lauantai 25. elokuuta 2012

Haukanniemi

Mä oon kirjoittanut tänne aiemmin postaukset mulle niin tutuista lenkkireiteistä Harjulla, Laajavuoressa ja Jyväsjärven rantaraitilla. Mä oon asunut nyt Jyväskylässä n. 12 vuotta ja oon ainoastaan yhden kerran kevättalvella käynyt Haukanniemessä. No tämän aamun kiireetön lauantailenkki suuntautui sinne.




Haukanniemi on Tuomiojärvelle ulottuva niemi, Rautpohjanlahden sekä Eerolanlahden välissä. Alue tunnetaan luonnostaan, mutta tietääkseni se ei ole luonnonsuojelukohde kuitenkaan. Haukanniemeen pääsee Wilhelm Schildtin kadun päästä, josta lähtee polku joka vie ensin peltoaukeiden läpi metsään. Niemen päässä on "makkaranpaistomesta". Kuten kuvista näkee, tämän aamuinen keli oli todella sumuinen ja kostea.
 

Niemen kiertävä lenkki kokonaisuudessaan oli vain hieman reilu kaksi kilometriä pitkä, joten tokihan se piti sitten tovi asfalttiakin tallata, että sai kunnon kilometrit kasaan. Pellonvierustaa kulkeva polku oli kohtalaisen helppoa juostavaa, mutta metsässä oli paikoin juurakkoista ja kivistä. Korkeuseroja ei kyllä ollut nimeksikään.

 
 

Kaikenkaikkiaan mukava piristys asfaltilla juostuun lenkkiin. Suosittelen kyllä kaikkien Jyväskyläläisten kyseisessä paikassa pistäytymään. En tiedä johtuiko se sumuisesta kelistä vai viiraako mulla muuten vaan päässä, mutta tässä aamussa oli jotain erityistä. Ei ole kyllä mitään hajua mitä se erityinen oli. Lenkin jälkeen oli jotenkin niin super-iloinen fiilis, että piti ihan kaupan kautta mennä töihin ja viedä duunikavereille herkkuja.


Mainittakoon nyt vielä se, että oon nyt hoitamassa mun rakasta kahdeksan kuukauden ikäistä kummityttöä. Siis mun sisko on juhlimassa ja minä hoidan pientä lasta. Että tässä lauantai-illassakin on jotain kummallista, outoa ja nurinkurista! (Toivokaa nyt kaikki, että se nukkuuuuu......... :D).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3