintynyt ennen fysiatrilla käyntiä vai onko se tavallaan jäänyt tuon säären kipeytymisen varjoon silloin. Vaiva kyllä tuli ainakin tajuntaan aikalailla samoihin aikoihin, sillä säären kuvantamisen yhteydessä sain työterveyslääkäriltä myös määräyksen fysioterapiaan, jossa muutaman kerran 2011-2012 vuodenvaihteessa kävinkin.

Tuolloin fysioterapeutti tuumasi, että mikäli tuo pakarajuiliminen ei ala helpottamaan, niin hän suosittelee OMT-fysioterapiaa. Tilanne on siitä pysynyt aikalailla samana, toisinaan kipua tuntuu melko paljonkin, toisinaan taas vähemmän. Joskus nappailen omatoimisesti kuurin Buranaa tai Arcoxiaa ja sillä hyvä. Juoksemaan olen pystynyt, vaikkakin joskus lenkillä tai sen jälkeen pakaraan juilinut kovastikin. Kaikenkaikkiaan olen aika huono valittamaan ja ehkä ihminen tottuu tuollaisiin vaivoihin aika helposti. Ehkä sitä myös typeryyttään ajattelee, että niin kauan kun kykenee harrastamaan, on turha kovin paljoa julkisesti valittaa. Saati sitten mennä lääkärille tyyliin "juoksen tässä useita kymmeniä kilometrejä viikossa ja nyt sitten sattuu"! Ihan typerää ajattelua, vielä ihmiseltä, joka on hoitaja ammatiltaan! Tuosta asiasta voisi kirjoittaa vaikka oman postauksen. Nyt kuitenkin homma on ärsyttänyt siinä määrin paljon, että työterveystarkastuksen yhteydessä mainitsin asiasta hoitajalle, joka antoi asiaan liittyen lääkäriajan. Nyt on sitten tänään aika lantion alueen röntgenkuvaan sekä lähete OMT-fysioterapeutille.

Sitten yleiseen asiaan jalkojen pituuserosta. Olen aika paljon lueskellut tässä vuosien aikana tietoa asiasta. Lääketieteessähän tässä asiassa on runsaasti erilaista käsitystä. Toisen koulukunnan (ehkä sen suuremman) mielestä jalkojen rakenteellinen pituusero on yleistä ja vaivojen ilmentyessä ne korjataan juuri tasaamalla kuormituksia. Jälkimmäinen asia on ehdottomasti faktaa, mikäli kyse on rakenteellisesta viasta. Osa taas on sitä mieltä, että suurin osa tälläisistä tapauksista johtuu toiminnallisista seikoista (SI-nivelen siirtymät, lihaskireydet tms.) ja jalkojen rakenteellinen pituusero on harvinaista. Näin kuormitusten tasaaminen korotuksin voi viedä ojasta allikkoon.

Tuossa juoksija lehden artikkelissa ei otettu kantaa kummankaan asian puolesta. Ehdotonta oli vain se, että tärkeintä on selvittää luotettavasti johtuuko jalkojen pituusero rakenteellisesta vai toiminnallisesta seikasta. Hoito sitten sen mukaan. Artikkelissa todettiin myös alaraajojen pituuseron tutkimisen olevan haastavaa ja tuloksellisen hoidon saavuttamisen vaativan kärsivällisyyttä. Oma käyntini fysiatrilla keskittyi enemmän rasitusosteopatian selvittämiseen ja tuo pituuseromittaus kävi hyvin nopeasti. Näin jälkeenpäin, vaivojen edelleen jatkuessa, on tullut mieleeni, jos kyseessä olisikin toiminnalliset seikat. Kavuikäisenä koululääkäri sanoi minulla olevan lievää skolioosia, silloin ei jalkojen pituuserosta mainittu mitään. Monessa yhteydessä (fysioterapiassa, yleislääkärillä, olkapääleikkauksen yhteydessä, jopa hammaslääkärissä!) on myös todettu, että minulla on yliliikkuvat nivelet. Myös noiden asioiden yhteyksiä on tullut pohdittua.

Nyt kysyisinkin, onko teissä lukijoissa ketään, jolla olisi tietoa tai kokemuksia kyseisistä asioista? Hyviä OMT-fysioterapeutteja Jyväskylästä saa myös todellakin suositella!! Yksi nimi on kyllä keskusteluissa noussut yli muiden, mutta muitakin ehdotuksia otetaan vastaan. Parastahan tietysti olisi, jos suositteluna kuulisi tuon samaisen kaverin :). OMT-fysioterapia on senverran hintavaa touhua, että mielellään päätyisi sille parhaalle. Lukemani mukaan niissäkin on paljon eroja. Lisäksi kiinnostaa myös mm. kaikenlaiset kokemukset esimerkiksi kiropraktikoista. Jotenka kertokaahan omista, tai vaikka kaverin, kokemuksista!

Eräs maanantai

What a day! Puuhaa on riittänyt ja oon ollut suurinpiirtein koko ajan liikkeessä. Ei siis ole ollut ongelmaa nimeltä miten käytän yhden vapaapäivän! Voi että miten mä odotankaan sitä päivää, että on useampi vapaa peräjälkeen.. Tässä tulee nyt paiskittua lähes kuukausi noilla ykkösvapailla. Aamulla tuli siis käytyä työkaverin kanssa lenkillä. Itse hölkkäilin sen seitsemän kilometriä ja työkaverilla oli suunnitelmissa kymppi, joten hän sitten jokusen kilometrin lenkkiään jatkoi. Muutoin päivä meni taas niissä peruskotihommissa.. Miten tuota pyykkiä vaan tulee ja tulee!

Iltapäivällä oli sitten aika hierojalle.. Alunperinhän mun piti mennä hierottavaksi erään ystäväni siskolle, mutta sairastapauksen vuoksi tuo perjantainen aika sitten peruuntui. Sain kuin sainkin järjestettyä tälle maanantaille uuden ajan, joskaan ei samalta hierojalta jolle ensiksi oli tarkoitus mennä. Vasen pakara ja etureidet olivat melkoisen jumissa, kuulemma. Varsin pätevänoloinen tapaus tämä hieroja ja varmasti varaan aikaa kyseiselle tyypille vielä uudemman kerran. Siinä kaupungilla hoitelin sitten muutamat muutkin juoksevat asiat ennen iltaa. Muutama "puoliurheilullinen"/"arkiurheilullinen" (ihan oikealta nimeltään varmaankin vapaa-ajanvaate :D) hankintakin tuli tehtyä, nimittäin Paul Frankin niiiiiin ihana huppari!

Loput karderopista onkin sitten Keskisen kyläkauppa -tennareita ja DKNYn kelloa lukkunottamatta jo aika päiviä sitten hankittua vaatetta Piecesiltä. Iltaa tuli sitten vietettyä eräänlaisen hyötyliikunnan parissa; nimittäin muuttolaatikoiden kantamisen. Velipoika (se Zlatan Ibrahimovic) on nyt muuttanut kamansa väliaikaisesti mun kaupungin kämppään ja tätä hommaa tuli sitten tuusattua koko ilta. Nyt on semisti rätti fiilis ja luulis unen maistuvan paremmin kuin hyvin! Nyt suunnitelmissa on vielä virkistää vähän muistia maratonia edeltävästä tankkauksesta ja lukea vähän kirjaa. Tällä hetkellä menossa on Katja Kallion Syntikirja, ihan ok iltalukemista!