V***ttaako???

Luin tänään artikkelin, otsikoltaan Vitutukseen voi kuolla. Siitä sitten surffailin Elämä pelissä -ohjelman sitelle. Aiempi tuotantokausi meni mulla täysin ohi, mutta tulevaa en aio missata! Syksyn sunnuntai-illat tulee siis toivottavasti olemaan pyhitetty televisiolle, jota hyvin vähän katselen. Elämä pelissä ja Tanssii tähtien kanssa, kivaa.

Jokaista lienee vituttaa joskus enemmän ja joskus vähemmän. Jopa ihan pienet asiat, kuten nyt esimerkiksi polkupyörät jotka on parkkeerattu jalustimella pyörätelineen eteen suurinpiirtein poikittain... On hyviä ja huonoja päiviä. Tein Elämä pelissä -testin, jossa mun vitutuskäyrä oli aika alhainen, 16/100 ja positiivisuuskäyräkin oli 80/100. Aionkin miettiä tuon testin tulosta aina, kun tulavaisuudessa valitan paskasta kelistä ja niistä pyöristä!

Sinänsä tuo testin tulos ei ollut yllättävä, kyllä mä pidänkin itseäni pohjimmiltaan kohtalaisen positiivisena ihmisenä. Enkä myös ole niissä vitutuksissani yleensä kovinkaan pitkään. On olemassa sellaisia ihmisiä, jotka ei juuri koskaan sano mitään negatiivista mistään. Sitten on niitä ihmisiä, jotka on suurinpiirtein aina huonolla tuulella. Tuo viimeksi mainittu ihmistyyppi on kyllä todella raskassoutuista sorttia, imee kanssaeläjiltään kaiken energian, mikäli sen vaan antaa tapahtua. Itse en kuulu kumpaankaan ryhmään, todellakaan!

Kyllä kai vitutuksen voi ilmaista. Ei tietenkään siten, että loukkaa toista ihmistä. On ihan turha purkaa omia parisuhdehuolia työyhteisössä tai työvitutuksia parisuhteessa. Tosin varmasti lähes kaikille sattuu virhearviointeja. Epäoikeudenmukaisuudesta on tervettä olla vittuuntunut! Lähes jokaista ajoittain myös vituttaa ihan hölmöt pikkujutut. Jopa huvittavat sellaiset! Ja tää on mun mielestä se jälkimmäisessä pointti, osaako ihminen nauraa omalle vituttuuntuneisuudelle? Jokaisen täytyisi osata! On siis olemassa ihmisiä, joita vituttaa pikkuasiat ja joita "vituttaa" pikkuasiat. En tietenkään tarkoita sitä, että epäoikeudenmukaisuudelle pitäisi nauraa!

P.S. Pitäis lähteä hoitamaan tää elimistö yövuorojen jäljiltä parempaan kuosiin ja se tapahtuu mm. lenkillä. Laitoin seuraavan statuspäivityksen aamulla Facebookiin: "Jos joku olis myöhemmin tänään innokas lähtemään vähän ja iisisti hölkkälenkille (mieli olis tehnyt kirjoittaa että baariin, mutta enpä kirjoittanut! hahhahhaa), niin vois laittaa mulle viestiä. Mää en nyt jaksais, ainaskaan ittekseen.. (voin vaan kuvitella sitä viestitulvaa joka on tullut sillä aikaa, kun vähän nukun tätä yövuorokoomaa :D). Oon laittanut merkille, että muutkin hakee tolleen seuraa esim. leffaan taikka sinne baariin. Siis elämäni ensimmäinen lenkkiseuranruinausstatus ja nolla ilmottautujaa... Sinne lenkille.

P.P.S. Pahoittelen tuota toistuvaa vittu -sanaa tässä postauksessa, mutta kuten olen jo blogini alkutaipaleella todennut, rehellistä vitutusta ei muulla sanalla vaan voi kuvata. Ja nyt se on sitten todettu myös Yleä myöten. Näin kerrotaan tuolla aiemmin linkittämässäni artikkelissa, ihan oikean kirjoittajan toimesta!