Hiljakseen sekä postauksia että juoksua

Postaustahti se vaan pysyy verkkaisena. Tykkään käyttää tuota verkkaista sanaa, kun oon vihdoin ja viimein sisäistänyt, että se tarkoittaa hidasta eikä nopeaa. Innostusta kyllä olisi, mutta toteutus hieman ontuu. Omia harrastuksia on tullut toteutettua vaihdellen. Ehkä se sopivan välin löytäminen niille on kuitenkin jonkin verran haastavampaa, kuin ennen vauvan syntymää ajattelin olevan. Eikä tää johdu siitä, etteikö Jii hoitaisi. Hän kyllä hoitaisi, mutta itse vaan koen, etten kovin usein halua olla pois vauvan luota. Monesti myös vaikkapa aika kolmistaan menee sitten kuitenkin sen edelle, että lähtisin huitelemaan omien harrastusten pariin. Liikuttua kuitenkin tulee, joten mitäpä tuosta.

Kuitenkin vanha ajatusmaailma siitä, että viikottaisia liikuntatunteja pitää olla vaikka ja kuinka paljon, nostaa aina aika-ajoin päätään. Että salitouhut on ihan pelleilyä, kun sitä tekee vain kerran viikossa. Ja lenkkeilykin aika pientä, kun eihän "kävely ole mitään". No ihan turhaa sellainen ("vähäisten") liikuntamäärien märehtiminen. Eikä mun ehkä pikkuvauvan äitinä ole pakko heti pian pystyäkään juoksemaan kymppiä nelosella alkavaan lukuun ja samanaikaisesti kyetä vetämään toista kymmentä leukaa. Kun tähän ikään saakka on vammoista huolimatta harrastuksissa ollut pieniä notkahduksia lukuunottamatta noususuhdanne, tuntuu tällainen kokonaisvaltainen kunnonnotkahdus välillä vähän ärsyttävän. Kaikkeen kun ei vaan aika riitä ja luulen, että vähemmälläkin pääsee ihan hyvään kuntoon. Sitä paitsi, kohta kai on myös ruvettava sanomaan, että ikäisekseen hyvään kuntoon!

Juoksua oon tosiaan hiljalleen aloitellut. Toistaiseksi myös tuo pariin otteeseen leikattu jalka on raskauskiloista (olenko sanonut, että ne on jämähtänyt pirun tiukkaan???) huolimatta kestänyt, vaikka kyllä nilkat ja jalkaterät vähän eriparisilta tuntuu. Juoksu on tässä elämäntilanteessa todellakin aikaystävällinen harrastus. Pystyt viettämään harrastuksen parissa kaiken sen ajan, mitä oot kotioven ulkopuolella.  Toivottavasti siis, jalka jatkossakin kestää, kilot karisee ja kunto nousee. Kohta tehdään myös kaupat juoksurattaista, jotka otan mahdollisimman pian noiden isohkojen yhdistelmien tilalle, joten senkin puolesta lenkkeilyyn tulee hieman lisää puhtia. Ee nukkuu tällä hetkellä vähän vaihtelevasti päiväunia vaunuissa (tai missään, heh) ja hereilläollessaan hän hieman huonosti jaksaa olla kopassa. Sen sijaan käppäilyt kantorepun kanssa on tosi in, kun voi katsella maisemia kunnes väsy iskee. Se se muuten on varsinaista jerkkua reisille!

Tästä nyt ei suunta kuitenkaan voi olla kuin ylöspäin. Jos vaan jalka kestää, niin syyskuussa voisi vaikka kipaista Finlandia Marathonin yhteydessä Valon kympin.

Yhtenä sateisena aamuna Laajavuoren maastoissa