maanantai 21. toukokuuta 2012

Mantra

"Jos et aseta itsellesi päämäärää, pysyt paikallasi tai taannut." -Paavo Nurmi

Mulle on aivan päivänselvää, että kaikkein kirkkain päämäärä juoksemisessa on juosta maraton alle neljän tunnin. Miksi mä en sitten tee sitä tänä kesänä? Koska mä olen päättänyt juosta Vaarojen maratonin lokakuun 6. päivä ja se, kuten katumaratoninkin, suorittaminen vaatii täyden "maratonkeskittyneisyyden". Pitkäjänteistä ja kurinalaista duunia useita viikkoja. Puolimaraton (kuten viime vuonnakin) on tietysti tavoitteellinen myös. Keskittyminen on kovaa ja mikäli aikatavoite ei täyty, pettymys on kova. MUTTA, se on välitavoite. Askel, kohti suurempaa tavoitetta. Jos mun kirkkain tavoite olisi puolimaraton, mä tulisin treenaamaan kesän aivan erilailla. Ja koska alle neljän tunnin katumaraton ja Kolin vaaramaisemissa juostava extrememaraton vaatii myöskin aiva erilaista harjoittelua, joten otettava aikaa ja valittava, että voi mennä kohti tavoitetta optimaalisesti.

Miksi mä en sitten tee toisinpäin? Juokse katumaratonia tänäkesänä ja vaaroja seuraavana vuonna. Mä en osaa vastata tuohon täydellisesti. Koska päätös on tehty. Tavoite on tehty. Ehkä se on tehty viimesyksyisen maratonpettymyksen jälkimainingeissa. Ajatus, että nyt tarvii jonkin uudenlaisen, "extremetavoitteen", hetki aikaa ennen kuin rupee uudestaan tekemään duunia, jonka tähtäin viimeksi ylittyi muutamalla hikisellä vitun minuutilla. Otanko mä silti Vaarojen maratonin tosissani? Totta helvetissä otan. Mutta hitosti mun on tehtävä, edelleen, duunia muuttaa hieman ajattelua aikakeskeisyydestä pois. Muuttaa ajattelua suorituksesta, sillä samat mantrat, mitä katumaralla on päässä ei täysin tule toimimaan.

Mutta se mantra joka toimii, on mainittu tämän kappaleen alussa. Se toimii niin juoksemisessa, kuin kaikessa muussakin urheilussa. Tai oikeastaan ihan missä tahansa. Kaiken ei elämässä tarvitse olla tavoitteellista, mutta on suuri onni jos on jokin/jotain tavoitteita, jota kohti mennä. Pitkäjänteisellä ja kurinalaisella työllä. Luopuen joistain asioista saadakseen jotain. Asiat eivät tapahdu itsestään.

Mukavaa maanantaipäivää. Annetaan auringon paistaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3