lauantai 30. marraskuuta 2013

Uintia ja opiskelua

Kuten jo kerroinkin, niin kävin toissaviikolla uimaopetukessa mun opiskelukaverin kanssa. Kyseessä oli yhden tunnin mittainen lyhytneuvonta vapaauintiin. Hirveä palo olisi pidempäänkin uimakurssiin, mutta realiteetti on se, että mä en voi just nyt ottaa mitään ylimääräistä aikataulutettua juttua tähän mun elämään. Tunnissa ei vaparia opi uimaan, mutta kyllä siitä uskoa sai siihen, että ehkä joskus oppii. Lisäksi sai kasan hyviä vinkkejä, miten uintia voi itsenäisesti harjoitella.

Tällä viikolla käytiin samaisen kaverin kanssa harjoittelemassa ja vakaana aikomuksena on jokaisen uintikerran yhteydessä treenata tuota vapari edes vähän. Kurssia veti joku tyyppi uimahallin henkilöstöstä ja samainen tyyppi lupasi tulla joskus tsiikailemaan meidän kehittymistä, mikäli vaan on vuorossa. Ne ihmiset on tuttuja sille mun opiskelukaverille. Hankintalistalle menee kyllä uudet uimalasit (taas), sillä vaikka nuo aiemmat kuinka on ollut hyvät rintauinnissa, niin kylläpä näköjään falskausta sattuu kroolissa kuitenkin. Tiedän kyllä, että lasien pitäisi "imaista" silmät sisään, mutta miks ihmeessä ne niiden oikeesti hyvien lasien löytäminen on kuitenkin niin vaikeaa?

Tämä(kin) viikko on ollut melkoista haipakkaa. Pimeys tuo mulle myös omat haasteensa. Tällä hetkellä on menossa rankin vaihe opiskeluissa, ainakin niin mulle on kerrottu. Jos (ja kun!) saan nuo kaikki hommat hoidettua ajallaan, tulee mun opinnot olemaan tammikuussa jo yli puolenvälin. Se on aika paljon vuodessa, kun optimiaika on 3,5v. En välttämättä ihan ymmärrä miksi tahti on näin tiukka (tai ymmärränhän mä: nopeesti opinnot kasaan ja paljon rahaa koululle!), mutta en ole halunnut pudota ryhmän kyydistäkään. Vaihtoehtoisia opintoja aion kyllä käydä kaikessa rauhassa ja samoin myös suuntaavia. Mulla ei valmistumisen suhteen ole mikään kiire ja aion rauhassa tutkailla mitä oikeasti haluan tässä elämässä seuraavaksi tehdä.

Kirjoittaminen on siis suuntautunut aikapitkälle kaikenmaailman seminaarien ja esseiden tekemiseen viime viikkoina. Vielä muutamat tentit ja tehtävät ja sitten alkaa joululomailu. Työt on pitänyt hoitaa siinä sivussa kanssa. Tai oikeastaan opiskelu töiden sivussa, koska edelleen olen päätoiminen hoitaja. Vaikka opintopisteitä kerääntyy samaantahtiin kuin päätoimisella opiskelija, niin sivutyöhän se on. Työssä on kuitenkin oman oppimisen ja kehittymisen lisäksi vastuussa myös hoitamilleen ihmisille sekä työkavreille ja tiimin jäsenille. Sitä ei opettajat etenkään tänä syksynä ole tuntuneet ymmärtävän, vaikka samaa alalla kuitenkin työskennellään millä opiskellaankin.

Huominen olkoon pyhitetty urheilulle ja tämä ilta yövuorosta toipumiseen ja kotoiluun!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Salipohdintoja

Vaikka aikuisopiskelija olenkin, niin tällähetkellä on menossa sen sortin kokonaisuutta, jossa jokaisesta poissaolotunnista tulee näköjänsä rankkua jo valmiiksi sekavaan sillisalaattiin. Ääh. Niimpä suuntasin aamulla koululle tekemään tehtäviä ja salille. Ai niin ja tietty syömään. Voin muuten kertoa, että on kohtuu mielenkiintoinen tilanne selailla sitä ainoaa lähteeksi kelpaavaa rintaruokintaopusta, kun ympärille paukahtaa  ryhmä insinööriopiskelijoita sitä ikäluokkaa, että kovin kauaa ei pojilla niistä ajoista ole mennyt!

Aamuhämärissä koululle ja iltapäiväauringossa pois


Asiaan, eli päivän treeneihin. Edellisestä salikerrasta on tovi vierähtäny ja vähän arvelin, että näinköhän arvaan siirtyä maveissa ja kyykyissä uusille kymmenluvuille. Niille samoille kymmenille missä omakin paino pyörii. Siirryin sitten kuitenkin ja 8x60kg meni varsin jouheesti sekä kyykyssä että mavessa.

Tää mun voimailukuviohan menee kutakuinkin niin, että pääliikkeinä on kyykky, mave, kulmasoutu, penkki ja pystypunnerrus. Oon alottanut aika matalilta painoilta (kun oon aika heikko) ja toistomäärät vaihtelee kahdeksan ja kahdentoista välillä. Toisinsanoen, kun menee 3x8, niin seuraavalla kerralla työn alla on 3x10 ja kun 3x12 on done tulee kuormaa 2.5kg lisää. Alle tietysti hyvät lämmittelyt ja lämmittelysarjat kanssa ja lopuksi sitten keskivartalot. Tämän voimailutreenin teen yleensä kerta viikkoon. Toisella salikerralla touhuan sitten muuta, jotka on enemmän juoksua tukevaa juttua.

Muutama otos pieneltä, mutta ilmaiselta, salilta


Vähän on mulle vierasta tosiaan tää salitouhu ja ihmeen hyvin oon jaksanut tätä hommaa toteuttaa. Osasyy varmaan siinä, etten ole voinut antaa niin paqljoa juoksulle, kuin normaalisti antaisin. Kyykyssä ja mavessa en ole samoja sarjoja joutunut tekemään kertaakaan, mutta pystypunnerruksessa (20kg) pääsen vasta nyt eteenpäin vaikka oon ties kauanko tuota hinkannut.

Palataampa vielä siihen, kuinka vierasta tää salitouhu mulle on. Ensinnäkin mun palautusajat on varmaan ihan liian lyhyitä. Ainaskin nyt kun painot alkaa nousemaan. Kerran multa joku kysyikin, että kuinka pitkä palautus sulla on. Menin tietysti ihan jäihin! En vaan malta ja pystypunnerruksen suhteen etenkin tuo malttamattomuus tulee kyllä huomatuksi. Oon myös pohtinut, että oliskohan noita toistoja järkevä viedä vähän alaspäin, esimerkiksi siten 8->12 sijasta ne oliskin 5->8.

Nämä tarttui mukaan kaupungilta kelpo hintaan

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Viikon liikumattomuudet

Heipparallaa (vai pitäiskö se nyt olla ratiritirallaa, kun tuli tota luntakin..). Hengissä ollaan, vaikka blogissa on ollut hiljaisuutta. Uimakurssia lukuunottamatta oon ollut tämän viikon huililinjalla saadakseni optimihyödyn alkuviikon kortisoni-injektiosta. Jalka voi ihan ookoosti ja ensi viikolla sitten niiden muiden liikuntojen pariin, eli uintia, spinningiä ja saleilua nyt ainaskin. Juoksun ja sulkapallon aion hetkeksi unohtaa.. Ja muut jalkaa rasittavat urheilut.

Myös tämä mörkö kävi kylässä. Ihan hyvin tuo
mörkö vois olla myös PF.

Huili on koskenut vain liikuntoja, joten koulua ja töitä on ollut senkin edestä. Osin ihan tarkoituksella olen noita tehtäviä tehnyt hyvälle mallille jo ajoissa. Deadlinet ei siis tule kuin seinä vastaan ja oon myös yrittänyt ajatella järkevästi; nyt kun aikaa ei ole mennyt urheiluun, voi puuhata jotain muuta. Uimakurssille olisi tarkoitus suunnata vielä tiistaina, niistä omaa postausta tulevaisuudessa.

Ja niille möröille tehdään näin. Thats it.

Yritän nyt täysin unohtaa harrastuksen nimeltä juoksu. Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Jonain päivänä tuo plantaa(fucking)faskiitti on kadonnut, mutta en aio sitä sen ihmeemmin odottaa. Oon kuullut viikon aikana paljon lohduttavia tarinoita. Esimerkiksi sellaisen, että puolentoista vuoden jälkeen se oli yhtä-äkkiä kadonnut. Samalla tavoin yhtä-äkkiä kun se oli alkanutkin. Niin tulee käymään mullekin.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Ortopedin vo:lla

Eilen tuli tosiaan käytyä ortopedin juttusilla tuosta jalasta.

Tuomio oli seuraava: Plantaarifaskiittia, sitäpä sitä. Pienikin oireilu tai outouden tunne treenatessa muuttaa pidemmän päälle jalkaterän toimintaa siten, että sekundäärivaivana oireita ilmenee akillesjänteessä, jossa ei mitään "vikaa" ole. Plantaarifaskian kiinnityskohdassa sensijaan oli palpoiden arkuutta, joten siellä se jyllää vaikka ei lyhyillä lenkeillä varsin ole tuntunutkaan. (Varsinaista kipua mulla ei siinä kohdassa ole tuntunut, mutta "outoutta" ja "eriparin tunnetta" kyllä. Olemassaolon tunnetta.) Mulla on rakenteeltaan korkea jalkaholvi ja se (ainakin/myös) tuolle plantaarifaskialle altistaa.

Hoidot: Venyttely, venyttely, venyttely. Kylmä ja hieronta. Venyttely. Ja se kortisoni-injektio. Yölasta on sitä puutuilua aiheuttanut, eikä siitä ole merkittävää vastetta tullut (nyt siis oon jo tovin ollut sitä käyttämättä), joten sen voi heittää hevonkuuseen. On kuulemma enemmän sellainen villitys. Vuoden kuluttua oireiden alkamisesta voisi leikkaushoidon arviointi olla tarpeen, mutta yli 90% PF-vammaisista on vuoden kuluttua oireettomia. Tässäkin tapauksessa tarkoitus olisi, että leikkaushoitoa ei vaihtoehtona tarvitsisi pohtia. Yhtenä uutena hoitovaihtoehtona se mainitsi veren oman plasman, mutta siitä on vielä aika vähän näyttöä ja se hoito on vielä myös siihen nähden aika kallista. Tottakai mun piti fanaattisena, (ei vaan, oikeesti kriittisenä) kehittyvän lääketieteen kannattajana tarkistaa suomi24:stä (ei vaan, oikeesti Terveysportin tietokannoista) mistä on kyse ja se tarkoitti ilmeisesti tätä.

Mitäs sitten? No vaikka mulla on vähän tuota kortisonia kohtaan kammo, niin kuitenkin sen injektion otin. Etenkin kun sitä toukokuussa tulksetta kokeiltiin. Suositus siitä oli niin vakuuttava ja kuulemma vielä toisen injektion voisi ottaa, mikäli tämä ei vastetta anna. Tuo mun kortisoni-injektiokammo liittyy lähinnä siihen, että se mukama pistettäisiin väärään kohtaan. Tuo väärään kohtaan pistäminen ei tietysti tuo toivottua tulosta, ei siinä mitään, mutta ihan väärään kohtaan pistäminen saattaa taas aiheuttaa mittaviakin haittoja. Pikaisen kelailun tuloksena ajattelin, että ehkä tuon luokan ammattilaiselle kortisoni-injektio on samanlainen rutiinitemppu kun meikäläiselle grammasen Panadolin antaminen. Näin kärjistettynä.

Mitä vielä? No ensinnäkään en aio juosta yhtään tippaa niin kauan kun jalassa on outoja olemassaolon tuntemuksia. Pelkästään kipua en aio pitää mittarina, vaan noissa kahdessa jalkaterässä on oltava täysin samanlainen tuntemus kun aamulla nousen sängystä ylös. Näin alkuun laitan mun rakkaan juoksuharrastuksen, joka ei ole kunnolla vielä alkanutkaan, pakettiin. Vähän käyn ajatuksissa pyyhkimässä pölyjä pois sen päältä ja aukaisen vasta jouluaattoaamuna hölkkäämällä 30 minuuttia aamuvuoroon. Tarvittaessa siirrän tuotakin päivää vielä. On kohtalaisen helppoa tehdä tuollaiset selkeät säännöt. Helpompaa, kuin kuulostelu.

Mies kysyi kortisoni-injektiosta kerrottuani, että sainko kiiltokuvan. En saanut, mutta sain...

NÄITÄ

JA TÄMÄN.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Viikon liikunnat ja muuta pohdintaa

Kovin on aaltoileva meininki tämän jalan kanssa. Tänään tulin ulkoilumielessä yövuoroon ja kolmen vartin kevyt hölkkä sujui hyvin. Kovin montaa paskaa päivää ei ihmismieli jaksa, joten on han tässä nyt ollut edellistä postausta paremmat fiilarit taas.

Viikon liikunnat:

Ma: Spinning 1h
Ti: -
Ke: Hölkkä salille 15min. Kuntosali 1h5min. Hölkkä himaan 15min. Iltasella vielä sulkapalloa 1h.
To: -
Pe: -
La: Kahvakuulailua ja muuta saleilua 50min. Uinti 30min.
Su: Hölkkä 45min.

Lepopäiviä huimat neljä, tosin to ja/tai pe vähän ennaltasuunnittelematta edellämainittujen probleemojen vuoksi. Liikunnat yhteensä 5h40min. Ensi viikosta tulee jännä koska huomenna tosiaan on se tohtori tuosta jalasta ja sitten melki vielä jännempää on se, että painot tulee nouseen mavessa, kyykyssä, kulmasoudussa ja penkissä. Ainoastaan pystypunnerrusta aherretaan (edelleen) samoilla painoilla.

Mun tulee valitettavan harvoin (lue: ei juuri koskaan) otettua kuvia mun treeneistä. Näin äkkiseltään siihen on kolme syytä. No ensinnäkin mulla on paska Lumian kamera (seuranaan yhtä paska pokkarikamera) ja oon paska kuvaaja. Toisenna, että en ikänä muista.. Mulla ei vaan yleensä tuu mieleen liikkuessa, että kuvaisin. Tietty siihen vaikuttaa paljon myös se, että liikun yleensä aina itekseen. Kolmas syy on sitten se, etten aina kehtaa. Se on vaan jotenkin tosi vaikeeta ruveta ottaan kuvia julkisella paikalla, mietin aina et jos joku huomaa ja närkästyy. Haluaisin olla vähän rohkeempi.

Tästä aasinsiltana siihen, että kuinka rento kuvaaja voi julkisilla paikoilla olla? Sattuipa nimittäin sellainen juttu eilen uimahallilla, että jos en olisi ennättänyt hypätä sermin taakse piiloon, niin meikä olis paikallisten hädintuskin täysi-ikäisten hiustenlaittokuvakollaasissa hädintuskin alusvaatteet päällä. Niin siis toivottavasti ehdin hypätä sinne piiloon! Se tilanne oli sellainen, että muutama tyttö laitteli peilin edessä itteensä iltakuntoon, pari tyttöä rupes peilin kautta kuvaamaan niitä ja meikäläinen pisteli vaatteita päälleen sen saman peilin edessä niiden kuvaavien tyttöjen rinnalla. Ei mitään tilannetajua siis.

Jotenkin tuli vähän ristiriitainen wannabe mielensäpahoittaja -fiilis (etenkin kun tykkään ihan tosi paljon katella kuvia ja itekin aina mietin, että haluaisin ottaa niitä enemmän tänne blogiin), mutta en mahda sille mitään että närkästyin siitä tilanteesta tosi paljon. Vahinkojan tietty sattuu, mutta mukana on myös niitä jotka ihan tarkoituksella kuvaa toista nolatakseen, kuten muuan nimeltä mainitsematon (tai tottapuhuen nimeltä muistamaton) fitnessmimmi taannoin.

Tälläisiä ajatuksia tänään.

perjantai 15. marraskuuta 2013

En haluaisi valittaa, mutta....


  1. ...jalka on pirun kipeä taas. Enkä edes tiedä miksi, en nimittäin ole yhtään pelleillyt taikka urheillut huonoilla tuntemuksilla. Kantapään lisäksi kipeänä on akilles. Alan olla niin täynnä tätä hommaa!
  2. ...julkiselta sektorilta ei saa minkäännäköisiä apuja tällaisiin. Eikä työterveydestä. Pitäis ruveta harrastaan saikuttelua, mutta kun ei vaan jotenkin sovi mulle. Se harrastus.
  3. ...yksityissektori on aika kallista. Ihan sama, varasin kuitenkin maanantaiksi ajan rasitusvammoihin perehtyneelle ortopedille. Toivottavasti käynnistä jää muutakin käteen kuin lasku.
  4. ...tässä kolmen viikon listassa on kuusi vapaapäivää ja kuusi koulupäivää. Joten oli pakko ottaa kolme lomapäivää, että saan tähän listaan edes muutaman ihan oikean vapaan.
  5. ...ottaisin mielelläni yksittäisiä palkattomia vapaita, mutta niiden myöntäminen on tällähetkellä ihan pirun tiukassa. Ei tarvitsisi valittaa kohdasta neljä.
  6. ...juoksemisen lisäksi pannassa on tällähetkellä myös lähestulkoon kaikki muu, paitsi uinti tai kuntosali. Joku edes pieni lenkki olisi niin helppo toteuttaa pitkäksi venyneen koulupäivän päälle.
  7. ...harmittaa, että nyt kun mulla on kerrankin ajoissa tieto KIHUn kestävyysharjoittelututkimuksesta (kiitos Retkeillessä -blogin kirjoittajalle), niin en voi sinne hakea kun oon jalkavammainen.
  8. ...kun koulupäivät on venynyt, niin kokoajan on pimeä. Näin niinkun periaatteessa tykkään kyllä kaikista vuodenajoista, mutta en mahda sille mitään että pimeä on mulle vähän vaikeaa.
Jatkanko listaa? Öööö... En mä.

Ehkä joku parantumattomasti sairas saattaisi olla onnellinen, että sattuisi vain jalkaan. Okei. Ehkä jossain maassa ei ihminen saa ilman rahaa yhtään minkäänlaisia terveyspalveluja.  Ehkä joku pitkäaikaistyötön olisi onnellinen, että ylipäänsä saisi töitä. Ehkä jossain oltaisiin valmiita istumaan koulunpenkillä vuorokaudet läpeensä ilmaisen koulutuksen eteen. Ehkä joku neliraajahalvaantunut olisi onnellinen voidessaan harrastaa edes jotain liikuntaa. Ehkä jossain haaveillaan kestävyysurheilututkimuksen sijaan rokotusohjelmasta. Ehkä joku ääriolosuhteissa elämästään taisteleva vaihtaisi itsensä mielellään pimeyteen ja pieneen tihkusateeseen.

Tässä se nyt kuitenkin oli. Ihan numeroina lueteltu länsimaalaisen 29 -vuotiaan perusterveen tytön ahdinko. Oikein positiivisuuspläjäys! (Syytän kaikesta tätä rasitusvammaa!)


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Spinningmaraton

Viikonloppuna se sitten oli. Nimittäin elämän eka spinningmaraton. Flunssa oli ohi ja pääsin kuin pääsinkin sinne osallistumaan. Vähän sitä jännitin, että miten käy. Monta kertaa (tai niin monta kuin tuo kyseinen tapahtuma on ollut) oon meinannut sinne osallistua, mutta jokakerta on ollut jotain muuta tai tapahtuma on ollut jo loppuunmyyty. Nyt pelkäsin, että se jotain muuta on flunssa, mutta ei se sitten ollut ja hyvä niin. Oli nimittäin ihan superkivaa!

Miellän aika pitkälle niin, että pitkän treenin raja kulkee n. kahdessa tunnissa. Ainakin treenattaessa maratonille. Käytännössä tuo tarkoittaa n. 20 km.n juoksulenkkiä. Kilometreillä ei sinänsä ole väliä, vaan treenin kestolla. Yleensä kuitenkin suunnittelen treenini siten, että nytpä juoksen tietyn lenkin joka on tietyn mittainen ja aikaa menee sitten sen mitä menee. Tiedän, että myös juoksua harrastavat ihmiset toimivat toisin päin; nytpä juoksen kaksi tuntia, kilometrejä sitten menee mitä menee. Itse oon oikeastaan vasta nyt jalkavammaisena tutustunut tuohon aikaa vastaan treenaamiseen; crossaria tietyt minuutit, uintia tietyt minuutit jne. Kolmen tunnin pyöräilysessio oli siis asetelmana mulle uusi. Mikään oma toimenpide (ts. polkeminen lujaa tai hiljaa) ei siis vaikuta lopputulokseen, vaan lopputulos on se kolme tuntia oli intensiteetti mikä hyvänsä. Sekä tuon seikan että etenkin edesmenneen flunssan vuoksi selviytymissuunnitelma pyöräilyyn oli ottaa se rauhallisesti ja siinä onnistuinkin. Pyöräilyseurana mulla oli työkaveri Jane ja tietty muutamakymmentä muuta pyöräilijää ja pari tapahtuman ohjaajaa.

Loppujen lopuksi tuo kolmetuntinen sujui ihan superhyvin. Aika tuntui lyhyemmältä, kuin esimerkiksi puolimaraton, vaikka siihen käytetty aika on lähes puolet vähemmän. Intensiteetti tietysti on vähän eriluokkaa kuin nyt. Seuraavalla kerralla täytyy ehkä revitellä ihan vähän enemmän. Janesta olin kanssa ihan superylpeä! Tää oli (varmaan?) sen eka pidempi urheilu ja ylipäänsä sen tekeminen on niin innostunutta ja tahdonvoimaista, että siitä on varmana vielä vaikka mihin! Omat energiat oli turhaan mukana, sillä tapahtumassa oli sen verran hyvä tarjoilu. Ainoana miinuksena ehkä se, että screeniltä näytettävä pyöräilyvideo oli reitiltään aika lyhyt ja kuvattu ihan viime päivinä (= harmaa ja sateinen!). Vinkkinä voisi sanoa, että jos pyöritettävä video olis ollut kesäpäivänä kuvattua Keski-Suomalaista maisemaa, niin Kona Storessa olis maanantaina jonoa! Joskin tuon videon hyviä puolia on tietty se, että kuvaa oli mulle rakkaasta Laajavuoresta ja siinä pyöräiltiin myös vähän niinkun meille kotiin. Joskin siinä vaiheessa aikaa taisi olla jotain puoltoista tuntia jäljellä, heh!

Pyöräilyn jälkeiset fiilikset oli aika jännät; jaloilla oli jotain tehty, mutta pitkään juoksemisen iskutustuntemukset puuttui täysin. Oikeastaan nyt vasta oivalsin ihan konkreettisesti jutut korvaavista liikunnoista jalkojen säästämiseksi. Ehkä se siis olisi ihan fiksua ruveta taas katselemaan sitä oikeaa pyörää, vaikka oon kyllä päättänyt, etten tee mitään kalliita hankintoja ennen kuin tulevat opintovapaakuviot on selvillä. Loppulukemat oli 3h9min.23s. keskisyke 129 ja maksimitkin vajaan 160. Siinäpä ne tuli sitten kerrottua myös viikon liikunnat.

Keväällä uudestaan!


torstai 7. marraskuuta 2013

Wannabe Neuloja

Urheilurintamalta ei ole tältä viikolta tuulenhäivää. Toivotaan kuitenkin, että loppuviikosta pääsisi vähän jotain touhuamaan. Tänään oli kolmen kuumeilupäivän jälkeen ensimmäinen kuumeeton päivä ja kun tuota köhää riittää, paras on vielä huomennakin pitää järjestyksessään viides kotoilupäivä. Mulla on nyt pari päivää vapaata, joten ei tarvitse edes käydä sitä perinteistä kamppailua että oonkohan mä vielä kipee vai enköhän mä oo ja meenköhän mä nyt töihin vai enköhän mä mee. Typerää ajattelua, johon sorrun itsekin. Myönnän. Vaikka kun vähän järkeä tuohon ajatukseen jalostaa, niin hommanhan pitäis olla kohtuu selvä. Kipeenä ei mennä töihin ja piste. Kuten ei myöskään urheilla ja piste.



Alkuviikosta olo oli aika kanttuvei, mutta nyt on vähän saanut jotain puuhasteltuakin. Lähes jokavuosi joululahjaostoshelvetissä oon kelannut, että miten mä en tänäkään vuonna saanut neulottua yhden yksiäkään sukkia. Pienestä (tai pienistä) on hyvä aloittaa ja huilailun lomassa sain valmiiksi joululahjasukat mun veljen pojalle sekä parhaan ystäväni tytölle. Siskon tytön sukat on vielä tehtaalla ja tähtäimessä on allaolevat apinasukat hieman erilaisella värityksellä ja pienemmässä koossa. Tuo neulominen on sellainen juttu, jonka oon opetellut vasta aikuisena. Lapsena en jaksanut yhtään keskittyä "rättikässään" ja valitsinkin puutyöt heti kun lapsen ääntä kuunneltiin. Lopputuloksena oli aikuinen joka ei osannut oikeastaan yhtään mitään käsitöitä. Neulomisentaitoa rupesin opettelemaan vasta sitten, kun ymmärsin miten järkevästä taidosta on kyse. (Varmaan pitää se suunnistuskin ottaa haltuun joku päivä). Se taisi olla jotakuinkin samoja aikoja kun päätin juosta maratonin ja neuloa tilkkupeiton. Tilkkupeitto on edelleen kesken, maratoneja on takana kolme. Varmaan ei tämän enempää tarvitse avata minne se veri enemmän kuitenkin vetää, vaikka neulominen mukavaa puuhaa onkin.

(kuva: novita.fi)

Tänään aukesi myös valtakunnallinen Jobsteb -harjoittelupaikkojenvarausjärjestelmä. Typerääkin typerämpi systeemi. Toimii vähän samalla tavoin kun lippupisteen lipunvarausjärjestelmä maailmankuulun artistin keikalle. Sanomattakin selvää, että mä en aivan käsittänyt opiskelijoiden määrää suhteessa tarjollaoleviin harkkapaikkoihin. Pienen tuskailun ja hienosäädän jälkeen onnistuin kuitenkin jonkinnäköistä harkkaa varaamaan tulevalle vuodelle. Jännää. Sen lisäksi varailin myös melkoisen määrän opintoja keväälle. En ilmeisesti sairastelultani muista, mitä on työn, opiskelun, perheen ja harrastusten yhteensovittaminen. Ei vaan, tottapuhuen haaveet ja tavoitteet myös opiskelu- ja työelämänsuhteen alkavat olla päiväpäivältä selvemmillä vesillä.

Mukavaa viikkoa, liikkukaahan te :).


maanantai 4. marraskuuta 2013

Viime viikon liikunnoista tämän viikon flunssaan..

En tiedä pahentaako flunssa DOMSseja vai DOMSsit flunssaa, olo on jokatapauksessa kuin ylitse olisi viimeyönä vyörynyt katujyrä. Tai oikeastaan se oli sitä jo eilen. Liikunnat on siis enemmän tai vähemmän aikaa jäissä. Vähän höntsä olo oli jo lauantaina, mutta epäilin sen johtuvan lähinnä perjantaisesta kyykkytreenistä. Väärässä olin ja eilen iltana nousi kuume, joka jatkuu edelleen. Joudun siis olemaan pois töistä.



Ulkona näyttäis olevan harmaatakin harmaampaa, eli olotila on aika kokonaisvaltainen just nyt. Oikeastaan kohtalaisen helppoa hautautua tänne villasukkien, vilttien ja kuumien juomien maailmaan. Jos jaksan, aion vähän neuluoa. Jos jaksan, aion vähän lukea. Ennenkaikkea aion parannella tätä flunssaa ihan kaikessa rauhassa potematta huonoa omaatuntoa (tyypillistä naisille. Potea huonoa omaatuntoa asiasta, jolle ei mitään voi!).


Palataanpa vielä hetkeksi viime viikkoon treenipäiväkirjan merkeissä:

Ma: Juoksu 30min.
Ti: Aamupäivällä: Juoksumatto 30min. + Uinti 45min. Illalla: Core-treeni 20min.
Ke: Aamupäivällä: Sulkapallo 60min. + Illalla: Spinning 60min.
To: Juoksu 40min. + Core-treeni 15min.
Pe: Juoksu 20min.+Kuntosali 1h + Juoksu 20min.
La: Sauvakävely/-hölkkä/-hyppely 1h40min.

Yht. 8h20min.

Ihan hyvä liikuntaviikko siis takana. Toivottavasti tää flunssa hellittäisi, että pääsisin tuleva lauantaina osallistumaan tänne:

(kuva killerinliikunta.fi)

perjantai 1. marraskuuta 2013

Onko istuminen vaarallista?

Täällä mä vaan istun ja päivitän blogia. Istun ja äimäilen sitä, kuinka istuminen on vaarallista. Ruudun ääressä, vaikka istuminen just ruudun ääressä on se kaikkein pahin istumisen muoto. Nykytiedon valossa istumisesta on hyvää vauhtia tulossa itsenäinen terveysriski. Liikkumattomuus sinällään on tunnustettu itsenäiseksi terveysriskiksi jo aikoja sitten. WHO:n mukaan liikkumattomuus on maailman neljänneksi suurin kuolleisuuden aiheuttaja. Duodecimin mukaan liikkumattomuus oli maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan vuonna 2008 syypäänä lähes kymmenesosaan kaikista kuolemantapauksista.

Liikunnan terveyshyödyistä on puhuttu sen verran paljon, että varmasti kukaan ei niitä ole pystynyt ignooraamaan. Sen sijaan passiivisuuden ja istumisen terveysriskit ovat kohtalaisen uutta tietoa. Istu ja pala! -artikkelin mukaan 2012 julkaistussa tutkimuksessa on käynyt esimerkiksi ilmi, että kasvisten ja hedelmien lisääminen ruokavalioon sekä samanaikainen istumisen vähentäminen auttoivat tehokkaammin painonpudotuksessa kuin sama ruokavaliomuutos yhdistettynä liikunnan lisäämiseen.

Homma ei ehkä todellakaan mene niin, että julistamalla liikuntaan terveysvaikutuksia ihmiset saadaan liikumaan ja terveiksi. Hulluinta tässä on se, että liikunnan terveysvaikutukset saattavat jäädä hyvinkin ohuiksi, jos muu vapaa-ajanelämä on passiivista. Otetaanpa tähän väliin esimerkki keskustelusta, jonka kävin yli kahdeksankymppisen teräsmummon kanssa. Paikkana opiskelujen myötä järjestetty ikäihmisten avoimien ovien liikuntapiste kuntosaliympäristössä.

"Minä en kyllä liikunnasta piittaa pätkääkään, mutta tultiin nyt tässäkin pisteellä käymään.." (Teräsmummo nyrpeä ilme naamalla). 
"No eihän sitä kaikkien tarvitse olla liikunnasta kiinnostuneitakaan..... Olettekos te tietoinen näistä liikuntapalveluista......." (Ja lässynlässyn sössönsöö, minä yritin avata keskustelua..)
"Joo, ei ei. Minulla ei tällaiseen ole aikaa. On puutarha hoidettavana ja marjastuskin vie aikaa. Talvella on lumityöt ja kävellen pitää kaupassa käydä, kun pyörällä ei enää uskalla ajaa. Kyllä ei tällaisiin liikuntahömpötyksiin ole aikaa..." (Jumalaton lista kaikkea touhua, tekemistä ja menemistä!)
"Okei, okei. Tehän liikutte aika paljon, että mitäpä tässä sitten..." (:D)

Ikäihmisille liikkuminen saattaa olla hyvinkin luonnollista, vaikka he mieltäisivät liikunnan iljettäväksi, ällöttäväksi ja todella typeräksi touhuksi. Sama lasten kohdalla. Tai ainakin näin on ollut. Kunnes tuli nintendo. Sitten pleikkari. Ja lopulta niitä oli jo vaikka mitä. Vierivä kivi ei sammaloidu, sanoo tosiaan vanha kansa. Ehkä tässä osaltaan ollaankin keksimässä polkupyörää uudelleen.

Miks mä näitä pohdin? No kaikkihan lähti siitä, kun luin syyskuun alussa blogista Wikiliikkuja -Näin liikkuva ihmiskeho toimii (suosittelen vilkaisemaan) artikkelin liittyen päivittäiseen passiivisuuteen. Yleensä, kun vastaan tulee jotain mielenkiintoista, kerään asiasta lisää tietoa. Tämän kanssa kävi juuri niin. Syksyn mittaan olen lueskellu yhtä jos toista asiaan liittyen, joskin Arto Pesolan kirja Luomuliikunnan vallankumous -Sohvan pohjalta taisteluvoittoon on vielä varauksen alla. Ei se mitään, oon jo lähestulkoon fani, vaikken ole kirjaan päässyt koskemaankaan. Tän syksyn aikana on myös opintojen puolesta tullut hiillostusta hemmetin projektiopinnoista (kaikkee sitä pitääkin olla tekemässä, kun niin mielellään just istuisin ja kuuntelisin luentoja!). Näinpä siis päähäni tuli ajatus, että ehkä tässä on juttu, johon liittyen voisinkin jotain projektihommaa ruveta tekemään. Istuminen. Innostuin sen verta paljon, että piti ihan nousta seisomaan, ahhah!

Tässä listattuna muutama suora tai referoitu lainaus wikiliikkuja -blogista, jotka iski kuin tuhat volttia:

  • Toimistotyöntekijöiden päivittäinen lihasaktiivisuus on yhtä pientä kuin häkissä pidettävillä apinoilla!
  • Yli kolme tuntia ja yhdeksän minuuttia päivittäin televisiota katsovilla on sama painoindeksi riippumatta siitä harrastavatko he lainkaan kuntoliikuntaa.
  • 2-tyypin diabeteksen kannalta 120 minuutin päivittäinen television katselu lisää sairastumisen riskiä yhtäpaljon, kuin 150 minuutin viikoittainen kuntoliikunta laskee sitä.
  • Istumme vuorokaudessa enemmän kuin koskaan historian aikana (keskimäärin 9,3h), jopa enemmän kuin nukumme (keskimäärin 7,7h).
  • USA:ssa 8-18 vuotiaat nuoret ovat keskimäärin 7h38min päivästä erilaisten viihdemedioiden äärellä.
  • Yli 50% Suomalaisten työmatkoista ajetaan autolla ja lähes puolet noista matkoista on alle 5km.

(weheartit.com)


P.S. Älkää luulko, että endorfiinihuuruinen paasaamiseni liikunnan iloista terveysvaikutuksineen loppuu tähän. Ei, ei. (Tänäänkin oli ihan superhyvä kyykkyteeni. Kaikki vaan kyykkäämään, kyykkäilystä tulee kiva olo!). Epäilemättä tuun kuitenkin tähän asiaan palaamaan. Jos en muuta, niin istumapäiväkirjan merkeissä. Ja sitäpaitsi oon ihan varma, että arkiliikunta/luomuliikunta on uusi kahvakuula! (Luomu.. En kamalasti pidä sanasta luomu. En oikein jaksa sitä sanaa enää. Mutta kun ajatus on hyvä, niin ohitettakoon tämä pienenpieni häiriötekijä! Arki sen sijaan on kiva sana. Arkiliikunta, arkiruoka, arkiaskareet. Arki on ihan tosi jees!)