torstai 5. heinäkuuta 2012

AURINKO

Eilen tuli hoidettua viikon pitkä lenkki, metsässä. Etukäteislaskelmat meni vähän puihin ja lenkin pituus jäi alle 18 kilometriin, mutta kelpuutan sen silti, sillä aikaa meni aika tasan se kaksi tuntia (niin, olin siis todella hidas!). Keli oli taas mitä komein ja illalla tuli käytyä (omg, taas!) terassilla, mutta puolustaudun sillä etten ottanut kuin kaksi PIENTÄ olutta. Joten no hätä! Oon ollut siis todella vahva, eikä vähiten siksi, että eilisellä kauppareissullakin PALAUTIN takaisin hyllyyn jo koriin noukkimani chilijuustopähkinäpussin.


Tuo mollukka tuossa on siis AURINKO, joka paistaa tänäänkin. Mä ja Hanna aiotaan mennä palvomaan sitä biitsille ennen mun iltavuoroa. Niin, vapaapäivät on tältä viikolta historiaa ja mun olis hitto soikoon revittävä jostain motivaatiota kahdeksaksi päiväksi kahdeksan tuntia kerrallaan. Sitten alkaa LOMA. Tää kesä on kyllä ihanaa aikaa! Ja jos mä en olisi niin vakaasti päättänyt a) tehdä ennätystä Finlandia maratonin puolikkaalla ja b) suoriutua Vaarojen maratonista kunnialla, niin epäilenpä, että nää mun blogipostaukset alkaisi pikkuhiljaa lisääntyvässä määrin liittyä vaikka nyt esim. terasseihin sun muuta :D.

2 kommenttia:

  1. No mut sellanen terassipostaushan ois ihan jees, sekin harrastus vaatii jonkinsortin kuntoa ;)

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3