sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Huh, mikä viikko..

Huhheijaa. Tää viikko on todellakin saatu kunniakkaasti päätökseen. En ole tullut hulluksi, vaikka siinä rajamailla on tullut lähes koko viikon heiluttua. Viimeisimmästä vapaapäivästä alkaa olla lähelle kaksi viikkoa ja alkuviikon unenpuute kostautui viikon puolivälissä aika tavalla. Ehkä opin tuosta viikosta jotain, ehkä en. Aina pitäisi vain muistaa, että tilanne ei ole pysyvä, vaikka se just silloin siltä tuntuu. Väsyneenä sitä ottaa pienetkin asiat helposti liian raskaasti, joka taas on omiaan ruokkimaan lisää uuvuttavia ajatuksia. Koskaan ei ehkä tuollaiselta pysty täysin suojautumaan, eikä se varmaan ole tarkoituskaan.

Pitäisi -ajattelu on myös aika typerä ilmiö. On ihan turhaa ajatella tekemättömiä hommia tai edessä olevia päiviä vielä silloin, kun aika ei ole käsillä. Pitää tehdä sitä ja tätä, niin ja noin monta työpäivää vielä, ennen kun vapaata.. Ja plaa plaa. Mikään tekemätön tehtävä tai elämätön päivä ei todellakaan ole loppujen lopuksi niin raskas, kun ennakkoon sen kuvittelee olevan. Pitäisi -ajattelulla tekee vain hetkestäkin raskaan.

Nyt on edessä neljä vapaapäivää ja mä oon selvinnyt ihan hyvin. Ihan hemmetin hyvin!

Ma: 13km @ 5.24/km (Perushöntsää kohtalaisen reippaasti ittekseen Tuomiojärven ympäri) ((Gerontologian tehtävää himassa, pikku tunnekuohut äiti-tytär -suhteessa (vai suhteettomuudessa, heh) ja 10,5h yövuoro)).
Ti: 10km @ 5:44/km (Tuosta lenkistä aiemmin jo postasinkin) + Lihaskunto ((sekä yövuorokoomaa ja toinen 10,5h yövuoro)).
Ke: - ((Nukkumapvä. Unet jätin kyllä lyhyeksi, että saisi yöllä unta. Ei onnistunut siltikään! Gerontologian tehtävää ilta koululla ja itkupotkuepätoivokaikkikaatuuniskaanraivarit himassa))
To: Lihaskunto ((Paskat yöunet ja 8h koulua))
Pe: - ((8h koulua, unta, unta ja vielä kerran unta!))
La: 15km @ 5:20/km (Ittekseen Tuomiojärvellä pidemmän kaavan kautta. Hyvä kulku. Jäätävän toimiva stressinpurkusetti!) ((+ 9h iltavuoro. Joka sitten loppujen lopuksi sujui tosi kivasti)).
Su: 13.5km @ 5:36/km (AKn kanssa yhteislenkki. Huippu hyvä päätös viikolle!) + Lihaskunto (( sekä 8h aamuvuoro ja tadaa, VAPAAT ALKOI!)).

Elikkäs 51.5km/7pvää ja 3xn.30 min. lihaskunto.

P.S. Oon niin ansainnut skumppaa vappuna. Ihan kuten jokainen teistäkin. Jeij.


torstai 25. huhtikuuta 2013

Terveysliikunnan tehtävänanto

Mulla on muutama tehtävä tuolla koulussa nyt pahasti vaiheessa. Tai ne ei oikeastaan ihan vielä ole siinä tilassa, mutta tässä on nyt suuri vaara, että ne tulee olemaan. Nuo tehtävät ei ole erityisen mielekkäitä, siinä lienee syy. Tänään saatiin terveysliikunnan luennolta pikku (näiden muiden tehtävien laajuuteen verrattuna tosiaan ihan höpöhöpöhööjuttu, mutta mulle mieleinen sellainen) tehtävä, jonka ajattelin julkaista täällä blogissa.. Ja voi olla, että tulen myös tuotoksen julkaisemaan täällä. Samaista tehtävää voipi jokainen muukin sitten halutessaan pohtia.


  1. Arvioi oma viikottainen liikunta-aktiivisuutesi UKK-instituutin liikuntapiirakan ja suositusten mukaisesti.
  2. Hyvä terveyskunto koostuu tasapainoisesti kehittyneistä kunnon osa-alueista: kestävyys, voima, nopeus, notkeus ja lihasrentous sekä kehonkoostumus. Arvioi oma terveyskuntosi tilanne. Apuna voit käyttää kotikuntotestejä.
  3. Laadi itsellesi liikkumisresepti, jota pyrit noudattamaan 4-6 viikkoa. Liikkumisreseptin ohjeet ja lomakkeen löydät em. UKK-instituutin sivuilta. Määrittele ennakkoon tavoite itsellesi ja pohdi liikunnan annostelua ja monipuolisuutta. Mikä auttaa sinua innostumaan ja sitoutumaan?
  4. Kirjoita vapaamuotoinen 1-2 sivua pitkä essee yhteenvetona terveysliikunnan oppimistehtävästä eli kohdista 1, 2 ja 3. Palautus elokuun alkuun mennessä.. (:D)


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Move in the right direction!

Vesisade. Vastatuuli. Motivaatiokato. Yövuorokooma. Räkä poskella ja väsyneillä jaloilla. Noilla olosuhteilla alkoi tämän päiväinen kymmenen kilometrin duunimatkalenkki. Tuota duunimatkaahan mulla olisi oikeasti sellanen 500 metriä. Pidän itseäni siis jonkinlaisena arkipäivän sankarina, kun tuli edes lähdettyä. Vielä enemmän pidän itseäni arkipäivän sankarina, kun kykenin nousemaan noiden negatiivisten tunteiden yläpuolelle. Kieltämättä tunsin itseni jollain tapaa tragikoomisen hulluuden rajamailla häilyväksi Wannabe Juoksijaksi, kun siinä aika läheltä duunipaikkaa koukkasin vapaaehtoisesti edellämainituissa olosuhteissa ihan toiseen suuntaan lisätäkseni matkaa... ööö.. 19 kertaiseksi.

Päivän voimaannuttava biisi oli tämä:


One step closer I'm feeling fine  
getting better one day at a time  
I’m moving forward with all of my might  
I’m heading toward a new state of mind  
so I hold back tears 
move in the right direction  
face my fears  
move in the right direction  
I’m doing fine  
one step closer 
every day at the time  
I won’t lose my mind, 
lose my mind, uh uh  
Motivation a powerful strength  
hesitation was my first instinct  
I got the notion my weakness 
was total devotion it’s okay  
 
On olemassa oikeita syitä jättää treeni väliin. Aina sä et silti lähde lenkeille tai muuhun treeniin mieli flowssa ja siinä olisi tekosyillä mahdollinen paikka iskeä. Tulevan endorfiini piikinkään ajattelu paranna niitä negatiivisia tunteita yhtään. Tekosyitä ei silti voi hyväksyä. Ei juuri koskaan, mikäli on jokin päämäärä ja tavoite jonka saavuttaminen vaatii duunia. Jos lähtökohdat on jo alkujaan matalat, niin mä yleensä mielessäni vaan blokkaan ne kaikki muut vaihtoehdot (lue: tekosyyt). Olen kuin vaihtoehtoa ei olisi. Toinen tapa helpottaa on just juosta matkalla duuniin. Silloin mieltä voi harhauttaa ajatuksella, että sun on jokatapauksessa lähdettävä.

Usein tuo homma hoituu ottamalla pari juoksuaskelta ja that's it. Sä et enää muistakaan, että about viisi sekuntia sitten sua v**tutti. Aina se ei kuitenkaan käy niin iisisti. Joskus se vaan jatkuu ja jatkuu. Silloin mä pyörittelen päässäni seuraavanlaisia ajatuksia:

C'moon nainen, miten sä kuvittelet juoksevas yhtään mitään maratonia, jos sua nyt joku hemmetin vesisade ja tuuli harmittaa jollain ihan höpöhöpöperuslätkytyksellä.

No siinä sitten kun aikansa itseään on koulinut edellämainitun kaltaisilla mietteillä, tulee mieleen ne oikeesti kannustavat ajatukset:

Just tää on hyvää settiä nyt. Just tämänkaltaista tarvii sopivassa määrin, niin tulee selviämään niistä raastavista hetkistä, jota itse suorituksessa väistämättä tulee vastaan. Näiden juttujen yli pitää vaan mennä.
Yhtä-äkkiä sä tajuut, että oot jo hetken matkaa mennyt, ei v*tuta yhtään. Tämmöisiä treenejä onneksi mahtuu mukaan tähän niin laajaan skaalaan, mitä treenatessa jotain tiettyä tavoitetta kohti kokee. Nimenomaan onneksi.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Yhteenveto

Treenit kohti Helsinki City Marathonia kohti on virallisesti potkaistu käyntiin ja on aika ensimmäisen viikkokatsauksen. Kunhan tässä saa jalostettua tuota aiemmin mainitsemaa treeniperiodiajattelua, saattaa viikkoyhteenvedot muodostua yhteenvedoiksi treenijaksoista. Aion kuitenkin nämä nimetä nämä yhteenvedot "treenijakso" -tagin alle. Vaarojen maratonille tähdätessäni tagina oli siis "viikon kilsat" ja tuossa talviaikana tagina oli milloin mitäkin, mutta useinmiten yhteenvedot jäivät tyystin tekemättä :D.

Viime viikko näytti mulla seuraavanlaiselta:

Ma: Pitkä lenkki 23km, 2h25min. (Maanteitä, hiekkaa sekä asfalttia Jn kanssa. Aika huono ja tukkoinen kulku. Lisäksi hitonmoinen tuuli.)
Ti: Lihaskunto
Ke: 11km 5:42/km (Perustiejyystöä.)
To: -
Pe: 8km 5:42/km (Perustiejyystöä. Keskiverto parempi kulku.) + Lihaskunto
La: -
Su: -

Kilometrejä yhteensä n. 42. Aikalailla keponen viikko siis ja tulevat (ööö.. nopeella laskulla 20?) viikkoa ei ainakaan juuri tämän helpommaksi muutu.

Mukavaa viikkoa :).


torstai 18. huhtikuuta 2013

Wannabe Juoksija facebookissa

Tällä(kin) hetkellä mun pitäisi varmaan puuhata gerontologian tehtävää vanhusten mielenterveyshäiriöiden varhaisesta puuttumisesta ja ehkäisystä, mutta olen puuhannut kaikkea muuta megalomaanisen tärkeitä asioita. Kuten nyt esimerkiksi liittänyt Wannabe Juoksija -blogin facebookiin. Sinne on tarkoitus päivittää uudet blogitekstit ja kenties jakaa liikunta-aiheisia uutisia, teidän muiden blogeja ja muita linkkejä. Osittain voisin pitää tuotakin asiaa jalona tekona ystävilleni. Näin säästän heitä jakamatta omana itsenäni uutisia, jotka eivät suurinta osaa kiinnosta hevonpaskan vertaa :D. Tai sitten tuo sivun ylläpito unohtuu näiden kaikkien koulujuttujen vallatessa mielen. Never know. En lupaa mitään. Epäilen kyllä suuresti noin valtavan opiskelumotivaation iskemistä minuun.. Mutta käykäähän tykkäämässä, että on jotain mieltä edes yrittää ylläpitää sitä sivua, hah!



No joo, ehkä mä vähän ironisoin tuota mun koulujuttua. Oikeesti oon ihan tehnyt duunia sen eteen ja ihan kivasti se duuni on myös tuottanut tulosta. Olen oikeastaan huomattavasti motivoituneempi nyt, kuin saadessani viestin tuosta opiskelupaikasta. Vapaapäivät on kieltämättä toisinaan vähissä. Tämänkin kuluvan kolmen viikon listan aikana niitä oli tasan kaksi. Onneksi satunnaiset yövuorot tuovat ns. piilovapaata, jota olen kyllä tehokkaasti onnistunut mieltämään muka oikeaksi vapaaksi. Unirytmikin on viime viikot ollut ihan huikean hyvä; joka aamu on tullut herättyä viimeistään tuossa kahdeksan aikoihin ja tänäänkin, kun aion juosta päivän lenkkini työmatkalenkkinä, jää aamusta aikaa näille kaikille megalomaanisen tärkeille asioille. Ja yhtään en oo juhlinutkaan ikuisuuksiin.. (no okei, kolmeen viikkoon..).

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Jalkojen pituusero

Lueskelin tuossa vanhoja Juoksija -lehtiä ja sieltä osui kirjoitus jalkojen pituuserosta. Ajattelinpa postata teille oman tarinani koskien tuota asiaa ja rasitusvammoja. Tämän blogin elinkaaren aikana mulla on niitä ollut oikeastaan aika vähän. Edeltävinä vuosina olen kärsinyt oikean säären kipeytymisestä. Pohjelihasten kireyttä olen kyllä saanut hierojalla aukaistua, mutta kyse ei ole ollut vain siitä. Vantaan maratonin alla 2011 kipu äityi niin pahaksi, että ennen juoksua päätin käydä fysiatrilla asiaa selvittelemässä. Diagnoosi sieltä oli seuraavanlainen: "Luuärsytys/rasitusosteopatia ei täysin poissuljettu, mutta enemmän tuntuisi luukalvon ärsytykseltä. Suosittelen maratonin jättämistä väliin, mutta todennäköisesti sinne kuitenkin menee (:D). Vas. alaraaja korotuksin mitattuna noin sentin lyhyempi. Pituusero vaikuttaa kuormituksiin, jatkossa käytää vaemmalla 0.5 sentin korotusta."

Vantaallehan mentiin ja kipu jatkui loppuvuodestakin. Työterveyslääkärin toimesta jalka varmuudenvuoksi kuvattiin, eikä rasitusmurtumaa luojan kiitos löytynyt. Jossain vaiheessa vaiva helpotti ja korotus on katukengissä ollutkin käytössä. Viime kesänä en tämänkaltaisista ongelmista kärsinyt, osatekijänä varmasti se, että juoksin suurimman osan lenkeistäni maastossa epätasaisilla ja pehmeillä alustoilla ja iskutus oli pienempi. Tilalle on tuosta tullut sitten toisenlainen vaiva, nimittäin ajoittain ilmenevä pakarakipu. Itse pidän kipua hermoperäisenä, toisinaan jalat tuntuvat ihan eriparilta. Tuo kipu on vasemmalla puolen, eli lyhyemmän raajan puolella. Venyttelen kyllä ahkerasti ja hierojallakin on tullut käytyä, mutta vaiva on siitä huolimatta toistuva. En ole aivan varma, onko tuota kipua esiintynyt ennen fysiatrilla käyntiä vai onko se tavallaan jäänyt tuon säären kipeytymisen varjoon silloin. Vaiva kyllä tuli ainakin tajuntaan aikalailla samoihin aikoihin, sillä säären kuvantamisen yhteydessä sain työterveyslääkäriltä myös määräyksen fysioterapiaan, jossa muutaman kerran 2011-2012 vuodenvaihteessa kävinkin.

Tuolloin fysioterapeutti tuumasi, että mikäli tuo pakarajuiliminen ei ala helpottamaan, niin hän suosittelee OMT-fysioterapiaa. Tilanne on siitä pysynyt aikalailla samana, toisinaan kipua tuntuu melko paljonkin, toisinaan taas vähemmän. Joskus nappailen omatoimisesti kuurin Buranaa tai Arcoxiaa ja sillä hyvä. Juoksemaan olen pystynyt, vaikkakin joskus lenkillä tai sen jälkeen pakaraan juilinut kovastikin. Kaikenkaikkiaan olen aika huono valittamaan ja ehkä ihminen tottuu tuollaisiin vaivoihin aika helposti. Ehkä sitä myös typeryyttään ajattelee, että niin kauan kun kykenee harrastamaan, on turha kovin paljoa julkisesti valittaa. Saati sitten mennä lääkärille tyyliin "juoksen tässä useita kymmeniä kilometrejä viikossa ja nyt sitten sattuu"! Ihan typerää ajattelua, vielä ihmiseltä, joka on hoitaja ammatiltaan! Tuosta asiasta voisi kirjoittaa vaikka oman postauksen. Nyt kuitenkin homma on ärsyttänyt siinä määrin paljon, että työterveystarkastuksen yhteydessä mainitsin asiasta hoitajalle, joka antoi asiaan liittyen lääkäriajan. Nyt on sitten tänään aika lantion alueen röntgenkuvaan sekä lähete OMT-fysioterapeutille.

Sitten yleiseen asiaan jalkojen pituuserosta. Olen aika paljon lueskellut tässä vuosien aikana tietoa asiasta. Lääketieteessähän tässä asiassa on runsaasti erilaista käsitystä. Toisen koulukunnan (ehkä sen suuremman) mielestä jalkojen rakenteellinen pituusero on yleistä ja vaivojen ilmentyessä ne korjataan juuri tasaamalla kuormituksia. Jälkimmäinen asia on ehdottomasti faktaa, mikäli kyse on rakenteellisesta viasta. Osa taas on sitä mieltä, että suurin osa tälläisistä tapauksista johtuu toiminnallisista seikoista (SI-nivelen siirtymät, lihaskireydet tms.) ja jalkojen rakenteellinen pituusero on harvinaista. Näin kuormitusten tasaaminen korotuksin voi viedä ojasta allikkoon.

Tuossa juoksija lehden artikkelissa ei otettu kantaa kummankaan asian puolesta. Ehdotonta oli vain se, että tärkeintä on selvittää luotettavasti johtuuko jalkojen pituusero rakenteellisesta vai toiminnallisesta seikasta. Hoito sitten sen mukaan. Artikkelissa todettiin myös alaraajojen pituuseron tutkimisen olevan haastavaa ja tuloksellisen hoidon saavuttamisen vaativan kärsivällisyyttä. Oma käyntini fysiatrilla keskittyi enemmän rasitusosteopatian selvittämiseen ja tuo pituuseromittaus kävi hyvin nopeasti. Näin jälkeenpäin, vaivojen edelleen jatkuessa, on tullut mieleeni, jos kyseessä olisikin toiminnalliset seikat. Kavuikäisenä koululääkäri sanoi minulla olevan lievää skolioosia, silloin ei jalkojen pituuserosta mainittu mitään. Monessa yhteydessä (fysioterapiassa, yleislääkärillä, olkapääleikkauksen yhteydessä, jopa hammaslääkärissä!) on myös todettu, että minulla on yliliikkuvat nivelet. Myös noiden asioiden yhteyksiä on tullut pohdittua.

Nyt kysyisinkin, onko teissä lukijoissa ketään, jolla olisi tietoa tai kokemuksia kyseisistä asioista? Hyviä OMT-fysioterapeutteja Jyväskylästä saa myös todellakin suositella!! Yksi nimi on kyllä keskusteluissa noussut yli muiden, mutta muitakin ehdotuksia otetaan vastaan. Parastahan tietysti olisi, jos suositteluna kuulisi tuon samaisen kaverin :). OMT-fysioterapia on senverran hintavaa touhua, että mielellään päätyisi sille parhaalle. Lukemani mukaan niissäkin on paljon eroja. Lisäksi kiinnostaa myös mm. kaikenlaiset kokemukset esimerkiksi kiropraktikoista. Jotenka kertokaahan omista, tai vaikka kaverin, kokemuksista!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Muutama ajatus Bostonista

Media on tulvinut tänään Bostonin tapahtumia ja itsekin aion niistä vielä vähän kirjoittaa. Tapahtumat valkenivat kaikessa kauheudessaan yön aikana ja niitä uutisia tuli valvoskellessa toisten unta seurattua. Melko paljon ne ovat sitten tänään mieleen tulleet, eikä niiltä toisaalta ole voinut välttyäkään. Juoksumaailma ei ehkä ole tämän jälkeen sama kuin ennen. Bostonin maraton on monen maratoonarin haave kaikessa legendaarisuudessaan. Nyt tuo maraton on myös liian monen ihmisen painajainen. Jokainen hirmuteko ja vastoin luontoa tapahtuva kuolema on maailmassa liikaa. Kuitenkin toiset tapahtumat jättävät jälkiä ja herättävät ajatuksia enemmän kuin toiset.

Tämän tapauksen tekee minun mielestäni erityisen vakavaksi se, että kohteena olivat ympärimaailmaa yhteenkokoontuneet tavalliset tervehenkistä elämää viettävät siviilit. Ei puoluekantoja, ei uskontoa, ei tiettyä kansalaisuutta, ei maailman huippuja millään alueella. Vain ihan tavallisia juoksijoita, heidän läheisiään ja heitä kannustavia ihmisiä. Ei sillä, etteikö muunkaltaiset iskut olisi surullisia tai vakavia. Tämä vain jollain tavalla kertoo maailman arvaamattomasta epäinhimillyydestä.

On äärimmäisen surullista ajatella niitä kontrasteja, joita tämä tapahtuma itselle tuo mieleen. Kuinka ihminen juoksee fyysisesti kovan sekä raskaan matkan ja seuraavassa hetkessä menettää ne jalkansa, jolla tuon matkan juossut. Jokainen maratonin juossut tietää sen euforisen tunteen, jonka maratonin juokseminen saa aikaan. Ihminen ei ole silloin lähelläkään normaalia mielentilaa. On vaikeaa ja kamalaa kuvitella, että tuo tunne voidaan yhdessä hetkessä kääntää kauhuksi ja järkytykseksi, vaikka mitään fyysistä vahinkoa ei olisi tapahtunutkaan. Kuinka mieli tälläisen käännöksen selvittää. Puhumattakaan sitten siitä, kuinka surullista on se, että yksi uhreista oli vasta elämänsä alkutaipaleella oleva nuori poika.

Viime vuosien tapahtumat, ihan täällä kotimaassakin, saa aika-ajoin ajattelemaan, että onko missään enää turvallista. Ei ehkä ole, mutta siinä pelossa ei voi elää. Siitä huolimatta tämänkaltaisten asioiden sattuessa, on sen eteen hiljennyttävä. Toivoen voimia jokaiselle, jota tämä koskettaa. Kiitollisena siitä, mikä itsellä on hyvin.



Surullinen päivä maratonmaailmassa

Kantapää alkaa olla parempi ja viikonlopulla kävin höntsäämässä kympin verran. Seuraavana päivänä oli ehkä pieniä tuntemuksia, mutta ei lienee syytä huoleen. Tänään käytiin Jn kanssa pitkiksellä ympäri Jyväskylää. Vaihteeksi lenkki oli yhdensuuntainen, lähtö OK-autolta ja maali Vaajakoskella. Kilometrejä kertyi hieman vajaa 23 ja vauhti oli siinä 6:20/km luokkaa. Illalla vielä kotijumpat ja venyttelyt. Jännä nähdä mitkä on tuntemukset huomenna. Nyt olisi tämä kuluva yö valvottava, tällä kertaa vain yksittäinen yövuoro. Kaikenkaikkiaan varsin mukava päivä takana.

Toisin on asiat muualla. Jokainen on varmasti lukenut uutisia Bostonin maratonin tapahtumista. Olen ylipäänsä aika herkkä kaikennäköisille tämän kaltaisille uutisille ja jollain tapaa se järkyttää ehkä vielä enemmän, kun kyseessä on siihen "omaan maailmaan", eli "juoksumaailmaan" kohdistuva terroriteko. Mikään massatapahtuma ei näköjään tämänkaltaisilta asioilta ole suojassa. Aika näyttää, millaisia vahinkoja tämä saa aikaan ja itsestä tuntuu nuo kantapääkivut nyt lähinnä huvittavalta. Tuomas Enbuske tiesi twiitata, että monet maratonit ovat juoksunsa päälle juosseet vielä sairaalaan luovuttamaan loukkaantueille ihmisille verta. Vastassa on yhteisö, jota ei noin vain horjuteta tai lannisteta.


tiistai 9. huhtikuuta 2013

Suunnittelua..

Olen aiemminkin postannut vuorotyön ja harjoittelun yhdistämisestä. Nyt opisken myötä on tuossa asiassa taas yksi haaste lisää. Haastavaa ei ole noita asioita yhdistää, mutta jokseenkin haastavaa on yhdistää nuo edellämainitut asiat oikein ja järkevästi. Useita, todella useita, kertoja olen miettinyt, että viikottaisten kilometrien ja treenikertojen laskeminen on typerää. Vuorotyötä tehdessä ei ole kovinkaan helppoa mennä eteenpäin ajatuksella, että pitkä lenkki sunnuntaina, kolme kovaa viikkoa, yksi kevyempi jne. Siitä huolimatta ajatusmaailma on tähänmennessä aina lipunut ns. "viikkoajatteluun". Mikä on teidän tapanne jaksottaa harjoittelua? Erityisen mielelläni lukisin vuorotyötä tekevien kommentteja :).

Tulevaa kesää ja tavoitteista harjoittelua miettiessäni on tullut taas mieleen ajatus harjoittelun jaksoittamisesta periodeihin. Ns. harjoitusperiodeihin, jotka olisivat pituudeltaan 5-10 päivää. Jakso alkaisi pitkää lenkkiä seuraavasta päivästä ja päättyisivät luonnollisesti päivään, jona juostaan pitkä lenkki. Siihen välille rakennetaan sitten muut harjoitukset, palauttavat ja vk-lenkit. Harjoituksia tulisi tietysti eri määriä eri jaksoille, sillä jaksojen pituudet väkisinkin vaihtelevat. Noista harjoitusjaksoista voisi sitten peilata ns. keskimääräisiä päiväkilometrejä entiseen viikkokilometriharjoitteluun, jossa kilometrit vaihtelivat kaikkea 5km/pvä (35km/vko) 10km/pvä (70km/vko) välillä. Nuo keskimääräiset kilometrit tulisi tietysti pitää sillä tasolla, millä ajattelisi viikkojaksoituksessa juosevan. Ehkä tuohonkin ajatteluun/harjoitteluun tottuu, kun sitä aikansa tekee, mutta näin aluksi tuntuisi järkevältä tosiaan jollain tavalla peilata sitä viikkojaksoitukseen. Miltäs kuulostaa?

P.S. Alottakaahan varoen se asfalttijuoksu! Mulla on kantapää edelleen aika kipeä ja tämänkin päivän lenkki on jäissä. Oikeastaan se on sen verran kipeä, että päätin lenkkien olevan jäissä viikonloppuun. Buranakuuri ja kylmähoitoa. Yritän pitää myös pään kylmänä. Hemmetin hemmetti!

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Eka kisaraportti 2013

Eilen korkattiin kisakausi juoksutapahtumien osalta ja nyt on luvassa ensimmäistä kisaraporttia. Alustavissa suunnitelmissa oli osallistua Pentin pinkaisuun, paikalliseen kymmenen kilometrin juoksutapahtumaan, mutta oikeastaan vasta viime viikon alussa löin lukkoon tuon suunnitelman. Mulla on ollut tapana muutamaan juoksukisaan osallistua per vuosi, mutta haaveissa olisi juosta kisoja enemmänkin. Se vaatii pientä ajattelutavan muokkausta, jos "kauden päätavoite" on syksyllä, ei lienee keväällä voi paukutella ennätyksiä, jotka eivät myöhemmin vuodesta olisi rikottavissa. Pikkuhiljaa alan myös näkemään juoksutapahtumat parhaimpina treeneinä ja testeinä. On myös mukava osallistua juoksutapahtumaan ja olla omalta osaltaan kantamassa kortea kekoon erilaisten tapahtumien hengissäpysymiseksi ja kestävyysjuoksun suosion lisäämiseksi. (Hyvänä esimerkkinä kerrottakoon, että yritin etsiä teille linkkiä uutiseen juoksusta, mutta juttua siitä oli ainoastaan Keskisuomalaisen paperiversiossa, hyvin pienesti).

Kyseessä oli siis Pentin pinkaisu, 10km Jyväskylän Vaajakosken katuja. Nimi juontaa paikallisesta kestävyysjuoksija Pentti Virmalaisesta ja tapahtuman järjestäjänä toimii Vaajakosken Kuohu. Tapahtuma järjestettiin nyt seitsemättä kertaa, aina näin keväisin. Samalla reitillä juostaan myös talvisin testijuoksusarjaa. Tämänvuotinen Pentin pinkaisu sai ennätysmäärän osanottajia liikkeelle, 188 juoksijaa. Tiet olivat tarkoitus puhdistaa hiekasta ja pölystä, mutta kovien yöpakkasten vuoksi ei sitä voinut tehdä. Reitti oli siis hiekkainen ja pölyinen, osin luminenkin. Profiililtaan reitti on kohtalaisen haastava katujuoksuksi, kokonaisnousua reitillä on 100m. Kaikenkaikkiaan mukava tapahtuma, joka ehdottomasti täytyy kevätohjelmaan ottaa vakkariksi mukaan.

Selkeää tavoitetta oli vaikea tehdä, takana on kuitenkin useampi löysäilykuukausi ja kovempia lenkkejä on tullut thetyä vasta muutamana aiempana viikkona. Toisekseen, tämä oli myös ensimmäinen kympin kisani, jos ei Laajavuoren extreme runia lasketa mukaan. Edeltävän yön olin hoitamassa siskon mukulaa ja aamu meni siinä Lotalle aamupalaa touhutessa jne. Yhdeksitoista pyöräilin kotiin ja tulihan se tuttu jännityskin sieltä! Lähtö oli klo 13. Jalat tuntui kuntoon nähden hyviltä, mitä nyt nousut hieman hapottivat, etenkin se viimeinen. Viimeisillä kilometreillä ajattelin, että kuinka tämä kymppi onkaan lyhyt matka, siitä ajatuksesta sai energiaa painaa maaliin. Kello pysähtyi loppujenlopuksi aikaan 48.23. Loppuaikaan täytyy kyllä olla olosuhteisiin nähden tyytyväinen. Realistista on myös lyödä myöhemmin kesällä kympille kunnon ennätys ajatellen, että nyt keskivauhti oli 4.50min/km ja viimevuotisella puolimaratonilla keskivauhdit oli 12.66km kohdassa 4.48min/km ja maalissa 4.54min/km.

Nyt on lähtökohdat kesälle lyöty tiskiin ja kisasta sai reippaasti motivaatiota ja uskoa tuleviin treeneihin!

P.S. Ainoana pikkumurheena tässä on nyt kantapää. Tänään oli niin palava halu palauttavalle höntsälenkille, mutta kantapää on pirun arka. Niin arka, ettei sille kärsi oikein edes astua. Se on varmaan äkkiseltään asfalttijuoksusta v**tuuntunut. Eikö se yhdellä, max. kahdella huilipäivällä siitä. Ihan varmasti. Sen tehtävä on kestää, kun mä juoksen.

P.P.S. Täällä oikean juoksijan tunnelmia kisasta. Miesten sarja oli varsin kovatasoinen, kun kymmenen ensimmäistä (oikeaa!) kisailijaa paukutti reitin alle 34 minuuttia!

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kevättä ilmassa!

Tälle viikolle on tullut heitettyä muutama kevyt peruslenkki. Viikko on ollut kohtalaisen hektinen ja oikeastaan ensimmäistä kertaa myös kouluhommat painavat päälle ja ovat aiheuttaneet jonkinlaista stressinpoikasta. Tai oikeastaan niiden kouluhommien tekemättömyys. Kelit on ollut suotuisia ja aikaa viettäisi paljon mieluummin ulkona, kun kotona koneen tai kirjojen äärellä. Työputkikin on taas ollut melkoinen, mutta tänä aamuna alkoi vihdoin ja viimein jo pitkään kaivatut vapaat. Keskiviikkona tuli höntsäiltyä Harjun vielä lumisia polkuja kymppikilsan verran. Kyseisellä mailin mittaisella reittillä ei juuri talvikunnossapitoa ole, mutta lenkkeilijät on huolehtinut siitä, että poluilla on lumi tamppaantunut. Siitä alkaa hetki ollakin aikaa, kun viimeksi polulla on tullut juostua.


Luonnon ja maisemien muutoksen seuraaminen on kyllä yksi juoksemisen suurista nautinnoista. Nyt keväällä on helppo sanoa, että onhan se luminenkin maisema kaunis, ei siitä mihinkään pääse. Se on vaan aivan liian pitkän ajan. Kaikki on niin erilaista joka kuukausi kesäaikaankin. Parhaiten sen huomaa paikoissa, johon talvisin pääsee vain suksilla. Voi miks mä en tänä talvenakaan ruvennut hiihtäjäksi?? Meidän perheessä seurataan tiiviisti jäiden lähtöä ja puhutaan siitä, mihin aikaan viime vuonna pääsi pururadalle juoksemaan, missä kunnossa kuntokymppi oli mihinkäkin aikaan ja koska sinne ekan kerran edes pääsi... Ja hei, oon oikeesti alle kolmekymppinen kaupunkilaisnuori, eikä mun mieskään mikään maalaisseniori ole :D. Oikeastaan ihan liian vähän tulee liikuttua luonnossa muutoin, kun lenkkeilyn nimissä.

Hyvää viikonloppua!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Täysillä päin maratonia!

No niin. Tulevan kesän tavoitteet on sitten yhdessä pääsiäisviikonlopussa lyöty uskomattoman jäätäväksi. Pääsiäislauantaina sain vihdoin laitettua ilmottautumisen vetämään Finlandia Marathonille. Tavoitteena juosta kokonainen maraton ennätysaikaan. Jokunen viikko sitten osallistuin myös vitsillä (niinkun nyt kaikenlaisiin kilpailuihin osallistutaan, paitsi juoksukilpailuihin :D) kilpailuun, jossa oli jaossa 50 paikkaa Helsinki City Marathonille Gatorade -juoksutiimiin, kun väsäsi motivoivan taustakuvan aikajanalleen Gatoraden facebook -ryhmässä.



No kuinka ollakaan tänään oli tullut sähköpostia, jossa kerrottiin mun olevan yksi kyseisen kilpailun voittajista. Siis whaaat? Minä, joka en koskaan voita muuta, kuin satunnaisesti itseni! Helsinki City Marathonhan juostaan 17.8. Tarkalleen ottaen siis neljä viikkoa ennen Finlandia Marathonia. Tuskin lähtisin oma-aloitteisesti ottamaan osaa tuohon Helsingin tapahtumaan, mutta näin ainutlaatuinen juttu on kyllä ehdottomasti käytettävä hyväksi!

Suunnitelma näiden kahden juoksutapahtuman suhteen tulee olemaan seuraavanlainen. Helsinkiin on lähdettävä yrittämään ennätystä ja Jyväskylän pidän avoinna (niin, peruttuahan en tuota ilman lääkärin todistusta edes saa :D). HCM:n jälkeen täytyy tunnustella fiiliksiä ja mahdollisesti vaihtaa Jyväskylän maraton puolikkaaseen, mikäli siltä tuntuu.. Onneksi tuota matkaa on mahdollisuus viimemetreilläkin vaihtaa. Kaksi täysillä vedettyä kaikki mehut pois -maratonia neljän viikon välein on aikalailla mahdottomuus, mutta kun kyse on "kuningasmatkasta", ei koskaan voi tietää mitä tulee tapahtumaan. Siksipä on ihan turhaa ruveta tässä vaiheessa tekemään mitään peliliikkeitä tuon jälkimmäisen (tai kummankaan) kilpailun suhteen.

Mä en nyt oikeastaan tähän tekstiin saa kaikkia pohdiskelemiani asiota, oon sen verran hämmästynyt.. Mutta voin luvata, että aiheesta lienee jokunen kirjoitus on jatkossa luvassa :).

Hyvää pääsiäisen jälkeistä arkea kaikille! Tästä kesästä tulee NIIN JÄNNÄ!

P.S. Mun äiti sanoi tänään, että kaikki mihin vitsillä tai jotenkin puolitosissaan rupeen (niinkun nyt tän lisäksi esim. tuo ammattikorkean haku), tuntuu käyvän toteen. Lauantaina ajattelin lotota. Ihan läpällä tietenkin!