Tuon hienosti menneen puolimaratonin jälkeen kieltämättä rupesi taas kutkuttamaan ajatus ihan tuikitavallisesta katumaratonista kolmosella alkavaan aikaan! Se nyt ei tämän syksyn ohjelmaan mahdu, että niin on maltettava odottaa Juoksijalehden uutta kalenteria.
Mä oon juossut kokomaratonin kaksi kertaa; vuonna 2010 Tukholmassa ja vuonna 2011 Vantaalla. Kaksi aivan täysin erilaista maratonia. Tukholman päätavoite oli päästä maaliin tasaisella juoksulla, loppuaikoja en tällöin suuremmin pohtinut. Tavoite täyttyi täydellisesti ja olo aikalailla euforinen, kun maali viiva olympiastadionilla ylittyi ajassa 4.28.34. Juoksu kulki kuin unelma ja mielessäni ajattelin, että näinkö "helppoa" se on ohitella yli kolmenkymmenen kylttejä? Mistä ihmeen seinästä ne puhuu? Viimeinen vitonen kulki reilun minuutin kovempaa kilometrivauhtia, muutoin väliajat oli jälkeenpäin katsottuna oikeastaan identtisiä!
Vuonna 2011 keväällä kaikki juoksusuunnitelmat oli syyskyyn puolimaratonia lukuunottamatta auki. Jouduin tämän kesän olemaan työpaikan vaihdon vuoksi täysin ilman kesälomia ja epäilin, että näinkö energiaa riittää kokomatkaan treenaamiseen. J treenasi tällöin kohti Kolia, lähdin kaveriksi pitkille lenkeille ja kuinka ollakkaan omakin kesä meni ilman väsymyksen häivää. Alitajuisesti lenkkeilin kokoajan kuin olisin maratonille osallistumassa, mutta lopullisen osallistumispäätöksen tein vasta loppukesästä/alkusyksystä. Tavoitteeksi muodostui Vantaan Maraton joka juostiin samana viikonloppuna kuin J olisi juossut Kolilla.
Kuinka kävi Vantaalla? Syyskuussa 2011 hienosti 1.48 juostu puolimaraton antoi odottaa neljän tunnin alitusta ja se olikin selkeä aikatavoitteeni koko ajan. Vaikka juoksu tuntui alusta asti hieman tukkoiselta, olin noin kolmeenkymppiin asti siinä 3.50 vauhdissa. Kolmenkympin jälkeen alkoi sitten ongelmat; krampit ja energiavajeet! Kyllä tuolla viimeisellä kympillä kävi mielessä jos jonkinlaista ajatusta. Maaliviiva ylittyi aikaan 4.04. Loppufiilikset oli vitutuksen ja euforian sekoitusta, joka näin jälkeenpäin ajateltuna oli täydellinen oppikoulu a) parhaaseen pyrkimisestä kaikesta huolimatta ja b) siitä että maraton alkaa kolmenkymmenen kilometrin jälkeen.
J joutui perumaan sairastumisen vuoksi viime vuotisen Vaarojen Maratonin ja siinä euforian sekä vitutuksen sekaisissa tunteissa mä ilmoitin lähteväni seuraavana vuonna mukaan. Ajattelin, että nyt joku extremeprojekti tekee hyvää. Nyt ollaan tässä; muutaman viikon kuluttua lähtöviivalla Kolilla. Tää extremeprojekti on tehnyt mulle kaikin puolin hyvää! Vantaan maratonista on otettu opiksi (niin treeneihin ja maratonin aikaiseen tankkaamiseen liittyen) ja nyt tuntuu, että tekee mieli ruveta suunnittelemaan jotain katumaratoniakin. Neljän tunnin selkeää alitusta! Hyviä katumaratonkokemuksia meillä ja maailmalla siis otetaan erittäin mielellään vastaan kommenttiboksiin :).
P.S. Ketään tuskin enää keskiviikkona kiinnostaa viime viikko, mutta ihan jos nyt joskus itseäni sattuu tulevaisuudessa kiinnostamaan miten on hölkätty niin mainittakoon, että viimeviikon lenkit oli 13km+8km+puolimaraton=42km. Kiitti moi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3