Tänään paras treeni oli tekemätön treeni!

Tämä viikko on ollut melkoista pyöritystä. Tämän päiväinen vapaakin tuli vaihdettua aamuvuoroon omassa työpaikassa. Olen siis käynyt tänään työssä, josta maksetaan palkkaa, hah! Takana on viittä-kuutta työvuoroa yhdellä vapaalla sekä epämiellyttävien tehtävien puurtamista vaihtelevalla menestyksellä. Noita tehtävien tekemistä en pääsääntöisesti pidä mitenkään vaikeana tai työllistävänä, mutta sanotaanko, että nyt meneillään olevat esimerkiksi johtajuuteen ja yrittäjyyteen liittyvät opinnot ei ihan ole mun juttu. Samaten tuo Ruotsin kieli on vähän siinä ja tässä miten se taittuu!

Tämän päivän illalle oli suunnitteilla hölkkä salille. Töistä päästyäni oli melkoisen vetämätön olo ja katselin loppuun Suomen lätkäpelin Ruotsia vastaan, jonka jälkeen oli pakko ottaa pientä torkkua. Nuo torkut venyi reilun tunnin mittaiseksi, jonka jälkeen oli aina vaan vetämättömämpi olo. Edes suklaa ja kahvi ei pelastanut tilannetta. Kroppa tuntui kolmen aamuvuoron ja kaiken viikon touhuilujen jäljiltä todella tyhjältä vaikka urheiluista olin pitänyt välipäivää jo torstain. Joskin tuo välipäiväkin oli aamusta iltaan menoa. Meidän tavallisten harrastajien elämässä ei kuitenkaan ainoastaan suoritetut treenit kerro juuri millään tavalla vireystilasta. Nää tilanteet on just niitä, jolloin väliin jätetty treeni on just se paras treeni. Sellaisen päätöksen tekeminen ei välttämättä ole mitenkään yksinkertainen asia, vaikka se enemmistön mielestä siltä ehkä kuulostaakin.

Tänään menin jopa niin pitkälle, että puin hölkkävaatteet päälle ja lähdin roskapussin kanssa ulos. Ulko-ovella sain viimein väännettyä itselleni rautalangasta asian, jota olin koko päivän yrittänyt: Nyt jos lähdet väkisin vääntämään tuonne, niin pilaat vaan huomisaamullekin varatun spinningin. Vaihtoehtona voisi olla pyykinpesu (mitä just harmittelin, että pyykkivuori senkun kasvaa, mutta kukaan ei ole ihmistenaikoihin ollut sitä pesemässä), ajoissa nukkumaan, hyvät yöunet ja aamulla hyvä spinning sekä mahdollisesti lihaskuntoa siihen alle, sillä todennäköisesti tämänkaltaisen ratkaisun jälkeen aamulla olisi virkeä fiilis.Hyvin usein puhutaan siitä, kuinka ihmiset tarvitsee motivointia liikkeelle lähtöön. Näin on toki toisinaan on. Toisinaan sitä motivointia kuitenkin tarvitsee myös liikkelle lähtemättömyyteen. Tuon kaltaisissa päätöksissä olen elämäni varrella kehittynyt paljonkin. Laiskotuksen ja väsymyksen erottaminen on taiteenlaji, jossa varmasti jokaisella meillä on suuntaan taikka toiseen kehittämisen varaa. 

Nyt varmasti jollakulla käy mielessä sana addiktio, eli riippuvuus, lat. addictio, suom. jättäminen jonkun valtaan. Meitä ihmisiä on monenlaisia, liikunnan harrastajiakin. Osan silmissä olen varmasti pahimman luokan laiskiainen ja osan silmissä pahimmanluokan liikunta-addikti. Uskoisin, että hyvin moni meistä harrastajista aika-ajoin painiskelee vastaavien ajatusten kanssa. On turha kieltää, ettenkö olisi riippuvainen liikunnasta. Olen, oi todellakin olen! Riippuvuuksiakin on sekä negatiivista ja positiivista. Oma taiteenlajinsa on myös tasapainoilla armollisuuden ja armottomuuden välillä. Joustavuus ja sopeutuminen lienee avainsanoja sille, mikä tuottaa sen parhaimman kehityksen. Tänään en jaarittele hyvästä salitreenistä, vaan kehuskelen sillä, kuinka hemmetin hyvä oli olla lähtemättä yhtään mihinkään!

Ja nyt niille unille. Naapurissakin loppu muusikin jytkytys. (On muuten niiiiiiiiiin keski-ikäistä huomata ajattelevansa perjantai-iltana kello 20.00 naapurin hädintuskin täysi-ikäisestä näreästi, kun se vähän soittaa musiikkia. Kato kun mä oon nyt niiiiiiiiiiiin väsynyt itse!)