Ei kahta ilman kolmatta?

Eilen kävin ekaa kertaa kokeilemassa saliohjelmaa, jota ajattelin ruveta duunaamaan. Pääsisi taas pyörittelemään numeroita. Kilometrien ja keskivauhtien sijaan sarjapainojen ja toistojen muodossa. Ehdin vähän jo innostuakin.

No iltamassa sitten sattui pieni äksidentti ja onnistuin kämmäämään siten, että löin oikean käden aika pahasti pöytään. Niin typerä juttu, jota en sen kummemmin jaksa ruveta erittelemään. Keskisormi (juuri se sormi, jota tällä hetkellä tekisi mieli näyttää koko maailmalle) turposi mojovasti ja alkoi sinertämään. Perus KKK (kylmä, koho, kompressio) -setistä huolimatta tuo sormi oli edelleen tänä aamuna penteleen kipeä, turvonnut ja sinertävä. Ei muuta kun jälleen kerran lääkäriin, varmuuden vuoksi röntgeniin ja sitä rataa. Oma epäilys on kyllä, että tuo sormi vaan pahemman kerran venähti ja siitä kirjoitettava sairasloma on just sen omavastuu viikon. Mutta mikäpä tässä.

Mua tutkineella lääkärilläkin tuntui olevan pinna varsin kireällä ja ajat vartin myöhässä. Minä tietysti erehdyin kysymään, että miten tuon plantaarifaskiittiasian (tai tarkemmin ottaen todistuksen kanssa siitä) tulisi toimia, että voisiko sen kirjoittaa nyt samalla. Lääkäri totesi (tai oikeastaan keskeytti) varsin tylyyn tyyliin, että tämä on päivystysaika ja käski ottamaan yhteyttä työterveyteen. Niin, aivan kun olisin niin tyhmä, etten tajuaisi kiireellisen ja kiireettömään lääkäriajan eroa. Sattuneista syistä kuulen myös jatkuvasti natinaa ja kitinää sekä resurssi- että rahapulasta, joka terveydenhuoltoa tässä kaupungissa vaivaa. Sentään sain sanottua ajatukseni ääneen ja lääkärin äänensävy muuttui hetkessä. Tosin siinä vaiheessa jo valmiiksi herkillä oleva mieli oli pahoitettu.

Kaikenkaikkiaan tässä alkaa olla jo tragikoomisia piirteitä. On lähinnä huvittavaa ajatella, että koko kevään ja kesän olen sitkuttanut tuon kinttuni kanssa töissä, välillä lenkkarit jalassa, olematta kertaakaan pois. Kauan odotetun kesäloman ensimmäisenä virallisena päivänä sitten sattuu vamma, joka olisi selkeästi sairasloman paikka. Ei kai tässä auta. Perus "asiat voisi olla pahemminkin -ajatukset" kehiin ja etiäpäin.

(Jälkikirjoituksena täytyi tulla toteamaan, että sen sijaan vasen kantapää antoi äsken hölkätä viisi kilometriä yhtäsoittoa! Että mun ei tarvitsekaan näyttää keskaria koko maailmalle, ei sillä ettäkö edes voisin. Kumpa vammojen määrä olis tosiaan se vakio yksi kerrallaan...)

Syyssatoa..

Yks omakotitaloasumisen hyviä puolia olis se, että vois ite kasvatella kaikenmaailman kasviksia ja marjoja. Tosin niistä pitäis sitten ehkä myös vähän jaksaa taikka keritä huolehtimaan. Joskus oon omakotitaloasumisesta haaveillut, mutta enää en ole niin varma asiasta.

Valtava tyrnipuska (vai onko se puu??)

Kuten jo aiemmin kerroin, oltiin viikonloppuna tekemässä vähän pihahommia. Tarkemmin sanottuna anoppilassa. Se tarvii apua sellaisiin raskaampiin hommiin, kuten pensasaidan leikkelemiseen. Siinä kun Jarmo (eli mun mies) teki oikeesti hommia, Tarmo (eli mä) kuvaili pihaa ja siivoili jälkiä.

Tyrnisatoa luvassa

Ollaan siitä onnellisessa asemassa, että kuitenkin saadaan aika paljon noita anopin pihamaan satoja. Marjoja ja muuta tulee siis yleensä enemmän kun yhden tarpeeseen. Vaikka jossain vaiheessa povattiin sadon jäävän aika pieneksi kuivuuden vuoksi, niin viikonloppuna se ei ainakaan siltä näyttänyt.

Kuten myös luumuja. Ihan parhaita!

Tomaattiloita!

Superfoodia! Ihanan kirpeitä mun mielestä noi punaviinimarjat.

Anopin pihassa kasvaa vaikka ja mitä noiden lisäksi. On puutarhavattua, hernettä, mansikkaa, perunaa, sipulia useampaa laatua, kesäkurpitsaa, salaattiloita ynnä muuta. Mun mies on kyllä perinyt äidiltään sekä edesmenneeltä puutarhuri-isältään nuo taidot, sillä se on selkeesti meidän perheen viherpeukalo.

"Oman maan", eli parvekkeen chilisatoa. Onnistuu, jälleen kerran.

Mun tehtävänä huolehtia ainoastaan orkideasta. Sekin menee vähän rimaa hipoen. Vuoden jälkeen se teki kerran uudet kukat, mutta nyt ei ole yli vuoteen ollut mitään uudelleen kukinnan merkkejä ilmassa. Sen verta hyvä saavutus, että pakkohan se on vanhakin kuva laittaa mukaan!

Mutta oli se kaunis!

"Elokuun yhdestoista"

Viikko se on taas mennyt yhtä nopeasti, kun äskeinen miesten satasen finaali. Vähän samanlaista vastatuulta ja sadettakin on ollut, hööh. Mulla on kuitenkin nyt loma, et ei haittaa! Muutamia juoksukokeiluja oon tehnyt, heikohkolla menestyksellä, että niistä ei kummempaa kerrottavaa ole. Se ei vaan onnistu vielä. Sen pituinen se. Tilanne ton jalan kanssa on sellainen, että tuskin tuo Finlandian kymppikään tulee onnistumaan. Kaikki kisat ja ennätykset jää siis ensi vuoden puolelle. Joinan päivinä tuo harmittaa, joinain ei.

En oo varmaan kertonut, että muutama viikko sitten
hain Kyllön apuvälinepalvelusta tällaisen lastankin
(joo, sieltä samasta paikasta, mistä mummot
hakee rollattorinsa!)

Sen sijaan muiden juoksemista olen katsellut senkin edestä (kuten tuosta ylemmästä kuvasta voikin päätellä). MM-kisat on alkanut samaan aikaan kun mun loma ja sekin on ihan parhautta! Katselen aika vähän telkkaria yleensä ja varmasti nyt tänä viikonloppuna sitä on tullut katseltua enemmän kun viimeiseen kuukauteen yhteensä. Ja jos en ole ollut kotona, niin kaikki eniten mielenkiintoiset jutut olen katsellut jälkikäteen Yle Areenasta. Sen verta hienoa katseltavaa se on.

On remmiä ja kaikennäköistä. Kätevää,
venytyskulman saa ihan tosi
jyrkäksikin.

Muuten tällä viikolla on touhuillut crosstraineria, kahvakuulaa, kuntopiiriä, rapputreenejä, uintia ja tekniikka-/liikkuvuusjuttuja. Eli sitä mitä kaikkina aiempinakin viikkoina tänä kesänä. Sit oon myös vähän tehnyt pihahommia (joskaan en omassa pihassa, kun ei oo pihaa, hah!) sekä paljon pelannut frisbeegolfia. Joutessani väsäsin myös itselleni saliohjelman, jota ajattelin 1-2x vkossa ruveta duunaamaan. Siitä ehkä myöhemmin sitten.

P.S. Tätä plantaarifaskiittihelvettiä on nyt kestänyt neljä kuukautta. Joista viimeiset kaksi kuukautta se on estänyt juoksemisen täysin. Onkohan se oikeesti ihan "normaalia"? Mun duunin lääkäri suositteli yhtä urheilupuolen kolleegaansa, jolla voisin mahdollisesti käydä. Tosin se myös totesi, että usein tämänkaltaisten vammojen ainoa ja paras lääke on todella pitkä kärsivällisyys. Saiskohan sitä jostain taas vähän lisää?

Selviytymissuunnitelma

Tiedättekö sen teorian sisäisen ajankulumisesta suhteessa ulkoiseen aikaan? Se menee kutakuinkin niin, että mitä vanhemmaksi tulemme, niin sitä hitaammin käy ns. sisäinen kellomme (joka sijaitsee otsalohkon alaosassa) ja ulkoinen aika kuluu suhteessa tuohon sisäiseen aikaan vuosivuodelta nopeammin. Koska lapsuudessa tuo sisäinen kello käy nopeammin, kesälomat tuntuivat ikuisuudelta ja tunnin ajomatkan jälkeen lapsi kuvittelee olevansa jo vähintäänkin Ruotsissa! Vanhempana taas kesäloma loppuu vaikka tuntuu, että se alkoi eilen ja sitä rataa. (Jotenkin noin se meni, enkä ole keksinyt tuota omasta päästäni, vaan oppinut unitutkija Markku Partisen luennolla. Tuohon sisäiseen kelloon voi tulla myös häiriöitä, jotka voivat olla syynä uniongelmiin ja sitä rataa, mutta ei niistä sen enempää.)

No joo, tuo teoria on taas käynyt toteen mun elämässä. Kuten monissa asioissa, tuossakin on kaksi puolta. En nimittäin ole varma olenko mä ton sisäisen kelloni kanssa nuori vai vanha. Opiskelujen alkuun on nimittäin enää kolme viikkoa aikaa. Mitä hemmettiä??? Kolme viikkoa, vaikka just eilen ajattelin, että kokonainen pitkä kesä ilman tenttikirjoja ja tekstinkäsittelyohjelmia! Kääntöpuoli (ja se parempi puoli) tässä on se, että huomenna alkaa vihdoin ja viimein mun kesäloma, jota olen odottanut ainakin sata vuotta! Todellisuus näissä kahdessa asiassa lienee jotain tuolta välimaastosta!

Vaikka mun yliaktiiviset vähän vanhemmat opiskelutoverini jakavat kesäaikaisia tekemisiään opintoryhmän facebook -ryhmässä päivä päivältä ahkerammin, yritän edelleen sulkea nuo asiat mielestäni. Mun status siellä olisi lähinnä seuraavanlainen: "En ole tehnyt yhtään ainoaa kesäajalle annettua tehtävää. Saati suorittanut kesäopintoja. Olen ylipäänsä unohtanut, että käyn koulua." Siitä huolimatta, tai juuri siksi, eilen tuo asia tuli sitten tajuntaan kuin halolla päähän (ihan vaan, etten nyt muka voisi tuota muutamaa viikkoa vaan lomailla!) ja tein jotain selviytymissuunnitelmaa ja ohjeita itselle syksylle, jotka menee kutakuinkin näin:

• Älä mieti noita tehtäviä pätkääkään kahden ensimmäisen lomaviikon aikana. Koska niillä ei ole kiire! Se olis vaan kusemista omille nilkoille. Kolmannella ja viimeisellä lomaviikolla voit miettiä, sillä silloin on jo pari läsnäolopäivääkin.
• Ketään ei kiinnosta (edes sua itseä) vuoden päästä saitko kolmosen, nelosen vai vitosen jostain yksittäisestä seminaarityöstä, joten älä ala suorittamaan liikaa!
• Älä myöskään mieti etukäteen mitä kaikkea pitäisi tehdä, sillä jokainen asia tuntuu paljon paljon isommalta silloin, kun se on vielä tekemättä.
• Sulla on hyvä duuni, eikä kukaan painosta sua valmistumaan supernopeassa aikataulussa. Ja olet sitäpaitsi nytkin ainakin 15 pistettä opintojen optimiaikaa edellä, että älä huoli!
• Jos on tiukkaa, puhu siitä heti. Älä oleta läheisten olevan ajatustenlukijoita. Se on vähän silleen ikävämpi ruveta kertoon paineista (yleensä vieläpä kuvitelluista, muista!), kun on viikon käyttäytynyt muuten vaan pimeesti.
• Jos sulla tulee ajatus muka ajanpuutteesta, tyyliin tänä iltana pitäis tehdä tehtävää ja keritä treeneihin, niin valitse treenit. Aina.
• "Syö hyvin, nuku hyvin, varo ettei elimistö lyö yli!" (Chebaleba)

(Ehkä vähän off topic nää lyriikat suurilta osin, mutta silti ihan osuvaa pikkustressiinkin. Ei tätä elämää liian vakavasti kannata ottaa ja mielen tasapaino, ennenkaikkea!)

Tuomiojärven rantatie

Blogiani seuranneet tietävätkin, että olen kirjoitellut tänne aiemminkin reittiesittelyitä kotiseudultani Jyväskylästä. Postaus rantaraitista onkin yksi suosituimmista kirjoituksista koko blogihistorian aikana. Finlandia maratonin (tänä vuonna myös SM-statuksen omaavan) lähestyessä tuo kirjoitus on taas ajankohtainen, käykäähän lukasemassa, etenkin jos olette kyseiseen tapahtumaan osallistumassa. Tällä kertaa ajattelin antaa taas tunnunstusta kotikaupungilleni ja kirjoittaa Tuomiojärvestä.

Sekin on yks mun lempparilenkkejä täällä Jyväskylässä. Etenkin tuo noin viiden kilometrin mittainen Tuomiojärven rantatien kohta, jota tässä kirjoituksessa käsittelen. Koko järven ympärys on jotakuinkin 13-14 kilometriä. Ketään ei varmasti kiinnosta, että Palokan päässä on (ylläripylläri) ABC-liikennemyymälä ja Prisma. Ei muakaan!

Tykkään tuosta rantatiestä tosi paljon. Tasaisuutensa vuoksi se on nopeaa juosta, mutta kuitenkin hiekkatietä ja huomattavasti armollisempi jaloille. Varsinainen "oikea rantatie" alkaa Kortepohjan kaupunginosasta, Wilhelm Schildtin kadun päästä. Tuolta pääsee myös Haukanniemen luonnonsuojelualueelle sekä lintutornille. Tien varrella on myös toinen lintutorni Eerolanlahdelle, lähellä kaupungin omistamia ja asukkailleen vuokraamia viljelypalstoja.

Viitaniemen päässä on isot nurmialueet auringonpalvontaan ja vaikka mille. Siellä onkin usein tullut kesäpäivää vietettyä. Tuolle noin viiden kilometrin matkalle mahtuu myös kolme uimarantaa, Viitaniemen- sekä Tuomiojärven rannat ja vanha leirintäalueen uimaranta. Tuo viimeisin, olisiko nimeltään Kivelän ranta, toimii myös paikallisen melontaseuran "kotisatamana". Toki kuljettavat kanootteja ja kajakkeja sovitusti myös muuallekin.

Tien varrelle mahtuu ripottellen äkkiseltään laskettuna ainakin kuusi beach volley -kenttää, ehkä enemmänkin. Viitaniemen koulun kohdilla on myös lasten liikennepuisto sekä tuon koulun pihassa kaikennäköistä aktiviteettia, kuten nyt vaikka kiekonheittohäkki ja futiskenttää. Kahden viimeisen uimarannan välissä on koriskenttiä ja aikuisten "pihakuntosali", eli laitteita jossa voi omalla painollaan tehdä erilaisia liikkeitä.

Kivenheiton päässä rantatiestä on myös Viitaniemen tekojäärata sekä Vehkalammen lämmitettävä tekonurmikenttä. Unohtuikohan vielä jotain.. No ainakin Jousiammuntarata, joka on kanssa (ymmärrettävistä syistä) vähän siinä syrjemmässä, eikä niin näkyvillä.

Hiekkatietä on tuolla järvenrannassa myös vanha Laajavuorentie, että koko matkaa ei asuinalue-/kauppakeskushelvetissä tarvii juosta, vaikka tuon rantatien pituus jotain vitosen vaan onkin. Aika usein käy niin, että se mitä on lähellä ei oikein osaa arvostaa. Silleen aika jännä tehdä näitä kirjoituksia, niin aina muistaa miks mä täällä tykkäänkään asua. Vaikka moni asia (etenkin näinä talouskurimusten aikoina) meneekin vähän päin honkia, niin on täällä paljon niitä hyviäkin juttuja.

Kun nyt vaan ei S-ryhmä saa noilta tonteilta yhtään rakennuslupaa :).

Varovaisia terveisiä lenkkipolulta...

...mutta kuitenkin tällaisia terveisiä!

Oon ehkä sata kertaa päättänyt etten enää valita samoja kantapäävalituksia täällä blogissa(kaan). Vähintään yhtä monta kertaa oon päättänyt etten myöskään hypetä samoja kantapäähehkutuksia täällä blogissa(kaan). Yks oravanpyörä mukamas, jos kovasti hehkutat jotain sattuu kuitenkin ja sit pitää taas valittaa. Silti aion jälleen kerran uhmata tuotakin typerää uskomusta ja hehkuttaa! Siitä on jotain kuus vuotta, kun olin sairaan onnellinen siitä, että jaksoin hölkötellä reilun vitosen lenkuran yhdellä kävelypaussilla ilman suurta kipua ja tuskaa. Tänään tuo historia toisti itseään, sillä pystyin hölkötellä tuon samaisen matkan yhdellä kävelypaussilla ilman suurta kipua ja tuskaa!



Mun oli tarkoitus hölkkäillä kilsan verran suuntaansa hyppyrimäelle rapputreeneihin. Hölkkä tuntui jotenkin niin ookoolta, että tuon hyppyrimäen kohdassa muutin sadasosasekunnissa sunnitelmia ja jatkoin matkaa Vuoren lenkille. Reilu pari kilometriä hölkkää (6:18/km) ja sitten tuli ne tuntemukset, että nyt on parasta laittaa kävelyksi, mikäli haluaa pysyä "ehjänä". Jotakuinkin kilsan verran kävelyä, pikku venytykset ja uudelleen hölkäksi. Taas reilu pari kilometriä (5:44/km) kotiin ja tuntemukset oli ihan hyvät!

Askeleen rullaavuus on parantunut huomattavasti vaikka juoksu kaikkinensa on tosi varovaista. Koko koneiston kantapäätä lukuunottamatta tekis mieli mennä kovempaa ja pidempään. Se ei ole mitään antaa mennä -fiilistä vaan jatkuvaa kuulostelua tuntemuksissa ja käsijarrua joutuu niiden mukaan laittamaan. Mikäli tuo keskittyminen herpaantuisi, tuo "repeämisen tunne" saattaisi tulla huolimattomuutta. Niin en anna käydä koska se takapakki on nähty niin monta kertaa. Ihan arkisissa touhuissakin.

Pieneen kivun tunteeseen reagoin heti laittamalla kävelyksi. Siihen reagoi myös alitajunta tai joku, mikälie, muuttamalla askellusta. Se on hassua, sillä tuon mittakaavan tuntemuksia, jopa huomattavasti isompia, on kuuden vuoden aikana mahtunut lenkeille yhden jos toisenlaisia. Eikä niihin ole ollut tarvetta kiinnittää mitään huomiota. Tämän asian kanssa on nyt kuitenkin eri. Tilanne olisi varmasti nyt toisenlainen, kun olisin tajunnut tuon keväällä kun noiden pikkukolotusten kanssa painelin menemään puolitoista kuukautta. Vasta puolentoista kuukauden jälkeen iski repivä kipu ja nyt tuo repivä kipu tulisi varmasti viidessä minuutissa jos jatkaisin. Tai enhän mä tiedä. Mutta en kuulkaa aio kokeilla!

Summasummarum: Rapputreenit jäi tekemättä, mutta silti on loistofiilis lähteä kohti toista yövuoroa. Jatkan harjoittelua. Lihaskuntoa, korvaavia, tekniikkaa ja sitä rataa. Jatkan venyttelyä ja hierontaa. Pidän yölastaa. Jatkan varovaisia hölkkäkokeiluja. On tuntunut, että ne on hyväksi! Matka oikeisiin juoksulenkkeihin, saati kisoihin, on vielä tolkuttoman pitkä, mutta kokoajan kuitenkin lyhyempi!

Ruokapostaus, osa 1

Jokin aika sitten kirjoitin postauksen ruokakikkailusta yleisellä tasolla ja nyt ajattelinkin avautua vähän omista ruokailutavoistani, josta asiaa riittää varmaan useampaankin postaukseen. Tämä olkoon siis osa yksi ja jatkoa seuraa kun taas inspiroidun kirjoittamaan ruoasta. Mun ruokavaliohan on siis kaikkiruokainen, tai kuten Mika osuvasti tuossa taannoin kirjoitti, vähädieettinen :D. Syön aikalailla perusterveellistä safkaa, tykkään ostaa tuoretta ruokaa, mutta käytän myös puolivalmisteita. Mikään raaka-aine ei oo mulla kiellettyjen listalla. Toki olen myös siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että en ole allergikko ja vatsakin oireilee ainoastaan stressistä, ei safkasta.

Mitäpä ajattelen (paljon parjatuista) hiilareista? Hiilihydraatit on mun mielestä väistämätön energian lähde ihmiselle ja mennyt karppausbuumi on toivottavasti jo laantumaan päin. Pasta, riisi ja leipä kuuluu olennaisena osana ruokavaliooni, mieluiten tummaa versiota. Perunasta tulee tehtyä harvemmin ruokaa verrattaen esim. pastaan, mutta sitäkin tulee syötyä. Kroppa kertoo kyllä hiilareiden tarpeen, jos sitä osaa kuunnella. Mikäli liikun paljon, tulee hiilareita syötyä enemmän ja aikoina tai päivinä jollain liikunta on vähäisempää myös hiiilareiden tarve pienenee. En harrasta leipomista (koska oon siinä tosi huono) enkä makeuta mitään, joten puhdasta sokeria kuluu meidän taloudessa tosi vähän. Pullaa tulee kyllä silloin tällöin syötyä, lähinnä vahingossa töissä taikka tarkoituksella kylässä. Noita pullahöttöjä on kyllä tarjolla päivittäin ja koko ajan, lähinnä töissä. Tarjonta ylittää kysynnän. Täytyy olla taitoa miettiä tarvitseeko tuota pullaa nyt oikeasti kahvin kylkeen ottaa.

Kinkkupasta salaatteineen

Entä proteiinit ja rasvat? Protskut tulee mun ruokailussa lihasta, kalasta ja maitotuotteista. Syön niitä päivittäin ja uskon sen kyllä tyydyttävän mun tarpeen ilman mitään proteiinilisiä. Kalaa tulee syötyä ehkä vähän turhan vähän siitä huolimatta, että syön sitä kyllä useammin mitä moni muu tuntemani ihminen. Ruoan valmistuksessa suosin öljyjä, mutta en mä voitakaan dissaa. Jonkin verran käytän kevytrasvaisia tuotteita vaikka en oikein osaa selittää miksi. Suurilta osin lienee tottumuksesta.

Maitorahkaan ja maitoon tehty tuorepuuro -aamupala

Puoli kiloa kasviksia päivässä? Enpä kyllä ikinä ole laskeskellut, mutta kasviksia syön ihan tosi paljon. Ja pääosin tuoreena. Salaatti kuuluu niin lounaille kun päivällisille, aina. Käytän kasviksia myös ruoanvalmistuksessa tosi paljon. Yleensä tuoreita ja ne on tietty parhaita. Silloin tällöin myös pakastekasviksia. Kasvikset onkin maidon ohella se tuote, jota saa ihan ja kokoajan olla raahamassa kaupasta. Niin. Ja pilkkomassa!

Marjat ja hedelmät kuuluu kanssa mun ruokavalioon. Marjoja voisin kyllä syödä enemmänkin. Ehkä mun jopa pitäis syödä niitä enemmän. Pakkasesta löytyy mustikat ja vatut talven tarpeisiin ja ne tulee kyllä aina seuraavaan kesään mennessä. Just nythän niitä on tarjolla ihan tuoreina. Tää marja juttu on varmaan vähän sama mitä kirjoitin tuossa aiemmin kalasta. Hedelmiä syön jonkin verran, banaani on helppo hedelmä juoksijalle. Niin helppo, että syön niitä, vaikka ne on mun mielestä aika pahoja. Oon ehkä vähän sitä mieltä, että noita hedelmiä ei niin kovin tarvitse syödäkään, mikäli popsii noita marjoja. Ja noista kahdesta marjat on mun mielestä kaikinpuolin parempi vaihtoehto.

Tavoitteista ja kinesioteippauksesta

Yöt alkaa pimenemään ja oon nähnyt myös keltaisia lehtiä maassa. Tämäkään kesä ei siis tule kestämään ikuisesti. Tänä aamuna virittelin taas kinesioteipit jalkaan ja lähdin ulkoilemaan. Kantapää antoi hölkätä yhden kilometrin. Kävelin, tein lihaskuntoa ja tekniikkaa. Juttuja mitä oon saanut fysioterapeutilta kotiläksyksi ja muutakin. Kuvissa kulkee fyssarilta saamani ohjeet plantaarifaskiitin kinesioteippaukseen. Teippaustapoja lienee monia, mutta tässä yksi.

Teipinpalasten reunat kannattaa pyöristää, eivät
nimittäin ala niin helposti repsottamaan.

Kalenterista on siivottu maratonit tältä vuodelta. Helsinki City Marathonille löytyi toinen juoksija facebookin juoksufoorumilta. Pari kaveriani sanoi aiemmin, että myy tuo lähtölupa. Ajattelin kuitenkin, että mitäpä siitä rahaa kinuamaan, itsekkään siitä mitään maksanut. Mulla kävi keväällä tuuri, nyt tuo tuuri kävi jollekulle toiselle. Olishan tuota voinut säätää seuraavalle vuodelle, mutta oon vähän huono sellaisessa. Ainakin just nyt. Viime vuonna Vaarojen Maratonilla veteen tiputtuani tuntematon herra antoi minulle takkinsa. Yritin kysyä miten tuon voin korvata, mutta herra oli että iänikuisen vanha takki, lopeta stressaaminen ja juokse maaliin! Ehkä vähän eri juttu, mutta periaate sama.


Kalenterista on siivottu myös puolikkaat maratonit. Näillä spekseillä se ei tule onnistumaan. Ajattelin vielä muutaman viikon katsella plantaarifaskiitin edistymistä, josko Finlandialla vaikka kympille. Olen kyllä valmistanut mieleni katselemaan myös sen edistymättömyyttä ja jos tilanne on huono, pystyn tuon maratonin siirtämään lääkärintodistuksella ensi vuodelle. Selvittelin tuota asiaa tänään puhelimitse Keski-Suomen liikunnalta ja lupauduin samalla talkoohommiin tapahtumaan, mikäli en osallistujan asemassa kykene kyseisessä tapahtumassa olemaan.

Ensimmäinen teippi jalan sisäsyrjälle.
Teipissä saa olla noin 50% venytys
ja nilkka tulee olla vähintään 90 asteen
kulmassa.

Sama ulkosyrjälle. Teippauksen voi aloittaa
joko päkiästä tai akilleesta, kumpi teippaussuunta
poistaa kipua enemmän. Tämän voi tehdä esim.
myös yhdellä palalla halkaisemalla teipin,
mutta niiden tulisi mennä sekä I että V varpaaseen.

Mitä varsinaiseen tavoitteeseen tulee, niin maraton on tähtäimessä heti, kun tuo jalka antaa myöten maratontreeniin. Tuolla vielä tietämättömällä maratonilla aion tavoitella aikaa, joka on lähempänä kolmea ja puolta tuntia kuin neljää tuntia. Enkä hetkeäkään epäile etteikö se olisi mahdollista, keväinen nousukunto ja viimeisin puolikas on kyllä vakuuttaneet minut. Toki tämän määrämättömän juoksutauon jälkeen töitä saa tehdä alempaa, mutta mitä pidemmälle tämä venyy sitä enemmän on tahtoa.

Lopuksi poikittainen teippi. Aloitetaan ulkosyrjältä.
Kipupisteen tulisi jäädä tuon poikittaisen
teipin keskelle.

Vielä tuosta kinesioteippauksesta muutama sananen loppuun. Olen kyllä tosiaan huomannut siitä olevan apua. Jostain olen lukenut myös varoittelua, että kinesioteipeillä ei tulisi treenata, koska epänormaalia kipua ei tunne ja se on epäedullista vammalle. Omasta mielestäni tuo muutos ei todellakaan ole niin radikaali, kyllä epänormaalin kivun silti tuntee. Ehkä nuo teippaukset lähinnä antavat vammalle tilaa olla rasittumatta niin herkästi. Eniten noista on kuitenkin apua ihan normi työpäivään, jaloillani kun joudun melko paljon olemaan töissä. Toisinaan oon huomannut, että kantapää saattaa iltavuoron jäljiltä olla arempi verrattaen päivään kun oon touhunnut jotain muuta, vaikka sittten kävelylenkkeillyt pidempään.

Kuka lähtis HCM:lle kun mä en???

Ajoittain puutteellinen aivotoimintani on taas mielikuvituksessaan tehnyt itsestäänselväksi asian, joka ei todellakaan ole itsestäänselvä. Jostain ihmeen syystä olin täysin siinä uskossa, että Gatoraden kilpailussa voittamaani osallistumista Helsinki City Marathonille ei voi siirtää. Ei millään tavalla siirtää, eli itselleni ensivuodelle tai vaihtoehtoisesti jonkun toisen juoksijan nimiin.

Hölmönä ajattelin, että ainakaan itselle sitä ei voi siirtää. Olisihan osallistumisesta pitänyt maksaa peruutusturvamaksu. Tuo toisen juoksijan nimiin siirtäminen tuli mieleeni vasta lähtöluvan kolahdettua postiluukusta. Niimpä päätin selvitellä asiaa sähköpostitse järjestäjiltä. Kuinka ollakaan, osallistumisen voi siirtää joko ensi vuodelle (maksamalla viiden euron peruutusturvamaksun nyt jälkikäteen ja lähettämällä ennen maratonia päivätyn lääkärintodistuksen) tai ihan normaaliin tapaan viiden euron siirtokuluja vastaan toisen juoksijan nimiin.

Hetken aikaa asiaa pohdiskelin ja päädyin lopputulemaan, etten oikein tuota osallistumista jaksa ruveta säätämään. Ensinnäkin vähän epäilen, että tuollaisia lääkärintodistuksia kirjoitetaan armaan työnantajani Jyväskylän kaupungin toimesta. Sen enempää työterveys- kuin julkiseltakaan puolelta. Ja vaikka jostain kumman syystä kirjoitettaisiinkin, niin tuskin kiireetöntä lääkäriaikaa saisi ainakaan seuraavaan kuukauteen. Yksityissektorilta tuon todistuksen hinta kipuaisi varmaan lähelle alinta hintaluokkaa.

Toisekseen aion keskittää kaiken säätämisenergian siihen, että saan siirrettyä Finlandia Marathonin osallistumisen ensivuodelle. Koska sekin tulee olemaan edessä, näin mun yhteistyöhön kykenemätön kantapää antaa viestittää. Yksi syy lienee se, että tuon tapahtuman matkaa saa entrattua tilanteeseen sopivaksi, jos jotain tällaista käy. Nyt oon oppinut, että voi käydä. Ihan varsinaisena tavoitteenahan mulla on ilmottautua maratonille jumankauta heti, kun kanta antaa myöten juosta. Toivottavasti jollekin talven/kevään ulkomaan maratoneista tai sitten viimeistään ensivuoden alkukesällä. Ja silloin aijjjjon muuten painella kovaa!

Eli mitä mä haen tällä? No sitä, että tuo ylläoleva lähtölupa on paketointia vaille valmis lähtemään jollekin juoksijalle tai juoksijattarelle, jolla on juoksukuntoa ja kiinnostusta lähteä voittamaan itseä ja tietty muita Helsinkiin 17.8. Varoaika on tosi lyhyt, tiedän. Silti ajattelin kokeilla näin, ennen kun edes rupean miettimään noita säätämisiä tai mikä ikävintä, joudun laittamaan keräyspaperiksi tuon lehtisen. Osallistumisoikeuden siirrosta toisen juoksijan nimiin voi käydä lukemassa infoa täältä. Jos maratonille on useampiakin halukkaita, se lähteköön ensimmäiseksi sitä halunneelle, tietty :).

Helleraastoa Laajavuoressa

Oi, mikä kunnon hikitreeni tänään Laajavuoren helteessä. Tässäpä teille kuvapostaus siitä.

Pelipaikalle numero yksi...

...eli sauvakävellen hyppyrimäelle rappusiin. Jännä ettei tää jalka kestä juoksemista oikein yhtään, mutta lähes 40 min. rapputreeni menee ihan hyvin. Mun rapputreeniin kuuluu yhden ja kahden askelman porrasjuoksut, kolmen askelman porraskävelyt (tää on ehkä vähän siinä rajoilla mitä sanoo kanta) ja luisteluhypyt. Kaikkee tätä sarjoissa ja alaspäin kävelypalautuksin. Lisäks teen tässä yhteydessä askelkyykky- ja polvennostokävelyt, pakarapunnerrukset sekä yhden jalan kyykyt.

Eniten portaanjuurella tyrkyllä olleet vatut naamaan...

...ja matka jatkukoon pelipaikalle numero kaksi. Nimittäin Laajavuoren eturinteen hissiuralle. Tuota uraa hakkasin pari kertaa hölkän tapaisilla askeleilla. Vauhti se olis kyllä varmasti ollut jopa ripeämpää ihan vaan kävellen. 

Ensin alhaalta ylös...

...ja sitten ylhäältä alas.

Tuollasta jyrkkää nousua lyhyin askelin ja pienessä määrin jalka kestää myös. Eniten myrkkyä on tosiaan se juoksun rullaavuus. Eteenpäin työntävä ponnistus ja laskeutuminen kai. Niin ei kai tuollaista nousua kilometritolkulla voikaan painaa! Että sinänsä.

Ei ainakaan näissä lämmöissä!

Olisin kyllä vielä voinut jäädäkin tuonne, mutta taas kerran duunit painoi päälle. Jalat oli jo valmiiksi aikalailla hapoilla ja mietinkin, että joku kerta täytyy tuonne mäkeen mennä raastamaan vähän tuoreemmilla reisillä. Treeniin kuului sauvakävelyä mäet mukaanlukien reilun tunnin verran ja jotain 40min. kestänyt treenituokio tuolla rappusilla. Sitä oon miettinyt, että ei tää ainakaan tulevalle coopertulokselle ole hallaa tehnyt. Kumpa edes sen pääsisi tänä kesänä juoksemaan!

Polkuja pitkin sauvakävellen himaan..

Superfoodia pihapuskasta naamariin..

..suihkuun, vähän lisää safkaa ja iltavuoroon. Sellainen oli mun päivä pääpiirteittäin.