Viikkoraportti: "En vaihtais sekuntiakaan..."

Viikon viimeinen päivä. Vaikka tää viikko on ollut tosi työntäyteinen johtuen neljästä iltavuorosta ja kahdesta aamuvuorosta, niin tää viikonloppu töissä oli jotenkin nasta eikä nyt oo yhtään väsähtänyt olo! Oon vähän sitä mieltä, että ihminen on hyvä luomaan itselleen kiireen ja moni asia on priorisoinnista kiinni. Silti siitä ei pääse mihinkään, että toiset päivät on vaan huomattavasti hektisempiä kun toiset. Nyt nää viikonlopun työvuorot on ollut sellaisia, että on tosissaan ollut sitä aikaa antaa asiakkaalle. Ja silloin sitä tulee kotiin kyllä niin huippuhyvällä ja levollisella fiiliksellä, eikä työpäivästä ole kotona mitään muuta kelattavaa, kun että olipas mukava työpäivä.

Ulkona on nyt syyskeli parhaimmillaan. Jopa ihan terdekeli ja töiden puitteissa jopa terdemahdollisuus! Piti tuosta terdekelistä oikein statuspäivitys kirjoittaa, ihan vaan ollakseni edes kuvitelma-asteella villimpi ja viriilimpi kuin olenkaan :D. Vaarojen maraton on nyt kuitenkin niin lähellä, että eipä tässä mihinkään terassille.. Ja todellisuudessa railakas kesänviettokin alkaa olla historiaa ja se vanha, tylsä, kotona rötväävä puoleni on taas (ainakin vähän, ainakin tänään) noussut pintaan. Että ihan tässä ajattelin käydä keräilemässä vähän tyrnimarjoja anopilla ja katsoa Tanssii tähtien kanssa -kisaa kotona miehen kanssa. Nauttia sunnuntai-illasta kotona.. Voi hyvää päivää, kun kuulostaakin tylsälle :D. Kivaa, siis oikeasti kivaa!

Viikon kilometrit on ollut aikalailla samat, mitä on maratonin pituus. Kolme PK-lenkkiä, yks mäkilenkki.. Pitkän skippasin, sen verran kova oli tuo puolikas viikko sitten. Lisäksi sitten tietty hyöty- ja hengailuliikunnat, kuten pyöräily paikasta a) paikkaan b) tai jokusen kilometrin kävelylenkki chillailuvauhtia. Liikuntaahan sekin on, jos vaihtoehtona on liikkumattomuus. En mä niitä kyllä juuri mieti.. Kerrottakoon vielä, että koin tuossa äsken aika itseironisen hetken! Tulin töistä kotiin ja joku vei mun nenän edestä hissin; Siinä sitten katselin pari sekuntia tosi närkästyneenä ja tuli mieleen ajatus, et Voi, voi.. täällä se juoksija reppana vaan hissiä kyttää! Joutuuko raukkaparka nyt ihan kävelemään raput ylimpään kerrokseen?? Vai ihanko jäät nyt tähän seisomaan ja odottamaan omaa vuoroa?? Voin kertoa, että vähän huvitti! Ja joo, kyllä mä sit kävelin ne rappuset :D. Ton ajatuksen jälkeen ei vaan voinut olla kävelemättä!

Lopuksi vielä viikon biisi. Oon niin paljon tekemisissä omaishoitajien ja niiden hoidettavien kanssa.. Sekä muidenkin iäkkäiden ihmisten.. Että tää biisi ei vaan voi olla herkistämättä! Ei varmaan kyllä voisi muutenkaan.. Kuunnelkaapa :).

'Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen

Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en

Täydellistä suoritusta tehnyt minäkään

Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa

On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista
Että kuiskauskin on huuto

En vaihtais sekunttiakaan

En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja

En jäätä joka murtui, en kirkonkelloja

Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt'