perjantai 13. tammikuuta 2017

Elämäntapasairas

Nytpä kirjoittelen teille aiheesta, jota olen muotoillut päässäni ja blogissani jo pidemmän aikaa. Aiheesta, joka oli kohtalaisen kova isku. Tavallaan on toki edelleen, mutta asiat ovat kyllä ajan myötä asettuneet oikeisiin mittasuhteisiin.

Raskaaksi tullessani painoni oli 68,5kg. 172 cm pitkällä varrella tuo tarkoittaa 23,15 painoindeksiä. Painonnousu on ollut raskaudessa kohtalaisen suurta, mutta kuitenkin normaalikäyrien sisällä. Merkittävästi en tuohon painonnousuun olisi toiminnallani pystynyt vaikuttamaan ja aika pitkälle uskon sen olevan hormoniperäistä. Vauva on ollut kaikissa ultrauksissa normaalin kokoinen. Raskauden alussa lihaskunto oli tasoa yli kymmenen leukaa paskanakin päivänä ja vielä ihan alkuraskaudesta kympin juoksukisa sujui vähän reilu 45min. Huomattavasti keskivertotallaajaa parempi fyysinen kunto siis. Karkkia tai muuta herkkua syön satunnaisesti, ehkä kerran viikossa maksimissaan. Joskus töissä kahvipöydästä jotain, jos sattuu olemaan. Mitään ruokahimoja en ole kokenut. Ruokavalio on pysynyt perusterveellisenä ja päin vastoin, jopa vähän parempana, koska ateriaväleistä on pidettävä pahoinvoinnin vuoksi huolta. Edelleen. Liikuntaa olen harrastanut läpi raskauden. Inaktiivisimpanakin kuukautena lähes 25h/kk tarkottaen reilu 6h/vko ja muutoin enemmän. Raskautta edeltävät liikuntamäärät olivat pääsääntöisesti vielä enemmän.

Että jos johonkin on pystyi hormonimyllerryksessä ja syyspimeydessä turvautua, niin ainakin siihen, että elämäntavat ovat kunnossa. Sen antamaa turvaa on kuitenkin horjutettu, eikä ainoastaan raskausajaksi vaan loppuelämäksi. Reilu pari kuukautta sitten tehdyssä sokerirasituskokeessa nimittäin sain kannettavaksi raskausdiabetesdiagnoosin. En tiedä, onko itserakasta ajatella, että minä!?!? Minä, joka liikun, minä joka huolehdin syömisistäni ja minä joka suhtaudun muutenkin aiheeseen suurella vakavuudella?!?! Sekä paastoarvo että kahden tunnin arvo oli huippulukemia 4,2mmol/l ja 3,8mmol/l raja-arvojen ollessa 5,3 ja 8,6. Sen sijaan tunnin arvo (jota ei "normaalitilassa" olevilta edes mitata dm-diagnoosia haettaessa) oli kohdallani 10,5mmol/l raja-arvon ollessa 10. Peli on julmaa ja pysyvän raskausdiabeteksen leiman joko saa tai ei saa, oli tilanne mikä hyvänsä. Se myös pysyy huolimatta siitä, saako sen jälkeisessä omaseurannassa yhden yhtä poikkeavaa lukemaa.

Henkilökohtaisesta anamneesista on siis erittäinkin haastavaa löytää riskitekijöitä. Perusterveellisen aktiivisen elämän lisäksi sokeria ei ole ollut virtsassa kertaakaan, ikää on 32 enkä tietääkseni sairasta munasarjojen monirakkulaoireyhtymääkään. Sen sijaan sekä mummoni että setäni on insuliinihoitoisia tyypin 2 diabeettikkoja ja luulen, että isänikin säästyy diagnoosilta vain siksi, että menee tutkittavaksi ainoastaan vaaka-asennossa ja kyydillä, jossa vilkkuu valot katolla. Siskollani on ollut molemmissa raskauksissaan sama homma. Sairaanhoitajana olen hoitanut monenmonituisia potilaita, jotka kaikista hyvistä tottumuksistaan huolimatta sairastuvat. Lähinnä puhun nyt sydänpuolen jutuista. Niiden hyvien tottumusten ansiosta kuitenkin todennäköisesti lievemmin ja myöhemmin. Joten ehkä turvallisuuden tunteeseen tuudittautuminen oli typerää, olisihan se pitänyt aavistaa. Ehkä juuri minä! Tottakai juuri minä!



Elämäntapasairauksilla on vahva leima, jota toiset kantaa vailla huolenhäivää ja toisille taas tilanne on äärinmäinen kriisi. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Itkuhan siinä tuli, eikä ainoastaan yhtenä päivänä. Turhautuminen ja häpeä lienee ne päällimmäiset tunteet. Päivittäiseen ruokavalioon ei juuri ollut asioita tehtävissä ja päässä takoi yhden jos toisen päivän ajan ihmetys. Olin myös pettynyt itseeni, vaikken oikeastaan tiennyt edes miksi, koska en usko, että olisin millään tavoin kyennyt toisenlaiseen lopputulokseen. Itkin myös sitä, että olin pettynyt. Sitä, että juuri olin muutaman viikon ajan ollut oikein erityisen pirteä ja sitä, että samaan aikaan potilaanani oli ihan oikeasti vakavasti sairaita ihmisiä ja minä itkeä vollotin yhtä poikkeavaa sokeriarvoa. Ehkä kuitenkin kurjinta oli perusturvallisuuden järkkyminen. En oikeastaan ollut edes tajunnut, kuinka vahvasti (ja sokeasti) olin uskonut siihen, että liikunta ja terveelliset elämäntavat suojaavat kaikelta. Voihan se olla ja varmasti onkin, että tilanteeni olisi vieläkin pahempi ilman näitä suojaavia tekijöitä.

Sokerirasituksen jälkeen mittailin viikon ajan jatkuvalla syötöllä sokereita. Ajattelin, että jatkan syömisiäni ja juomisiani aivan täysin normaalisti ja katsotaan mikä tilanne on. Mikä tilanne ihan oikeasti oli. Että ihan oikeasti kyttään sieltä sen yhdenkin poikkeavan arvon. Yhden yhtä lähimainkaan poikkeavaa arvoa en saanut, mikä tietysti on hyvä juttu. En ennen, enkä jälkeen aterioiden enkä myöskään paastoarvoa. Toisaalta tuntuu epäreilulta se, että elimistöäni on nyt testattu testillä, että reagoiko se riittävän nopeasti (tunnissa) parissa minuutissa nautittuun kolmen desin litkuun, johon on liotettu 75 grammaa glukoosia. Kuka koskaan normaalisti edes nauttii sellaista määrää sokeria?? Ajattelin myös, kuinka suurella todennäköisyydellä muutkin ongelmat kohtaavat minut, koska tässäkin osui jättipotti. Gestaatiodiabetekseen sairastuu noin 12-15% odottavista äideistä ja sairastuneista 80% on ylipainoisia. Nice to know. Lukiessani artikkeleita ja "artikkeleita", itseäni kiduttaakseni jopa keskustelupalstoja, kävi harvinaisen selväksi, että heikommalla pääkopalla ja saman tilanteen kohtaavana samalla anamneesilla ei varmasti olisi minkään sortin mahdottomuus saada raskausdiabeteksen seuraksi vielä syömishäiriötä. Asiasta piti ihan vertauskuvainnollisesti läpsäistä itseä poskelle.

Tämän jälkeen oon elänyt sitten ihan samanlaista elämää, mitä tähänkin saakka. Liikkunut ja syönyt samoja ruokia. Puhdas sokeri ja valkoiset viljat ei ole juuri kuulunut elämään tähänkään saakka. Kuitenkin samalla lailla satunnaisesti olen edelleenkin herkutellut ja siitä huolimatta nuo sokerit on ollut just niinkuin pitääkin. Aluksi ajattelin, etten todellakaan voi kertoa asiasta yhtään kenellekään. Kunnes ajattelin, että todellakin voin. Voin ja mun pitää tää oma tarinani kertoa. Koska joukkoon kyllä mahtuu muitakin terveysintoilijoita. Toisinaan se tuntuu epäreilulta. Miksi se, joka elää terveellisesti sairastuu, kun taas joku suoraansanoen todella epäterveellisesti elävä ei? Toisaalta taas tämä elämäntapa, jota elän, tuo niin paljon hyvinvointia mun elämään, etten hinnasta mistään sitä vaihtaisi sohvaperunaelämään. Sittemmin tilanne on tasaantunut, mielessäkin. On tottakai tärkeää ja hyvä, että asiaa seurataan. Ja että oon äärinmäisen onnellinen siitä, että sokeriarvot eivät tiivissäkään omaseurannassa ole ollut poikkeavia. Ja kun tosiaan, elämäntavat ja ruokailut oli jo ennen tuota yhtä koettakin kunnossa, ei vauvan 100% varmasti ole misään vaiheessa tarvinnut kärsiä korkeista tai edes yläkanttisista verensokereista.

Onko sulla tai sun tutuilla kokemusta aiheesta? Entä jostain muusta "elämäntapasairaudesta"? Tiedätkö ketään elämäntavat kunnossa pitävää sairastunutta? 



4 kommenttia:

  1. Itsellä suurinpiirtein samanlaiset taustat. Paino-indeksi ennen raskautta 20, painoa koko raskausaikana tuli noin 10 kg ja liikuin koko raskauden kohtuu paljon ( en ihan yhtä hyvässä kunnossa kuin sinä ollut) ja ikää 32 vuotta. Minulla vain vähän pahempi tilanne kuin sulla koska jouduin koko raskauden katsomaan tosi tarkkaan mitä söin. Otti koville. Yllättävää minusta oli tuo tieto että 80 prosenttia raskausdiabeetikoista on ylipainoisia sillä kaikki raskausdiabeetikoista omassa tuttavapiirissäni ovat olleet hyvinkin hoikkia. Toisaalta raskausdiabeeteksen arvoja on tiukennettu joskus 10 vuotta sitten ja itsekin katselin että noilla vanhoilla arvoilla en olisi edes saanut diagnoosia. Toisaalta mietin otinko ruokavalioni turhankin tarkasti sillä sain alle kolmikiloisen ( 51cm) "sokerivauvan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun jaoit kokemuksen:). Olisin ite kaivannut tosi kipeästi silloin tämmösiikin kokemuksia, mut aika vähän niitä löysin. Toivottavasti joku joskus googlen kautta päätyy tänne, jos painii samojen asioiden kanssa.

      Poista
  2. Mä olin ihan unohtanut että mä sain myös raskausdiabetes diagnoosin. Olin järkyttynyt. Juurikin sanoista syistä kuin sinäkin. mulla kotitestauksissa oli pari poikkeavaa arvoa, mutta viikon tiivis seuranta riitti. Vauva painoi syntyessään 4,3 kg, oliko sokerivauva, en tiedä, kukaan ei puhunut sokerivauvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle kanssa samat sanat, kun äskeiselle kommentoijalle :). No olis aika tökeröä puhua sokerivauvasta, ite ainakin suuttuisin ja lujaa. Onhan tuo vauvan koko paljon muistakin asioista kiinni. Esim. raskauden kestosta ja muistakin geeneistä, kun vaan dm-geenistä :). Ite ainakin tiedän paljon isompia vauvoja ilman mitään radi-taustaa ja sama toisinpäin!

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3