Ennen mun ekaa maratonia juoksin yksikseen viimeisenä pitkänä lenkkinä yhden mun Laajavuoren peruslenkeistä kolme kertaa. Se on sellanen kasin muotoinen lenkki, jonka alempi ympyrä on 3,5km ja ylempi 5km. Nousua ja laskua on huomattavasti, mutta maastoltaan kyllä helposti juostavaa pururataa. No tää lenkki täytyi juosta tietysti jossain vaiheessa ennen toistakin maraa, yksin. No se Hanna pyörineen ei sitten joutanut mun völjyyn, joten päätin juosta tän reilu n. 25km mittaisen maastolenkin, jonka suorittamisesta ennen maraa on tulossa mulle jonkinlainen henkinen pakkomielle (niiden kaikkien muiden pakkomielteiden ja rituaalien joukkoon, joista voin kertoa joskus!). Selkään siis camelbak täynnä vettä, pusikkoon piiloon banaani (yäk!) ja...
...pari energiageeliä (yäk!yäk!yäk!) mukaan. Noita jälkimmäisenä mainittuja on nyt vaan pakko opetella käyttämään, koska se taitaa olla järkevin energianlähde vaaroilla. Ja jos tässä jollekkin tulee muita ehdotuksia mieleen, niin kuulkaa saa kertoa! Mutta on se niin vastenmielistä.. Enkä mä mahda sille, että se geeli jää jotenkin lillumaan mun suuhun, enkä saa nielastuksi sitä alas. Oon kyllä jostain joskus saanut sellaisen "energiamötikän", joka oli siis vähän niinkuin jotain geeliä, mutta "kiinteämmässä" muodossa. Sitä piti vähän niinku haukata tai jotain. Täytyy vähän nyt perehtyä.. Ja eiköhän noita opi käyttämään, kauheesti ei kokemusta geelien kanssa pelaamisesta siis ole. Sitten ajattelin myös testata varustuksen suhteen yhtä juttua...
...nimittäin kompressiosukkia, jotka on vuoden päivät lojunut lähes käyttämättöminä. Jostain syystä pidin niitäkin jotenkin vastenmielisenä. Tämän päivän lenkillä kyseiset sukat kuitenkin yllätti positiivisesti, enkä oikein tiedä miksi ihmeessä en niitä aktiivisempaan käyttöön ole koskaan ottanut. Vielä täytyy vähän tuumailla, mutta saattaa olla, että kyseiset sukat mun jalasta löytyy Vaarojen Maratonilla. Sitten siihen lenkkiin...
Ilmahan oli just ihanteellinen juoksulenkille. Joku 15 astetta lämmintä, tyyntä ja silleen (aina mä jaksan näistä keleistä!). Ihan ajatuksella lähdin verkkaista tahtia ja fiilis oli kaikinpuolin hyvä. Siinä about 15km:n kohdalla erehdyin katsomaan kelloa ja huomasin, että vauhti oli ollut siis todella verkkainen (eikös se nyt tarkoita hidasta??). Siitä innostuneena päätin ns. "lyödä puita pesään" viimeiselle kympille. Tottapuhuen mietin myös, että tätä vauhtia mulla menee ikuisuus ennen kuin pääsen kotiin syömään sitä lohta, mitä mun mies jäi sinne kokkaamaan. No vika kymppi vedettiinkin sitten ihan erilaisella askelluksella, mutta en mä mihinnkään kuolema tulee just nyt -tuntemuksiin tuota lenkkiä päättänyt. Summasummarum, hyvä treeni siis ja ihka ensimmäinen tollanen kiihtyvävauhtinen pitkis.
Hyvää vkonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3