torstai 4. lokakuuta 2012

Nice to be nainen!

Mä oon just tänään niin jyrän alle jäänyt, kun nainen naistenvaivojensa kanssa vaan voi olla! Eli kyse on siis menkoista, joten miespuoliset lukijat voi halutessaan siirtyä lukemaan vaikka urheilutuloksi teksti tv:stä. Toki voitte myös jatkaa lukemista ja eläytyä mukana :D.

No niin, lopetin e-pillerit joku parisen vuotta sitten, kun mikään ei oikein tuntunut toimivan. Vaihtokauppana sain kyllä säännöllisen ja kaikin puolin normaalin kuukautiskierron, mutta myös ihan helvetin kipeät menkat. Kirosana on tuossa juuri oikealla paikalla, pahoittelen. Kaksi ensimmäistä päivää on siis oikeasti ihan kamalaa tuskaa! Buranasta ei ole ollut mihinkään. Päiviä laskiessa menkkojen ekan päivän olisi pitänyt olla sunnuntai ja tuumailin sitten, että pyydän lääkäriltä reseptin hormoniin kauppanimeltään Primolut, jolla voisi kuukautisia siirtää. Että ihan niinkun varmuuden vuoksi olisin niitä siirtänyt, jos nyt jostain syystä ne oliskin päättänyt alkaa kipuineen ja vatsakramppeineen kesken maratonjuoksun.

Eilen illalla kävin tuota Primolutia hakemassa ja suunnittelin tänä aamuna aloittaa tuon siirtovalmisteen käytön. Kuinka ollakkaan menkat alkoi viime yönä! Koko yön nukkumiset meni ihan pilalle, sen verran kipeä olin. Tiedä sitten reagoiko se jännitykseen vai tähän hiilarin vetämiseen vai mitä, muuten vaan v**tuilee... mutta yritän nyt pitää uskoa yllä, että lauantai aamuna on jo helpompi olla :O. Voin kertoa, että nyt on melkoisen kipeä ja tukala olo...

Mutta minäpä häivyn tästä pakkaamaan!

4 kommenttia:

  1. I hear you! Tsemppiä kovasti lauantaille!!

    VastaaPoista
  2. No kylläpä ne menkat nyt kivaan paikkaan ittensä tunkivat :/

    Oon lueskellut sun blogia parin kuukauden verran ja nyt vasta sain aikaiseksi kommentoida, kun on omakin haparoiva blogi pystyssä niin ei tarvitse anonyyminä kommentoida. Täältä suunnalta suuret tsemppaukset Vaarojen maratoonille, innolla jään odottamaan miten kävi! :)

    VastaaPoista
  3. Pois alta risut, veret ja männynkävyt! Olet tehnyt valmistautumisen erittäin hyvin joten ei muuta kuin matkaan niin hyvä tulee vaikka sitten tapahtuisi mitä.

    Onnea ja ennen kaikkea voimia taipaleelle!

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3