sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pieni päänsärkyepisodi

Ruuhkaviikot alkaa nyt olla takana päin ja tämän viikonlopun antamilla voimilla jaksaa kyllä sen viimeisenkin puristuksen. Perjantaista lauantaihin vietettiin Himoksella mökkipikkujouluja kera jokusen työkaverin. Lauantai ja sunnuntai menikin kotoillessa miehen kanssa. Kerrankin oli meillä kummallakin yhtäaikaa vapaata. Takana on ihan huippuaikaa tärkeiden ihmisten kanssa ja hyvästä mielestä ei ole ollut pulaa!

Alkuviikosta saatiin kunnolla luntakin..


Pientä murhetta aiheutui tämän päivän oudosti katkennut treeni. Ajatuksena oli lähteä polkemaan pyörää Monitoimitalolle siksi aikaa kun Jarppa kävi kaupoilla. Alkuverran jälkeen sykkeitä nostaessa alkoi päässä tuntumaan hieman oudolta. Liian vähän juomista päättelin ja jatkoin polkemista, joskin vähän rauhotin tahtia. Outo paine takaraivolla muutuui kuitenkin jäätäväksi kivuksi ja oli pakko lopettaa. Painuin vessaan huuhtelemaan naamaa ja iski kunnon pahoinvointi. Podin sitä tovin vessassa, keräsin kamat ja painuin yläkerran pukkariin soittamaan Jarpalle, että treenit on nyt treenattu.

Vaikka asutaan kerrostalossa, on meidän piha
silti tosi nätti. Kesällä ja talvella.


Hetken huilailun ja kylmä-kuumasuihkun jälkeen kipu pikkuhiljaa rauhoittui. Kovasti kyllä säikähdin ja niin taisi myös Jarppa säikähtää. Mullahan on pikkulapsesta saakka ollut migreeni ja ennen tuota episodia olinkin joutunut ottamaan migreenilääkettä pariinkin otteeseen. Aikaa siitä oli kyllä kulunut puolisen vuorokautta, mutta pohdiskelin kuitenkin, että oliskohan korkeat sykkeet ja isohko annos Sumatriptaania ollut huono yhdistelmä. Taikka sitten kyseessä oli epätyypillinen migreenikohtaus (mitä vähän epäilen, koska se meni ihan itekseen ohi ja kohtuu nopeastikin). Ehkä täytyy vähän tarkkailla jatkossa, mutta turhapa tuota sen kummemmin on miettiä, kun nyt on ihan hyvä olo.

Eniten tykkään nyt tästä valaistusta kalliosta.


Viikon liikunnat:

Ma: aamulla kuntosali 1h5min. ja illalla spinning 1h20min.
Ti: uinti 30min. ja vesijuoksu 30min.
Ke: bodypump 1h
To: -
Pe: -
La: -
Su: spinning 40min.
Yht: 5h5min.

Mulla on sellainen "kestotavoite", että hyvät liikuntamäärät olis 7-10h/vko. Käytännössä noita kymmenen tunnin viikkoja on aika harvoin mahdollista tehdä, mikäli koulu ja työ pyörii täysillä. Nyt muutaman viikon on työt ja koulu vienyt sen verran paljon aikaa, että tuo 7-8 tuntiakin on tuntunut melkoiselta määrältä. Mikäli juoksu olis mahdollista, tuo määrä tulisi helpostikin. Realiteetti on kuitenkin se, että tunnin juokssulenkki vie kaikkinensa aikaa melko lähelle sen tunnin, kun taas esimerkiksi tunnin saliteeni vie sen sijaan kaikkinensa aikaa melko lähelle sen kaksi tuntia. Tosin tuleehan siinä todennäköisesti viikolle myös paljon enemmän hyötyliikuntaa pyöräilyn ja kävelyn merkeissä, kun lähdet suorittamaan sitä liikuntaa johonkin muualle.

Tiedossa on kuitenkin helpotusta, kun alkaa joululoma. Tammikuussa ei juurikaan ole opintoja ja opintovapaa häämöttää 10.2. alkaen. Ja toivottavasti myös pian tuo juoksukin on mahdollista!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Mie niin toivon, että pääset pian juoksemaan! Just mietin tuossa iltalenkillä, miten pitää olla joka kilometristä kiitollinen, minkä saa juostua vaivattomasti. Sinuakin ajattelin. Ja vähän samat mietteet on tuosta tuntimäärästä täälläkin.. Välillä vaan tuntuu että arjen palapelistä on paloja hukassa tai sitten liian monta samanlaista tms. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mieltä lämmittää :). Ihana juttu on se, että sä oot kohtalaisen vaivatta päässyt juoksemaan, antaa varmasti uskoa monelle. Niin se vaan usein on, ettei elämässä osaa olla kiitollinen kun niistä asioista, mitkä ei aina oo ollut itsestäänselvyyksiä.

      Poista
  2. Sulla kertyy kyllä hyviä määriä liikuntaa ilman juoksuakin. Ei tarvitse olla huolissaan että peruskestävyys katoaisi kinttuja parannellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon ollutkin siihen aika tyytyväinen. Kyllä sen sitten viimestään lenkillä huomaa, niinkun tossa nyt välillä vähän kävin, niin meininki oli melkein sama kun taukoa ei olis ollutkaan.

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3