Toisinaan on lenkkejä, kun juoksu ei kulje. Siihen ei välttämättä ole mitään erityistä syytä, saattaa olla vaan huono päivä. No sitten on se tunne, kun sä tajuat olevas oikeesti liian rasittunut kehittävään treeniin. Tai edes palauttavaan lenkkiin. Tänään oli sellainen lenkki. Olis oikeastaan pitänyt tajuta olla lähtemättä lenkille ollenkaan. Sen verran oli kuitenkin älliä päässä, että tein lyhyen ja kevyen lenkuran. Neljä juoksupäivää putkeen ei kyllä välttämättä aina ole järkevää. Etenkään jos on nukkunut yöllä sellasen viis tuntia pätkissä ja palannut juuri kuukauden lomalta duuniin. Toisinaan sitä vaan hämääntyy edelleen kuvittelemaan rasittuneisuutta laiskuudeksi. Onneksi ei sentään laiskuutta rasittuneisuudeksi! Sellaisilla harhoilla ei maratoneja juosta. Jos kroppa on väsynyt ja mehut täysin pois, niin lenkillä sen viimeistään huomaa.
On oikeasti taitoa kuunnella omaa vireytilaa. Sitä onko esimerkiksi lenkille lähtemisen vaikeus laiskuutta vai väsýmystä. On myös taitoa olla itselle armollinen treeneissä. Se on ollut mulle aina suuri haaste. Yritän usein viimeiseen asti vetää sellaisia lenkkejä mitä oon aiemmin suunnitellut, huomioimatta muita olosuhteita tai tuntemuksia. Siitä huolimatta, että järki kyllä kertoo, ettei tästä seuraa mitään hyvää. Jos ei huonoa, niin ei myöskään hyvää! Tänään suunnitellun lenkin keventäminen kävi yllättävän helposti. Olin jopa hieman ylpeä itsestäni. Myönnän silti, että sunnuntain skaballa on ehkä osuutta asiaan. Haluan olla iskussa silloin, vaikka se yksi treeni muiden joukossa onkin. Huomenna lepopäivä. Juoksemisesta, muttei töistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3