Vieläkin meinaa olla suupielet korvissa lauantaisen kisan jälkeen. Palautuminen (mukaan lukien myös palautuminen puolimaratonin jälkeisestä illanvietosta :D) on hyvässä vauhdissa; aamulla kävin tosi hissukseen hölkkäilemässä 9km mun uusilla Salomoneilla, joista ei kyllä ole huonoa sanaa sanottavana. Lihaksissa (ja nivelissä) pikkasen tuntuu että juostu on, mutta ei läheskään yhtä kovaa kun Xtreme Runin jälkeen. Kuona-aineet lähti lihaksissa liikkeelle ja sai hikoiltua lauantai-illan saunaoluet sekä sunnuntain vähän vähemmän terveelliset syömiset veks!
Oon tänään mm. pohtinut kaiken suhteellisuutta. Mun yks tuttu laittoi tsemppiviestiä puolikkaasta; juoksin kuulemma yli puolituntia kovempaa kuin hän omansa. Tuolla puolikkaallahan 1.45.00:n tavoiteaikajuoksijana taisi olla JKU:n Henri Manninen (tai ainakin mun mielestä kyseessä oli sama kaveri, korjatkaa mikäli olen väärässä!), jonka puolimaraton aika tältä vuodelta on 1.04.13. Kovan luokan kaveri siis kyseessä ja pohdinkin, että tuo puolikkaan veto ei taida riittää hänelle edes minkäänsortin palauttavaksi lenkiksi :D. Sankareita silti kaikki! (No joo, Henri Manninen "ehkä vähän" enemmän :D). Keskisuomalaisen paperiversiossa olikin tapahtumasta hienosti kirjoitettu juttu otsikolla "Mä vain tykkään juosta!", joka oli maratonin voittaja Rodion Zudinin kommentti. Sen saman olisi voinut varmasti allekirjoittaa moni muukin ja pienempänä otsikkona olikin "2803 juoksijaa ja yhtä monta tarinaa"!
Mistähän lie sekin johtuu, että joku hurahtaa juoksuun ja joku toinen johonkin ihan muuhun? Hienoja uheilulajeja on maailma täynnä, mutta mulle tää juoksu on kyllä sitä kaikkein hienointa! Se on kyllä antanut enemmän, kuin mikään. Tuun sitten lukeen tätä kirjoitusta, kun oon valmis heittään lenkkareilla vesilintua ja kaikki v***ttaa :D. Ehkä just kaikki se tekeekin tästä niin siistiä. En mä tiedä voiko joskus tulla päivä, kun ei enää saa samanlaisia fiiliksiä. Kai se voi, kyllä mä tiedän sellaisia tyyppejä. Sitten täytyy ruveta puuhaamaan jotain muuta. Mutta sen mä tiedän, että sitä päivää ei tule, etten jaksaisi välittää mistään liikunnasta eikä minkäänlaiset tavoitteet kiinnosta! Mä haluan olla ja pysyä hyvässä kunnossa. Nauttia endorfiinista ja kaikista niistä tunteista mitä liikkuminen saa ihmisellä aikaan!
Juoksu vaan on niin mageeta! Tosin mä ihailin ja mua kiinnosti juoksu jo ennen kuin pystyin/osasin juosta, joten luulen, että jos joskus en juokse, puhun siitä miten hienoa se oli :D Saa nähdä! Mutta selkävammani aikana opin sen, että lajeja tosiaan on monta ja aina pääsee jotain tekemään. Toki onni oli suurin kun pääsi takaisin juoksemaan :)
VastaaPoistaJuoksemisen nerokkuus on varmaankin sen yksinkertaisuus ja primitiivisyys. Jokainen osaa juosta eikä siihen tarvita välttämättä edes kenkiä tai mitään erityisiä vaatteita tai välineitä.
VastaaPoistaKai se vaatii silti tietynlaisen mielenlaadun että me jotkut saamme siitä niin paljon enemmän irti, että osaa nauttia juoksemisen askeettisuudesta ja henkisestä ulottuvuudesta.
Oletko muuten lukenut Dean Karnazesin kirjan Ultramaratoonari? Se on antanut mulle varmasti enemmän kuin mikään muu kirja ja muovannut mua ennen kaikkea juoksijana ja kuntoilijana.
En oo kyllä lukenut, mutta täytynee laittaa kirjahankintalistalle! Taisi olla juuri tuo kirja jota myös mun juoksua harrastava ystävä suositteli tässä joku aika sitten..
PoistaMinä luin äskettäin tuon Karnazesin kirjan ja olihan se kyllä mielenkiintoinen. Samoin kuin Jukka Viljasesta kertova Seikkailujuoksija -kirja. Tykkäsin molemmista, vaikka ne kuvaavatkin aika ääripäätä juoksuharrastajista. Omien rajojen koettelu on itselläkin aika ajoin tapetilla, mutta en ehkä ihan noille tasoille kuitenkaan haluaisi nyt, enkä todennäköisesti koskaan. Tai mistä sitä tietää, milloin tulee lopullinen totaalivinksahdus ;)
Poista