Olympiatunnelmia vähän eri näkövinkkelistä..

En ole nyt muutamaan päivään kerinnyt kirjoittelemaan vaikka sekä liikkumis- että kirjoittamisboosti olisi ollut kohdillaan. Viikonloppu meni sisko(je)n kanssa ja alkuviikko meni opintovapaaseen eli toisinsanoen työharjoittelupaikkaan sopeutumisessa ihan ykskaks. Taikka oikeastaan tuota sopeutumista tarvitsee työharjoittelijan asemassa olemiseen. Se onkin aika jännä tilanne. Viime viikon liikunnatkin on kirjaamatta tänne blogiin, mutta taidan tehdä postauksen myöhemmin sekä viimeviikosta että tästä viikosta. Nuo liikuntapäiväkirjatyyppiset postauksethan nyt varmasti ei kiinnosta juuri ketään, mutta tykkään itse niitä tehdä. Tarvittaessa niitä voi myöhemminkin selata, vaikka tosiaan listaan liikunnat Garmin connectiin sekä HeiaHeiaan. Tykkään kuitenkin tehdä jotain itsekin, mun päästä kun ajatukset ei vielä siirry USB-kaapelin avulla mihinkään ja se on hyvä se.

Olympialaisia on tullut seurailtua, viikonloppuna enemmän ja täysillä ja nyt arkena vähemmän ja sivusilmällä. Kuitenkin senverran mitä ehtii ja tällaisten kisojen aikaan tykkään, että telkkari on päällä, vaikka sitä ei niin kovaa tuijottaisikaan. Oon syntynyt Los Angelesin olympialaisten aattona, joten en voi olla mitään muuta, kun penkkiurheilija koskien isoja urheilukisoja. Seurailen kisoja nautiskellen, eikä mun kansallinen itsetunto lepää millään tavalla Suomalaisen urheilijan harteilla. Urheilussa(kin) esiintyvä lynkkausmeininki on inhottavaa, enkä ymmärrä miksi ihmiset jaksavat velloa sen kaltaisissa tunteissa. Tykkään seurata lähestulkoon lajia kuin lajia ja itken herkästi nähdessäni onnituneen urheilusuorituksen (<-voi hyvää päivää). Jos lapsuudesta on paljon urheiluharrastuksiin liittyviä muistoja, niin lapsuudesta on myös paljon penkkiurheilumuistoja. Pihaleikeissä on huolella käyty läpi päivän lajit ja tosipaikan tullen hiihto voitti matematiikan opiskelun myös opettajien silmissä. Ylläolevassa kuvassa oon minä, mun reilu 2 vee kummityttyö ja kaksi Enniä. Noilla nukkevauvoilla ei vielä viikko sitten ollut nimiä, ne oli vaan vauvoja. Nyt sunnuntai-iltana mun kummityttö yhtä-äkkiä tuumasi vauvan olevan nimeltään Enni. Kummankin. Toisella Ennillä oli kuulemma päällään hiihtopuku ja toisella Ennillä oli päällään jääkiekkopuku. Kummallakin oli päässä kypärä, koska täytyy ja näitä Ennejä piti sitten juoksuttaa ja hyppyyttää ympäri asuntoa vauhtia -huutojen säestämänä... Meno oli kuin Sotshissa.

Kuitenkin vain urheilua ja kuitenkin niin paljon enemmän, kuin vain urheilua!