Retkeilyä: Tapion alttarilla ja Lullinvuoren luolassa.

(Varoituksen sanana kerrottakoon, että postaus sisältää paljon kuvia. Pääosin itseottamiani tai muiden itsestä ottamia.)

Viime viikonloppuna käytiin tosiaan parin kaverini kanssa samoilemassa pitkin Muuratsalon kivikkoisia polkuja ja jylhiä maisemia. Tämä Muuratsalo -retki on ollut työn alla vuoden jos toisenkin. Nämä kaverini nimittäin kun asuvat seudulla. Mikä kumma siinä on, että asiat, jotka olisi niin kovin helppo toteuttaa, jäävät usein vaille toteutusta hyvinkin pitkäksi aikaa.

Muuratsalo on siis saari Päijänteessä, joka kuuluu osittain Jyväskylän kaupunkiin ja osittain Muuramen kuntaan. Kaikkinensa koko seutu oli maisemineen vaikuttavaa. Muuratsalo on Säynätsalon ja Lehtisaaren jälkeen kolmas saari. Tämä saariketju on jääkauden aikaansannosta jäätikön raastaessa Päijänteen uomaa auki. Muuratsalolle tunnusomaista onkin kivikkoisuus, korkea graniittipitoisuus ja suurtakin suuremmat siirtolohkareet. Muuratsalossa on kolme lähemmäksi 200 metriä korkeaa vuorta ja neljä lampea. Pienempiä vuoria löytyy myös. Tällä kertaa retkemme suuntautui Hakolanvuorelle ja Lullinvuorelle. Paljon jäi vielä koluttavaa Muuratsaloon ja ihan varmana aion sen metsissä vierailla vielä kerran jos toisenkin.

Tapion alttari

Tapion alttari sijaitsee Hakolanvuoren päällä. Kysessä on outoakin oudompi siirtolohkaremuodostelma: Alla on jättiläiskokoinen siirtolohkare ja tämän päällä kolmen pienen kiven varassa on toinen suuri siirtolohkare. Reitille vie Ramin kuntopolku, joka on nykyään jo iäkkään paikallisen herran, Raimo Niemisen, mukaan nimetty. Täältä voi lukea reitistä lisää!

Pelkästään jo matka kohti Tapion alttaria ja Hakolanvuoren huippua oli melkoisen upea. Aika monta kertaa luulin, että nyt on oltava jo perillä, mutta polku sen kun jatkui ylemmäksi. Viimein perille päästyä tuli vastaan tuo kuvista tuttu Tapion alttari. Hakolanvuorelta oli mahtavat maisemat kohti Jyväskylää. Hyppyrimäkikin näkyi, eli melkein myös oma kotsa.

Lets go!

Heti reitin alussa tervehti komeat siirtolohkareet.

Pian polku muuttui hyvinkin kallioiseksi.

Välillä päästiin hyllymäisille tasanteille...

...josta oli melkoinen pudotus alas.

Sieltä tultiin...

...ja tuonne jatketaan.

Välillä näkyi vähän Päijännettä...

...ja erikoisen mallisia kiviä.

Kunnes vastassa oli se kaikkein erikoisin,

Tapion alttari.

Siellä taivaanrannassa näkyi myös Jyväskylä.

Vuoren päällä punaisessa postilaatikossa oli muoviin ja suojapussiin pakattu vieraskirja...

...sekä infotaulu siitä missä mennään!

Lullinvuoren luola

No entäpä Lullinvuoren luola? Lullinvuorella siis sijaitsee yksi Suomen pisimmistä tunnetuista luolista. Luolan lisäksi siirtolohkareita on siellä täällä, isoja ja pieniä. Kuin luonnon palapeli tai legolandia. Kerrassaan komea paikka. Noilla lohkareilla olisi voinut kiipeillä ja pomppia tunnin toisensa jälkeen. Kirsikkana kakun päällä komeat näkymät Päijänteelle.

Mitä luolaan tulee, niin olen aika ylpeä, että ylipäänsä uskalsin sinne. Ahtaanpaikan kammoiselle todellinen epämukavuusalueelle meneminen. Kieltämättä luolan katossa näkyvät kivenlohkareet aiheuttivat pari ylimääräistä sydämentykytystä. Luolan suuaukot oli ahtaanlaisia, mutta sisälle päästyä tilaa oli kyllä seistä ja kulkea vailla mitään kumarteluja tuon muutaman kymmenen metrin matkan. Suuaukkoja ei myöskään ollut mikään kovin helppo löytää. Lisää juttua koordinaatteineen täällä! 

Viimeinen kuva on luolan aukko, josta tulimme ulos. Luolaan on siis kolme aukkoa. Alueelta löytyy, jos jonkinmoista railoa ja pientä luolaa, joten muutama vinkki lienee paikallaan. Vinkkinä kerrottakoon , että luolaan on kolme aukkoa. Ensimmäisestä olisi pieni ihminen ryömien päässyt sisään. Toisesta aukosta ei tarvinnut, kuin vähän vetää vatsaa sisään. Tähän oli etsimisen helpottamiseksi laitettu seuraavissa esiintyvä kelopuu merkiksi. Ulostuloaukko oli taas, kuin mikä tahansa kolo nuotiopaikan vieressä. Nämä vinkit oli myös kavereillani tiedossa ja he aiemmin etsivät siitä huolimatta luolaa lähes tunnin verran. Etsintäreissusi ei siis ole pilalla, vaikka nämä vinkit luitkin! Minä sen sijaan olin viikonlopun retkellä lähinnä seuraa johtajaa -hengessä, heh.

LUOLASSA:

 Vaikuttunut olin ja pitkään. Viikonlopusta on jo aikaa, mutta edelleenkän en meinaa päästä yli hämmästyksen tunteesta. Muuratsalon polut ja vuoret on kyllä paikka, jossa kannattaa vierailla kauempaakin. Suunnitelmissa onkin pyöräretkeä saarelle. Seuraavana aion vierailla ainakin Haikan erikoisessa kahvilassa (jos se vielä on olemassa) ja vaikkapa Satasarvisella. Enkä melkein malta odottaa, kun olen taas polkujuoksukunnossa. Siellä, jos jossain, on oivat maisemat ja maastot siihen hommaan!

(Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä ei kyllä edes kuvat, saati sanat, tee oikeutta paikoille, joista kerron.)

Selviytymiskahveet tyylikkäästi slaavikyykyssä!