sunnuntai 4. elokuuta 2013

Ruokapostaus, osa 1

Jokin aika sitten kirjoitin postauksen ruokakikkailusta yleisellä tasolla ja nyt ajattelinkin avautua vähän omista ruokailutavoistani, josta asiaa riittää varmaan useampaankin postaukseen. Tämä olkoon siis osa yksi ja jatkoa seuraa kun taas inspiroidun kirjoittamaan ruoasta. Mun ruokavaliohan on siis kaikkiruokainen, tai kuten Mika osuvasti tuossa taannoin kirjoitti, vähädieettinen :D. Syön aikalailla perusterveellistä safkaa, tykkään ostaa tuoretta ruokaa, mutta käytän myös puolivalmisteita. Mikään raaka-aine ei oo mulla kiellettyjen listalla. Toki olen myös siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että en ole allergikko ja vatsakin oireilee ainoastaan stressistä, ei safkasta.

Mitäpä ajattelen (paljon parjatuista) hiilareista? Hiilihydraatit on mun mielestä väistämätön energian lähde ihmiselle ja mennyt karppausbuumi on toivottavasti jo laantumaan päin. Pasta, riisi ja leipä kuuluu olennaisena osana ruokavaliooni, mieluiten tummaa versiota. Perunasta tulee tehtyä harvemmin ruokaa verrattaen esim. pastaan, mutta sitäkin tulee syötyä. Kroppa kertoo kyllä hiilareiden tarpeen, jos sitä osaa kuunnella. Mikäli liikun paljon, tulee hiilareita syötyä enemmän ja aikoina tai päivinä jollain liikunta on vähäisempää myös hiiilareiden tarve pienenee. En harrasta leipomista (koska oon siinä tosi huono) enkä makeuta mitään, joten puhdasta sokeria kuluu meidän taloudessa tosi vähän. Pullaa tulee kyllä silloin tällöin syötyä, lähinnä vahingossa töissä taikka tarkoituksella kylässä. Noita pullahöttöjä on kyllä tarjolla päivittäin ja koko ajan, lähinnä töissä. Tarjonta ylittää kysynnän. Täytyy olla taitoa miettiä tarvitseeko tuota pullaa nyt oikeasti kahvin kylkeen ottaa.

Kinkkupasta salaatteineen


Entä proteiinit ja rasvat? Protskut tulee mun ruokailussa lihasta, kalasta ja maitotuotteista. Syön niitä päivittäin ja uskon sen kyllä tyydyttävän mun tarpeen ilman mitään proteiinilisiä. Kalaa tulee syötyä ehkä vähän turhan vähän siitä huolimatta, että syön sitä kyllä useammin mitä moni muu tuntemani ihminen. Ruoan valmistuksessa suosin öljyjä, mutta en mä voitakaan dissaa. Jonkin verran käytän kevytrasvaisia tuotteita vaikka en oikein osaa selittää miksi. Suurilta osin lienee tottumuksesta.

Maitorahkaan ja maitoon tehty tuorepuuro -aamupala


Puoli kiloa kasviksia päivässä? Enpä kyllä ikinä ole laskeskellut, mutta kasviksia syön ihan tosi paljon. Ja pääosin tuoreena. Salaatti kuuluu niin lounaille kun päivällisille, aina. Käytän kasviksia myös ruoanvalmistuksessa tosi paljon. Yleensä tuoreita ja ne on tietty parhaita. Silloin tällöin myös pakastekasviksia. Kasvikset onkin maidon ohella se tuote, jota saa ihan ja kokoajan olla raahamassa kaupasta. Niin. Ja pilkkomassa!


Marjat ja hedelmät kuuluu kanssa mun ruokavalioon. Marjoja voisin kyllä syödä enemmänkin. Ehkä mun jopa pitäis syödä niitä enemmän. Pakkasesta löytyy mustikat ja vatut talven tarpeisiin ja ne tulee kyllä aina seuraavaan kesään mennessä. Just nythän niitä on tarjolla ihan tuoreina. Tää marja juttu on varmaan vähän sama mitä kirjoitin tuossa aiemmin kalasta. Hedelmiä syön jonkin verran, banaani on helppo hedelmä juoksijalle. Niin helppo, että syön niitä, vaikka ne on mun mielestä aika pahoja. Oon ehkä vähän sitä mieltä, että noita hedelmiä ei niin kovin tarvitse syödäkään, mikäli popsii noita marjoja. Ja noista kahdesta marjat on mun mielestä kaikinpuolin parempi vaihtoehto.

2 kommenttia:

  1. Eilen juoksutapahtuman jälkeen söin palautumisateriana nipun paahtoleipiä jotka oli voideltu smetanalla ja päällä oli graavilohta. Vasta äsken tajusin että sehän oli aika loistava ateria, leivät on täynnä hiilaria, kala proteiinia ja smetana rasvaa. Ihan hyvin meni siis "järkevä ateria" ilman sen kummempia nipottamisia :)

    Vähädieettinen on kyl hyvä ruokavalio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oot kyllä ehdottomasti antanut nimen mun ruokavaliolle :D.

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3