lauantai 21. maaliskuuta 2015

Lukukokemusten kärkeen: Huipulta huipulle, elämänmuutos ja Everest.



Sen sijaan että olisin lusinut näitä sairaslomapäiviäni lukemalla opintoihin liittyvää kirjallisuutta, olen lukenut kaikkea muuta. Ja hyvä niin. Hyvä, että löysin tuon Carina Räihän kirjan elämänmuutoksesta ja matkasta kohti suurta unelmaa, Mount Everestin valloitusta: Huipulta huipulle -elämänmuutos ja Everest. Kirjahan ei ole mikään uutukainen, mutta niin vaikuttava, että tahdon kirjoittaa siitä.
Carina Räihä on entinen pankkiiri, joka hyppäsi pois oravanpyörästä ja alkoi elää elämäänsä nauttien. Suureksi unelmaksi muodostui Everestin valloitus ensimmäisenä suomalaisena naisena ja sen hän myös toteutti. Huipulta huipulle, kuten kirjan nimikin kertoo. Kirjaimellisesti. Suoritus vaatii huippukunnon, päättäväisyyden ja kärsivällisyyden lisäksi myös onnea. Kirjassa vuorottelee tarinankerronta itse projektin ja siihen johtaneiden päätösten välillä. Elämänmuutos ja Everest.

Mount Everest. Tuuli voi puhaltaa 250 kilometriä tunnissa, lämpötila laskea 50 asteeseen ja lunta voi tulla 60 senttimetriä tunnissa. Jo puolivälissä huipulle joka toinen saa hapenpuutteesta aiheutuvan vuoristotaudin oireita. Mitä korkeammalle mennään, sitä suurempi riski on sairastua vakavasti, jopa kuolettavasti. Lisäksi henkeä uhkaavat lumivyöryt, railot, putoaminen ja paleltuminen. Mikä saa ihmisen lähtemään hankkeeseen, joka on sekä hengenvaarallinen, henkisen ja fyysisen sietokyvyn äärirajoilla että kaikenlisäksi kallis?

En ole koskaan ollut juurikaan kiinnostunut vuorikiipeilystä ja näinollen en todellakaan ole koskaan käsittänyt mitä kaikkea kiipeäminen maailman korkeimmalle vuorelle vaatii. Sponsorien kerääminen, matkajärjestelyt, harjoittelu ja itse reissussa lukuisia ja taas lukuisia akklimisoitumisvaelluksia (sopeutumisvaelluksia) lähemmäksi huippua palaten taas alemmaksi perusleiriin. Kunnes vihdoin ja viimein on aika taivaltaa myös kaksi viimeistä osuutta, sopivan sääikkunan auettua. Päivä toisensa perään elämää todellakin alkeellisissa ja karuissa oloissa vuoristossa, jonka säätilat vaihtelevat polttavasta kuumuudesta jäätävään pakkaseen. Käsittämätöntä kertakaikkiaan. Vuoren huipulle on tehty noin 10 000 yrityistä, joista 3000 on ollut onnistunutta. Lisäksi vuoren rinteet ovat vaatineet yli 200 ihmisen hengen. Aika karuja tilastoja. Ajatella, että moni ihminen on tehnyt jopa vuosia työtä huiputtamisen eteen joista kuukausia itse vuoristossa ja monen huipulle pääsy saattaa katketa viimeiselle tasanteelle 300 metriä huippua alemmaksi vain ja ainoastaan siksi, että sääolot käyvät liian vaarallisiksi ja happi käy vähiin. Tai monesta, niin monesta, muustakin syystä. Tai ajatella, että kuitenkin 30% sinne yrittäneistä kuitenkin tuon huipun saavuttaa.

Uskon, että jos haluaa jotain riittävästi, tulee maailmankaikkeus vastaan ja asiat alkavat loksahdella paikalleen. Universumi ei kuitenkaan tee asioita puolestasi, vaan unelmienkin vuoksi on tehtävä paljon töitä. 

Mitään varsinaista vuorikiipeilykuumetta kirja ei minussa nostanut. En myöskään ajatellut marssia irtisanomaan itseäni. Elämää tuo kirja kuitenkin laittoi ajattelemaan. Siihen on tällä hetkellä myös aikaa. Lisäksi kirjasta sai ihan mieletöntä kipinää ja uskoa, vaikka en tarkalleenottaen edes tiedä mihin. Varmaan elämään ja siinä edessä oleviin lukemattomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Ei sillä, etteikö tuota kipinää ja uskoa olisi ihan omastakin takaa.

Tekemisen motiivi pitäisi olla mielekkyys. Niin lopputuloskin on monesti parempi. Ensisijainen vastuu omasta hyvinvoinnista on kuitenkin itsellämme, ja onnen avaimet on jokaisen itse löydettävä...
...Eletään lomaa tai eläkepäiviä odotellen, ja ajatellaan, että sitten lomalla tai eläkkeellä voi tehdä kaiken sen mitä oikeasti haluaa... Voi myös olla, että sitä päivää, jolloin täydellisen elämän on suunnitellut alkavan, ei koskaan tule. Pitäisikö meidän kuitenkin yrittää elää joka päivä?
Monesti tällaiset tarinat kulminoituvat siihen, että jätetään päivittäinen työ ja heittäydytään täysillä elämään. Jossain määrin se harmittää, koska mielestäni ihmisten tulisi keskittyä tekemään myös työtä, joka on mielekästä. Kirjassa kuitenkin korostetaan, että kirjoittaja ei kehoita ketään hylkäämään työtä, eikä edes soimaa uraputkessa eläviä ihmisiä. Kirjoittajalle tämä ei vaan ollut oikea tapa elää ja kirjassa korostetaankin, että elämän tulisi olla oman näköistä, oli se sitten minkälaista hyvänsä. Myöskään unelmien ei tarvitse olla kiipeämistä maailman huipulle tai ylipäänsä mitään mahtipontista tai suurta, vaan myös niiden, haaveiden, tulisi olla oman näköisiä. Loppujen lopuksi oon tosi vähän lukenut tämäntyyppisiä kirjoja. Tosi tarina -tyyppiset kirjat on yleensä olleet selviytymistarinoita ns. itsestä riippumattomista olosuhteista. Paikoista tai elämäntilanteesta, johon ei todellakaan kirjan kirjoittaja ole pyrkinyt. Kuten esimerkiksi sotatilanne. Nyyhkytarinoita.

KOKEMUSTA RIKKAAMPI, UNELMAA KÖYHEMPI
Yllä olevin sanoin on nimetty yksi kirjan päätösluvuista. Oikeastaan siihen kärjistyy koko elämä. Matka, se todentotta on tärkein!



Löytäihen se kirjastakin. Yks mun lempiruno!

(Kuvat avonaisesta Carina Räihän kirjasta. Kuten myös keskitetyt tekstilainaukset. Suuri kunnioitus ja yläfemma hänelle!)

2 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkistä! Kuulostaa hyvältä. Mä olen pitkästä aikaa innostunut lukemisesta ja tuo tällä hetkellä menossa oleva kirja loppuu ihan just, kun olen ahminut sen hirveällä vauhdilla. Just tositapahtumiin perustuvat kirjat kiinnostavat.

    Tämä ei nyt iity täysin tekstiisi, mutta kerronpa silti, kun vuorikiipeilystä tuli mieleen. Tuossa meneillään olevassa kirjassa viitattiin juuri tuossa äsken lukiessani vuorikiipeilyyn. Siinä sanottiin, että tärkeää on myös päästä alas. Että on parempi lopettaa hiukan ennen huippua ja päästä alas kuin pusertaa itsensä viimeisillä voimillaan huipulle ja kuolla matkalla alas. Että pitäisi myöntää faktat ja sopivassa kohdassa osata antaa periksi. Itse en osaa. Olen tasan se, joka kapuaa sinne huipulle, kun niin on päätetty, seurauksista välittämättä. Sitkeydessä ja periksiantamattomuutessa on hyvät puolensa, mutta myös haittansa.

    Joo, tuo meni nyt jo ihan ohi aiheen. :D Kirjoittelen varmasti tuosta lukemastani kirjasta oman blogin puolelle, kunhan saan sen luettua loppuun ja on aikaa kirjoittaa. Antoi nimittäin ihan tosi paljon ajateltavaa itselle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, alaspääsystä puhuttiin myös tuossa kirjassa. Itseasiassa Everestin kiipeilyn vaikein osuus on ilmeisesti just laskeutuminen huipulta nelosleiriin. Voimien mitoittamisen lisäksi tärkeää on myös ympäristön (mm. säätilat) hahmottaminen. Kirjoittaja alleviivasi moneen otteeseen, että henkeä tai terveyttä hän ei ole tullut Everestille uhraamaan. Joskin uskon, että moni henkensä menettänytkin on ajatellut samalla tavoin.

      Jee, mielenkiinnolla jään odottamaan sun kirjapostausta :).

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3