Venähtänyt nilkka ja muita kuulumisia laskettuna päivänä

Huh huh, mikä viikonloppu. Joka keväiseen tapaan jalkahaasteita siis. Lauantai-iltana kävin kävelyllä ja kuinka ollakaan sattui just se, jolta oon itseni seivannut monta kertaa tämän raskauden aikana. Ei, en lentänyt rähmälleni (onneksi sentään!), mutta nilkka pyörähti mojovasti ympäri. Aikalailla toisinto kahden vuoden takaa, mutta lenkkikengillä. Jälleen kerran varailin kivuliaasti jalalle, mutta lateraalimalleolin seudulle nousi kolmen koon ensiavusta huolimatta mojova turvotus illan mittaan. Viime kerralla menin päivystykseen takki auki ja varmuuden vuoksi hiihdettyäni tuolla myöhemmin murtuneeksi todetulla jalalla reilu 20km lopputulemana useamman päivän sairaalareissu leikkauksineen. Tuon pari vuotta sitten tapahtuneen tapaturman revanssi oli sitten viime keväänä re-operaation merkeissä, jolloin taas liikkumisen avuksi tarvittiin kävelykepit toista kuukautta. Arvata saattaa millainen kylmä rinki takapuolen alle tällä kertaa kasvoi. Päätin kuitenkin, että lauantaiyötä vasten on ihan turha tuonne päivystykseen lähteä.

Voin kertoa, että yö oli pitkä. Kaikkein eniten siksi, että päässä pyöri kauhuskenaario siitä että mitä, jos en voi hoitaa mun vauvaa täysillä hänen synnyttyään. Google lauloi, kun ei uni tullut. Voin esimerkiksi kertoa, että jos äiti sairastuu ja on kykenemätön hoitamaan vauvaa, voi hän jäädä sairaspäivärahalle ja isä on sitten se henkilö, joka viettää vanhempainvapaata. Aamulla hyökättiin kasiksi päivystykseen. Lääkäri sanoi, että kipu on palpoiden juuri niiden nivelsiteiden kohdassa, jotka tyypillisesti kyseisessä tilanteessa venähtää, mutta koska turvotus on kova ja taustalla vielä tuollainen toimintakykyyn nähden yllättävä murtumalöydös, on jalka järkevä kuvata. Ei murtumaa ja suurensuuri huokaus! Harvoin ihminen on näin onnellinen nivelsiteiden venähtämisestä, heh. Etenkin, kun tietää, mitä kaikkea riesaa siitäkin voi syntyä. Toki se ontuminen sai aikaan mojovan noidannuolityylisen kivun toiselle puolelle alaselkää ja lantion seuduin luita jäyti entistä enemmän. Nilkka kuitenkin näyttää toipuvan hyvin ja tänään pystyy täällä sisällä hiljakseen jo lähes normaalisti astumaan, vaikka kovin turvonnut se on edelleen. Luulen, että huomenna jo lähden vähän uloskin.

Positiivisia tykytyksiä sai aikaan Heikkisen Matti, jonka onnistumista oon tosi kovaa toivonut monet kerrat. Jostain syystä oon sympatiseerannut kyseistä hiihtäjää jo tosi kauan. Niinkuin tietysti muitakin, mutta häntä etulinjassa. Iso peukku muutenkin kisoille, jotka jäi livenä itseltä näkemättä. Missatun Kontiolahden jälkeen oli Lahti 2017 suunnitelmissa kyllä, mutta vauvauutisen vuoksi en sitten lippuja ostanut. Edellislauantaille yritin kyllä kaveria haalia, mutta se ei sitten onnistunut (jännä, olivat nimittäin mun vauvakutsut silloin <3). Päivä taisi muutenkin olla loppuunmyyty. Muutenkin suurinpiirtein kaikkien muiden mielestä olisi ollut paska idea lähteä Lahteen seisoskelemaan ruuhkiin tässä tilanteessa ja televisiokuvaa nähtyä tulin itsekin samaan johtopäätökseen. "Aina välillä" oon "ihan vähän" optimistinen tuon oman toimintakykyni kanssa. Kontiolahdellekin olin kovaa lähdössä kipsi jalassa sauvojen kanssa, kun en vielä tiennyt, että tulen olemaan leikkauspöydällä silloin, heh.

Sitten tähän päivään, nimittäin laskettuun päivään. Jännistä jännimmät ajat siis kyseessä. Nämä loppuvaiheen kolotukset on inasen saanut mua kärsimättömämmäksi, mutta silti tuntuu, että kanssaihmiset Jarppaa lukuunottamatta on vielä enemmän kärsimättömiä. Kaikenlaista touhua on tässä kotonakin ollut, oon jopa innostunut leipomaan. Se, että vauva ei vielä ole syntynyt, ei oo mulle mikään yllätys ja osasin sitä vähän odottaakin. Anoppi kyllä on parhaansa mukaan yrittänyt saada mut uskomaan muuta. Kaikenlaisten "merkkien" tulkintaa olen myös ihan tietoisesti pyrkinyt välttämään, koska luulen, että sellainen saisi olon vaan kärsimättömäksi. Toki alan olla jo todella valmis saamaan vauvan syliin ja toivon, että ihan käynnistykseen saakka ei tarvitsisi mennä. Muuten olen kyllä häntä valmis odottamaan edelleen rauhallisin mielin.

Kisapipo päässä kuitenkin, heh!
<---------------

Laskettuna päivänä, rehellinen mahakuva ja peiliselfie.
---------------->

Oon vähän miettinyt...

Kuluneen viikon aikana oon miettinyt pariakin huippu-urheiluun liittyvää juttua. Koettanut muodostaa niistä jonkinlaista mielipidettä kuitenkaan mihinkään päätymättä. Toisaalta, mun mielipide ei liene ole millään lailla olennainen tai ylipäänsä tarpeellinen. Etenkin kun koko ajan enemmän ja enemmän vierastan tätä nykyistä media-/somemaailmaa, jossa asian kuin asian tiimoilta kaksi leiriä räksyttää omista kuplistaan toisiaan vastaan. No nää jututhan on tietysti "bikinifitnessgate" ja "huulirasvagate". Tää ei kirjoitus ei todellakaan ole mikään bikini fitneksen parjaus -kirjoutus saatika sitten Therese Johaugin vahingoniloinen lynkkaus. Muutamia juttuja oon vaan näiden molempien kohdalta pohtinut ja pohtinut jo pidemmän aikaa.

Otetaanpa ensiksi tapetille tää fitness. En väitä, etteikö kyseinen laji ole kovaa urheilua tai kaikki urheilijat on syömishäiriöisiä, enkä nyt lähde yhtään mihinkään muuhunkaan velloneisiin väitteisiin laukomaan mielipidettä. Lainatakseni IFBB:n sivuilta sääntöjä:

"Kilpailu on tarkoitettu itseään kunnossa pitäville naisille, joilla on terveelliset elämäntavat. Kilpailijoilla ei saa olla suuret lihakset eikä lihaserottuvuutta. Kehon pitää olla urheilullisen ja terveen näköinen. Ylä- ja alakehon pitää olla oikeassa suhteessa toisiinsa nähden ja arvostelussa otetaan huomioon myös kasvot ja hiukset."

Kyseessä on siis arvostelulaji, täysin ymmärrettävää. Suurin ihmetyksen aihe on se, että kuinka lähestulkoon kaikilla menestyneillä urheilijoilla (?, näin ainakin erään ammattilaisen mukaan, klik) on silikonirinnat. Toisinsanoen siis sen kokoiset rinnat, jotka ei millään biologialla ajateltuna ole oikeassa suhteessa rasvaprosenttiin? Tätä oon jaksanut ihmetellä ja jotenkin se juttu vie koko arvostelulajin juonelta pohjan. Että yläkroppa ja alakroppa tulis olla sopusoinnuissa, mutta tissien ei tarvitse mätsätä? Ja nyt jos joku sanoo, että eihän siinä liiankaan isoja tissejä saa olla, niin se ei kyllä yhtään hiffannut pointtia. Tarkoituksenani ei siis ole parjata fitnesstä tai silikonitissejäkään! Toinen juttu, mitä en ymmärrä, on se, että kilpailu on brändätty (kuten yllä nähdään) suurinpiirtein terveysliikunnaksi ollen kuitenkin ihan jotain muuta (niinkuin mikä tahansa kilpaurheilu on!).

No sitten siihen Thereseen. Tai oikeastaan dopingiin, joka nyt varmaan on jokaisen urheilua seuraavan, harrastavan tai siitä leipänsä tienaavan mielestä väärin. Tässä kohtaa en lähde sen enempiä väittämään, onko aine peräisin siitä huulirasvasta vaiko mistä tai onko kyseessä pelkkä peitetarina ja tiesikö se nyt sitä vai eikö tiennyt. Sitä vaan jaksan ihmetellä, että kuinka hemmetin vahingoniloisia kansalaiset osaa olla. Että toisen ahdingosta revitään kaikki irti niin mediassa kuin somessa, ihan kollegoidenkin (kyllä, kilpakumppaneiden, mutta myös kollegoiden) toimesta. Vieläpä maassa, jonka yksi takavuosien urheilusankari on ahdingossaan ajautunut itsemurhaan saakka. Henkilökohtaisesti en usko, että doping ilmiönä vähenee vain ja ainoastaan onnistuneen testausjärjestelmän myötä, vaan myös asenteita muuttamalla ja tässä avainasemassa yhtenä lenkkinä on itse virheen tehneet urheilijat, joiden liene on mahdotonta olla vallitsemassa lynkkausilmapiirissä rehellisiä. Siitä en tiedä, mikä tässä tapauksessa on homman nimi ollut.

Se mikä on omasta mielestä selvää, niin kropan tai vaikkapa nyt veren manipulointi oli se sitten kirurgisin toimenpitein tai esimerkiksi veritankkauksella, ei pitäisi kuulua urheiluun saatika että kyseisillä toimenpiteillä vielä annetaan lajipiireissä ja -säännöissä mahdollisuus hyötyä.

Tämmöstä tänään täältä sosiaalisen median kaikukammiosta. Hitto, kuinka ärsyttävä ilmiö se onkaan. Mielelläni kuulisin sunkin mielipiteen tai ajatuksia? Molempi aihe kun ainakin somessa tuntuu herättävän kiihkeitä mielipiteitä puoleen jos toiseen.

Nousukuntoa ja muuta löpinää

Nousukunto. Longtime, no see. Mutta nyt se on ihan tosissaan päällä. Ja olen siitä niin niin innoissaan. Hiihto on siitä hauska laji, että vauhdit ja matkat ei ihan hirveästi kerro mitään. Jotta se kertoisi, pitäisi tietää latuprofiili, suksimerkki, luistovoide, lämpötila, tuuliolosuhteet ja herraties mitä muuta. Vertailu on hankalaa jopa omiin edellisiin lenkkeihin saati sitten yhtään keneenkään toiseen hiihtäjään. Mutta minäpä tulkitsen nousukuntoni pääasiassa niihin paljon parjattuihin omiin fiiliksiin ja tuntemuksiin. Toki data (matkavauhdit, sykkeet) tukevat tuota huomiota. Ne on erityisesti näinä viime viikkoina ollut sellaisia, että peruskunto (ainakin hiihdon osalta) on todellakin nousussa. Kuten olen ehkä aiemminkin pohtinut, uskon että homma olisi helpostikin siirrettävissä vaikkapa nyt juoksuun. Mistäpä tuo lihas nimeltä sydän tietää minkä lajin parissa sitä on viime kuukaudet harjoitettu, että niin!

Ja mitä muuta...

• ...no olen käynyt ihka ekassa työhaastattelussa kesätöiden osalta ja kyseessä onkin varsinainen haaste ja epämukavuusalueelle meneminen työelämässä. Olen kuulemma vahva ehdokas, mikäli jo valmistuneita saikkareita ei saada rekrytoitua riittävää määrää. Huh. Jännää.
• ...uusi työharkka on alkanut ja paikka vaikuttaa tosi kivalta ja myöskin opettavaiselta. Sieltä löytyy työnkuva, mitä saattaisin haluta tehdä kun olen kokeneempi.
• ...olen aloittanut ainakin teoriassa opparin vääntämisen muutenkin, kun luomalla kansion joka on nimetty oppariksi isoilla fonteilla.
• ...koin epäonnistumisen keittiössäni yrittäessäni kokata ekaa kertaa falafeleja. Mikään täydellinen katastrofi se ei ollut kuin esteettisesti, mutta anyway. Parantamisen varaa jäi seuraavaan kertaan.
• ...jännitystä on tuonut lumitilanne sekä ensi viikonlopulle suunniteltu pitkä hiihto täältä jyväskylästä Suolahteen. 50+ km ekaa kertaa. Kivaa, jännää ja erityisesti sitä kivaa! Kaduilla näyttää lumitilanteen suhteen melko pahalta, mutta metsässä on (lähes) talvi vielä.
• ...viimeisin hankinta on rinkka. Vaelluskesä 2015 (tai ainakin syksy) saa siis tulla.
• ...menen ekaa kertaa katsomaan oikein tosi kansainvälistä urheilukisaa, nimittäin Kontiolahden MM-kisoja. Kaverin Mn kanssa saatiin houkuteltua meidän miehet mukaan ja tiedossa on siis päiväreissu Itä-Suomeen. Jee.

Tässäpä tärkeimmät otannat. Pitääkäähän lukijat sekä blogikollegat peukkuja lauantaina meitsin hiihtämiselle ja Kaisa Mäkäräiselle seuraavat kaksi viikkoa. Ei ehkä ihan samantason meininkiä, mutta luulen että Kaisalle on ihan yhtä saavutettavissa maailmanmestaruus, kun meitsille hengissä ja hyvissä voimin saapuminen Suolahteen. Hah.

Liikuntamotivaattorit ja... kuka on vuoden urheilija??

Tuossa taannoin hiihtoladulla jotakuinkin kasikymppinen pappa antoi ohimennessään pari hyvää tekniikkavinkkiä luisteluhiihtoon. Kyllä kasikymppinen, hiihtoladulla, ohimennessään. Ja oli muuten hyviä vinkkejä. Se, jos mikä laittaa nöyräksi ja muistuttaa siitä yhdestä liikunnan harrastamisen perimmäisestä tarkoituksesta: on paljon, jos sen ikäisenä jaksan itse kantaa omat kauppakassini saati että viettäisin onnellisia eläkepäiviä vaikka nyt hiihtoladulla. Toki siihen tarvitaan myös hieman tuuria ja sattumaa, mutta liikunnan harrastaminen on varmana yksi edullisimpia, helpoimpia ja vieläpä hauskimpia tapoja pedata itselleen terveempää loppuelämää. Kaikkien ei tarvitse tietenkään harrastaa ja tehdä samoja juttuja, mutta jokaiselle varmasti löytyy jotain ja ainakin se vähimmäismäärä terveyshyötyjen saavuttamiseksi olisi hyvä sitä jotain tehdä, sekä kestävyyskunnon ja lihaskunnon puolesta.

Toinen juttu mikä aina silloin tällöin tulee vastaan, on hämmästely siitä kuinka jaksaa olla niin reipas. Niin reipas, että useampana päivänä liikkuu ja vielä pitkän päivän päälle käy lenkillä. No, mä en pidä sitä oikein minään reippautena ja vielä vähemmän uhrautumisena. Kun se on ihan oikeasti kivaa ja kansankielellä sitä kutsutaan esimerkiksi liikunnan iloksi. Se on vieläpä kivaa monessa vaiheessa: ennen sitä liikuntasuoritusta, sen aikana ja vielä sen jälkeenkin. En ole ehkä ikinä tavannut ihmistä, joka katuisi sitä, että lähti harrastamaan jotain liikuntaa. Että joku tuumaisi päivän päätteeksi, että muuten oli mukava päivä, mutta se kaduttaa kun harrastin liikuntaa tunnin. Sekin jo kertoo siitä, että isolle osalle ihmisistä on varmasti joku muu juttu esteenä, kun se, että liikunta olis pahasta, tylsää tai jollain tapaa tosi kurjaa. Ehkä se on se lähtemisen vaikeus.  Se on juttu mistä pääsee kyllä ajan kanssa yli. En nimittäin oo varmaan koskaan tavannut myöskään ihmistä, joka olisi ottanut liikunnan osaksi elämää pitkäksi aikaa ja katuisi sitä.

Vaikka oon aika-ajoin hyvinkin tavoitekeskeinen, ei mikään suoritus tai tavoitteen täyttyminen koskaan mene edelle noiden kahden motivaattorin. Eli terveyden ja liikunnan ilon. Jokainen tietty saa harrastaa liikuntaa ihan mistä tahansa syystä, enkä minä taikka kukaan muukaan ole sanomaan mikä on oikein. Terveys on kyllä sellanen juttu, jonka liikuntaharrastus saa aikaan, jos ei itsetarkoituksena, niin bonuksena ikäänkuin kaupanpäälle. Tietysti sillä oletuksella, että mukana on tervettä järkeä. Tällaisia ajatuksia oon viime päivinä pyöritellyt päässäni. Omia liikuntamotivaattoreita olen pyöritellyt ihan muuten vaan ja muiden ihmisten liikuntamotivaattoreita vähän siksi, kun esimerkiksi tänään opiskeltiin koko päivä sydämen ja verenkierron sairauksia.

Ja sitten vielä loppukysymys:

Tänään TV2 ja Suomen Urheilugaala. Kenestä toivotte/toivoitte vuoden urheilijaa ja miksi? Mä toivon kyllä herroista Niskanen ja Jauhojärvi. Kummastakin. Ja syystä että, no kyllähän sen kaikki tietää. Olisihan moni muukin varmasti hyvä valinta, mutta jotenkin olympialaiset on vaan korkeammalla kaikkea muuta.

Saa toki kertoa myös omia liikuntamotivaattoreitaan :).

Jännän äärellä

Hiljaista on ollut blogirintamalla. Muutenkin tuntuu ikäänkuin olisi jossain välitilassa, kun odottelee sitä lääkärin soittoa. Olen juossut jonkinverran, mutta kuntosalin suhteen olen ollut kohtalaisen laiska. Juokseminen on sujunut jotenkuten ja siihen olen myöskin ne energian rippeet halunnut käyttää. Kesäopintoja olen paiskinut lähestulkoon joka päivä. Viime viikonloppu oli ansaittua taukoa arjesta, olin nimittäin viikonlopun vietossa velipojan luona Helsingissä.

Tuon lääkärin soittoajan lisäksi tällä viikolla on tiedossa kaikennäköistä jännää:

• Keskiviikkona aloitan kesätyöt. Poliklinikkatyössä. Todella, todella jännittävää. Teen ensin lähihoitajan työsuhteella muutaman viikon, kunnes kesäkuun loppuun mennessä olen saanut tarvittavat opintopisteet kasaan sairaanhoitajan sijaisuutta ajatellen. Jotenkin huimaa, että oon käynyt tuota koulua nyt tammikuusta 2013 ja ihan kohta koossa n.145/210 op. Tää kesätyö todennäköisesti tietää myös sitä, että saan hieman hyväksilukua syksyn harkoista. Ihan superjännittävää!

• Mun sisko saattaa ehkä jo ensi yönä olla tekemässä musta kolmannen lapsen tätiä.. Tädiksi niistä kukaan ei kyllä mua sano, onneksi. Jännittävää. Kohta on taas pikkuinen vauva perheessä. Lotta (tuo tulevan vauvan isosisko) kun alkaa olla jo pikkuneiti ja Oliver (mun veljen lapsi) on vielä vähän niinkun vauva, mutta juoksee jo suuna päänä pallon perässä.

• Viikonloppuna me lähdetään mun toisen siskon kanssa Evolle vaeltamaan. Ajateltiin kävellä noin 40 kilometriä. Perjantai-iltana pieni pätkä, lauantaina suurin osa ja sunnuntai aamuna vähän enemmän. Tästä seurannee raporttia myöhemmin. Jännittävää. Ei olla mitään eräneroja kumpikaan, mutta ajateltiin opiskella sellaisiksi. Hah.

Tässä jännää kerrakseen!

• Edit. Yks jännä meinas ihan unohtua. Meinaan futiksen MM-kisat. En ole mikään fanaattinen jalkapallofani. Perheen arvoja on toki kunnioitettava (katso alempi kuva). Arvokisoista kyllä tykkään ihan tosi paljon. Ja nyt on silleen vielä hauska tilanne, että oon osallistunut entisen harkkapaikan leikkimieliseen kisailuun (niin leikkimieliseen, kun fanaattisten futisfanien kanssa voi, hah) jokaisen pelin lopputuloksesta, maalikuninkaasta ja neljästä parhaasta maasta. Jos onni käy, ensimmäisen pelin voisttaa Brasilia 2-0.

Viikonlopputurinoita kuvineen

Välillä paistaa, välillä sataa,
kumpparit on silti paikallaan.

Eipä aikaakaan, kun viikonloppu alkaa olla vietetty ja huomenna edessä häämöttää taas uusi viikko. Muutamana edellisenä viikonloppuna meillä on ollut vieraita, joten tämä viikonloppu oli pyhitetty ihan vaan (lähes) kotona olemiselle ja rauhalliselle elämälle. Lauantaina oli niin superhieno keli, tänään taas tuli vettä kuin syksyllä pahimmoilleen. Kiireettömät aamut on kyllä ihan parhaita ja niistä oon nyt nauttinut kumpanakin päivänä. Eilen aamuna sain vielä hoidettua muutamat koulutehtävät ja tällä kertaa yli viikkoa ennen deadlineja. Iltapäivästä vähän punttia ja illasta anopille saunomaan. Siellä alkaa maastakin jo puskea vihreää.

Kevätkävelyllä anopin mailla.

Tänään kävin pyörähtämässä Vaajakoskella SM-hiihdoissa. Kelien puolesta parempi päivä olisi ollut eilen, ainakin yleisöperspektiivistä. Taivas repesi suurinpiirtein samaan aikaan kuin itse olympiamestarit ampaisi ladulle. Lumipulan vuoksi kolmeksi kympiksi muutetulla pertsalla SM-kultaa nappasi tänään Lari Lehtonen ja se oli mun mielestä tosi oikein. Oikein se oli ihan vain siksi, että toivon noille urheilijoille tasapuolisesti onnistumisia. Jauhojärvellä ja Niskasella on onnistumisia riittänyt vähän isommissa mittelöissä ja Matti Heikkinenhän onnistui kotikaupungissaan jo perjantaina. Harmillisesti en naisten kisaa kerinnyt näkemään, sillä priorisoin sen rauhallisen ja kiireettömän aamun ykköseksi. Tänäänkin.

Olympiamitalista ja suomenmestaria..
Ja mun uudet pipo sekä hanskat.

Olympiatunnelmia vähän eri näkövinkkelistä..

En ole nyt muutamaan päivään kerinnyt kirjoittelemaan vaikka sekä liikkumis- että kirjoittamisboosti olisi ollut kohdillaan. Viikonloppu meni sisko(je)n kanssa ja alkuviikko meni opintovapaaseen eli toisinsanoen työharjoittelupaikkaan sopeutumisessa ihan ykskaks. Taikka oikeastaan tuota sopeutumista tarvitsee työharjoittelijan asemassa olemiseen. Se onkin aika jännä tilanne. Viime viikon liikunnatkin on kirjaamatta tänne blogiin, mutta taidan tehdä postauksen myöhemmin sekä viimeviikosta että tästä viikosta. Nuo liikuntapäiväkirjatyyppiset postauksethan nyt varmasti ei kiinnosta juuri ketään, mutta tykkään itse niitä tehdä. Tarvittaessa niitä voi myöhemminkin selata, vaikka tosiaan listaan liikunnat Garmin connectiin sekä HeiaHeiaan. Tykkään kuitenkin tehdä jotain itsekin, mun päästä kun ajatukset ei vielä siirry USB-kaapelin avulla mihinkään ja se on hyvä se.

Olympialaisia on tullut seurailtua, viikonloppuna enemmän ja täysillä ja nyt arkena vähemmän ja sivusilmällä. Kuitenkin senverran mitä ehtii ja tällaisten kisojen aikaan tykkään, että telkkari on päällä, vaikka sitä ei niin kovaa tuijottaisikaan. Oon syntynyt Los Angelesin olympialaisten aattona, joten en voi olla mitään muuta, kun penkkiurheilija koskien isoja urheilukisoja. Seurailen kisoja nautiskellen, eikä mun kansallinen itsetunto lepää millään tavalla Suomalaisen urheilijan harteilla. Urheilussa(kin) esiintyvä lynkkausmeininki on inhottavaa, enkä ymmärrä miksi ihmiset jaksavat velloa sen kaltaisissa tunteissa. Tykkään seurata lähestulkoon lajia kuin lajia ja itken herkästi nähdessäni onnituneen urheilusuorituksen (<-voi hyvää päivää). Jos lapsuudesta on paljon urheiluharrastuksiin liittyviä muistoja, niin lapsuudesta on myös paljon penkkiurheilumuistoja. Pihaleikeissä on huolella käyty läpi päivän lajit ja tosipaikan tullen hiihto voitti matematiikan opiskelun myös opettajien silmissä. Ylläolevassa kuvassa oon minä, mun reilu 2 vee kummityttyö ja kaksi Enniä. Noilla nukkevauvoilla ei vielä viikko sitten ollut nimiä, ne oli vaan vauvoja. Nyt sunnuntai-iltana mun kummityttö yhtä-äkkiä tuumasi vauvan olevan nimeltään Enni. Kummankin. Toisella Ennillä oli kuulemma päällään hiihtopuku ja toisella Ennillä oli päällään jääkiekkopuku. Kummallakin oli päässä kypärä, koska täytyy ja näitä Ennejä piti sitten juoksuttaa ja hyppyyttää ympäri asuntoa vauhtia -huutojen säestämänä... Meno oli kuin Sotshissa.

Kuitenkin vain urheilua ja kuitenkin niin paljon enemmän, kuin vain urheilua!

Kisaturistit? Dokkarisarja

Jälleen kerran aion säästää facebook -yhteisön urheiluhörhöilyltäni, joten kohdeyleisöksi pääsee blogimaailma. Niin, jälleen kerran.

Kisaturistit? Dokumenttisarjan viimeinen osa keskittyy maratoonari Henri Mannisen harjoitteluun ja ajatuksiin vuodelta 2012. Ihan mielenkiintoinen raita, kuten nuo muutkin jaksot. Maratonin ystävänä tää tietysti kaikkein mielenkiintoisin.

Youtuben kuvauksen mukaan tää dokkarisarja on tehty amatööripohjalta itse urheilijoiden toteutuksena ja sarja kuvaa seitsemän Jyväskylän kenttäurheilijan (osku Torro, Hanna-Maari Latvala, Minna Laukka, Sami Itani, Petteri Monni, Arno Laitinen ja Henri Manninen) valmistautumista kohti superkesää 2012.

Välkyimmät varmaan hoksaa, että tuo kesä on jo ollut ja mennyt, mutta asiasisällöltäänhän nämä tuskin on miksikään muuttunut. Hakusanalla "kisaturistit" löytyy jaksoja ja sarjalta löytyy myös facebook -sivu.

P.S. Apua jos mää on nylkky, heh!

Viikon liikunnat

Lomaltapaluuviikon liikunnat:

Ma: Kuntosali alku- ja loppuverkkoineen 1h 20min.
Ti: Rapputreeni 30min. + Kehonpainotreeni30min.
Ke: -
To: Hölkkä 35min. + Tekniikka-/liikkuvuustreeni 30min.
Pe: Kuntopyörä+Crossari+ Uinti -yhdistelmä 2h (40min. siivu)
La: Sauvakävely maastossa hölkkineen ja kevyine hyppelyineen 45min. + Kehonpainotreeni 30min.
Su: Hölkkä 35min.
Yhteensä: 7h 10min.

Tiistain sekoilujen vuoksi höntsäpyöräilykilsatkin oli kohtalaisia. Käteen jäi myös lähete fysitrille, joten keskiviikkoinen lääkärikäynti ei todellakaan ollut turha(mainen). Lomaltapaluu sujui kohtalaisen kivuttomasti, mutta luulot otetaan pois viimeistään huomenna. Menossa on nimittäin kolmas yövuoro ja alkuperäisenä ajatuksena oli skipata huominen kontaktipäivä koulussa. No tuo kontaktipäivä sisältääkin ne ainoat mahdollisuudet treenata esim. kanylointia joista tulee olemaan näyttö kuun lopulla. Äääääh. Oon nyt siis tilanteessa, että mun tulee olla koulussa sekä nukkumapäivä että sen jälkeinen vapaapäivä. Muutenkin tuleva viikko näyttää aika tiiviiltä. Tiistaipäivän päälle on sitten vielä se Finlandiainfo. Keskiviikkona mulla on vapaa ja kuntosali- ja lounastreffit Jaanan kanssa. Torstaina ja perjantaina on tarjolla iltavuoroa ja perjantaiaamupäivänä lisäksi lääkehoidon perusteista tentti. Lauantai menee Finlandia Maratonilla ja siitä alkaa sitten taas kaksi yötä jonka jälkeen alkaa kiireettömämpi viikko, huh.

Oon kuitenkin saanut nyt yövuorojen välissä nukuttua ihan kohtalaisesti ja huomenna aion painua unille siinä hetimmiten kun pääsen koulusta neljältä. Ja nukkua tiistaiaamuun saakka. Uskon, että tuon suunnitelman toteutuessa ei mitään ultimaattista väsymystä tule, kun tiedossa on kuitenkin paljon kaikkee tosi nastaakin. Omat liikunnat saattaapi kyllä jäädä aika vähiin ja älkää ihmetelkö jos täällä blogissakin on hiljaiseloa. Ravitseva safka (jonka kokkaaminen jää kyllä pääosin muiden huolehdittavaksi) ja kunnon yöunet (kunhan tästä radikaalihkosta rytminkäännöstä selviää) tulee olemaan ensi viikon kantava teema. Mikäli tuo mun nukkumis/rytminkääntösuunnitelma menee syystä tai toisesta mönkään, niin tiistain kontaktipäivän aion siinätapauksessa skipata, että pieni takaporttikin on.

Viikon treenilöitä. Juoksu on siis yhtenäistä (vauhti kyllä sattuneista syistä tasoa hölkkä) ja jos kyseessä on vuoroin hölkkää ja kävelyä, niin se on sitten lenkkeily nimellä tai sauvakävely, riippuen tietty oliko niitä sauvoja vai ei. Tulevissa postauksissa voisin hieman availla sisältöä liikkuvuus/tekniikka- ja kehonpainotreenin osalta (joka heaiheia statseissa kulkee nimellä vartaloharjoittelu). Tää heiaheia on ollut ihan oiva tapa seurata kaiken tekemisen summaa.. Ennen kun sitä ei niin paljoa juoksun lisäksi ollutkaan.

P.S. Olihan se hieno. Nimittäin estejuoksija Erikssonin suomenennätysjuoksu tänään!

Moskovan Topit By Wannabe Juoksija

Jälleen kerran tuli tiivisti seurattua yleisurheilun MM-kisoja. Niinsanottua ruutuaikaa on siis kuluneella viikolla ollut enemmän kun varmaan yhdelläkään muulla viikolla vuodessa. Tuo yleisurheilu on kyllä mun seuraamista urheiluista ehkä ihan ykkösjuttu. Ja onkin.

• Naisten maraton ja Valeria Straneon uskomattoman hieno alku- ja matkavauhti kuumassa Moskovassa. Kärkipaikka pysyi kun pysyikin aina 40km:n saakka, jolloin Kenian Edna Kiplagat löi ratkaisevasti pökköä pesään ja saavutti maaliviivan 14 sekuntia ennen Italijatarta. Straneon suoritus oli huikea ja teki kisan seuraamisesta jännää, mutta hattua täytyy nostaa myös mestaruutensa tuplanneelle Kiplagatille, joka aloitti rauhallisesti ja oli alussa 30s. kärkiryhmää jäljessä. Molemmilla sankareilla siis täysin oma juoksunsa ja kisa pysyi mielenkiintoisena aina loppuun saakka.
• Miesten ratakymppi tarjosi toisintoa kahden vuoden takaa, kun Mo Farah ja Ibrahim Jeilan kävivät hurjaa kirikamppailua voitosta, tällä kertaa Farahin eduksi. Loppua kohti kiihtyvä juoksu ja viimeinen kilometri painettiinkin aikaan 2.26.23 ja 25. ratakierroksen aika oli huikea 54.49. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että tuo Farahin viimeinen ratakierros kulki kutakuinkin samaan aikaan, millä irtosi tänä vuonna naisten suomenmestaruus 400 metrin sileällä. Myöhemmin viikolla Farah tuplaa mestaruutensa myös viidellä tonnilla.
• Naisten 400m finaali olikin sitten jännitystä täynnä. Britanian Christine Ohuruogu voitti hurjalla nousujohteisella koko sileällä Botswanan Amantle Montshon. Montsho olisi heittäytymisen turvin saanut pidettyä kärkisijansa, mutta jostain syystä Botswanalainen ylitti maaliviivan suorin vartaloin Ohuruogon heittäytyessä hurjasti. Maaliviiva ylittyi tasan samassa ajassa, mutta maalikameran kuvista voittajaksi vahvistettiin Ohuruogu tuhannesosan turvin.
• Seiväshypyn "vanha kettu" Jelena Isinbajeva tarjoili herkkua (aikalailla surkeasti esiintyneelle) kotiyleisölleen voittamalla naisten seiväskisan ja yrittämällä uutta maailmanennätystä voittonsa kruunuksi. Kisa oli jännittävä ja suoritus viime vuosia silmällä pitäen totalinen venyminen.
• Jamaika dominoi odotetusti pikajuoksuja ja onhan se ihan käsittämätöntä, että viiden maailman nopeimman miehen joukossa on neljä Jamaikalaista. Parhaita fiiliksiä pikajuoksun osalta minussa kuitenkin herätti kotimaan juoksijattaret, Hanna-Maari Latvala ja Nooralotta Neziri. Uskomattoman hienoa oli seurata heidän kummankin edesottamuksia ja molemmat kun olivat Euroopan tasolla kymmenen parhaan joukossa, niin ei voi kun mielenkiinnolla odottaa mitä seuraava vuosi ja EM-kisat tuovat tullessaan.
• Tero Pitkämäen keihäshopea. Siitä ei liene sen kummempia tarvitse kirjoittaa. Tämä video kertokoon:

"Elokuun yhdestoista"

Viikko se on taas mennyt yhtä nopeasti, kun äskeinen miesten satasen finaali. Vähän samanlaista vastatuulta ja sadettakin on ollut, hööh. Mulla on kuitenkin nyt loma, et ei haittaa! Muutamia juoksukokeiluja oon tehnyt, heikohkolla menestyksellä, että niistä ei kummempaa kerrottavaa ole. Se ei vaan onnistu vielä. Sen pituinen se. Tilanne ton jalan kanssa on sellainen, että tuskin tuo Finlandian kymppikään tulee onnistumaan. Kaikki kisat ja ennätykset jää siis ensi vuoden puolelle. Joinan päivinä tuo harmittaa, joinain ei.

En oo varmaan kertonut, että muutama viikko sitten
hain Kyllön apuvälinepalvelusta tällaisen lastankin
(joo, sieltä samasta paikasta, mistä mummot
hakee rollattorinsa!)

Sen sijaan muiden juoksemista olen katsellut senkin edestä (kuten tuosta ylemmästä kuvasta voikin päätellä). MM-kisat on alkanut samaan aikaan kun mun loma ja sekin on ihan parhautta! Katselen aika vähän telkkaria yleensä ja varmasti nyt tänä viikonloppuna sitä on tullut katseltua enemmän kun viimeiseen kuukauteen yhteensä. Ja jos en ole ollut kotona, niin kaikki eniten mielenkiintoiset jutut olen katsellut jälkikäteen Yle Areenasta. Sen verta hienoa katseltavaa se on.

On remmiä ja kaikennäköistä. Kätevää,
venytyskulman saa ihan tosi
jyrkäksikin.

Muuten tällä viikolla on touhuillut crosstraineria, kahvakuulaa, kuntopiiriä, rapputreenejä, uintia ja tekniikka-/liikkuvuusjuttuja. Eli sitä mitä kaikkina aiempinakin viikkoina tänä kesänä. Sit oon myös vähän tehnyt pihahommia (joskaan en omassa pihassa, kun ei oo pihaa, hah!) sekä paljon pelannut frisbeegolfia. Joutessani väsäsin myös itselleni saliohjelman, jota ajattelin 1-2x vkossa ruveta duunaamaan. Siitä ehkä myöhemmin sitten.

P.S. Tätä plantaarifaskiittihelvettiä on nyt kestänyt neljä kuukautta. Joista viimeiset kaksi kuukautta se on estänyt juoksemisen täysin. Onkohan se oikeesti ihan "normaalia"? Mun duunin lääkäri suositteli yhtä urheilupuolen kolleegaansa, jolla voisin mahdollisesti käydä. Tosin se myös totesi, että usein tämänkaltaisten vammojen ainoa ja paras lääke on todella pitkä kärsivällisyys. Saiskohan sitä jostain taas vähän lisää?

Saliohjelma

Se on sitten rankkakin rankempi ilta takana; Iltaisen punttitreenin jälkeen olo on yhtä hakattu kuin Jypillä tänään HPK:n jäljiltä! Olen siis harrastanut tänään urheilun lisäksi penkkiurheilua. Pikkuveljen kanssa oltiin tänään katsomassa aika montaa hasardisyöttöä Hippoksella ja pelin päälle kävin rakennuksen toisessa päädyssä hoitamassa salitreenin. Päivän huvittava tilanne sattui järjestysmiehen kanssa ovella, sillä tottakai olin epähuomiossa täyttänyt vesipulloni valmiiksi.. :D.

Jep, sitten siihen saliohjelmaan..

Askelkyykky (2x8kg lisäpainot), molemmille jaloille 3x10
Voimapyörä 3x10
Alatalja 35kg 3x10
Penkkipunnerrus 20kg (pelkkä tanko)  3x10
Selän ojennus (penkissä) 3x10
Maastaveto 30kg 3x10
Kyykky 20kg 3x10
Jalkojen nosto/vatsarutistus (sellaisessa dippilaitteen tyylisessä, kyynärpäiden varassa) 3x10
Vipunostot 2x7kg 3x10
Dippi penkkiä vasten 3x10

Mä luulen, että toi vois olla aikalailla se juttu, mitä rupean siellä salilla tekemään. Viimeiset sarjat tuntuivat kyllä aika raskailta, ei niinkään ensimmäisten sarjojen viimeiset toistot. Palautteluvälit oli tosi lyhyitä, lienee sillä osuutta asiaan.  Aikanaan kävin paljonkin salilla. Silloisessa työpaikassa oli aivan huippu kuntosali, jossa sai usein treenailla ihan itsekseenkin. Siellä pystyi tehdä kiertävästi eri lihaksia ja palautteluväli tuli siten hoidettua. Vaatii kyllä tottumista siihen, että on ihmisiä ympärillä. Monet ihmiset näyttää rauhassa palauttelevan laitteen ympärillä, itsestä tuntuu niinkuin olisi koko ajan vähän kiire. Ehkäpä sitä ajan kanssa oppii hyvät ajankohdat, milloin salilla on mahdollisimman rauhallista. Vuorotyössä kun on varaa valita :).

Ja tavoitteet tälle salitouhulle ovat..

Mahdollisimman "monipuolinen ja tehokas" lihaskuntotreeni muutaman kerran viikossa.
Kiinteyttää kroppaa ja saada varteen ryhtiä, miksei vähän voimaakin.
Vaihtelua juoksemiselle tähän syksyyn/alkutalveen.
Lisätä juoksuvoimaa sekä saada ryhtiä myös juoksemiseen.

Paljonhan sitä jauhetaan ja kirjoitetaan, kuinka kestävyysurheilu ja painonnosto ei sovi yhteen.. Jompikumpi kärsii aina ja plaa plaa. Mä en kuitenkaan usko, että ihan tavallisen kuntourheilijan tarvitsee tuollaisista asioista kovin äkkiä älähtää. Saa nyt nähdä miten nää mun kuntosalitouhut saa tulta alleen. Mitään isoa stressiä en siitä aio ottaa, jos mieli halajaa salin sijasta lenkille, niin lenkille on silloin mentävä. Juoksukuntoa aion pitää myös säännöllisellä lenkkeilyllä yllä. Vuodenvaihteessa/sen jälkeen tulee varmaan taas halu panostaa enemmän (juuri tuon kuntosalin kustannuksella :D) juoksemiseen. Näin on ainakin yleensä käynyt!

P.S. Siitäkin huomaa, että tää kuntosali on aika kauan ollut pois kuvioista, kun näin kirjoittaessakin tuntuu, että nyt liikutaan vähän epämukavuusalueella.. Alueella, joka on oikeastaan aika vieras.

Voihan syksy!

"Miten voi väsyttää taas näin.. Valitankohan mää koko ajan? Siis anteeks, jos valitan. Emmää tahallaan, mut kun en jaksa tätä sadetta, pimeetä ja harmaata.  Sanokaa mulle sit, et turpa kiinni jo!"

Edellä mainittu on mun suusta eilen töissä. Onneksi mulla on ihanat työkaverit ja työpaikalla hyvä sekä kannustava ilmapiiri.. Se kestää yhden syksyyn väsyneen heikon lenkin :D. Tuskin mä edes niin paljon valitan, mitä väsyneenä kuvittelee valittavansa (enhän?! enpä..?!) Anyway, mitä te pidätte syksystä? Tyypit päivittelee facebookin kynttilöistä ja mun tekis mieli vaan kommentoida, että kynttilät on perseestä, -mä haluan auringon! Oon jopa bongannut päivityksiä joululehden tilaamisesta, siis what? Itse taidan lähteä hakemaan juhannussiiderit kaupasta.. No joo, kuulun kyllä jossainmäärin kynttilöitä ja joulua fiilisteleviin ihmisiin (joululehti, jotain rajaa :D), mutta kynttilät ja joulu nyt ei ihan riitä. Muutamana syksynä mulle on iskenyt vimma neuloa ja sen jalon taidon olenkin opetellut.

Oon tosi huono hankkimaan mitään syysvaatteita, saati sitten talvivaatteita! Jokaikinen syksy herään siihen, että vaikka oon kesällä laittanut vaatteisiin kuinka ja paljon rahaa, niin syksyä saati talvea ajatellen mulla ei ole (muka) juuri mitään. Kivat vaatteet ja asusteet varmasti kyllä piristäisi tätäkin harmaata aikaa. Ompelusta en kyllä tiedä hevonkukkua, mutta työkaverin sisko on siinä varsin haka, kuten allaolevista kuvista voi päätellä! Ihanan värinen hand made -kääntöpipo suojaa korvia kylmältä ja mieltä melankolialta. Kumpparit on tietysti olennainen varuste syksyyn myös!

Liikunta tietty kuuluu olennaisena osana jokaiseen vuodenaikaan. Juoksun lisäksi suunnitelmissa kunnostautua työkaveri Kristin kanssa Killerin ryhmäliikuntatunneilla kerran viikossa. Wannabe Juoksijasta on siis tulossa myös Wannabe Jumppaaja. Ootan sitä jotenkin tosi paljon, sillä itsellä ainakin myös tuo sosiaalinen elämä on kesällä paljon pirteämpää, on siis mukava tehdä jotain kaverin kanssa. Punttiksena toimikoon talvella monnarin punttisali, jossa suunnitelmissa on vähän Crossfit -tyylistä treeniä kokeilla. Myös sulkapalloa olisi kiva päästä pelaamaan ja pariksi aion nakittaa joko mun miehen taikka sen mut Cooperissa rökittäneen työkaveri AKn. Jälkimmäisen kanssa viime talvena käytiinkin jokusen kerran pelaamassa, mutta nyt täytyy vakavasti miettiä kestänkö enempää häviämistä, heh :D. Ei vaan, tosiasiassa kolmivuorotyössä on joskus vaikea löytää aikaa.

Wannabe Juoksijan lisäksi liikkuu myös JYP.  Puolifanaattisena penkkiurheilijana sekin on yksi mukava asia. Puolifanaattinen tarkoittaa sitä, että kun täysifanaattinen mies katselee peliä telkkarista, niin puolifanaattinen nainen neuloo siinä vieressä sukkaa :D. Pikkuveljen kanssa on tullut myös käytyä katselemassa pelejä hallilla.

Eli kyllä tässä edessä olevassa ajanjaksossa on myös mukavia asioita. Siitä huolimatta valon vähetessä allekirjoittanut kyllä tunnistaa itsessään jos nyt ei kaamosmasennuksen, niin ainakin kaamosväsymyksen ja kaamosmelankolian oireita. Mutta eiköhän tämä tästä :).

P.S. Ei syytä huoleen, tästä blogista ei ole talvella (kuvista huolimatta) kehkeytymässä a) neuleblogi, b) vaateblogi ja c) jääkiekkoblogi... Eikä myöskään elämä potkii päähän ja mulla on murheita -blogi :D.

Tänään on se päivä...

...kun ryhdistäydyn tästä kriiseilystäni! Viime viikon kilometrit 50+ ja heinäkuun kilometrit 200+. Treenattua on siis tullut, vaikka blogipostaukset on jäänyt. Treenin laatu on kylläkin suoraansanoen ollut sen sorttista, että siitä ei paljon jälkipolville ole kirjoitettavaa.

Kesäloman viimeinen viikko on käynnissä, sen odotetun kesäloman, jolloin piti aikaa ja energiaa riittää lenkkeilyyn! Ja miten sitten kävikään? Ensiksi sairastelua ja sitten maksimaalista vitutusta!Nyt alkaa jo syksyn tuntua olla ilmassa, koivutkin on osin jo kellertäviä. Jokapäiväisistä sateista päätellen ei ne ainakaan kuivuudesta kärsi!

Kuten jo aiemmin mainitsin, tää kriiseily saa nyt loppua. Ensimmäinen askel siihen on se, että eilisestä viisastuneena tämänpäiväistä lenkkiä en siirrä iltaan, vaan starttaan hetimmiten tämän uhopäivityksen jälkeen. 15km perushöntsää ja siihen tyyliin, että kerkeää kotiin ennen kuin Sanni Utriainen karsii keihäässä klo 13.35 ja Jonathan Åstrand juoksee 200m alkuerissä klo 14.30.

Kahvit aion kyllä vielä keittää. Kiitti moi!

Juhannussetti

Se on sitten juhlittu. Nimittäin jo perinteeksi muodostunut juhannussetti vakioporukalla.. Valioporukalla :). Eilinen tuli herkuteltua sekä rötvättyä ja tänä aamuna on sitten yritetty hoitaa juhannuspöhöä laajavuoren rinteillä reilun kymmenen kilometrin ajan. Huonolla menestyksellä. Mutta kyllä siitä, huomenna viimeistään.

"Mun Jyväskylä!"

Juhannusviikon setti on siis 53 kilometriä juoksua (kolme kertaa 10+ km metsässä keskellä ei mitään ja yhden kerran 20+ sora-/maanteitä keskellä ei mitään), vähän juhlajuomaa, vähän enemmän herkkuruokaa ja edelleen jatkuva turvonnut olo.

Nyt en tämän enempää tänne kerkeä jaarittelemaan a) koska ei ole asiaa, b) en jaksa ja c) tonight is the night, ENGLANTI. Lähteköön siis Italia tänään laulukuoroon jalkapallon EM-kinkereistä!

Tasasen tappavaa

Tää blogin ylläpito vaatii yllättävänkin paljon hommaa, äkkiä on taas viikko vierähtänyt eikä mitään tekstiä ole syntynyt. Ei ole muistanut. Blogin nimi on Wannabe Juoksija ja juoksemisesta mulla ei ole ollut mitään ihmeellistä kerrottavaa. Jos siitä nyt koskaan. Tottapuhuen mulla ei nyt ole ollut yhtään mistään yhtään mitään ihmeellistä kerrottavaa. Elämä, lenkkeilyä myöten, junnaa tasaisen tappavaan tahtiin eteenpäin. Niinkuin juna jossain hiton tylsissä maisemissa! Mutta eteenpäin kuitenkin.

Kohtapuoleen olis tarkoitus polkaista fillarilla Jn luokse Vaajakoskelle ja siitä kimpassa Jn suunnittelemalle pitkälle lenkille siellä suunnassa. Siitä pikkusiskon luo päivää viettämään. Ihana nähdä mun viiden kuukauden ikäinen kummityttö, Lotta :). Leijonalätkässä on tarjolla välieräpeli Venäjää vastaa, nyt alkaa siihenkin jo olla pikkuhiljaa kiinnostusta. Alkupelit tuntui menevän vaan katselun merkeissä, muistelen saman tapahtuneen myös vuonna 2009, kun Jyp tätä vuotta edeltävän kerran voitti suomenmestaruuden. Mun pienin (kaikista neljästä! Meidän hullunkurisesta perheestä saisi kyllä ihan oman luvun ja aionkin sen joku päivä kirjoittaa!) pikkuveljistä sanoikin osuvasti, että jääkiekkovoitto on jo tänävuonna tullut. Niin, poika on jo kerran saunonut. Anyway, sais se saunoa uudestaan.

Kiitti hei!

Oijoijoi!

Jahas. Viimeisestä tekstistä onkin näköjään kulunut taas viikon päivät. Loppuviikko vastusti aika lujaa ja kilometrejä sain viimeviikolle kasattua taas sen viitisenkymmentä. Maanantaina sain juostuksi kohtuuvauhtisen kympin ja loppupäivä menikin sitten juhliessa, tiistai toipuessa ja oikeastaan vielä keskiviikkokin. Eilen oli kyllä tarkoitus lenkille lähteä, mutta jostain kumman syystä tuli sellaisia puolipainajaisia katseltua siihen saakka, että oli jo iltavuoroon lähtö liian lähellä. Ja sitten peli onkin jo pelattu. selityksen makua, sanoo joku. Ja se on ihan oikeassa!

Mutta niin tai näin, maanantaina oli syytä juhlaan. Jypin suomenmestaruusvoitto sekoitti koko kaupungin arkiset kuviot ja kävelykatu sekä baarit täyttyi iloisista juhlijoista. Niin uskomaton tunnelma, että olen vielä torstai-aamunakin ihan fiiliksissä. Menihän se ilta sitten. Juhliessa muiden mukana. Oijoijoi raikasi kaupungilla ja varmaan monella muullakin oli tiistaina eräänlainen oijoijoi-olo.

Valitettava totuus on se, että kunnon juhliminen vie reenejä kyllä kaksi askelta taaksepäin. Etenkin kun pitäisi vielä töissä käydä. Mutta nyt ollaan taas täynnä tarmoa ja olen muutenkin päättänyt, että vastustakoon vaikka kuinka ja paljon, mä vastustan takaisin. Vähän on jotenkin stressiä nyt töissä ja stressiä kotona. Se on sitten kurjemman puoleinen olotila, kun mistään ei saa sitä täydellistä hyvää energiaa. Mutta tosiaan, eilen iltana päätin, että yön nukuttua en anna enää huonon energian vaikuttaa itseeni. Tooooosi helppoa! Nyt on jokatapauksessa aika palata järjestyksen pariin ja minä ja mun viimesyksynä ostetut Adidas Aegikset lähtee ensimmäiselle yhteiselle lenkille Jyväsjärven rantaan, terve!

SunnySunday

Viikko alkaa olla paketissa ja tulevan kolmannen yövuoron jälkeen olisi nukkumapäivän lisäksi edessä neljä vapaapäivä. Kyllä hymyilyttää. Tänään kävin kympin hitaalla hölkällä ja onnistuin siinä varsin mallikkaasti. Kukaan vastaantuleva ei saanut kevyillä askelillaan lisättyä piiruakaan vauhtia mun askeleisiin. Ja pää pysyi kylmänä myös mun henkilökohtaisen päässäsoivan dance chartin tämänhetkisen top-ykkösen (lue: Pitbullin Back in time :D) soidessa nappikuulokkeista! Hienoa. Harjottelun haaste on/tulee olemaan juurikin nuo hitaat palauttavat lenkit, että jaksaisi sitten VK-treenit superhyvin. Ja uskon sen olevan avain myös 1.45.00 puolimaraton aikaan. Ja jos jotain olen oppinut, niin toivottavasti ainakin sen, että yövuorojen välissä jos lenkille lähtee, niin niiden on just oltava sellaisia kuin tänään. Summasummarum, juoksukilometrejä tälle viikolle on saatu kasaan sellainen viitisenkymmentä, ehkä vähän vajaa. Mutta alkaa jo näyttää taas aktiiviharrastukselta. Kivaa.

Vielä kun tosiaan tuon tulevan yön jaksaisi kahlata läpi, niin ens viikko tulee olemaan niin mukava. Ollaan miehen kanssa kumpikin vapaalla (olenko mä tätä mieltä vielä keskiviikkona!? Heh. Olen mä!). SM-liigan finaaleita on tarkoitus seurailla ja "ikävä kyllä" niitä on varmaan joku ilta lähdettävä ihan baariin seuraamaan! Työkaverin sanoin, "Jaa, kai sitä vois tänään katsoa jääkiekkoa, kun on huomenna vapaapäivä". Niin, että sitä voipi sitten jokainen tahollaan miettiä, että miten ne asiat toisiinsa liittyy. On nää kolmen yövuoron putket tosiaan melkoista kahlaamista, kurassa kahlaamista.

Tänään on kyllä ihmeen toimelias päivä ollut, kun olen jopa lenkin lisäksi saanut pestyä pyykkiä. Rikkonut siis mitä karuimmalla tavalla taloyhtiön järjestyssääntöjä pesemällä sunnuntaina pyykkiä. Mutta mulla on puolustus, mikäli joku sunnuntailepopäiväfriikki tulee urpoamaan, kun kohta lähden niitä pyykkejä ripustamaan. a) Vuorotyöläiselle sunnuntaissa on pyhää vain siitä saatavat korvaukset. b) Kokemuksesta tiedän, että ruuhkamaanantaina tämä ehkä samainen sunnuntailepopäiväfriikki tulee pesemään ainakin kolme koneellista lakanoitaan käyttämättä lainkaan pesuainetta ja niin myös mun pyykit haisee homeelle ja saan pyörittää koko satsin uudestaan. c) Se joku mun takin varastanut vedetäänviinaajokavitunpäiväfriikki makaa toivottavasti oloissaan, eikä jaksa lähteä tuonne kuivaushuoneeseen reissulleen. Varmuuden vuoksi aion arvokkaimmat kuteet tuoda ylös. Olisi nimittäin muutakin hankittavaa, kuten nyt esimerkiksi kaikenmaailman urheilukamoja, kuten nyt esim. maastokenkää, juomareppua.. Kenkiä vois ostaa vaikka paritkin. Kaikkee tosi hifiä, ihan motivaation vuoksi. Sit olis kiva sellanen Apple macbookki ja iPhone. Jokusen satasen voisin myös sijoittaa kaikkiin kivan värisiin kevätvaatteisiin. Oon nimittäin huomannut, että sitä on heti paremmalla tuulellakin, kun vetää nyt vaikka keltaiset housut jalkaan! Ja mun velikin yks päivä sanoi, että kyllä nyt on niin keväistä vaatetta ja asustetta, että järvestäkin sulaa jäät.... Vai olikohan se vittuilua!??! :D. Hyvää tulevaa viikkoa!

Tunti liikuntaa.....

En tiedä, miten tämä kirjoittaminen (joka siis yleensä, aiemmin, johonkin yksityiseen blogiin tms.on sujunut luontevasti) tuntuu nyt jollain tapaa vaikealta. En tiedä kirjoittaisinko lenkkifiiliksistä, Jypin semifinaali -voitosta vai sattumalta tapaamastani 86-vuotiaasta Romanialaisesta veteraaniurheilijasta. Ehkä kirjoitan tuosta kaikesta. Jypin suhteen rittäköön vain toteamus, että keskiviikkoiltana iltana Hippoksella oli mainio tunnelma! Ylihuomenna alkakoon finaalisarja, jota jännittyneenä puoli kaupunkia odottaa.

Tapasin siis sattumalta tuossa viikolla Romanialaisen veteraaniurheilijan, juoksijan, joka oli palkittu pääsiäisenä Jyväskylässä käydyissä veteraanien maailmanmestaruuskilpailuissa. 86-vuotias pappa, joka oli osallistunut neljään juoksulajiin, mm. 8km maastojuoksuun (kyllä, 86-vuotias voi hölkätä 8 kilometriä, nyt tiedän sen). Aivan valloittava persoona, jota olisi tehnyt niin mieli haastatella elämästään, mutta just tuo Romanian kieli ei minulta taittunut. No molemmin puolin todella heikon saksankielen turvin sain selville, että hän on juossut elämässään useita kertoja maratonin ja mm. jonkinlaisen seikkailujuoksun 400km 50km/pvä. Niin sydämmellinen ihminen. On se vain kumma miten (myönnän, google-kääntäjää apuna käyttäen) kaksi ihmistä voi toistensa puheista ja eleistä niinkin paljon ymmärtää, vaikka yhteistä kieltä ei ole. Iäkkään ihmisen silmistä voi nähdä onko hän onnellinen ja tämä sankari ei eleillään ja ilmeillään jättänyt mitään arvailujen varaan. Hän oli elämässä kiinni enemmän, kuin moni (puolta) nuorempi! Uskomatonta. Tämä tyyppi lukeutuu heti Respect-tyyppien kärkeen, enkä varmasti häntä unohda! Urheileva ministeri Stubb kun on joskus sanonut, että tunti päivässä liikuntaa antaa kaksi tuntia lisää aikaa päivään. Sen allekirjoitan itsekkin, mutta lisäksi se tunti liikuntaa päivässä näköjään voi kantaa sua hyvällä tuurilla vielä yli kahdeksankymmpisenäkin!

Oma juoksu on lähtenyt kulkemaan ihan ihan kivasti oikeaan suuntaan. Eilen käytiin Jn kanssa perinteisellä perjantaipitkiksellä, 17km pituutta ja tämä oli nyt toinen kimppalenkki tähän kevääseen. Joten tämä "perinteinen" siis on enempikin peruja viime vuoden puolelta! Vauhti oli sen 6.25/km ja tuntui todella sopivalta. Juttua riitti, eikä oikeastaan koko lenkillä muistanut etenevänsä juosten. Tästä voi hyvin fiiliksin aloittaa 20+ pitkikset. On se vaan mukava, että noihin pitkiin lenkkeihin saa aina silloin tällöin seuraa. J on mun entinen työkaveri ja suunnilleen ainoa juoksukaveri! Ja tietty kaveri muutenkin. Monet pitkikset on yhdessä juostu ja mm. Tukholman maratonille reissattiin yhdessä. Huikea tyyppi hänkin, kolmen lapsen isä, on siinä arjessakin pyörittämistä. Mutta ehkä tuossa päästään siihen, mitä aiemmin kirjoitin, että tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia lisää päivään. Toivottavasti myös itse muistan sen, kun joskus miehen kanssa intoudutaan lapsia (tarkennan, lapsi) tekemään. Lyhyemmät lenkit viikolla on kulkenut kivasti alle kuuden minuutin kilometrivauhtia. Kelloa ei ole tullut tuijoteltua yhdelläkään lenkillä, senkun on vaan maantielle lähtenyt. Hyvältä siis näyttää ajatellen aikaa, kun tarkempaa ohjelmaa ja juoksuperiodeja rupeaa tässä rakentelemaan.

Ihana kevät!

Tämän huhtikuun tavoite on päästä sellaiseen lenkkirytmiin, että se lenkille lähtö itsessään olisi automaatio. Toinen tavoite on päästä sellaiseen juoksukuntoon, että voisi tosissaan ruveta vähän kelloakin katselemaan lenkin päälle. Tällä hetkellä kilometrivauhdin on sellaista kuuden luokkaa, joskus alle joskus yli. Ja ne muutamat lenkit viikossa juostaan vain ja ainoastaan fiilispohjalta. Starttivaikeuksia on myös ilmassa, olevinaan ei ole aikaa... Ja yhtäkkiä taas huomaa, että kappas, noin vaan meni taas muutama päivä lepopäiväksi! Osa syynä edelliseen on tietysti ollut myös kaikki ne huikeat bileet, joita tässä on ollut viikonloppu toisensa perään. Niin, kukaanhan ei tosiaan olisi pakottanut juhlimaan.. Ainakaan niin maan perusteellisesti, heh! No tämä viikko on aloitettu lupaavasti maanantai-aamun jotain kahdeksan kilometrisellä keposella lenkillä. Vapaatakin on tuossa vkolla mukavasti tiedossa, joten eiköhän se tästä. On se vaan mukava juosta tuolla tyhjillä (niin, tänäänhän on siis pyhäpäivä.. Tarkennan, tänäänkin!) kaduilla tuossa NIIN hyvässä kevätkelissä. Kaikenkaikkiaan tuntuu, kuin olisin taas auringon ja lämmön myötä alkanut elämään!

Penkkiurheilun suhteen eletään nyt toooodella jännittäviä hetkiä, nimittäin tänä iltana olisi sm-liigan fiinaalipaikkaa tarjolla Jypille. Joten klo 17 (täytynee vielä tarkastaa tuo edellinen!) on töiden lomassa kuunneltava Lievemaan hurrikaaniradiota. Mieluumminhan sitä tietysti istuskelisi vaikka jossain baarissa ja ihan katselisi sitä peliä, mutta nyt näin. Ei auta. Jokatapauksessa, tästä ei voi tulla kuin hyvä päivä. Hyvä viikko. Tsemppiä Jyp. Tsemppiä minä :D.