Mitä mä en (juuri) harrasta, mutta kohta harrastan... (Osa 1)

Joku ehkä saattaa muistaa, kun kirjoitin postauksen liikunnoista, mitä en harrastaisi. Klik, tässä linkki jos kiinnostaa. Sarja nimittäin saa jatkoa ainakin kahdella osalla. Ensimmäinen, eli tämä osa, tulee käsittelemään liikuntoja mitä en harrasta, mutta ehkä kohta saatan harrastaa ja toinen osa sitten mitä en harrasta, mutta harrastaisin, jos olisi yltiöpäin aikaa (ja rahaa). Kaikkeen ei (valitettavasti) vaan pysty repeämään. Eilen tavattiin mun pikkuveljen ratsastusta harrastava tyttöystävä ja meitsin ja Jarpan keskustelu meni suurinpiirtein näin:

Mä: "Meidänhän piti viime kesänä käydä kälyn kanssa ratsastamassa jossain, mutta se sitten jäi. Ei vitsi, olis niin siistiä kyllä kokeilla pitkästä, pitkästä aikaa ratsastusta".
Jarppa: "Joo. Oliko se nyt toissapäivänä kun katottiin Fitnesspäiväkirjoja, niin sä olit menossa tankotanssikurssille."

Niin. Kuvastaa hyvin mua. Jos olis loputtomasti aikaa ja rahaa, harrastaisin ja kokeilisin varmaan vaikka mitä. Paljon voi onneksi harrastaa, mutta paljon asioita jää myös kokeilematta. Toki voisin tänäkin päivänä harrastaa paljon useampia liikuntoja, mutta oon myös ihminen, joka tykkää kehittyä (no kukapa ei) ja harrastaa sitä harrastustaan sillätavoin "vakavasti". Omalla tasolla vakavasti siis. Joku homma kun vie mukanaa, niin kerta viikossa kyseistä lajia kun ei vaan riitä mulle.

No mutta nyt niihin liikuntoihin, mitä en harrasta, mutta ehkä tosi pian ainakin vähän harrastan.

• Suunnistus. To do -listalla on jo ihan tosi kauan ollut suunnistustaidon alkeiden opettelu. No nyt on ruvettu tuumasta toimeen ja tänään ilmoitin mut ja Pn paikallisen suunnistusseuran Jukola-kouluun. Itse Jukolaviikonloppuna kalenteri on jo täynnä, mutta ehkä ensi vuonna? Anyway, haluan oppia lukemaan karttaa ja ottamaan suuntaa. Sitä en tiedä kuinka paljon tulee iltarasteilla hypättyä, mutta taito palvelee monessakin mielessä. Tästä oon ihan superinnoissani ja kiitos itseasiassa kuuluu eräälle tämänkin blogin seuraajalle, joka ystävällisesti vinkkasi paikkallisten trail runnereiden Facebook-yhteisöön tästä mahdollisuudesta. Kiitos, jos olet linjoilla :).

• Painonnosto. Ennen nilkkaleikkausta mä kävin kolme vai peräti neljä kertaa painonnostokoulussa. Olin ihan vaikuttunut lajista ja aion kyllä hommaa vielä jatkaa. Sitä en tiedä tapahtuuko se nyt jo keväällä, kesällä vai onko se syksyn juttuja. Ainaskin täytyy vähän nyt päästä sisään näihin duuneihin ja jalkaakin täytyy vielä kuntoutttaa ennen painonnoston pariin palaamista. Siisti laji ja toimii varmana tukiharjoitteluna ihan mille tahansa lajille!

• Triathlon. Jonkinlaista triathlonkokeiluakin mieli tekis jo ensi kesälle. Sellaista pientä, missä ei oo pakko osata vaparia ja minkä jalka (ehkä?) kestää juosta. Katsotaan nyt. Uinnin opettelu on työnalla. Hidas, hidasta ja hidasta. Tottapuhuen en kovin paljoa ole asian eteen tehnyt. Kertaluontoisessa uintiopetuksessa käytyyn Pn kanssa muutama viikko sitten ja siinäpä se. Tällä viikolla on ehkä joku aamu väännettävä itsensä sinne uimahalliin.

• Soutu. No en mä nyt soutua ehkä ihan harrastamalla rupea harrastamaan, vaikka muutama sisäsoutusessio on tässä viime kuukausina tullutkin vedettyä. Meillä oli Pn kanssa ajatus mennä ensi kesänä Sulkavan suursoutuihin, mutta se nyt siirtyy, koska mun pikkusisko täräyttää miehensä kanssa naimisiin juuri samaan aikaan. Mahdollisesti mennään kuitenkin Päijänne-soutuun jotain etappia soutamaan. Siellä käy mun naapuri, joka on jo muutamana vuonna houkutellut joukkoon mukaan. Aina on ollut kuitenkin jotkut häät, mutta nyt ne kesän häät on sitten muuna ajankohtana. Jarpalle uhosin, että rupeen sitten treenaamaan Venholla, eli hänen vanhalla soutuvenepolollaan.

• Vaellus/Retkeily. Ajokortti on aukaisuut ihan uudenlaisia mahdollisuuksia tämänkin harrastuksen suhteen. Viime kesän vaeltelut jäi jalan (yllättäen) vuoksi päiväretkeilyiksi, mutta nyt on taas suuria suunnitelmia siskon kanssa ensi kesälle taikka syksylle. Lisäksi aion retkeillä entiseen malliin pienillä retkilläni, mutta sen lisäksi voin ja todennäköisesti myös lähden itekseni jollekin yön taikka kahden yli vaellukselle jonnekin tänne lähialueille.

Tämä postaus tulee saamaan vielä jatkoa lajien muodossa, joita ei ainakaan nyt hetimmiten ole suunnitelmissa harrastaa, mutta joita voisin kyllä harrastaa. Oikeastaan niitä saattaa tulla vielä parikin kappaletta ja aina vaan haihattelevampaan suuntaan. Mutta olkoon tämä nyt tässä tällä kertaa.

Ootko sä nopea innostumaan? Entä toteutuuko ne innostumiset heti, hetkenpäästä vai laantuuko innostus ja koko juttu unohtuu? Entä onko sulla uusia harrastuskokeiluja tiedossa?

After work -mäkitempo ja varustelusuunnitelmia

Torstaina tyrkättiin pyöräilykausi käyntiin Pn kanssa. Neljän kympin after work -pyöräily lenkillä, joka paikallisen pyöräilyseuran sivuilla on nimetty mäkitempoksi etenkin lenkin alkupäässä olevien pitkien ja tiukkojen nousujen vuoksi. Garmin Connect kertoo noususummaksi 273m. Tottapuhuen mulla ei ole hajuakaan miten tuo sykemittari (Forerunner 610) korkeutta mittaa ja kuinka luotettavasti. Aika vähän korkeuseroja seuraan, enkä asiaan ole toistaiseksi jaksanut perehtyä. Kyllä ihmisenlapsi tien päällä tietää, onko mäki iso vai pieni. Mutta kertokaa silti, jos tiedätte?

Mulle kyseessä oli vuoden eka "pyöräilypyöräily". Lisäksi kyseessä oli myös after work -lenkki cyclon renkailla ja paaaljon toimitettavaa asiaa, niin chillisti mentiin ja käytiin ihan muuramen uudella ostarilla kahvilla. Tai tottapuhuen toiseksi uusimmalla, koska samana päivänä aukaistiin myös se ihan uusin ostari. Siellä oli kuitenkin niin paljon "ilmaisen ämpärin hakijoita", kuten P tuumaili, ettei menty sinne ollenkaan.

Vaikka siis yritti tosiaan ihan rentoa pyöräilyä, niin kyllä sen huomasi, että kyseessä oli eka pyöräily. Vähän myös kaipailin maantierenkaita pyörään. Oon nyt kuitenkin kulkenut työmatkaa ja muutakin matkaa tuolla cyclolla ja tienpientareillakin ja kävelyteillä näyttää aika huolella olevan hiekkaa edelleen, niin renkaat taidan vaihtaa vasta myöhemmin. Sitten, kun päähän ei enää käy kova kylmä viima radiomäeltä laskettaessa, puissa on vihreää ja vaatteita saa reippaasti vähentää.

Vielä ei ole ihan optimikelit (eikä maisemat)!

Edelleen olen ihan supertyytyväinen pyörävalintaani. Muutamia isompia lisähankintoja mulla on kuitenkin mielessä. Ensinnäkin toiset vanteet, joihin voisi vaihtaa kesäksi maantiekumit ja näin ollen olisi iisimpää ajella sekä cyclon renkailla ihan sitä itseänä, eli hiekkapätkiä ja muuta. Myös hyötypyöräilyssä nämä renkaat olisi käytössä. No sitten maantielenkeille ne omat vanteensa renkaineen vaan alle. Talveksi vaihtaisin nastarenkaat niihin vanteisiin ja niimpä näissä tämänpäivän viikon liukkaiden jälkeisellä lumettomalla plussakelillä voisi nastat vaihtaa helposti takaisin cycloon ja sitä rataa.

Toinen juttu mitä oon miettinyt, oon yhtä lyhyempi stemmi. Ei mulla mitään varsinaista valittamista ole ajoasennossa, mutta toisaalta ei myöskään ole muutakaan kokemusta. Mieleen on kuitenkin tullut, että saisiko sillä kuitenkin ajoasentoa himpan verran paremmaksi. Ja intuitiota kannattaa aina kuunnella, varsinkin kun ei mistään mitään oikeasti ymmärrä! Niinpä jos tätä lukee ihan oikeat pyöräilijät, niin esimerkiksi hyviä kauppoja, mistä edellä mainittuja osia saa, voi vinkata ja muutenkin ottaa kantaa näisihn ajatuksiin.

Liikaa kierroksia lepoon, liian väsynyt treeneihin?

Mikähän kumma siinä on, että toisinaan työpäivän päätteeksi sitä on ihan liian kierroksilla levätäkseen, mutta toisaalta taas ihan liian väsynyt treenaamaan? No joo, ehkä tää kyseinen tila liittyy enimmäkseen siihen, että uudet työt on alkanut ja tuonut paljon uudenlaista vastuuta ja opettelua. Se on kuulkaa yllättävän uuvuttavaa puuhaa. Pelkästään jo itse työhön perehtyminen ja uudenlaisen ammantti-identiteetin omaksuminen vie veroja. No siihen päälle on sitten vieras toimintaympäristö (missä on se ja tämä ja tuo, kuinkas tuonne mentiin ja sitä rataa..) ja uudet työkaverit, joiden nimet yrittää muistaa mahdollisimman oikein puhumattakaan kaikista ATK-skillsseistä. Noin niinkuin pääsääntöisesti työpäivän jälkeen ei ainakaan ihan vastaavilla kierroksilla tule oltua, millä viime ajat on mennyt. Vaikka tuleehan niitä päiviä tutussakin työssä ja ihan varmana jokaiselle ja sopivassa määrin se on jopa ihan jees.

Kuvituskuvina pari safkakuvaa instasta.
Silmusalaatti, suosittelen!

Mä en todellakaan ole parhaimmillani silloin, kun menen vaikkapa salille suoraan töistä. Urheilun pitäisi tapahtua joko aamulla tai sitten pienen huilin jälkeen alkuillasta. Kaikista mieluiten tietysti aamulla tai aamupäivällä. Ihan niin aamuvirkku en kuitenkaan ole, että jaksaisin ennen seiskan aamuja urheilla (noin niinkun pääsääntöisesti), niin aamuvuoropäivinä treenit on sitten töiden jälkeen. Tämän hetkinen tilanne on kuitenkin se, että kaipaan työpäivien jälkeen jotain nollausta ja mikäpä onkaan parempi keino siihen kuin liikunta.

Aika usein tuo liikunta saa myös aikaan riittävän piristeen alkuiltaan. Tai sanotaanko, että sellaisen seesteisen olon. Vaikka alku kangertaa, niin treenikin sujuu sen takkuilevan alun jälkeen. Mukaan on kuitenkin mahtunut niitäkin treenejä, kun penkkisarjojen välissä olisi tehnyt mieli ottaa päiväunet. Ehkä siis itse treenin laatu ei aina ole ollut paras mahdollinen. Toisaalta, jos menisin töistä kotiin, "lepäisin" (eli olisin kotona kierroksilla) tunnin tai pari ja menisin tämän jälkeen treeneihin, niin lopputuloksena olisi todennäköisesti laadultaan heikkenevät yöunet. Niinpä olen todennut tämän töistä suoraan salille menetelmän tällä hetkellä sopivaksi. Työasiat saa nollattua ja alkuiltaan rauhallista aikaa omassa pääkopassa.

Luulen myös, että ennen pitkää kroppa myös oppii ottamaan treeniä vastaan myös näin. Tässä puhuu kuitenkin nyt entinen iltatreenaaja ja aamutreenien vihaaja, joka sittemmin vaihtoi vuorotyöhön ja oppi ensin tykkäämään ja sitten jopa rakastamaan aamutreenejä. Jotain kokemusta siis löytyy. Vuorotyössä oppii kummasti kuuntelemaan itseään. Sitten on tietysti myös nämä jo ennakkoon kompastuskiviksi tunnetut kohdat, kuten ilta-aamu vuoroyhdistelmät, joiden jälkeen treeniltä on turha odottaa mitään kovin suurta. Lisäksi meillä tavallisilla harrastajilla liikunta on usein se, josta on helppo antaa siimaa muuten haastavaan elämän tilanteeseen. Toisaalta taas osa ei osaa antaa siimaa, vaan puskee harrastuksiaan samalla intensiteetillä eteen päin. Harrastaminen ei myöskään tavallisella työssäkäyvällä ole läheskään aina mahdollista silloin, kun se oman kropan tai mielen kannalta olisi optimaalista.

Ja wasabirucola, oijoi! Suosittelen myös!

Oppia ikä kaikki, näköjään. Oma ajatus on tällä hetkellä se, että liikunnasta en mielellään tingi. Ja se ei johdu siitä, ettäkö tulisi huono oma tunto tai jotain, vaan siitä, että koen sen oikeasti parhaaksi rentoutumiskeinoksi. Toisaalta taas en jaksa tehdä mitään kovin jäykkiä suunnitelmia (mistä taas normaalitilanteessa kyllä tykkään), vaan menen vähän enemmän fiiliksen mukaan. Tykkään tilastoida ja analysoida myös harrastamista, mutta en tee enää nykyään sitä aikoina, jolloin muussa elämässä on kuormitusta, hyvää tai huonoa sellaista.

Vähän hölkkäsin!

Sunnuntaina, pitkästä pitkästä aikaa, kävin vähän hölkkäilemässä. Maaliskuun 9. pvä mulle sanottiin, että voisin aloitella juoksemista kuukauden kuluttua sikäli, että jalka tuntuu hyvälle. Mun mittapuulla se tuntuu kohtalaisen hyvälle ja niinpä käytiin mun kälyn kanssa lenkkeilemässä 8km rantaraitilla. Ei toki juosten, vaan 2/3 osaa kävellen ja yksi osa hölkäten. Kilsa kävelyä ja puoli kilsaa hölkkää. Reippaaseen kahdeksaan kilometriin hölkkäpätkiä tuli siis neljä kappaletta.

Siitä, oliko aloitus riittävän rauhallinen, voi olla montaa mieltä. Itse olen kyllä sitä mieltä, että oli. Olen siis sitä mieltä myös näin day after -päivänä. Mitään huonoja tuntemuksia ei nimittäin ole ollut nyt seuraavanakaan päivänä. 500 metriä on jopa näin paskalla juoksukunnolla lyhyt pätkä ja vauhtikin pidettiin hyvin verkkaisena. Tästä on hyvä aloitella ja aionkin näin alkuunsa lenkkeillä ihan sillä kävely-juoksu -yhdistelmällä. Luulen, että se palvelee myös parhaiten tämänhetkistä juoksukuntoakin. En myöskään aio kiirehtiä lisäämään lenkkikertoja viikkoon. Ihan jo siksikään, koska tänä päivänä olen siitä onnellisessa kuntoutuja asemassa, että on paljon, paljon muutakin mielekästä urheilutekemistä.

Kaikenkaikkiaan juoksu tuntui hyvältä, paremmalta kuin kertaakaan sitten nilkkamurtuman. Tiedostan kuitenkin kuntoutumisen olevan viimeisimmästä operaatiosta edelleen kesken, joten jos merkkejä liiasta vauhtisokeudesta ilmaantuu, niin aion kyllä painaa jarrua ajoissa. Siitä huolimatta otin tänään kaupasta kasvisten ja maitotölkkien oheen Juoksija -lehden. Ihan vaan, koska kalenteri! Vaikka tottapuhuen tällä hetkellä on fiilis, että kaikki liikunta, mitä omin jaloin voi tehdä, on kotiin päin ja viis mistään maratoneista tai muustakaan.

P.S. Aloitin kirjoittamaan tätä postausta kännykällä (again, nyt en muuta sähläillyt), mutta mieleeni tuli kappalejaot.. En tiedä lukeeko porukka nykyään enemmän blogeja puhelimella vaiko tietsarilla, mutta tietsarilla saattaa kappaleet muodostua helposti kohtuu pitkiksi kännykkälukijoille. Itsehän kuulun siihen ryhmään, joka lukee pääosin puhelimella, mutta kirjoittaa lähes poikkeuksetta koneella. Mites sä toimit? Ootko huomannut taikka miettinyt samaa asiaa koskaan?

Arkea ja metatöitä

Soittelin tässä yhtenä iltana takaisin äitille, joka oli aamupäivästä yrittänyt soittaa. Mamma tuumaili, että oli jo tottunut ajatukseen, että mä olen joko heti tai tosi pian tavoitettavissa. Useampi viikkohan tuossa taas vierähti hidasta elämää. Tarkalleen ottaen seitsemän viikkoa sairaslomaa + viikko lomaa päälle. Nyt oon toista viikkoa takaisin (vuoro)työ elämässä ja ihmettelen, että mitenkä tämä kaikki yleensä kulkee niin kovin sujuvasti.

Olen myös miettinyt, että kaikenlainen metatyö vie arjessa ihan törkeän paljon aikaa. Jos varsinainen "työ" on pyöräillä töihin, niin sä aluksi pakkaat kamat, puet vaatteet ja remelit, kaivat pyörän varastosta ja pakkaat lukot pyörään/reppuun. Tämän jälkeen tulee vasta se varsinainen homma, eli fillaroi itsesi työpaikalle. Tämän jälkeen alkaa taas sama metatöiden sarja toiseen suuntaan, jonka jälkeen jälkeen voit vasta sanoa hoitaneesi "homman", eli tässä tapauksessa työmatkan.

Sama homma harrastusten kanssa. Uiminen, se vasta metatyötä vaativa harrastus onkin. Ehkä se onkin yksi syy, miksi tykkään juoksuharrastuksesta niin paljon. Helppoa ja nopeeta. Tunnin uintitreeni vie aikaa matkoinen sellaisen kaksi ja puoli tuntia ja kuntosalinkin kohdalla puhutaan parista tunnista. Sen sijaan tunnin juoksulenkki vie aikaa tunnin ja vartin.

Mutta sellaista se on. Arki nimittäin. Ja se kyllä tällä hetkellä maistuu metatöitä myöten. Valehtelisin silti, jos väittäisin, että yhtä-äkkinen pomppaaminen sairaslomalaisesta täyteen arkeen olisi käynyt kivuitta. En mä itseäni kuitenkaan kiireiseksi ole kokenut. Ihan normaalia elämää, mitä jokainen työssä käyvä elää. Kaikenlainen turha on kuitenkin karsiutunut ja esimerkiksi tänään kävin ensimmäistä kertaa puhelimessa facebookissa kello yhdeksän illalla. Saattaa siis olla, että Temptation Islandit jää tänä vuonna seuraamatta. Viime vuonnahan kyseisen sarjan aikaan olin sairaslomalla ja tuli seurattua sitä ja vaikka mitä.

Sanotaanko siis, että priorisointi on himpan verran hakusassa. Viimeisen parin kuukauden aikaisella lunkilla tyylillä ei paljoa saa aikaiseksi. Uudet duunit on tuoneet tullessaan halua ja myös tarvetta opiskella asioita myös vapaa-ajalla. Vielä toistaiseksi ainakin olen osannut olla itselleni armollinen ja stressaamatta liikoja. Liikunta on paras mahdollinen keino nollata välillä pyörällä oleva pää, joka sitten jaksaa ottaa taas vastaan uutta tietoa. Sitä en koskaan ole priorisoimassa pois, päinvastoin. Mitä sitten, jos siivoaminen siirtyy ja pyykkivuori kasvaa? Eiköhän tämä priorisointikin ala pikkuhiljaa luonnistua paremmin sitä mukaa, kun tulee taas luotua uudenlaisia rutiineja uudenlaiseen elämäntilanteeseen.

Sellaisia ajatuksia tähän alkuviikkoon. Millainen elämäntilanne sulla on? Onko tasannevaihe vai meneillään jotain mullistuksia? Miten menee arki? Itsehän siis olen menossa kohti tasannevaihetta ja otan sen kyllä ilolla vastaan. Sitäpä ei kukaan tiedä, kuinka kauan menee ennen kuin löytyy pitkäaikainen työpaikka, mutta toisaalta vastavalmistuneena olen kyllä utelias. Jonkinlainen tasannevaihe on kuitenkin sekin, kun ammatti-identiteetti pikkuhiljaa vahvistuu. Koti, liikunta, perhe ja ystävät on onneksi hyvä turvasatama!

Osavuosikatsaus liikuntoihin 1/4

Mähän kirjoittelin ennen viikon liikunnat postauksia tänne blogiin. Niillä on varmasti oma lukijakuntansa ja osaa taas ei kiinnosta hevonkukkua mitä joku yksittäinen bloggari liikkuu. Kirjoittaminen kieltämättä kokosi mukavasti ajatukset omasta tekemisestä, mutta toisaalta taas kyseiset postaukset oli jonkinlainen taakka. Pelkkien listojen tekeminen, kohdallani vieläpä melko samanlaisten listojen, ei ollut mielekästä eikä koontia saanut aina kirjoitettua näppärästi muun kirjoituksen "oheistuotteeksi". Mun liikunnoissa ei muutenkaan ole viime vuosina juuri muuta fokusta hyvä fiilis ja mahdollisimman paras versio itsestäni, joten siinäkin mielessä viikon liikuntojen postaamiset oli turhia. Eri asia, jos treenaisi vaikka täysimatkan triathlonille tai maratonille. Silloin saattaisikin olla mielekästä seurailla millaisella tekemisellä henkilö x tekee suorituksen x. Toisaalta taas blogimaailmassa saattaa joidenkin kohdalla hämärtyä se, että jokainen on yksilö, arkiaktiviteetti on eri luokkaa ja elämä muutenkin. Syntyy turhaa ja vääristynyttä vertailua, jota ei itse halua kirjoituksillaan olla ruokkimassa. Toisaalta, negatiivisia ajatuksia, vertailua ja ns. "blogikatetutta" on ehkä olemassa joka tapauksessa, eikä sille vaan mitään voi. Tästä ei nyt kuitenkaan enempää.

Koontien kirjoittaminen oli siis myös mukavaa. Niimpä innostuin, kuin luin Satun blogista postauksen vuosineljänneksen liikunnoista. Ehkä kerran viikossa kirjoittelun sijaan voisikin kirjoittaa neljä kertaa vuodessa niin sanotun osavuosikatsauksen? Tämä lienet ihan riittävä määrä myös itselle.

Tammikuu

Voima x 13 kertaa. Monnarilla on tullut siis vietettyä aikaa. Mun punttitreenit kestää yleensä 45-70 minuuttia kerrallaan. Tää 13 kertaa seisältää myös kotona tehdyt coretreenit, jotka on sellainen 30-45min. kerta.

Uinti x 1. Ooooo. Yhden kerran! 30min.

Ryhmäliikunta x 3. Jumppa on tammikuussa (kuten yleensä) tiistain voimastep uimahallilla. Ollaan tavattu käydä siellä mun kälyn kanssa. Vaikka nimi on voimasteppi, niin kyseessä on aerobinen liikunta, joka kestää 55min.

Vesijuoksu x 3. 30 minuuttia kerrallaan. Kuuluu yhteen tuon jumpan kanssa. Tää on sellanen sosialisointireissu aina tiistai-iltaisin.

Hiihto x 4 ja yhteensä 45km, eli olisko sellainen vajaa nelisen tuntia. Luisteluhiihtoa siis hiihdän menemään. Järven jäällä tai tasaisella soidenlammen lenkillä painatin menemään, koska mun silloinen vielä operoimaton nilkka ei kestänyt a) nousujen kuokkaa tai b) laskujen jurrutuksia tai kanttauksia.

Tämmöiset liikunnat löytyy tammikuun tilastoista, eli Garmin Connectista. Sen tilaston mukaan olen liikkunut tammikuussa 26 tuntia, mutta tuo lukema lienet todellisuudessa hieman suurempi. Puuttuvia juttuja on ainakin painonnostotreeni x 3, jotka kesti 90 minuuttia kappale. Sykemittari mulla on ollut tapana ottaa kävelyihin mukaan silloin, kun mukana on myös sauvat. Tammikuussa on tullut kävelylenkkeiltyä varoivaisella arviolla kerta viikkoon, eli laitetaan nyt kävelylenkkeily x 4, niin ei ainakaan isotella. Vähemmän sitä on toki tullut puuhattua, kuin syksyaikaan metsässä. Todelliset liikuntalukemat pyörii siellä 35 tunnin nurkilla. Arkiaktiivisuus on ollut aika korkeaa tasoa, on pistelty menemään fillarilla räntäsateessa ja lumikinoksissa. Sellainen oli tammikuu. Ei mikään massiivinen liikuntakuukausi, muttei nyt mikään umpisurkeakaan. Voimapainotteista touhua selkeästi, eikä yhden yhtä pidempää treeniä tullut tehtyä.

Ykkösliikunnan paikan saa tammikuulta hiihto, vaikkakin tämän talven hiihtäminen oli ihan sitä sun tätä. Mutta on se vaan niin kertakaikkisen hieno laji.

Helmikuu

Voima x 10. Vai olisikohan tähän pitänyt kirjoittaa, että voima vyötäröstä ylöspäin?? Monnarilla ja kotona.

Jumppa x 1 + vesijuoksu x 1. Toinen päivä stepissä ja neljäs päivä leikkuupöydällä.

Liikuntaa yhteensä kymmenisen tuntia. No onhan siinä tullut yläkroppaa tahkottua, kun 4.2. operoitiin nilkka joka toi lähemmäksi parin viikon täydellisen liikuntatauon. Loppukuusta tuli kuitennii reenailtua, mutta olihan tämä(kin) kuukausi vähän sitä sun tätä.

Helmikuun ykkösliikunta on leuanveto. Ehdokkaitahan tähän katergoriaan ei juuri ole ja kuvakin taitaa olla maaliskuun puolelta, mutta menköön!

Maaliskuu

Voima x 15. Alkukuusta tein voimatreenini pääosin Jarpan veljen kellarisalilla, koska asustelin heillä kaksi viikkoa ja salille oli immobilisaation vuoksi sieltä hieman haastavampaa kulkea.

Spinning x 3. Kestoltaan puolesta tunnista tuntiin per treeni.

Uinti, vesijuoksu ja sisäsoutu x 1 per laji ja puoli tuntia kutakin kerrallaan.

Edellämainitut treenit oli yhteensä noin 16 tuntia. Salitreenit oli alkukuusta normaalia lyhyempiä, mutta tein niitä useammin. Maaliskuun 9. pvä sain walkerin pois jalasta ja juuri kun olisin vähän enemmän kyennyt harrastamaan, sairastuin vatsatautiin, jonka kanssa painiessa menikin lähes viikko. Näiden lisäksi tuli enenevässä määrin kävelylenkkeiltyä. Paska liikuntakuukausi siis, mutta sattuuhan noita.

Maaliskuun ykköseksi singahtaa kävelylenkkeily ulkona. Onhan se nyt ihan sairaan upeaa päästä ulos lenkkeilemään, kun jälleen kerran saa tukiortoosin pois jalasta!

Eteen ja ylös!

Blogisähläri täällä morjesta!

Ihan ekana täytyy kertoa, että aloin väsäilemään tätä postausta joskus alkuviikosta, mutta homma jäi kesken siitä yksinkertaisesta syystä, ettei jaksanut enää ruutuaikaa. No eilen illalla meinasin jatkaa puhelimella (virhe), enkä -yllätys, yllätys- jaksanutkaan. Nyt sitten en ole varma (koska sähläsin, taas) onko tää postaus ollut world wide webissä siitä alkaen. Keskeneräisenä. Älypuhelin, blogin kirjoitus ja etenkin tietoteknisiltä taidoiltaan lahjaton blogin kirjoittaja nyt näköjään on vaan ihan hemmetin paska yhdistelmä. Ihan hemmetin noloa, jos oon onnistunut (ja todennäköisesti oon) sähläämään näin ja ihan hemmetin noloa, jos en ole ja kuitenkin tilitän sitä täällä. Lopputulos on siis jokatapauksessa nolo!

No sitten asiaan.

Viime viikolla tuli taas palattua jalkapuntin pariin. Niitä (loputtomia) askelkyykkyjä (ynnä hemmetisti kaikkea muuta) olen kyllä tehnyt siitä päivästä alkaen, kun ortoosi lähti, mutta nyt palasin muunmuassa kuningasliikkeen, nimeltä maastaveto, pariin. Jotenkin tässä parin päivän aikana on tullut aika vahva dejá vu -fiilis. Nimittäin lähtökuopassa ollaan taas ja syvällä siellä. Ennen leikkausta pääsarja taisi olla 85kg 4-5 x 6 toistoa. Nyt tein viidellä kympillä samaa settiä. Tuntui kyllä kohtalaisen kevyeltä. Silloin tuntui ja koko pääsiäinen menikin kaikkien aikojen domseissa! Sumokyykyillä näppärästi viimeistelin monen päivän lihaskrapulan ja penikatkin otti nokkiinsa kovalla alustalla kävelystä. Vaikka ähkin, puhkin ja vaapuin kuin ankka, oli silti mukava potea pitkästä aikaa tervettä kipua myös alakropassa.


Kuopassa möyritään myös aerobisen kunnon suhteen. Se on paskin miesmuistiin. Jotenkin mulla tulee elävästi mieleen vuodenvaihde, kun uhosin, että mitään "paskaa crossarin nytkyttämistä" en aio harrastaa vain aerobisen kunnon nimissä. Arvaat kaduttaako? No ei kaduta, ei tippaakaan. Vuosi pari sitten olis ehkä kaduttanut, mutta nytpä ei kaduta. Viimeistä edeltävää leikkausta ennen takana oli jokunen kuukausi erittäin aktiivista hiihtoa, joten tilanne oli huomattavasti parempi verrattain tähän hetkeen. Nyt sen sijaan edelliset "ihan oikeat liikunnat" on pyöräilyn parista joskus viime syyskesältä. Metsässä on kyllä tullut sauvailtua, mutta se pysyy siellä peruskestävyyden ala-alueilla. Mukava siis pitkästä aikaa painattaa lähemmäksi kynnyssykkeitä ja vähän ylikin. Olisihan sitä toki voinut vaikka käydä spinningissä tai jotain mäkitreeniä puuhata siihen sivuun, mutta jotenkin nyt vaan olin niin hauiksenkasvatteluhöyryissä, että unohdin.


Nyt on sitten olo kuin kesälaitumelle päässellä varsalla. Viikonloppuna tein sekä lauantaina että sunnuntaina Youtube-treenin spinningpyörän päällä. Oon tehnyt omatoimisia pyörätreenejä ennenkin, mutta lähinnä musikiista potkua ottaen. Kieltämättä videon avulla hommasta sai vähän enemmän irti. Kelithän olisi suosinut ulkoliikuntaa, mutta jokainen solu huusi kunnon hikitreeniä, joten olihan kropalle annettava sitä mitä se kaipasi. Juoksu, luisteluhiihto tai vastaava ei vielä onnistu, joten homma on hoidettava näin. Ulkoilla voi ilman varsinaista liikuntaa ja sitä on tullut myös kiitettävästi harrastettua. Vaikka näiden muutaman asian suhteen takapakkia on tullut, tietenkin, on fiilis katossa. Intoa siis löytyy lähteä kehittämään omaan peruskuntotasoon nähden paskaa kuntoa jälleen kerran!




Note to yourself: Älä yritä leikkiä näppärämpää kuin olet, jos sun käsissä on laita jossa on esim. joku käyttöjärjestelmä!

edit: jos haluaa, niin vastaaviin postauksiin voi kommentoida esim. että "mitä hittoa sä urpo sekoilet siellä?" tai "kuule nyt oot tainnut taas painaa jotain väärää nappia ja vähän liian aikaseen" jne. :D.

Kevätjuttuja

Jostain luin tai kuulin, että takuuvarma kevään merkki on se, kun Juha Mieto mämmeineen ilmestyy iltapäivälehden otsikoihin. No ihan varmasti joo, mutta kyllä se mämmi maistuu itsellenikin. Ensimmäinen mämmirove tulee yleensä hankittua jo viikkoja ennen varsinaisia mämmipäiviä, eli pääsiäistä. Mämmi, Juha Miedolla tai ilman, yksi varma kevään merkki.

Myös valo ja aurinko on viime viikkoina näyttäytynyt erityisen paljon ja siitä on tullut nautittua monella tapaa. Rakastan kevättä ja lisääntyvää valoa, vaikka saankin migreenikohtauksia silloin sata kertaa helpommin. Aurinkolaseilla tuon harmin saa kyllä kohtalaisen helposti minimoitua. Erityisesti kevät auringossa ei ole ehkä parempaa paikkaa ulkoilla, kun järven jäällä. Yksikseni olen siihen aika arka, aakella laakella kun ei juuri niitä järviä ole ja jos on, ne on lähinnä lammikoita. Järven jäällä meni kuitenkin tänään tovi ja toinenkin Jarpan seurassa.

Tulppaanit on myös yksi kevään merkki. Tulppaani on ehkä, ja onkin, mun lempparikukka. Ja niitä tekisi mieli kantaa kotiin viikoittain ja usein tulee kannettuakin. Ylipäänsä leikkokukkien, tai minkä tahansa kukkien, ostohimot iskee oikeastaan vain ja ainoastaan keväisin. Lisääntyvä valo saa myös aikaiseksi energiaa, joka ilmenee kaikenlaisena touhottamisena. Viimeisimpänä ehkä mielihalut päivittää kodin astiastoa, joka se innostus pikkuhiljaa paisui ihan kokonaisvaltaiseksi sisustushömpötykseksi. En tiedä imeekö huomenna alkavat työt mehut siinä määrin, että osa suunnitelmista jää vain suunnitelma-asteelle.

Kaikenlaisia keväthommeleitakin on tullut touhuttua. Sukset käytin huollossa TorTor -nimisessä firmassa. Olisi pitänyt kuulemma tuoda paljon aiemmin jo. Herra siellä hioi ja laittoi kesävarastointia varten suojavoiteet pintaan. Syksyllä voin käydä poistattamassa nuo suojavoiteet ja laittavat sitten luistovoiteen pohjaan. Ihan superhyvä palvelu, jota voin lämpimästi suositella kaikille, ketkä suksiaan tällä seudulla jossain huollattaa. Eikä tää ole edes sovittua mainontaa, vaan hyvät jutut ansaitsee tulla mainituksi! Tänään vaihdettiin myös pyörästä nastarenkaat cc-renkaisiin. Olipahan homma, kun vaihtosisuri olikin joku maanantaikappale eikä se rengas meinannut asettua vanteelle tiistaikappaleenkaan kanssa.

Sellaisia kevätjuttuja täällä. Mitä sä tykkäät keväästä, onko lisääntyvä valo hyvä vai huono? Kaikkihan ei siitä tykkää ja joidenkin mieleen se saattaa vaikuttaa just päinvastoin kun itsellä.

Pääsiäistä ja ajatuksia

Olin alkuviikosta pitkästä aikaa uimahallin kuntosalilla. Olin unohtanut kuulokkeet kotiin ja taustaääninä kuului jokin televisio-ohjelma ja treenaavien pappojen turinat. Televisio-ohjelma katkesi ylimääräisen uutislähetyksen vuoksi ja niin katkesi hetkeksi myös minun ja pappojen treeni. Brysselissä oli räjähtänyt pari pommia, kuolonuhreja, ei vielä tietoa paljonko. Papat jatkoi punttailujaan ja minä askelkyykkyjäni. Siinä missä minun tavoite on saada alaraajojen voimatasoja symmetriseksi, on jonkun toisen tavoite selvitä hengissä kotiin kriisin keskeltä. Tasan ei ole onnenlahjat, ei vaan kertakaikkiaan ole.

Sattumanvaraisuus liittyen elämässä ja maailmassa tapahtuneisiin onnettomuuksiin, kriiseihin katastrofeihin ja sairauksiin on melko pelottava ajatus. Miksi juuri minä olin Jyväskylässä paikallisessa uimahallissa tekemässä askelkyykkyjäni enkä Brysselissä lentokentällä matkalla jonnekin? Miksi just mun läheiset oli kuka kodeissaan, kuka töissään, eikä metrossa, jossa räjähti? En tiedä uskonko sattumaan vai kohtaloon, onko niiden välillä edes valittava? Jollain lailla absrurdilta jokatapauksessa tuntuu ajatus, että kenenkään kohtalo olisi olla näiden tapahtumien keskiössä.

Tässä ajassa on jos jonkinlaista surullista, ahdistavaakin, uutista. Toisaalta, niin sitä on varmasti ollut aina, mutta tänä päivänä uutiset tulee silmille kaikista viestintävälineistä ja jatkuvasti. Oon sellainen ihminen, joka on todella kiinnostunut siitä, mitä ympärillä tapahtuu. En kuitenkaan vello pahassa olossa, syytöksissä tai pelossa. Ajattelen vain paljon ja myös puhun ajatuksistani, lähimpänä tietysti Jarpalle. Surullisten uutisten tulva vaikuttaa kuitenkin jossain määrin minuun. Aamulla ensimmäisenä kun luet uutisia ja mietit miten ja miksi tällaista voi tapahtua, niin kieltämättä sen jälkeen on vaikea alkaa kirjoittamaan niistä loputtomista askelkyykyistä tänne blogiin.

Elämä kuitenkin jatkuu. Jotenkin jopa heillä, jotka joutuvat ikävien tapahtumien keskiöön. Heille toivon voimia ja itselleni kykyä olla kiitollinen elämästä ja terveydestä, niin omasta kuin läheistenkin. Pääsiäinen varmasti, tavalla tai toisella, saattaa monelle olla rauhoittumisen ja kiitollisuuden aikaa. Itse ajattelin viettää pääsiäistä ihan kotosalla. Eilen punttailin pikkusiskon kanssa jalat ihan juntturaan ja aamu alkoi kävelylenkillä kaverin kanssa. Kuusi kilometriä, kuntoutuminen on siis hyvässä vauhdissa. Jarppa on osan pääsiäisestä töissä, joten pitkästä aikaa mulla on ihan privaattiaikaa myös itseni kanssa. Yritän olla keskittyä hetkeen ja olla liikoja jännittämättä maanantaina alkavaa uutta työtä.

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

Leuanvetoleirin finaali ja mopsihaaveita

Kahden viikon leuanvetoleiri päättyi ciime viikolla ja lopputulos oli edellisviikonloppuna tehty maksimi, eli 13 kappaletta. Viimeistely jäi ihan puolitiehen sen penteleen vatsataudin vuoksi. Ennätykset jokatapauksessa paukkuu! Kohta voin pitää itse itselleni seremonian ja julistaa itseni meidän perheen leuanvetokuningattareksi. Jarppa jo joutuu puuttumaan mm. siihen, että nousen liian nopeesti ala-asennosta, jalat heijaa liikaa, ei menis kisoissa läpi ja muuta, mikä on lähinnä hyttysen ininää ja hivelee mun leuanveto-itsetuntoa entistä enemmän. Oon kokeillut täällä myös lisäpainoleuanvetoa. Ja tällä kertaa tarkoitan ihan oikeaa vyötäröllä roikkuvaa kiekkoa, en joulukiloja. Ihanan turvallista rakentaa uskottavuutta lisäpainoleuanvetoon omassa ylhäisessä yksinäisyydessä. Tulosten paranemista selittää kyllä pitkälle myös se, että paino on (yllätäen taas) laskusuuntainen immobilisaation aikana. Nyt vatsataudin jäljiltä vielä ihan superalhainen, mutta no can do, koska voimat on vaan edelleen niin vähäiset enkä halua pilata rehvakasta tulostani totaalipaskalla yrityksellä.

Leuanvetoa ja voimistelurenkaita

Leuanvetoa enemmän oon kuitenkin oppinut 13-vuotiaiden mielenmaisemasta. Vai pitäisköhän sanoa, että 31-vuotiaiden mielenmaisemasta!? En todellakaan tiedä. Oon nimittäin aina tähän päivään saakka kuvitellut, että kyllä mä oon niiiiin nuorekas ja ymmärrän teini-ikäisiä, koska eihän siitä nyt niiiiin kauaa ole, kun itse olin teini ja sitä rataa. No kyllä on romuttunut ne ajatukset. Oon oppinut mm. että...

• ...oon todellakin vanha! Katsottiin jotain Youtube-videota, jonka tekijää (eli tubettajaa) luulin suunnilleen oman ikäisekseni. No hän nauroi, että ehei, tuo tyyppi on 21. Okei! Edes 13-vuotias ei kuvittele mua nuoreksi, vaikka mä itse kuvittelen.

• ...on siis olemassa tubettajia, jotka tienaa ihan sairaan paljon rahaa siitä, että ne tubettaa. Eli pitää kai vähän niinkuin videoblogia.

• ...tämän päivän nuoret myös oppii paljon tubettajilta, peleistä ynnä muusta,
• eli on aika vaikeaa ajatella millainen määrä pelejä (ja mitä näitä nyt on) on ookoo, koska kyllä teknologiaa pitää hallita ja monien tämän päivän 13-vuotiaiden ura saattaa olla näissä peleissä!

• ..."ennen oli kaikki paremmin, kun ei ollut pelejä" -skeida on on turhinta ikinä.
• ja huolissaan kannattaa olla, jos ne haluu vaan tehdä käpylehmiä ulkona!

• ...on todella kaksinaismoralistista sanoo, et pelit loppu nyt jos sun itse pitää kuitenkin tsekkailla someja kännykällä.

• ...on myös todella idioottia, että sun päähän tulee ajatus, kuinka turhaa on tubevideoiden katselu ja sit sä itse kirjoittelet ja seuraat blogeja, joita pidät niin tärkeänäja kaikinpuolin järkevänä.

• ...ruotsin opiskelu ei edelleenkään kiinnosta. Maailma ei siis, luojan kiitos, ole ihan täysin muuttunut ja jotain ymmärrän edelleenkin,
• mutta siitä huolimatta joudun vääntämään siitä, että ne läksyt pitää tehdä. Tee niinkun mä sanon ja esitän tässä, ei niinkun mä todellisuudessa ajattelen teidän ymmärrettävästi ihan sairaan paskoista ruotsin tehtävistä.

• ...jonkun asian suorittamisesta voidaan käydä keskustelua aika monta kertaa kauemmin, kun sen asian suorittamiseen menisi aikaa.

• ...nykypäivän opettajat kyllä tiedottaa sekä hyvässä että pahassa kaiken mahdollisen. Ei mun ruotsin läksyjen tekemättä jättämisestä tai oppitunnilla onnistumisesta saletisti tullut mitään viestiä koskaan
• ja kaikenlainen nimikirjoitusten väärentäminen on siis historiaa! (itsehän osaan edelleen väärentää äitin nimmarin, ainaskin etunimen, heh!)

Seuraavien kuukausien agebda tulee olemaan se, että a) yritän puhua mun kälyä hommaamaan heille pienen mopsin pennun ja b) yritän puhua Jarppaa hommaamaan meille pienen mopsin pennun. Kertakaikkiaan niin houkuttava ajatus, ettei sitä voi millään feilata! Menneen kaksiviikkoisen aikana musta tuli myös kertalaakista PewDiePien mopsikaksikon fani. Mä(kin) haluun niin sellaisen!

Arki

Hetimmiten suoraan leuanvetoleiriltä lähdettiin Jarpan kanssa lakeuksille, eli arki omassa kodissa on vasta lähtökuopissaan. Sitä onkin ollut ikävä! Sairasloma loppui sunnuntaina ja nyt olisi viikon verran lomapäiviä ennen uuden työn aloittamista. Ne aion viettää rennosti kotona, harrastaen ja ulkoillen. Tiedän, että seuraavat pari kuukautta tulee olemaan aivoille rankkaa: paljon uusia asioita ja uusia ihmisiä. Niinpä yritän nyt olla sen kummemmin ajattelematta asiaa.