Tänään olikin sitten fiilis jotenkin pirteä heti aamusta ja päätin vetää pienen mäkitreenin. En siis mitään hard core -hommaa, missä juostaan rinnettä ylösalas, joka on mäkitreenistä toinen versio. Se hard core -versio! Teemana oli sekä kropan tuntemusten että luonnon tarkkailu, josta jälkimmäisestä tässä postauksessa kuvien muodossa. Vaikka niin kovin on jo syksy, niin ei tässä vielä mikään ruska ole! Tosiasiassahan nuo mäet kuuluu mun ihan peruslenkkeihin. Varsinainen mäkilenkki eroaa perusmaastolenkistä siinä suhteessa, että silloin ihan suunnitellusti mietin sellaisen reitin, jossa säännöllisin välein tulee pitkähköjä ja jyrkähköjä nousuja.
 |
| 04.06.2012 |
 |
| Tänään |
Palautuminen noista nousuista tapahtuu juosten normaalimaastossa pienine nousuineen ja laskuineen. Kuitenkin niin, että ollaan ehkä piirun verran lähempänä merenpintaa mitä edellisen nousun jälkeen. Sitten onkin edessä taas uusi nousu ja sitä rataa, kunnes ollaan siellä kaikkein korkeimmalla kohdalla. Mun tapauksessa Laajavuoren päällä. "Järkevinpään" reittiin kuuluu neljä hyvää nousua ilman, että tarvitsee juosta välillä jyrkästi alas taikka juosta pidempää palautuspätkää. Tuolla lenkillä yritän sitten pitää vauhdin mahdollisimman tasaisena kokoajan.
 |
| 20.06.2012 |
 |
| Tänään |
Mäkijuoksu on kyllä jäätävää hommaa. Ensiksi on se tunne, kun alkaa ns. valmistella edessä olevaan nousuun. Jalat, koko kroppa ja mieli. Tuntuu vähän kuin keräisi enegiaa jopa ympäriltään! Sitten tulee se varsinainen työosuus, nousu. Jokainen lihas pyrkii tekemään juoksun mahdollisimman helpoksi. Mieli myös, se hokee loppumetreillä vaan että yks, kaks, yks, kaks.. Jalat hapottaa ja syke nousee kohinalla. Ja huhheijaa, viimeisenä palautuminen. Syke tasaantuu, hengitys tasaantuu ja hapotus jaloissa helpottaa! Kropan tuntemusten tarkkailulta ei siis vaan voi välttyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3