Vuorikiipeilyssä ja vuorikiipeilijöissä on kyllä jotain maagista ja muhun syvästi vetoavaa asennetta, jota haluan koko ajan enemmän imeä itseeni. Sehän on selvää, että diggaan kaikkea itsensähaastamisjuttua, mutta nyt ei ole lainkaan kyse siitä. Pelkkä treeni, hyvä kunto tai kova tahtotila ei todellakaan ole riitä. Pitää osata kuunnella itseä erittäin tarkkaan ja luonnon tulkitseminen on tietysti oma juttunsa. Kovalla taistelutahdolla ei välttämättä pötkitä starttiviivaa pidemmälle tai sitten sillä pötkitään vähän turhankin pitkälle. John Krakauerin kirjassa puhutaan tilasta nimeltä "huippukuume", joka vie mennessään. Tahto vuoren huiputukseen on siis todellisuuden tajua suurempi.
En todellakaan tiedä, mitä on vuorikiipeily, mutta samantyylistä ilmiötä liene esiintyy monissa asioissa elämässä. Tahtotila ylittää terveen järjen ja lopputulos on kehno, jopa vaarallinen. Luulen, että jokaisella meillä löytyy omaa juttuaan kohtaan tahtotilaa. Sikäli tietysti, että on löytänyt sen oman juttunsa. Siinä moodissa eteneminen on jopa helppoa. Kuinka moni taas osaa pitää mukana järjen ja todellisuudentajun ja arvioida riskit edes suurinpiirtein oikein? Osaa niin sanotusti kääntyä takaisin? Raja on todellakin hiuksen hieno. No entäpä sitten, kun kaikki on tähän kohtaan asti mennyt nappiin. Tahdonvoimaa ja tervettä järkeä on löytynyt. Kuinka moni meistä soimaa itseään? Mieli tekee kummallisia tepposia. Luovuttaja, luuseri, ei musta ole tähän, en pysty siihen. Tässä vaiheessa tarvitaan vielä kolmas elementti, nimittäin kärsivällisyys, kärsivällisyys ja kärsivällisyys.
Tässä perspektiivissä tahdonvoiman yli-ihannointi alkaa kuulostamaan ihan hemmetin typerältä! Pelkällä tahdonvoimalla ei loppujen lopuksi saavuta kuin keskinkertaisen tuloksen, jos nyt ei mukana satu olemaan roppakaupalla hyvää tuuria. Ehkä suuret saavutukset on tehty enemmän järjellä ja riskejä arvioimalla ja ennen kaikkea kärsivällisyydellä? Jos tahdonvoima ei sitten käsitteenä ole tavoitteen asettamisen, järjen ja kärsivällisyyden summa. Lujaa tahdonvoimaa tarvitaan, tottakai, mutta joka tapauksessa jutut, jossa puhutaan henkilön x saavuttaneen jotain pelkällä tahdonvoimalla alkaa olla omissa silmissä vähän niin ja näin. Ja oikeastaan myös nähty! En tiedä alanko ihan oikeasti pikkuhiljaa oppiakin jotain. Vielä jokin aika takaperin olin jossain määrin otettu siitä, kun joku sanoi mulla olevan lujaa tahdonvoimaa. Tänä päivänä alan olla enemmän otettu siitä, jos joku sanoo mun olevan järkevä ja kärsivällinen. Loppujen lopuksi se tahdonvoiman esiinkaivaminen on näistä se kaikkein helpoiten tehtävissä oleva juttu.
Tälläisin ajatuksin uuteen viikkoon, heräsikö sulla mitään ajatuksia? Ja se viikko sisältää oikean alaviisurin kirurgisen poiston. Se aika olis ollut aika pian nilkkaleikkauksen jälkeen ja siirsin sen tulevaisuuteen. Ei vaan vähempää silloin kiinnostanut mennä nilkkasäryissä makoilemaan hammaslääkärin tuoliin ja olla sen jälkeen myös naamavärkkikivuissa. No. Se tulevaisuus on nyt. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää ja tässä kohtaa voin vaan todeta, että edelleenkään ei vähempää voisi kiinnostaa mennä makaamaan hammaslääkärin tuoliin ja olla sen jälkeen naamavärkki kipeenä. Miksi, oi miksi en hoitanut sitä juttua samaan konkurssiin. Mikä idiootti!
