Muutama ajatus Bostonista

Media on tulvinut tänään Bostonin tapahtumia ja itsekin aion niistä vielä vähän kirjoittaa. Tapahtumat valkenivat kaikessa kauheudessaan yön aikana ja niitä uutisia tuli valvoskellessa toisten unta seurattua. Melko paljon ne ovat sitten tänään mieleen tulleet, eikä niiltä toisaalta ole voinut välttyäkään. Juoksumaailma ei ehkä ole tämän jälkeen sama kuin ennen. Bostonin maraton on monen maratoonarin haave kaikessa legendaarisuudessaan. Nyt tuo maraton on myös liian monen ihmisen painajainen. Jokainen hirmuteko ja vastoin luontoa tapahtuva kuolema on maailmassa liikaa. Kuitenkin toiset tapahtumat jättävät jälkiä ja herättävät ajatuksia enemmän kuin toiset.

Tämän tapauksen tekee minun mielestäni erityisen vakavaksi se, että kohteena olivat ympärimaailmaa yhteenkokoontuneet tavalliset tervehenkistä elämää viettävät siviilit. Ei puoluekantoja, ei uskontoa, ei tiettyä kansalaisuutta, ei maailman huippuja millään alueella. Vain ihan tavallisia juoksijoita, heidän läheisiään ja heitä kannustavia ihmisiä. Ei sillä, etteikö muunkaltaiset iskut olisi surullisia tai vakavia. Tämä vain jollain tavalla kertoo maailman arvaamattomasta epäinhimillyydestä.

On äärimmäisen surullista ajatella niitä kontrasteja, joita tämä tapahtuma itselle tuo mieleen. Kuinka ihminen juoksee fyysisesti kovan sekä raskaan matkan ja seuraavassa hetkessä menettää ne jalkansa, jolla tuon matkan juossut. Jokainen maratonin juossut tietää sen euforisen tunteen, jonka maratonin juokseminen saa aikaan. Ihminen ei ole silloin lähelläkään normaalia mielentilaa. On vaikeaa ja kamalaa kuvitella, että tuo tunne voidaan yhdessä hetkessä kääntää kauhuksi ja järkytykseksi, vaikka mitään fyysistä vahinkoa ei olisi tapahtunutkaan. Kuinka mieli tälläisen käännöksen selvittää. Puhumattakaan sitten siitä, kuinka surullista on se, että yksi uhreista oli vasta elämänsä alkutaipaleella oleva nuori poika.

Viime vuosien tapahtumat, ihan täällä kotimaassakin, saa aika-ajoin ajattelemaan, että onko missään enää turvallista. Ei ehkä ole, mutta siinä pelossa ei voi elää. Siitä huolimatta tämänkaltaisten asioiden sattuessa, on sen eteen hiljennyttävä. Toivoen voimia jokaiselle, jota tämä koskettaa. Kiitollisena siitä, mikä itsellä on hyvin.