Hei vanha vuosi, mä sanon sulle hei hei!

Vuosi 2013 on kaikesta huolimatta ollut hyvä vuosi. Oikeastaan ihan todella hyvä ja opettavainen, vaikkakin samalla myös monintavoin raskain vuosi mitä mulla on aikoihin ollut. Ehkä koskaan ollut. Mitäs siis vuodesta 2013 jää päällimmäisenä käteen?

Juoksu:

2013 ei todellakaan ollut armollinen mun rakkaimmalle harrastukselle. Tammi- ja helmikuu tuli lenkkeiltyä kohtalaisen kevyesti. Maaliskuukin oli vielä puolikevyttä menoa ja siihen nähden huhtikuun alussa vuoden ainoaksi jäänyt juoksutapahtuma (raportti täällä) Pentin pinkaisu kulki hyvään tahtiin. Vielä tuolloin olinkin täynnä uskoa kaikkien aikojen juoksuvuodesta, miksipä en olisi ollut? Tuon jälkeen rasitusvamma näytti kuitenkin ensimmäisen kerran merkkiä, mutta kokemattomana vammautujana en varmaan osannut riittävän hyvin noita merkkejä tulkita. Juoksu loppui kuin seinään toukokuussa ja vähä vähältä jouduin luopumaan tavoitteistani muiden kilpailujen suhteen.

Rasitusvamman ollessa epämääräistäkin epämääräisempi ja ilmeisen sitkeää laatua vuodesta muodostuikin mulle kaikkien aikojen juoksemattomuusvuosi. Tuon toukokuun jälkeen olen juossut vasta joitain kertoja nyt syksyllä. Niin vähän, että vuoden kilometrit on käytännössä kerätty noilta muutamalta kuukaudelta. Sports trackerin mukaan juoksukilometrejä on tälle vuodelle kertynyt 547. Sen käytön olen loppenut samalla, kun juoksemisenkin ja loppuvuoden lenkkikokeiluista en ole pitänyt tarkkaa kirjaa. Mukana on ollut Garmin (89,5 km:n verran) tai sitten ei mitään. HeiaHeiaan olen kuitenkin pitänyt kirjaa liikunnoistani heinäkuun alusta alkaen, jonka mukaan olen juossut 20h 40min. Loppuvuoden juoksut siis lienee jotakuinkin 200km.

Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö tuo asia olisi ottanut välillä todella koville. Yhtään liioittelematta olen tämän vuoden aikana käynyt tuon vamman kanssa varmasti kaikki tunteet läpi katkeruudesta ja silkasta raivosta itsesääliin. Alkuvuoden mahtipontisia suunnitelmia lukiessa tulee väistämättä edelleen olo, että on tämä epäreilua. Ja aika-ajoin edelleen iskee ajatus, että voinkohan enää ikinä juosta maratonia. Elämä on kuitenkin onneksi sellaista, ettei tulevaa voi tietää. Ja nuo mahtipontiset suunnitelmat kytevät sisällä edelleen. Ajatukset on kuitenkin muuttuneet siten, että enää en kyttää paranemista vihaisin tuntein valmiina hyökkäämään, vaan kylmän viileästi ja tyynen rauhallisesti valmiina iskemään.

Muu liikunta:

Oikeastaan vuodesta 2010 on juoksutapahtumien tavoitteet ohjannut mun liikkumista. Tavoitteet ja niiden täyttyminen on aika korkealla mun motivaatiolistalla, joten kun pöytä oli sillä saralla putsattu, on motivaatiota pitänyt etsiä uusin silmin. HeiaHeian mukaan heinäkuun alusta alkaen olen liikkunut kaikkiaan 156h, mikä on mielestäni kohtalaisen hyvin. Saleilu on tehnyt hyvää juoksuvoimalle sekä -ryhdille. Ne pienet kokeilut, mitä olen päässyt tekemään, on tuntunut ihan superhyville. Vaikka hyvästä juoksuasennosta mukana on varmasti myös optista harhaa siitä, kun en pitkään aikaan ole juossut, niin salilla on kuitenkin enempi vähempi merkitystä asiaan. Aerobinen kunto on myös jotenkuten säilynyt, kiitos ah niin kamalien cardiolaitteiden ja ah niin ihanan spinningin.

Uskaltaisin väittää, että juoksukuntoni ei alle kymmenen kilometrin matkoilla ole juurikaan laskenut ja cooperin tulos saattaisi olla jopa parempi, kuin 2012 juostu 2800 metriä. Kokonaisvaltaisella ajattelulla olen ehdottomasti paremmassa kunnossa, kun olen ollut aikoihin. Siinä riittävästi motivaatioajattelua.

Elämä yleensä:

Tammikuussa aloitetut sairaanhoitajaopinnot ovat tuoneet oman haasteen tähän vuoteen. Opinnoissa olen menestynyt yllättävänkin hyvin. Tavoitteena ei ole ollut kiitettävät arvosanat, mutta melko paljon olen niitä kuitenkin saanut. Joko olen ylipanostanut, oon sittenkin ihan fiksu tai korkeakouluopiskelu on helpompaa, kuin olen kuvitellut sen olevan. Varmaan kaikkia noita. Työssä on ollut myös meneillään olevissa säästöpaineissa omat haasteensa. Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että kyllä minä voisin antaa omaiseni itseni ja kollegoideni hoidettavaksi. Olisin voinut, tämänkin vuoden jokaisena päivänä.

Eniten stressiä on aiheuttanut puhdas ajankäyttölogistiikka. Kuin ihmeenkaupalla olen kuitenkin onnistunut järjestelyissäni niin, että vuoden lopussa en juuri pode huonoa omaatuntoa mistään, vaikka matkanvarrella sitä aika-ajoin podinkin. Lähinnä eniten ihmissuhteiden osalta: kun olin anopin luona kahvilla ajattelin, että pitäisi olla samaanaikaan myös kummitytön luona jne. Tiedän kuitenkin omaavani taipumusta siihen, vaikkei aihetta olisikaan. Illanvietot ystävien kanssa on ollut kieltämättä todella vähissä verrattaen edelliseen vuoteen, mutta se lienee kuuluu asiaan. Erityisesti tässä asiassa on täytynyt välillä keskittyä carpe diem -ajatukseen.

Kuluneen vuoden jälkeen voin entistä enemmän alleviivata Stubbmaista ajattelua siitä, että tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia lisää energiaa. Juuri silloin, kuin ei millään kerkeäisi liikkua, on tärkeää liikkua. Liikunnan lisäksi terveellinen ravinto on ollut avainasemassa jaksamisen suhteen. Sekä tietysti hyvinvoiva parisuhde ja hyvinvoivat muut ihmissuhteet.

On hyvä siirtyä vuoteen 2014.

Toivon myös teille arvon lukijat paljon onnea ja menestystä, sekä tietysti myös sopivasti haasteita ja vastusta (mutta ei yhtään rasitusvammaa!), tulevaan vuoteen. Niin ja tietysti terveyttä! Onnea, terveyttä ja menestystä.