Viikko on siis jälleen kerran kulunut korvaavien parissa. Oikeat juoksuviikot tuntuvat todella kaukaisilta asioilta. Päivä päivältä lähestyy myös Finlandia Maraton ja näin ollen sekin alkaa muuttua koko ajan kaukaisemmaksi. Perjantaina käytiin maastossa kävelemässä pari tuntia ja se taisi olla myös liikaa tuolla jalalle. Viikonlopun se on taas ollut vähän huonomassa jamassa, etenkin kun en yövuorojen aikaan tuota yölastaa käytä, koska päiväaikaisista unista pitää minimoida kaikki vähänkään oudot asiat pois.
Turhauttaa, masentaa ja suorastaan vituttaa! Siinäpä nuo tämänhetkiset tuntemukset tuon asian suhteen tällä hetkellä. Juoksu ja terassi on tosi huono yhdistelmä, mutta niin on kuulkaa myös juoksemattomuus ja terassi. Siitä huolimatta päätin perjantai-iltana lähteä luokkakavereiden iltaa istumaan. Olis paljon mukavampi ottaa siideri palkinnoksi hyvistä lenkeistä, mutta nyt näin. Lauantaipäivä meni rötvätessä Venhon keulassa aurinkoa ottaen ja kesästä nauttien.
Tänään kärsin pitkästäaikaa kunnon yövuorokoomasta. Ehkä tässä pitää jonkinlaista liikuntaa saada aikaiseksi ennen seuraavaa yöhukia. Se yleensä auttaa. Älyllistä haastetta tähän viikkoon on tuonut olosuhteiden pakosta vaihdettu puhelin ja maksimisykkeet tuli koettua todennäköisesti viime yönä, kun joku hörhö yritti pyrkiä sisälle meidän duuniin. Sen sitten haki poliisit pois heilumasta siitä ovelta. Että tapahtumia on kyllä riittänyt, vaan ei juoksutapahtumia!
Mä niin tiedän, miltä susta tuntuu! Itsekin oon tänään ahdistellut ihan urakalla tän koipeni kanssa. Että todellakin masentaa. Synkät ajatukset vaan puskee pintaan, vaikka kuinka yrittää pysyä positiivisena. Jotenkin myös ärsyttää jokainen juoksija, joka tulee kadulla vastaan (ihan kun ne tälle asialle mitään vois). Mutta hei, vielä me juostaan! Ei nää vaivat ikuisuuksia voi kestää. Tsemppiä ja jaksamista sulle! :)
VastaaPoistaTota "ei yämä ikuisuuksia voi kestää" mäkin oon tolkuttanut itelleni.. Hassua on myös se, että vaikka oon liikkunut kohtalaisen paljonkin välillä, ainakin monipuolisemmin, niin silti tuntuu vähän kun ei mitään olisi tehnyt. Kai ne "parhaimmat hiet ja parhaimmat endorfiinit" vaan jää puuttumaan. Enää ei tarvi ainakaan ajatella, että mikä se mun juttu liikunnan suhteen on!
PoistaHeh, pakko vielä kommentoida, kun on niin hassua, miten samanlaisia ajatuksia on itsellänikin! Monessa tilanteessa itsekin mietin, että tämäkin olis paljon kivempaa, jos olisi ensin käynyt juoksemassa. Ihan sama, vaikka olis tehnyt jotain muuta, ei se oo sama juttu kuin juoksu. Ja just toi, että ajatus siitä omasta lajista on kyllä vahvistunut entisestään! Mut nyt on vaan sopeuduttava, itse en kyllä ihan hetkeen vielä juokse. Sä toivottavasti jo nopeammin!
Poista