Ihan vähän juoksua..

Eilinen haistapaskamigreenifuckingmorkkistaistelupäivä sai ansaitsemaansa jatkoa tänään: Eli ihansuperihqumeganastamukavanpäivän! Eikä vähiten siksi, että kävin vähän hölkkäämässä. Ensin 1.6km ihan tosi hissunkissun hyppyrimäelle. Reippasti yli kuuden minuutin kilometrivauhtia. Siellä 30 min. rapputreeniä ja 1.8km kotiin. Viiden ja puolen minuutin kilometrivauhtia. Ja arvatkaapa mitä? Ei tuntunut paljon missään! Paitsi vaan päässä ihan sika hienolle.

Mun viimeisestä ihan oikeesta juoksulenkistä on mennyt jo yli kuukausi. Pidempi aika kun koskaan ennen. Eihän tuo mikään oikea juoksulenkki ollut. Mutta jos kurssi on tämä, niin oikea juoksulenkki kyllä tulee ennen ensilunta! En jaksa stressaa maratoneista, mun ainoo tavote nyt on vaan päästä ensin kunnon juoksulenkille, sitten kunnon viikkoja ja kun on se aika, voin päättää missä ja milloin on maraton. Olisin ihan tosi tyytyväinen, jos täällä Jyväskylässä pystyisi juosta puolikkaan. Tai vaikka kympinkin!

Hassua, että ihminen (lue: minä) voi harrastaa jotain (lue: juoksua) kuusikin vuotta luullen tajuavansa lihashuollosta (lue: venyttely) ja lihaskunnosta (lue: tukilihaksiston kehittämisestä), alku- ja loppuverryttelyistä puhumattakaan, jotain tajuamatta siitä sitten kuitenkaan paljon juuri mitään. Ja sekin vähä tajunnan virta, mitä tuosta asiasta on aiemmin ollut on toteutettu perse edellä päin puuta. Miten hölmösti mä olenkaan monia asioita toteuttanut! -Joo, kato ennen kovavauhtista lenkkiä pitää ottaa alkulämpöjä! -Ai, no mites sä yleensä hoidat ne? -No etusormella painan ton hissin K-kerrokseen ja silleen.. Voi morjes!

Mutta kuten sanottu, aina oppii jotain. Tällä kertaa aika paljon! Työnnän tästä pääni pensaaseen ja lähden venyttelemään!

Sunnuntaifiiliksiä

Edellisestä päivityksestä onkin näköjänsä vierähtänyt viikonverran. Niin helposti käy, kun juoksublogin pitäjä ei voi juosta. Hohhoijaa. Keskiviikkona oli vuorossa pienimutoista testailua juoksemisen suhteen. Kävin Harjulla hölkkäämässä 1,6 kilometrin pururataa hurjat kaksi kierrosta. Ensimmäinen kiekka todella hidasta verkkavauhtia oli ihan ok. Jalassa tuntui vain pientä arkuutta. Toiselle kierrokselle koetin nostaa tahtia peruslenkkivauhtiin ja heti tuo arkuus muuttui hienoiseksi kivuksi. Vasemman jalan askel on muutenkin erilainen; paljon kömpelömpi ja kaikki rullaavuus oikeaan verrattaen puuttuu. Se on osaltaan varmaan myös alitajuntaan mennyttä oppia väistää kipua. Se oli sitten sellainen testi.

Viikko on siis jälleen kerran kulunut korvaavien parissa. Oikeat juoksuviikot tuntuvat todella kaukaisilta asioilta. Päivä päivältä lähestyy myös Finlandia Maraton ja näin ollen sekin alkaa muuttua koko ajan kaukaisemmaksi. Perjantaina käytiin maastossa kävelemässä pari tuntia ja se taisi olla myös liikaa tuolla jalalle. Viikonlopun se on taas ollut vähän huonomassa jamassa, etenkin kun en yövuorojen aikaan tuota yölastaa käytä, koska päiväaikaisista unista pitää minimoida kaikki vähänkään oudot asiat pois.

Turhauttaa, masentaa ja suorastaan vituttaa! Siinäpä nuo tämänhetkiset tuntemukset tuon asian suhteen tällä hetkellä. Juoksu ja terassi on tosi huono yhdistelmä, mutta niin on kuulkaa myös juoksemattomuus ja terassi. Siitä huolimatta päätin perjantai-iltana lähteä luokkakavereiden iltaa istumaan. Olis paljon mukavampi ottaa siideri palkinnoksi hyvistä lenkeistä, mutta nyt näin. Lauantaipäivä meni rötvätessä Venhon keulassa aurinkoa ottaen ja kesästä nauttien.

Tänään kärsin pitkästäaikaa kunnon yövuorokoomasta. Ehkä tässä pitää jonkinlaista liikuntaa saada aikaiseksi ennen seuraavaa yöhukia. Se yleensä auttaa. Älyllistä haastetta tähän viikkoon on tuonut olosuhteiden pakosta vaihdettu puhelin ja maksimisykkeet tuli koettua todennäköisesti viime yönä, kun joku hörhö yritti pyrkiä sisälle meidän duuniin. Sen sitten haki poliisit pois heilumasta siitä ovelta. Että tapahtumia on kyllä riittänyt, vaan ei juoksutapahtumia!

Viikko 27

Oon aina mieltänyt heia heia -palvelun jotenkin turhanpäiväiseksi. Nyt oon kuitenkin kääntänyt kelkkani sen suhteen ja rekisteröitynyt itsekin palvelun käyttäjäksi. Lähinnä siksi, että kaipuuseeni räplätä tilastoja tekemisistäni on tähän saakka vastannut vain juokseminen ja Sports Tracker. Nyt tilanne on kuitenkin tää ja johonkin tekee mieli kirjata tekemisiä myös ajalta kun en voi juosta. Kulunut viikko näyttää heia heian näkökulmasta tältä:

Tää mun viikko näyttää tossa paljon aktiivisemmalta, mitä se todellisuudessa on ollut.

Ma: CrossTrainer 45min. + Lihaskunto 30min. + Venyttely 30min. (monnarilla)

Ti: Käytännössä ihan lungia Frisbeen heittelyä ja kävelyä sekä fyssarin ohjeiden mukaiset jutskat!

Ke: Lihaskunto 45min. + Venyttely 30min. (sisältäen tuon terapeuttisen harjoittelun)

To: Rapputreeni 30min. + Tekniikkatreeni 30min. (Harjulla) + Illalla nuo fysiterapia jutskat!

Pe: Ainoastaa terapeuttiset "pakolliset" jutskat..

La: Sauvakävely maastossa 60min. + Rapputreeni 30min. (Laajavuori) + Keskivartalo 15min. ja Venyttelyt 30min. Illalla kävin saunan alle vesijuoksemassa 30min.

Su: Tänään aion tehdä vaan ne pakolliset jutskat..

On oikeastaan ihan järkevää seurata myös noita muita juttuja. Eniten se järki tulee esille ehkä just sitten, kun pääsen juoksemaan. Jos pitää kirjaa noista jutuista, niin asiat tulee ehkä paremmin tehtyä. Se on sitten ihan kirjallinen muistutus siitä, jos ei hoida keskivartaloajutskia ja venyttelyitä lenkin päälle! Myös tekniikka-, liikkuvuus- ja rapputreeneissä aion olla reippaampi jatkossa myös juoksemisen ohessa.

Mitäs mieltä oon sitten ollut noista?

Crosstraining: Asensin crossariin ajaksi 45min. ja asennoiduin hiton pitkäveteiseen kolmevarttiseen. Tein homman silleen, että ekaksi 5 min. lämpöjä ja sitten lähdin veivaamaan 3min. kaks pykälää plussaa, 2min. pykälä pois ja taas vastusta 2 lisää ja 3min. jne. Ihan jees nousujohteinen treeni ja hiki tuli kun juostessa. Oli ihanaa päästää jaloista pois niitä juoksemattomuuden tuomia tyhjiä energioita. Napit korvilla tuo kolmevarttinen meni paljon nopeammin, mitä ennakkoon uumoilin. Hassuahan se on lyödä euroja tiskiin päästäkseen "lenkille". Ajattelin myös nyt viikonlopuksi crossaritreeniä, mutta monnari on keskikesällä auki näköjään vaan arkisin.

Rapputreenit: Ah, miten ihanaa! Hapottavaa! Kantapäätä täytyy kuunnella tarkkaan, mutta se on kyllä hyvin ollut mukana nää kaks treenikertaa rappusissa. Oon ennenkin lenkillä sillointällöin käynyt rappusissa, mutta en koskaan näin intessiivisesti ja ajatuksella! Enempi on tullut tehtyä vetoja mäkiin jne. Rapputreeni on ihan lempparijuttu! Tästä voisin kirjoittaa ihan oman postauksen myöhemmin.

Sauvakävely: Ihan kivaa kanssa. Tarpeeksi haastava maasto, niin hengästymistä tapahtuu kyllä enemmän, kun tasamaalla hölkötellessä. Tätä voisin tehdä enempikin, oon ehkä turhan varovainen ollut tän kävelyn kanssa, kantapää nimittäin on ihan hyvä kävellessä. Juostessa eteenpäin vievä kävelyyn nähden kova ponnistus taitaa olla se pahin juttu tälle mun jalalle. Alussa oli kyllä sellanen tunne jaloissa, että hitto vieköön, mun pitäis juosta niillä. Tiiättekö, sellanen palava halu laittaa juoksuksi. Vartti kävelyä ja kun tikkaili Laajavuoren hyppyrimäessä puolituntia rappusia, niin kylläpä sen jälkeen 45min. sauvakävellenkin maistui :).

Musta tuntuu, että tän viikon jälkeen tää homma on taas vähän parempi. Kävellessä ei ole kipua, paitsi yhtenä yövuorona alkuviikosta. Se otti nokkinsa, kun ponnistin paljain varpain tosi korkeelle jakkaralle. Mut ei se kauaa jaksanut murjottaa. Edellisestä juoksukokeilusta on reilu viikko. Silloin juostu matka oli n. 400 metriä. Ensi viikolla, tiistaina tai keskiviikkona, käyn taas kokeilemassa. Fyssarin mukaan on myös tapauksia, jossa plantaarifaskiitti toimenpitein rauhoittuu vaikka kipujen kanssa juoksisi ohella. Toinen vaihtoehto on se, että se menee todella paljon pahemmaksi. Mun kohdalla tuo tie on kuulemma käyty nähty ja lopputulos on ollut tuo jälkimmäinen. Väkisin, edes puoliväkisin, ei siis kannata runtata.

Mitä kuuluu?

Kuten arvelinkin, niin plantaarifaskiitin lisäksi tuossa jalkaterässä taitaa olla mukana myös hienoista hermon ärsytystä. Koputtelu malleolin (se pohjeluun alla oleva "pallo") alle aiheuttaa tuntemuksia, pieniä kylläkin, isossa varpaassa. Terve hermo ei heijasta, kertoi fyssari. Nuo plantaarifaskiittioireet ja sen eteneminen on kuitenkin aika selväoireisia, että lienee siinä tuon hienoisen hermoärsytyksen alkujuuri. Tuon plantaarifaskiitin alkujuuri on sitten varmasti osaltaan ihan jossain muualla: vasemman raajan lihasheikkous verrattaen oikeaan -> lihaskireydet jne.


Keskiviikkoiselta fysioterapiakerralta sain taas roppakaupalla uusia (ja vanhoja) kotiläksyjä:

• Venyttelyt (mukaanlukien takareisi!)
• Pakaraa ja lantionhallintaa kehittäviä liikkeitä.
• Ohjeet (ihan digikameralla paikanpäällä kuvattuna) kantaluun ja nilkan telaluun mobilisointiin. Pääsee mies hommiin kunhan kotiutuu.
• Porrasjuttuja, luisteluaskellusta ja sen sellasta tekniikkaharjoittelua. Kivun mukaan.
• Yösidos. Sitä ei oo hyvä käyttää, jos hermokipuilua on/tulee, mutta keksin siihen viimeviikon lopulla ihan tosi hyvän systeemin, ettei sitä tosiaan tule :).
• Pallohierontaa plantaarifaskialle.
• Ohjeet kinesioteippaukseen seuraava juoksukokeilua edeltävästi. Nyt sitä ei kannattanut tehdä, sillä se häiritsee tuota mobilisointijuttua.
• Korvaavaa liikuntaa sitten vaan.. :). Juoksua ajatellen esim. pystyssä tapahtuva crosstrainer olis parempi, kun kuntopyöräily jne.
• Juoksukenkäostos!

Noiden kenkien suhteen puhe oli Adidaksen Boosteista, joissa tuo pohjamateriaali on ihan uusinta uutta. Energy Boosteja olenkin aiemmin käynyt mallailemassa ja ne on tuntunut ihan tosi hyviltä. No ylläripylläri, saatavilla oli ainoastaan Adistar Boostia, jotka tuntu jotenkin jähmeämmiltä. InterSportin myyjä kuunteli juttuni ja suositteli kokeilemaan On Cloudsurfferia. Tykästyin niihin ihan tosi paljon ja muun hyvän lisäksi siellä kaupassa juoksennellessa noi kengät jalassa ei kantapääkipua tuntunut, mutta Adistar Boosteilla juostessa tuntui. Sehän nyt sinänsä on pikkujuttu (kun ei oo tarkoitus olla koko loppuelämää pf-kinttu!), mutta oli ne muuteskin paremman tuntuset! Hetken mä kelasin, että onkohan tää nyt järkevää, kun niistä Boosteista puhuttiin.. Et ne vois olla hyvät. Myyjä kuitenkin vakuutti (niinkun ne aina vakuuttaa) noiden olevan vähintään yhtä hyvät (sen mielestä paremmat) ja kehotti mua "luottamaan jalkoihini!" Ja minähän tyttö luotin. Myyjä antoi kynsin ja hampain pienen alennuksen ja minä maksoin kynsin ja hampain loppusumman.

(Näistä tulee oma postaus, kunhan pääsen juoksemaan taas!)

Kysyin myös fysioterapeutilta suoraan, että mitä se luulee, onkohan mun maratonkesä nyt tässä. Nyt tulevat viikot kuulemma näyttää paljon. Ohjeeksi sain kokeilla juoksua ensi viikon puolivälissä ja jos kierros kaksi menee harjulla ok (1.6km-3.2km), niin se on jo tosi vihreää valoa. Kaikenkaikkiaan nää fysioterapiakäynnit on kyllä avartanut paljon! Vaikka en koskaan olisi juoksua harrastanutkaan, olisi nää ongelmat tullut vastaan kuitenkin. Ei ehkä plantaarifaskiitti, mutta joku muu. En halua olla ihminen, jonka ensimmäinen ja ainoa keino on hakea säännöllisin väliajoin sairaslomalappu kouraan ja lepäillä laakereilla pari viikkoa. Että en tee tätä duunia ainoastaan päästäkseni juoksemaan, vaan myös ollakseni mahdollisimman pitkään mahdollisimman hyvässä kunnossa tässä mun ainokaisessa kropassa! 

Oon myös ollut vähän armollisempi itselle. Kun ihminen haluaa kehittyä, kuten mä nyt juoksussa, sen on mentävä epämukavuusalueelle. Tehtävä määriä ja tehoja, mitä ei oo ennen tehnyt. Sillon myös tälläisten juttujen riski kasvaa. Aina ei vaan voi välttyä näiltä, ei vaikka tekisi asiat suurinpiirtein oikein. Kuus vuotta on menty ilman isompia ongelmia, se on loppujenlopuksi aika pitkä aika. Tästä jää sitten taas jotain mukaan matkaan.

Että mulle kuuluu ihan hyvää :).

Frisbeegolf

Jo viime kesänä laitoin merkille Laajavuoressa pyörivät frisbeen heittelijät, jopa vähän ärsyynnyin, kun just mun juoksupolulla heittelivät. Ajattelin myös vähän, että ompahan typerää touhua. Taas on tullut näytettyä toteen se, että äläpä tee ennakkokäsityksiä siitä mistä et yhtään mitään tiedä etkä yhtään ainoaa kertaa ole kokeillut. Frisbeegolf onkin ihan jees juttu ja jatkossa mä voin ihan hyvin juosta sen yhden parinsadan metrin kohdan sitä oikeaa pururataa pitkin, enkä jääräpäisesti sen aukion kautta, mistä oon kuus vuotta tottunut tallamaan.

Frisbeitä.. Öö, kirjotetaaks se noin?

Säännöt lyhyesti sivustolta frisbeegolfradat.fi, joilla aloittelija pääsee hyvin mukaan: (josta löytyy tietoa myös kaikista Suomen radoista)

1. Pelin tarkoituksena on saada frisbee mahdollisimman pienellä heittomäärällä aloituspaikasta maalikoriin.
2. Avausheiton jälkeen kauimpana korista oleva pelaaja jatkaa ensimmäisenä. Seuraava heitto suoritetaan paikasta johon ensimmäinen heitto päättyi. Pelaaja heittää niin monta kertaa, että frisbee on maalikorissa.
3. Fisbeen irrottua kädestä heiton saa astua yli. 10 metriä lähempänä oleva heitto on putti, jota ei saa astua yli.
4. Reitä on pelattu loppuun kun frisbee on maalikorissa.
5. Voittaja on heittäjä joka suorittaa radan pienimmällä määrällä heittoja.
6. Ota huomioon muut liikkujat ja jätä rata hyvään kuntoon myös seuraaville heittäjillä. Sen mitä jaksat kantaa luontoon, jaksat kantaa myös takaisin -ethän jätä roskia luontoon!
7. Frisbeegolf on spirit-laji. Tärkeintä on siis pitää hauskaa!

 

Lähtöalueella on kartta radan kulusta ja väylistä. Tämän saa myös
mobiiliin sekä paperiversiona. Lisäksi radalla on nuolet osoittaen
suuntaa jonne on mentävä päästäkseen seuraavalle väylälle.

Jyväskylässä näitä ratoja on Harjun frisbeegolfrata ja Laajavuori DiscGolfPark. Laajavuoren rata on 18-väyläinen kilpatason rata. Heittoväylien kokonaispituus on 1907 metriä ja yksittäisten heittoväylien pituudet vaihtelevat 51-224 metriä. Radan voi kiertää myös kuuden väylän ratana, joka sopii hyvin aloitteilijoille. Koko radan par 57 pro - heittopaikoilta. Par on siis ns. "ihanneheittotulos", joka on jokaisen väylän parit ynnättynä. Radalla on myös amatööriheittopaikat, jotka ovat lähempänä maalikoria. Varsin lapsiystävällinen laji siis. Tai oikeastaan naisystävällinen, sillä kyllä tuolla on näkynyt niin jäätävän taitavia pikkuskidejä, että pois alta oksat ja männynkävyt!

Jokaisella reiällä on infotaulu heittoväylästä ja väylän parista, ihannetuloksesta.
Itsellä tässä taisi mennä kolme yli parin,
eli Suomeksi seitsemän :D

Todelliseen hypeen tuo laji täällä Jyväskylässä on tainnut nousta vasta tänä kesänä tai viime kesän lopulla. Ensin mäkin olin, että mitä ihmeen häkkyröitä, sitten näkyi myös satunnaisia heittäjiä ja nyt radalla riittää kiertäjiä keskellä yötäkin. Tänä kesänä lajista on innostuttu myös mun kaveripiirissä ja helposti houkuteltavana tyyppinä (vähän kaikessa) mäkin oon sit lähtenyt muutaman kerran mukaan Harjulle ja nyt viikolla Laajavuoreen. Eli ihan tosi amatööri oon, enkä tälläkään kertaa voittanut, tooosi jännä :D. Porukkaa oli aikalailla liikenteessä, vaikka mentiin vasta kymmenen jälkeen radalle ja poistullessa kello läheni jo yhtä! Ajankohta sopi varsin hyvin mun yövuorojen sekoittamalle unirytmille.

Reikä 2. Huomattavasti lähempää, kuin aloitustaulu.

 

Joku reikä.. Jossain hämärässä metsässä..

Reikä 14. Laajavuoren päällä.

Ja mikä on lopputulema. No se on sellainen, että kaikki mitä ihmiset (perheet, pariskunnat, kaveriporukat, etenkin se "pleikkarisukupolvi") voi touhuta keskenään ulkona on hyvä juttu. Yksi frisbee maksaa sellaisen 15 euroa, joten hinnalla tätä lajia ei myös ole pilattu. Omassa harkinnassa on sitten se ostaako niitä kaikenmaailman eri hintaisia malleja montakymmentä kappaletta reppuineen, mutta sitä ei todellakaan tälläinen satunnaisheittäjä tarvitse. Että ihan hauskaa puuhaa! Käykäähän kokeilemassa :).

Winner Of The Night. Rinteen puolivälissä.

Mitä ja Miten

Uudelleennimesin tuossa joutessani blogini Taustaa -välilehden Kuka -välilehdeksi ja tein pieniä päivityksiä. (kuten nyt esimerkiksi sen, etten todennäköisesti ole ikuisesti 28 -vuotias.. Kun en ollut ikuisesti 27 -vuottakaan, et silleen aika helppo päätellä :D). Innostuin myös kirjoittamaan Mitä ja Miten -välilehden, jonka ajattelin nyt julkaista myös täällä postauksissa. Niin tuli filosofinen fiilis tuosta lopusta, mut siltikään en löytänyt vastausta siihen kysymykseen, että jos puu kaatuu metsässä ja kukaan ei kuule sitä, kuuluuko siitä ääni???

Lapsuus ja nuoruus

Kuten Kuka -välilehdellä kerrotaan, harrastin lapsena monipuolisesti liikuntaa. Kilpailin ihan pikkutyttönä telinevoimistelussa ja myöhemmin yleisurheilussa. Nämä ehkä päällimmäisenä ovat jääneet mieleen. Lapsuus loppui ja tuli nuoruus. Kilpailemisen lopetin 14-15 -vuotiaana ja pikkuhiljaa koko harrastamisen, tuli muita intressejä. Painoa alkoi kertymään salakavalasti ja salakavalan paljon. 22-vuotiaana havahduin.

2007

Tuona vuonna tiputin painoa 30 kiloa. Rupesin käymään salilla. Rupesin juoksemaan. Liikunta tuli osaksi elämää, taas. Rupesi tuntumaan omalta itseltä. Tuona vuonna tapahtui aikuiselämäni ensimmäiset onnistumiset juoksijana. Ensimmäisellä kerralla jaksoin hädintuskin puolikilometriä. Olin päättänyt, että joka kerta juoksen vähän pidemmälle. Edes yhden lyhtypylvään välin. Juoksin kuuden kilometrin lenkkiä ja hyvin pian tuli päivä, jolloin piti kävellä vain yhden ainoan kerran. Yhden kerran, kuinka hienoa! Yhtä-äkkiä jaksoin koko lenkin, kuusi kilometriä. Kokoajan juosten, kuinka hienoa se olikaan.  Uskaltauduin järven isommalle puoliskalle. Päätin, että juosten täytyy edetä takaisin kaupunkiin tuovan sillan päähän, jossa oli kahdeksan kilometriä takana ja yksi kilometri kotiin. Sieltä saisin kävellä. Minun ei tarvinnut. Jos pitäisi valita yksi hetki, jolloin minusta tuli juoksija, se olisi tuo hetki ja ajatukset sillanpäässä. Minun ei tarvitse kävellä. Koska jaksan juosta. Voin juosta. Ja se tuntuu hyvälle, oikealle tavalle edetä.

2008

Olin aika pieni. Vähän epäominaisen pieni. Vähän myöhemmin painoa tuli 7 kiloa takaisin ja siinä painossa olen ollut, edelleen. Siinä ominaisessa. Juoksin ja kävin salilla. En juossut pitkiä lenkkejä. Maksimissaan kymmenen. Joitain kertoja 13. Ihan vain kokeillakseni jaksanko kiertää koko järven, kun olin syksyllä osallistumassa Finlandia Maratonin rantaraitin kierrokselle. Hassua, että kuvittelin, etten muka jaksaisi. Kun kerran jaksoin muutaman kerran viikossa juosta kympin lenkin. Joskus kolmekin kertaa. Juoksin ihan liian kovaa, ihan liian samaa vauhtia. Ajatusmaailma oli hyvin aloittelijamainen, kävellä ei saa! Muistan yhdenkin lenkin, jossa tuli puolituttava vastaan ja minun oli pysähdyttävä juttelemaan. Pysähdyttävä! Hassua, kun jälkeenpäin ajattelee. Rantaraitin kierros meni kuin unelma. 12.67km aikaan 57.01. Olin neljäs ja hirvittävän onnellinen ja ylpeä. Tämän jälkeen tuli toinen merkittävä ajatus. Joskus minä vielä juoksen maratonin. Kun olen valmis. Tahdon, että se tapahtuu ennen kuin täytän kolmekymmentä. Pian Finlandian jälkeen oikea olkapääni avoleikattiin. Kuntoutus oli arvatenkin pitkä, mutta sujui hyvin. Jos liikkuminen on elämäntapa on tuollaiset kokemukset aina jollaintavoin pysäyttäviä. Alkuvuonna panostin fifty-fifty sekä salitreeneihin että juoksuun. Näiden tapahtumien jälkeen mieleni oli kuitenkin enemmän kestävyysjuoksijan mieli.

2009

Tämä vuosi oli kaikenkaikkiaan rankka. Takana oli tuo aiemmin mainittu painonpudotusmuutos sekä myös työpaikan ja koko alan vaihdos. Tapahtui muita ei niin mukavia muutoksia. Ahdisti. Aika paljon. Juoksin. Aika paljon. En kovin pitkään, ehkä maksimissaan 15 kilometriä. Mutta usein. Todella usein. Ihan liian kovaa. Jos ahdistaa tai surettaa, usein tekee niin. Edelleen, vaikka maratontreenaamisen myötä olen oppinut myös hiljaa juoksemisen taidon. Se oli aikaa kun ahdisti ja suretti usein. Vähän liian usein. Kaikesta kuitenkin selviää ja niin tästäkin vuodesta. En osallistunut juoksutapahtumiin, vaikka jossain vaiheessa puolimaraton olikin mielessä. Loppuvuodesta J ehdotti puolimaratonin juosseena lähtöä Tukholmaan. Mikä ettei, vaikka tuo puolikas nyt onkin jäänyt välistä. Loppuvuodesta elämä rupesi kaikin puolin taas kulkemaan uomilla. Hyvillä uomilla.

2010

Maratontreeniä ja pikkuhiljaa opin myös hiljaa juoksemisen taitoa. Ensimmäiset yli kahdenkympin lenkit ja ensimmäinen kokomaraton aikaan 4.28.34. Ihana, helppo, eufoorinen maraton. Tavoitteena oli päästä kunnialla maaliin, ilman katkeamisia. Tasaisella vauhdilla. En tiennyt mitään siitä mitä on kolmenkymmenen tuolla puolen. Ihmeissäni katselin kilometrikylttejä ja niissä olevia lukuja. Viimeisellä vitosella uskalsin ottaa loppukiriä ja vauhti olikin huomattavasti kovempaa kuin ensimmäisen 35 kilometriä. Näin minusta tuli maratoonari. Ensimmäinen maraton oli minulle hyvä. Tämän jälkeen ajattelin ensimmäisen kerran, että vielä minä juoksen maratonin alle neljän tunnin.

2011

Ennakoin vuodesta rankkaa. Oli työpaikan vaihdos, ei kesälomia, taaskaan. Pitkät pätkät töitä. Jotain historiastani oppineena ajattelin, että tämä ei ehkä ole hyvä vuosi treenata maratonille. Maraton on kuitenkin asia, jolle pitää antaa paljon. Paljon siitä myös saa. Täytyy antaa siimaa. Tämä olisi hyvä puolimaratonvuosi. Kävin kuitenkin Vaarojen Maratonille treenaavan Jn kanssa pitkiksillä aika useinkin. Loppukesästä ajattelin, että miksipä en voisi sitä maratonia juosta. Koska olin juossut kuitenkin lähes kuin maratonille olisin menossa. Vuosi kului energisesti, vaikka oletin muuta. Tänä vuonna osallistuin myös ensimmäisen kerran harjoitusmielessä juoksukilpailuun. Extempore extremerun Laajavuoressa. Finlandian puolikas aikaan 1.48.53 oli viimeinen naula arkkuun, minä juoksen Vantaalla maratonin. Tämä maraton osoitti minulle raadollisuutensa. Viimeisen kympin krampit ja energiaongelmat yhdistettynä huonohkoon päivään, ehkä kuitenkin liian vähäisiin pitkiksiin ja  todennäköisesti myös vähäiseen "henkiseen valmistautumiseen" painoivat ajan vartin alemmaksi kuin juoksun alku ja aiemmin juostu puolikas antoi olettaa. Vielä neljä minuuttia yli nelosen. Olin tyytymätön ja tyytyväinen samanaikaisesti. J joutui flunssan vuoksi passaamaan Vaarat ja aika pian kerroin lähteväni ensi vuonna mukaan. Odottakoon tuo nelosen alitus, mutta vielä mä sen teen!

2012

Tätä tarinaa voikin sitten lukea jo täältä blogista. Uusi ennätys puolikkaalla ja Vaarojen selätys. Sinä vuonna siirryin pururadalta polulle. Opin tuijottamaan vähän vähemmän kelloa. Ennätys ei ollut aika, ennätys oli mäki. Paskasin kenkäni, menin metsänlaidalta metsään. Opin sen, että itsensä voi haastaa ja voittaa. Luontoa ei. Se antaa puitteet ja näyttämön, jonka osa itse on.

........

Mitä nyt? Nyt mennään kohti tuota aikatavoitteista maratonia. Mutkia on matkassa, kiviäkin. Huhtikuussa alkanut plantaarifaskioosi äityi todella pahaksi, jopa siinä määrin epämääräiseksi, että mieleen on tullut siinä olevan jotain hermopinnettäkin. Pakottanut olemaan juoksematta askeltakaan. Ensimmäistä kertaa. Jokainen päivä on silti lähempänä tavoitteen toteutumista. On myös muita haaveita. Olen kuitenkin näissä jutuissa yhden asian ihminen ja siksi on vain yksi tavoite. Matkalla siihen on myös välietappeja ja välitavoitteita, kuten nyt esimerkiksi puolikkaat. Haaveet muuttuvat aikanaan tavoitteiksi. Ne mitä eniten tahtoo. Tuon tavoitteen ulkopuoliset asiat on vielä niitä häivähdyksiä joita jo toteutuneet, ensin haaveet, sitten tavoitteet, ovat aikanaan olleet.

Vuosi vuodelta olen kehittynyt juoksijana ja juoksu osatekijänä on kehittänyt myös minua. Pyhänä kolminaisuutena tässä on mieli, kroppa ja luonto. Kun olet hyvä niille, ne on hyviä takaisin. Niitä pitää kuunnella. Tarkkaan. Se ei ole aina helppoa. Ihmiskeho ja ihmismieli ovat osa toisiaan. Yksi mahtava kokonaisuus, joka on osa luontoa. Nuo kaikki kolme on siis yhtä. Joista kuitenkin suurin ja mahtavin on luonto.

(Oi mikä maratonpostaus, jännä jos joku jaksaa lukea loppuun :D)

Korvaavaa liikuntaa ja varustehankintoja

Eilenaamuna meidän olkkarissa seisoi lauma miehiä reppuineen ja rinkkoineen valmiina viikon lapin reissuun, josta osa matkasta tehdään kanootilla pitkin pohjoisia koskia ja jokia. "Jarmo" on siis kavereineen reissussa ja "Tarmo" keskenään kotona. Mun mies ei oo kova tyyppi juhlimaan, mutta sillä on kyllä tuollaisia perinteitä poikaporukalla, kuten tuo jokakesäinen melontareissu ja säännöllisin välein tapahtuvat futismatkat milloin minnekinpäin maailmaa. Itellä ei tuonkaltaista porukkaa ole, mutta hyvä, että meistä edes toisella on ja oon sitä tosi iloinen :).

Mä suuntasin lapin sijasta itseni Laajavuoreen Vuorilammelle vesijuoksemaan sekä uimaan. Kamala palo olisi ollut lähteä juoksemaan, mutta se vaan on nyt mahdotonta.

Kun ei päässyt juosten maastoon...

...täytyi juosta ja uida aiemmassa kuvassa ympyröidyssä lammessa!

Vesi oli lämmintä. Keli oli lämmin. 45 minuuttia viuhdoin vesijuoksuvyön kanssa kanssa menemään ja leikin, että se on kivaa. Hiki tuli otsalle, mutta syke ei noussut samalla tavoin, kuin juostessa. Lohdutukseksi luin 8/2012 Juoksija -lehdessä olevan artikkelin, jossa todetaan että vedessä sydämen iskutilavuus kasvaa n. 20-30% ja näinollen syke jää 15-20 lyöntiä alhaisemmaksi, koska yhtä nopealle sydämensykefrekvenssille ei jää tilaa. Maalla ja vedessä tapahtuvan harjoittelun sykkeitä (mun tapauksessa syketuntemuksia) ei siis pidä vertailla. Kaikenkaikkiaan tuossa artikkelissa hehkutettiin vesijuoksua kaikintavoin. Joo, joo, onhan se varmaan niin. Mutta kun se nyt ei vaan ole niin kivaa. Lopuksi vielä uintilenkki päälle ja sehän tuntui ihan pikajuoksulta.

Kuluneella viikolla olen myös tehnyt varustehankintoja. Kuten nyt esimerkiksi tuon vesijuoksuvyön. Ja kävelysauvat. Haahhah, kuulostaa ihan siltä, että seuraavassa lauseessa totean ensiviikolla meneväni suonikohjuleikkaukseen! Mikä nyt sinänsä ei ole vitsi, sillä jos perimä käy kuten nyt esimerkiksi migreenin kanssa, niin vielä sekin päivä koittaa :D. Ja ihan vaan että muistan olevani juoksija, ostin myös SpiBeltin sekä juoksulippiksen.

Vesijuoksuvyö 20€ Suomen vesijuoksuliiton koju
SpiBelt (kosteudenkestävä, 6xgeelipaikka) 34.90€ InterSport Asemanaukio

SOC -juoksulippis ja -kävelysauvat 2.45€ ja 9.90€ Stadium.. On se halpaa!

SpiBelt oli mukana perjantai-iltaisella yrityksellä ottaa muutama juoksuaskel ja kyllä se vaan näppärältä vehkeeltä tuntui. Tarkemmin sanottuna se ei tuntunut yhtään miltään ja oli just siks niin näppärä! Tuon pystyi toteamaan kyllä ihan het. Tuo vesijuoksuvyökin oli huomattavasti parempi kun uimahallin vastaavat. Myyjien mukaan siinä ei ole sitä "kelluttavaa kaarta" ja näinpä myös asento pysyy paremmin oikeanlaisena. Totta joka sana. Juoksulippis lähti niin pirun halvalla ja sopii mun Camelbakin kanssa yhteen täydellisesti, niin tokihan sellanenkin oli sitten ostettava. Nuo sauvat nyt ei varmaan parhaimmasta päästä ole, mutta kunhan ostin. Aikapäiviä sitten oon miettinyt, että vois joskus ihan muuten vaan kokeilla sauvoja maastolenkille mukaan.

Nyt sunnuntaina oon vietellyt pitkästä aikaa treffipäivää mun entisen työkaverin kanssa. Ohjelmassa oli kirppareita, alennusmyyntejä, kahvittelua ja lenkkeilyä. Lenkkeilyä ihan kävellen. 1h 15min. paineltiin maastossa mä, Jane ja mun upouudet sauvat. Oli kivaa liikkua jalkaisin! Kantapäähän ei kävely sattunut, ihan samalla lailla vasen jalkaterä oli vähän oudompi kuin oikea. Samalla lailla kun koko ajan. Ei kuitenkaan yhtään kipeä, vaan erilainen. Eriparia. Tai jotain. Kiivettiin Laajavuoren päälle, vähän tuli hiki ja kai se on parempi kun ei mitään. Parasta oli kun pitkästä aikaa treffasin tuota ex-työkaveria, juttua meillä riittää aina mielinmäärin ja aika menee vauhdilla.

Etappi 1

Etappi 2

Mun kotikaupunki!

Viikon treenit on ollut lihaskuntoa ja edellämainitun kaltaista korvaavaa liikuntaa. Eihän tuota korvaavaa todellakaan pysty, tai osaa, tehdä samalla intensiteetillä kuin juoksua. Kunhan nyt pitää itseään liikkeessä. Jos tää telakalla olo rupee oikein venymään, niin kai se on ostettava kortti spinningtunneille ja ruvettava veivaamaan crossaria ihan työkseen. Ostan sellasenkin. Ja maantiepyörän ja vaikka mitä, kun tuota pirun jalkaa ei voi ostaa kuntoon. Yritys siinäkin on kova, mut vielä ei oo yhtään laskua tuosta fysioterapiasta tullut, ahhah! Eihän tässä korvaavassa sinällään mitään vikaa, se on vaan vähän niinkun neulois lapasia vaikka tarvitsee sukat. Tiiättekö?

Joskus tulee fiilis, että jokainen hukkaanheitetty päivä on hukkaanheitettyä juoksukuntoa kohti maratontavoitetta. Joskus taas tulee fiilis, että kyllä sen juoksukunnon saa helposti kaivettua esiin ja isken sitten, kun tuo (perkeleen) jalka on siihen valmis. Totta se on, kumpikin fiilis, kyse on siitä miten sitä fiilistä tuntee. Jotain tästä taas oppii. Nöyryyttä. Kärsivällisyyttä. Ainakin. Pitää niinku neuloo ne lapaset ennen kun voi aloittaa sukat. Tärkeitä ne on kumpikin.

Perjantai (kun en parempaa keksinyt!)

Jalka on ollut koko viikon ihan ok. Ihan hyvä. Se ei vittuillut edes tiistai-iltaisesta nurmikonleikkuusessiosta. Meiltä noin kilometrin päässä pururadan pientareella on kuntoilupaikka johon ajattelin iltavuoron jälkeen mennä lihaskuntoiluni hoitamaan.

Näkymä lantion nostoja tehdessä

Olen viimeksi kokeillut juosta kaksi viikkoa sitten, ihan oikean lenkin olen tehnyt n. kaksi ja puoli viikkoa sitten. Noin 400 metriä otin juoksu- tai oikeastaan hölkkäaskelta ihan kokeilumielessä, kunnes jalkapohjassa alkoi vähän tuntumaan. Kipu ei ollut viiltävän kovaa, mutta toki lopetin heti. Kävely tämän jälkeen ei tuntunut lainkaan kipeältä, kuten aiemmin. Oon oppinut kantapään kautta (surkuhupaisaa!), että pikkukivun kanssa ei ole enää pelleileminen. Tein lihaskuntoni ja käppäilin myrskytuhojen keskeltä takaisin kotiin.

Luonto on harventanut metsäänsä

Hassua muuten, että tuo myrsky oli noinkin paljon tehnyt tuhojaan, vaikkei se tuntunut olevan edes päällä. Noiden kuvien ottopaikasta on kuitenkin vain muutama sata metriä tänne kotiin.

Tuon kortisonipiikin jälkeen tullut kipu kantapäässä on mun mielestä hassusti levinnyt jalan sisäsyrjälle. Sitä kipua ei itseasiassa enää juuri ole siellä ihan alkuperäisessä paikassaan. Oonkin pyöritellyt päässäni ajatuksia, että veiköhän se reilu kuukausi sitten pistetty piikki tätä hommaa vaan ojasta allikkoon. Tosin kai se plantaarifaskiitin muodostama arpikudoskin voi painaa esim. hermoon. Täytynee jutella sen fyssarin kanssa keskiviikkona. Eikä varmaan pitäisi niin kovin miettiä. 

On vaan niin pirunmoinen ikävä juoksemista!

Akilleen kantapää

Taas alkaa tulla kaksi viikkoa juoksutaukoa täyteen. Alkukesä on ollut huonoin about kuuteen vuoteen. Maanantaina oli tosiaan aika tuolle OMT-fysioterapeutille. Venyttelyitä, "pallohierontaa" ja kylmää tulee jatkaa kuten aiemminkin. Lisäksi sain ohjeen kevyeen eksentriseen harjoitteeseen -> kaksin jaloin nousu päkiöille, joilta hidas palautus yhden jalan varassa takaisin. Kantapohjassa on nyt ammattilaisen "virittämät" kinesioteipit ja yöksi sitten putkiharsolla tehty sidos, joka pitää plantaarifaskian, eli kantakalvon, venytyksessä.

Pakaraa ja lantiota aktivoivaa jumppaa jatkan edelleen ja juoksuaskelta katsotaan sitten, kun akuutti kipu tän kantapään kanssa on pois. Sovittiin, että loppuviikosta laitan fyssarille mailia miten menee ja katsotaan vähän sen mukaan seuraava aika. Tänään kävin leikkelemässä puolitoista tuntia anopin nurtsia (joka on muuten ihan jees treeniä 30 -asteen helteessä sekin), katsotaan mikä meininki huomenna on jalassa. Viime viikollahan se otti vähän nokkiinsa frisbeegolfkävelystä. Kaikenkaikkiaan tuntuu, että suunta on oikea. Hidas, mutta oikea.

Tuota aiemmin mainittua jumppaa olen kyllä tehnyt niin pirun sitoutuneesti, että ihan itseäkin hämmästyttää. Lihaskuntoa on muutenkin tullut pidettyä yllä koko kevään aika aktiivisesti ja tuon pakarajumpan oheen on hyvä ujuttaa kaikkia muitakin lihaskuntoharjoitteita. Etenkin nuo staattiset pidot ja sen sellaiset on ollut nyt in. Ja saa luvan olla jatkossakin! 

Ylipäänsä tää ihmiskeho on aika jännä juttu. Jos mun "akilleen kantapää" ei olekaan kantapää, vaan juurikin tuo vasemman puolen lantion hallinta? Jos optimaalinen askeltiheys juostessa olisi (onko?) 90/min/jalka ja lantio antaa periksi toiselle puolelle enemmän kuin toiselle, niin olishan se nyt ihme, jos ei koskaan mitään ongelmia tulisi! Ja vaikka tuo olisi ihan vain vähän. Niin vähän, ettei sitä silmällä edes huomaisi, niin puhutaan kuitenkin paljosta. Sillä jos tuo samainen askelmäärä laskettaisiin esim. viiden tunnin juoksuviikossa, niin noita askelia olisi 27000/viikko/jalka.. Paljonko sitten lienee vuodessa, kahdessa tai kolmessa! Aika hurjaa. Ei siinä ehkä vaan enää voi olla heikkoja lenkkejä!

P.S. yhtenä päivänä mietin, että Wannabe Juoksija -nimen sana wannabe alkaa pikkuhiljaa saada ihan uusia merkityksiä, hah!

Uimarina

Juhannukset on juhlittu, kohtalaisen rauhallisissa merkeissä tänä(kin) vuonna. Eilen oli jo duuni-ilta ja olin varmaan ainoa salaattiaineita sekä maitorahkaa ostava asiakas Kortepohjan Salessa eilen klo 21 ja jotain. Kuten jo aiemmin kirjottelin, viikon treenit on pakottavista syistä ollut ihan jotain muuta, kun juoksua. Muutaman kerran tuli tehtyä lihaskuntotreenit, jonkin verran pyöräiltyä (no ei se ehkä oo urheilua.. ei mun pyörä eikä mun pyöräily!). Uinti sen sijaan oli. Tiistaina sain väännettyä itseni paikalliselle uimahallille.

Osaan uida rintauintia tekniikalla joka ainakin mun omasta mielestä muistuttaa rintauintia. Ja myös tuntuu rintauinnilta. Ihan varmistellakseni asiaa oon joskus katsellut jotain tekniikkavideoitakin aiheesta.  Vapaauintia en osaa ja sen omatoimisen opettelunkin suhteen olen luovuttanut jo aikapäiviä sitten. Haluaisin kyllä oppia, joten ehkä jonain päivänä painun tosiaan sinne aikuisten uimakouluun. Kaikenkaikkiaan olen kyllä tosi kokematon uimari, lähinnä talvisin tulee salitreenin päälle uitua vaikka nyt sen kilometrin verran, mutta oikeastaan varmaan koskaan en ole katsonut edes kellosta paljonko tuo vie aikaa. Aalto Alvarikin oli pitkän tovin remontin vuoksi suljettuna, joten mun jo alkujaan vähäinen uinti on viime vuosina ollut olematonta! Tällä kertaa ajattelin katsoa ihan aikaa ja vesijuoksua siihen päälle minkä kerkee ennen kuin työt kutsuu. Uinnit meni seuraavalla lailla: 1km rintauintia 31 min. ja 30min. vesijuoksua 750m.

Siitä mitä tuo statistiikka kertoo, ei mulla kyllä ole oikein mitään hajua. Mutta joku viisaampi saa kyllä kertoa :). Tiedän vaan sen, että kylläpä mä duunia tein, olin miten hidas tahansa :D. No tänä iltana ajattelin sitten käydä tekemässä sitä uimalenkkiä ihan järvessä. Mies oli veneellä (nimeltä Venho :D) uistelemassa ja katso reppanan uimarin perään.

Samaista matkaa näytti myös mun miehen GPS, mutta tuo voi heittää helposti suuntaan tai toiseen ties paljonko. Ei se kuitenkaan samaa "reittiä" soutanut ja mä varmasti uin kaikkea muuta kuin noin suoraan. Ylipäänsä tuo uinti avovedessä oli ihan todella todella paljon vaikeampaa. Vaikka järvi oli tosi tyyni, niin pinnan alla oli sellasta pimeää ja ruskeaa, oikeastaan aika pelottavaa.. Kuulemma aikaa tuohon meni kanssa se 31 min. Se oli aika maksimi mitä uikkareilla pystyi järvessä olemaankaan. Nyt lienee nuo uimavedet lämpiää taas, kun kello kasiltakin jo on ilma ihan tosi lämmin. Kohta starttaan fillarin kohti fysioterapiaa ja ajattelin kyllä sen vesijuoksuvyön myös käydä hakemassa.