perjantai 27. maaliskuuta 2015

Elämäni juoksukisakertomukset

Tässä viikolla lueskelin Lenkkareissa -blogista postauksen otsikolla Juoksumuistoja. Blogin kirjoittaja Ninni kertoi juoksemistaa kisoista. Röyhkeästi ajattelin varastaa idean ja kirjoittaa itsekin vastaavan postauksen. Muistelu kun tässä tilanteessa on ainoa keino saada liikuntablogiin sitä liikuntaakin, joten hirveän paljon parempaa ajankohtaa en kyseiselle postaukselle äkkiä keksi. Elämäni kertomukset siis jatkukoon, hiukan erilaisissa merkeissä.



Mun juoksuhullutteluthan alkoi vuonna 2007 painonpudotuksen ohella. Tovin harrastamisen jälkeen osallistuttiin Finlandia Maratonin rantaraitin kierrokselle vuonna 2008 ja juoksu kulki yllättävänkin kovaan aikaan 57.01 matkan ollessa tuolloin vielä 12.67km. Se taisi olla myös siihen mennessä pisin juoksuni ja sai aikaan maratonkipinän. Jotenkin kuvittelin, että ollakseen valmis maratonille tulisi olla juostuna vuosi jos toinenkin ja maratonia haaveilin lähinnä siten, että se tapahtuisi ennen kolmekymppisiä.

Vuosi 2009 jäi juoksutapahtumien osalta väliin, mutta juoksu oli vahvasti minussa. Yleisestä tavasta poiketen ilmottauduin maratonille ennenkuin olin juossut elämässäni yhtään puolimaratonia ja osallistuminen Tukholman maratonille 2009 oli hankittu. Reissussa oltiin yhdessä (juoksu)kaverini Jn kanssa. Mulle ei ollut yhtään hajua mitä odottaa ja silmät lautasena katselin kilometrikylttejä, joissa luku vain kasvoi. Odotin seinää, kramppeja ja vaikka sun mitä, mistä olin opiskellut. Mitään ei tapahtunut. Maali tuli vastaan niin hyvävoimaisena kun vain osaan jälkikäteen maratonilta kuvitella maaliin tulevani. Loppuaika kellossa oli 4.28.34, joka sinänsä oli täysin merkityksetön seikka. Meikä oli myyty.

Seuraavana vuonna 2010 juoksin ensimmäisen puolimaratonini Jyväskylässä aikaan 1.48.53, joka oli ehkä jonkin verran odotettua kovempi aika. Se antoi hyvää odotusta neljä tuntia alittavalle maratonille loppusyksystä Vantaalla. Vielä mitä. Vantaa antoi mahdollisuuden tutustua niihin kaikkiin seiniin, mitkä jäi Tukholmassa näkemättä: huono päivä, energiat jonkin verran päin honkia ja jäätävät krampit, joita piti pysähtyä venyttämään auki. Epätoivoisissa ajatuksissa kävin jopa läpi tästä tulevan sellaisen katastrofin, että aika painuu yli Tukholoman ja kroppa on silti loppu. Vielä epätoivoisimmissa ajatuksissa mietin, että näinkö näen maalia ollenkaan. Maaliin kuitenkin päästiin tilanteeseen nähden hyvässä ajassa 4.04.36. Mutta ottihan se aivoon. Suunnilleen siltä istumalta päätin, että seuraava maraton tulee olemaan vaaroilla. Toisenlaista treeniä, toisenlaisia juttuja. Samalla kuitenkin päätin entistä lujemmin, että vielä tuon nelosen tulen alittamaan ja ihan sitten varmana.




2011 juostiin jälleen treenimielessä Jyväskylässä puolikasta ja se sujui taas niin, että kykenin olemaan täydellisen tyytyväinen loppuaikaan 1.42.11. Myöhemmin syksyllä selätettiin Kolin vaarat, joka ainutlaatuisuudessaan jää loppuiäksi mieleen. Ne oli pitkät kilometrit ne. Etenkin jokin matka, jotka juoksin läpimärissä juoksukuteissa tiputtuani vedenylityspaikalla jokeen 16km:n kohdalla. Aika uskomaton juttu kaikkiaan. Että ylipäänsä sain kasattua mieleni ja vielä kaiken huipuksi jalat toimivat. Lopun tappomäen jälkeen maali tuli kuin tulikin vastaan ajassa 6.33.35. Olin saanut mitä olin hakenut ja vielä enemmän.

Seuraavana vuonna 2013 oli buukattu parikin maratonia, sekä Helsinkiin että Jyväskylään. Kausi alkoi keväällä Pentin kympillä aikaan 48.23. Plantaarifaskiitti vei kuitenkin voiton ja käytännössä sinä vuonna en juossut juuri lainkaan. Näin meni pitkään, kunnes jossain vaiheessa kykenin satunnaishölköttelemään. Kesällä 2014 päätin juosta käytännössä säännöllisesti treenaamatta kympin, joka kaikeksi yllätykseksi tuli ennätysaikaan 47.54. Kesä 2014 todisti myös, että PF ja jalkaterän kiputila ei juuri tuon pidempiä matkoja anna juosta eikä niitäkään säännöllisesti. Onneksi siihen löytyi syy ja se asia aikanaan menee eteenpäin. Näiden lisäksi takana on pari Laajavuoressa juostua extreme runia. Vai Let's run extremeä. Vuosi 2015 tulee menemään maratonien osalta nilkkamurtuman ja -operaation kuntoutusmainingeissa. Ehkä vuosi 2016 antaa takaisin kaiken sen edestä!


Joku voisi sanoa, ettei susta tyttö maratoonaria tule. Että jos juosta pitää, niin juokseppa reppana edes maksimissaan niitä puolikkaita. Siihen saattaa jopa vähän olla lahjoja, kuntoilijaksi. Joku ääni joskus omassa päässäkin tuumailee niin. Onneksi se tapahtuu hyvin harvoin ja katoaa hyvin nopeasti.  Vielä se maraton taitetaan. Ja taitetaan myös pidempikin matka. Kestävyysurheilu on onneksi siitä armollinen, että parhaat vuodet on vielä edessä.

Muistakaahan blogi facebookissa. Sinne ainakin uusimmat päivitykset ja instagrammissa enemmän tai vähemmän päivän hetkiä käyttäjänimellä @tarupkk.

2 kommenttia:

  1. Aika hurja toi 1:42 puolimara! Kaukana mistään wannabe-juoksusta :)

    Oli muuten mukava lukea sun juttu Räihän kirjasta, itsehän vinkkasin siitä taannoin vaikka en ole sitä edes itse lukenut! Mutta noi vuorikiipeilyjutut on kiinnostavia nimenomaan valtavina projekteina ja selviytymistarinoina, vaatii paitsi erittäin kovan fyysisen kunnon niin myös henkistä kanttia ja kykyä haalia sponsoreita ja muita jotka mahdollistaa pitkän ja kalliin reissun. Tosi hyviä leffojakin on aiheesta, vaikkapa Nordwand (Northface - Pohjoisrinne) tai Nanga Parbat. Ite taisin lainata molemmat dvd:na kirjaston kaukolainan kautta.

    Tää viikko oli lopulta aika surullinen kiipeilijäyhteisölle kun Mount Everestiäkin vaarallisemmalla Annapurnalla kävi huonosti :( Äärimmäinen, vaarallinen laji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla tuli kanssa tosi surullinen olo, kun luin sen uutisen ja noteraasin sen aika lujasti, kun olin just perehtynyt aiheeseen ja pohtinut kaikenlaista kiipeilystä ja sen vaarallisuudesta. Kontrasti oli jotenkin niin iso, kun just on luettuna iloinen selviytymistarina. Ja muutenkin on tämän viikon uutisanti ollut kyllä jotenkin niin masentava!

      Mutta kuten Räihäkin kirjassaan toteaa, se on elettävä tänään, eikä sitten joskus!

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3