Sisko ja sen sisko!

Mun kuus vuotta nuorempi (eli 22 vuotta täyttävä) sisko Heli on nyt innostunut liikunnasta vähän enempi ja pudottanut painoakin joku reilu 15 kiloa. Varmaan osin sen perheeseen hankitun saksanpaimenkoiran ansiosta ja epäilemättä myös osin halusta huolehtia itsestään. Aika pitkälle sama tarina, kun itsellä aikanaan. Junnuna ja nuorena liikuntaa, joka sitten joksikin aikaa painui jostain ihmeen syystä taka-alalle ja painoa pääsi kertymään. Tästä sitten uudelleeninnostus liikuntaan, hoikistumista ja viimeisenä vaiheena elämäntapa. Suurinpiirtein samanikäisinäkin nää jutut kulkenut, heh.

No mulla on sillointällöin käynyt mielessä, että pitäisipä ehdottaa Helille jotain juoksutapahtumaa. Se kun on ihan 5-10 kilometrin juoksulenkkejäkin tehnyt. No, tänään mä sitten rupesin tuumasta toimeen (<- voi hyvää päivää, mikä sanonta!), eikä sitä tarvinnut edes houkutella. Joten syksyllä on myös mun sisko osallistumassa Finlandia Marathoniin puolikkaalle. Mä oon niin, niiiiiiiin, iloinen. Olisin vaikka kuka innostuisi, saati sitten MUN sisko! Mä oon iloinen Helin puolesta, koska ikinä en ole kenenkään kuullut kertovan, että olipa typerä ja ankea kokemus lähteä tuollaiseen mukaan. Ja oon niin iloinen itseni puolesta, sillä on se vaan kivaa, kun joku innostuu samoista asioista. Mun elämässä kun tätä joukkoa ei pilvinpimein ole koskaan ollut! Eri kaupungeissahan me asutaan, että yhteisiä treenejä ei varmaan juuri tule järjestettyä. Mutta silti tää on niin huippuhomma. Ja ehkä mä aion myös tämän blogin paljastaa sille, hahaa!

Ja nyt mä aion kirjoittaa sen minkä olen sanonut vaikka ja kuinka monta kertaa: Ihanaa, kun on kevät ja kohta tulee kesä. Tästä kesästä tulee paras ikinä. Oon sanonut tuon kyllä varmaan jokaikinen kevät siitä lähtien, kun olen ymmärtänyt, että talvella on kylmä ja pimeä ja se on ihan paskaa. Ja aina se on käynyt toteen. Ja jos tätä blogia joku nyt koskaan lukee, niin tiedoksi sitten vaan myös se, että kyllä mua ajoittain vituttaakin ja kirjoitan myös siitä. Mietin taas varmaan kaksi minuuttia, että voinko tuon edellämainitun kirosanan kirjoittaa. Tulin siihen tulokseen, että voi. Vitutus on vitutus ja sillä selvä! Se on ainakin kymmenen potenssiin ketutus. Että kaikki ei todellakaan ole aina mitään ihkuhuippukivamahtavaaflowta. Ei tämä harrastus eikä elämä nyt yleensäkään. Mutta nyt on. Se niin sanottu hyvä pössis. Vähän kaikessa. Mutta sydämiä (niitä sellaisia naurettavia, johon laitetaan tuo yks merkki ja sitten kolmonen, yäk!) en silti tänne laita!

P.S. Heli totes facebook-päivityksessään, että kun se lähtee juoksutapahtumaan, niin mun on laskettava ensi talvena lumilaudalla. Kai noita on sitten pyörätuolikelauksessakin jotain tapahtumia....