Hyvää juhannusta!

Sen sijaan, että olisin matkalla Saarijärvelle kympin kisaan istuskelen koneella kylmäpakkaus kantapäässä päivittämässä blogia. Viikolla on tullut treenattua lihaskuntoa, käytyä uimassa sekä vesijuoksemassa, jonkin verran pyöräiltyä ja pelailtua frisbeegolffia (josta kantapää muistutti heti seuraavana päivänä, hemmetti, se olis ollut olkapään asia!). Kantapää on siis edelleen kipeä, jonain päivänä enemmän toisena taas vähemmän, mutta enää se ei masenna niin kuin alkuviikosta. OMT-fysioterapeutille sain aikaistettua jo varattua aikaa ensi maanantaiksi eikä murtumaa luurakenteissa ole, niinkuin arvelinkin. Juoksutaukoa on nyt takana reilu viikko ja lenkkipoluille olisi tarkoitus pikkuhiljaa palata sitten, kun jalka on kävellessä täysin kivuton.

Oon vähän laskeskellut, että mikäli tämä juoksutauko venyy kahden kolmen viikon mittaiseksi (joka tällä PF-historialla olisi todella optimaalista) saisin ennen HCM:a treenattua pari viikkoa "täysillä", koska juoksu täytyy aloittaa varoen ja aitten onkin jo pian kisaa edeltävän keventelyn aika. Näin ollen tuossa osallistumisessa sinne ei oikeastaan ole minkään sortin järkeä, vaikka paraneminen tapahtuisi nopeastikin. Finlandiaan on vähän reilummin aikaa ja tuo päätös on jossain määrin keventänyt mieltä.

Yleensä en ole kovin skeptinen ajattelija, mutta ihmisten kertomukset on saanut miettimään, että ihan hyvin just tää mun plantaarifaskiitti saattaa olla niin sitkeää ja kipeää laatua, että useamman kuukauden taukokin saattaa tulla kysymykseen. Tuo ajatus ei ole tullut masentaakseen, vaan tavallaan realiteettina. Ei ole järkevää, saati mielekästä, kuukausi kaupalla pitää vähän väliä viikon kahden taukoa ja hönnytä heti lenkille, kun nipinnapin kykenee juoksemaan, treenata jokunen viikko, kunnes ollaan taas lähtöpisteessä. Huhtikuun alusta olen tuon vaivan kanssa enemmän tai vähemmän taistellut ja nyt on tullut loppuväännön aika. Peruskunnosta pidetään tän loppuväännön ajan huolta muilla keinoin, ihan jo mielenterveydenkin takia :). Tämänkaltainen vamma on siitä ikävä, että ennusteet ovat hyvin moninaisia aina muutamasta viikosta jopa vuoteen. Kappaleen ensimmäisestä lauseesta huolimatta olen aika optimistinen (Finlandian suhteen ja muutenkin), enkä vähiten siksi, että uskon tuon fyssarin antavan mulle uusia aseita tätä p**keleen rasitusvammaa vastaan! Ja oikeastaan tuo skeptinen ajatus on tullut myös muuttaakseen itse itsensä optimistiseksi: Vaikka tää veisi miten pitkään hyvänsä, ei tää ikuisesti kestä kuitenkaan!

Ajatuksena oli myös kirjoittaa vähän uinnista, frisbeegolffista sun muista viikon touhuiluista kuvineen päivineen, mutta vaikka onkin juhannusaatto, niin tätä viikkoa on vielä monta päivää jäljellä, joten ehkä kirjoittelen siitä myöhemmin. Toisekseen tuo avautuminen veikin alkuperäistä ajatusta enemmän aikaa ja tilaa ja nyt ajattelin lähteä mun miehen kanssa pyöräilemään ja uimaan, "urkkajuomana" toimikoon juhannuksen kunniaksi kuiva omppusiideri terdellä, morjens! Ja hyvää juhannusta!

P.S. J juoksee tänään Saarijärvellä, pidän sille peukkuja. Olis ollut ihan hauska lähteä katsomaan, mutta ajattelin käyttää ton "Jarmo (mun mies) kuskaa Tarmoa (mua) juoksutapahtumaan" -option sitten sellaiseen tilanteeseen kun pääsen ite osallistumaan kisaan, hah!

HCM? Finlandia?

"Kyllä noi oireet selvästi plantaarifaskiittiin viittaa, mutta katotaan se röntgenkuva nyt varmuuden vuoksi kun tää on näin pitkittynyt. Saa poissuljettua mahdollisen murtuman. Tulehduskipulääkekuurin määräisin kyllä nyt kanssa, vaikka sitä ootkin jo kokeillut. Katotte sitä jalkojen asentoa ja askelta sen fysioterapeutin kanssa ja se vois miettiä myös yölastaa siihen tai neuvoa sellaisen putkiharsolla tehtävän yösidoksen. Jatkat just niitä venyttelyjä, kylmää ja hierontaa mitä oot tehnytkin. Nää on joskus tosi sitkeitä vaivoja. Jos se ei ota hellittääkseen, niin suosittelisin käymään jossain urheilulääkärillä, esimerkiksi Likesillä. Siellä on paras tieto näistä ja sulla kun toi liikunta kuitenkin tavoitteellista."

Tulehduskipulääkkeeksi sain Arcoxiaa, mikä on ihan hyvä juttu. Oon joskus sitä säären orastavaan rasitusvammaan kuurin syönyt ja se oli huomattavasti parempaa näihin tällaisiin juttuihin, kun Burana. Lisäksi se on myös paljon vatsaystävällisempi (okei, myös kalliimpi). En usko, että tuossa rtg-kuvassa mitään on, mutta musta se on silti ihan hyvä, että se otetaan. Vastaukset siitä tulee torstaina. FT-aikaa sain aikaistettua jo juhannuksen jälkeiselle maanantaille, sekin on ihan jees.

Kiimasen savulenkki juhannusaattona on nyt yksi peruttu juoksutapahtuma. Ensimmäinen sellainen. Juostaan se kympin enkka sitten myöhemmin. Kahta juttua oon myös pyöritellyt päässäni. Maratonia ei voi juosta a) rasitusvammaisena tai b) treenaamatta. Takana on nyt viitisen viikkoa joko a) täysin treenamatta tai b) puolivaloilla treenaten. Helsinki City Marathon starttaa reilun kahdeksan viikon päästä ja fakta on se, että myös tämä ja muutama seuraava viikko menee edellä mainitun kaavan mukaan. Toivottavasti vain muutama viikko, eikä muutama kuukausi.

Kysymys siis kuuluu, onko tähtäin Helsingissä vai kenties Jyväskylässä Finlandia Marathonilla, joka starttaa neljä viikkoa HCM:n jälkeen??? Mitä te tekisitte tai mitä ylipäänsä olette mieltä? Ilmottautuminenhan on sisässä kumpaankin noihin, niinkun oon täällä kertonut. Jos näiden kahden välillä olisi pidempi aika, voisi ensimmäisen ajatella juoksevansa osallistumisen ilosta, kun sen nyt kerran Gatorade mulle tarjoaa. Toisen sitten enemmän aikatavoitteellisesti. Kuukausi on kuitenkin lyhyt aika palautua maratonilta ja alkuperäinen ajatushan oli sittemmin mahdollisesti muuttaa tuo Finlandia puolikkaaksi. Tai jos aivan alkuperäisiä ajatuksia kerrotaan, niin niissähän ei koko HCM ollut edes mukana. Oli ajatus juosta aikatavoitteinen maraton Jyväskylässä.

Tuon aikatavoitteen rankkaan aika korkealle omalla kohdallani, sillä oon ensimmäisen katumaratonin juossut tavoitteella maraton asenteella (joka on jo sinällään saavutus, ei sillä) ja toisen katumaratonin olen juossut aikatavoitteisesti, joka viimeisen kympin ongelmien vuoksi jäi vaan niin pirun lähelle. Tuo aikatavoitehan mulla on vielä himpun verran epäselvä (3.50?, jopa 3.45? Tarkentunee lähempänä kisaa testijuoksujen mukaan), mutta jokatapauksessa niin, ettei neljän tunnin alitus jää kyseenalaiseksi tai niinsanotusti "hiuskarvan varaan". Ennen tätä juttua tapahtunut juoksukunnon nousu lupaili jo aika hyvää, aika todella hyvää. Vaikka aikatavoite olisi mikä, niin selvää on se että neljän tunnin alitus vaatii ehjiä treeniviikkoja. No koko maraton ylipäänsä vaatii. Kunto ei muutamissa viikoissa laske, mutta viimeaikaisella (ja kuinka pitkään tämä nyt jaksaa jatkua) menolla se viimeistelty juoksukunto kyllä laskee juuri sen hiuskarvan verran.

Olis mielenkiintoista kuulla teidän mielipiteitä, sillä niinkun oon kertonutkin, mulla on aika vähän ihmisiä ympärillä jotka tämänkaltaisista asioista tietää. Rankkaan teidät lukijat aika korkealle siinä :).  (Äläkääkä pelejätkö kertoo mielipirettänne, teen päätöksen kyllä itte, niinku pohojonmaalaiset tuppaa tekemähä.. Oon jo melekehen teheny..)

Epätoivosta uhoon

Tämä viikko ei nyt ole mennyt niin kuin piti. Oikeastaan pitäisi varmaan sanoa, että tämäkään viikko.

Ma: 8km perushöntsää poluilla. Kantapää oli ihan hyvä.
Ti: 1km verkkaa + Lihaskunto + mäkivedot 6x60m + 1km verkkaa. Kantapää oli vähän huono.
Ke: 20km vitosen lenkkeinä maastossa. Jokainen lenkura alle puolen tunnin ja tuohon maastoon se oli hyvä vauhti. Tuntemukset oli peruskuntoalueella ja kantapää oli ihan hyvä.
To: 3.5km + Lihaskunto. Kantapää oli todella huono. Niin huono, etten pystynyt vetämään suunniteltua seiskan lenkkiä.
Pe: Huilipäivä. Kantapohja tuntuu ihan hyvältä. En jaksa huolestua. Se ei ehkä vaan kestä kahta perättäistä lenkkipäivää.
La: 1km kunnes en pystynyt enää jatkamaan.

Oon harrastanut juoksua säännöllisesti kuutisen vuotta. On ollut aikoja, kun muhun on sattunut, kovastikin, sääreen ja pakaraan. Koskaan vielä en oo joutunut keskeyttämään lenkkiä. Yhtään kertaa. Torstaina ja lauantaina tuo kipu oli erilaista kuin aiemmin. Se ei ollut "tärähdyskipua", vaan viiltävää kipua kantapohjan kalvojänteessä. Se kipu ei ollut enää kantapään osuessa maahan, vaan se oli myös noustessa päkiälle. Se kipu ei enää turru. Se ei myöskään tunnu kävellessä juurikaan, kuten aiemmin. Mutta juostessa se tuntui. Niin pirun kovaa, ettei kertaakaan aiemmin. Ensimmäistä kertaa siinä noin kilometrin päästä kotiin kävellessäni mun päähän tuli ajatukset, jotka on kyllä alitajunnassa ollutkin.

• Tää juttu ei välttämättä oo niin  nopeasti ohimenevä, mitä mä oon ensin uskonut ja sitten toivonut. Että tää saattaa viedä just niin paljon aikaa, kun niin monilla muillakin.

• Että mä en välttämättä tule olemaan kunnossa HCM:lle. Että niin saattaa oikeasti tulla käymään mulle.

• Mitä jos siellä kantapohjassa on jotain oikeasti rikki? Kun se nyt niin äkisti meni taas noin huonoksi.

Sen lisäksi, että jouduin ensimmäistä kertaa keskeyttämään juoksulenkin, musta tuntui ensimmäistä kertaa epäreilulta. Epäreilulta se, että oon koko kevään treenannut hyvin, käynyt töissä ja käynyt koulussa, odottanut kesää, että on enemmän aikaa. Ja sitten kun sitä on, on tilanne tämä. Epäreilulta se, että oon ihan tosissaan huoltanut itseä, oon venytellyt, hieronut, teippaillut, pitänyt kylmää ja pitänyt taukoa. Epäreilulta se, että vaikka tää kevät on tuon asian takia ollut todella hankala, on kunto noussut, treenit sujuneet ja mikään muu ei olisi esteenä onnistumiselle. Ekaa kertaa mun teki myös mieli heittää puhelin metikköön ja ekaa kertaa mua ei huvittanut mennä edes kotiin. Mikä nyt sinänsä oli hullua, nimittäin kotona mulla on ihminen, joka ei turhia lässyttele mun tekemisistä, mutta kannustaa ja ymmärtää juuri niissä tilanteissa kun kannustamista ja ymmärrystä kaipaan. Siinä hetken oltua hiljakseen ja asioita funtsailtua mieli muuttui masentuneisuudesta suoranaiseksi uhoksi.

• Maanantaina mä varaan ajan työterveyteen ja haluan, että tuo jalka kuvataan. Ihan vain varmuuden vuoksi. Että siihen ottaa joku lukenut kantaa. Ja mulla on siihen oikeus, vaikka reseptinä tuohon ei olekaan lisätä liikuntaa ja pudottaa painoa!

• Maanantaina mä menen myös kaupungille ja ostan vesijuoksuvyön. Ja juoksen niin pirusti. Siitäpä saa. Kantapää ja kaikki. Ja soitan fysioterapiaan ja kysyn onko siellä tarjolla yhtään aiempia aikoja.

• Että yksi per**leen plantaarifaskiitti ei todellakaan tule mua lannistamaan. Jos mä en pääse treenaamaan elokuulle, niin ihan sama. Sitten mä treenaan syyskuulle. Ja jos mä en pääse treenaamaan syyskuulle, niin ihan sama. Sitten mä treenaan lokakuulle. Ja jos mä en pääse treenaamaan lokakuulle, niin sitten täytyy varata talveksi ulkomaan maraton.

• Päättäköön vaan kantapää nyt. Pilatkoon vaan niin monta viikkoa, kun tarvis on. Mutta mikään rasitusvamma ei kestä ikuisesti ja pää on se joka näistä asioista pitkällä tähtäimellä päättää.

• Ja se pää on päättänyt juosta sen hiton maratonin hiton kovaa. Siitäs saa kantapää ja kaikki.

Jukolaan? Sulkavalle? Joroisille?

Olen viimeisen vuoden aikana monesti miettinyt, että yksi mielenkiintoinen taito, joka olisi mukava osata, olisi suunnistus. Työni puolesta olen saanut viime aikoina kohdata muutamia takavuosina menestyneitäkin suunnistajia ja he ovat tarinoillaan inspiroineet tuota ajatusta. Tänään täällä Keski-Suomessa starttaa myös maailman suurin suunnistustapahtuma Jukolan Viesti, jota on kisattu vuodesta 1949 alkaen. Aamun lehdistä on saanut lukea tapahtumasta jo useampana päivänä ja onkin mielenkiintoista fiilistellä ajatuksella, että jonain päivänä olisi itsekin mukana tapahtumassa. Suunnistustaidon harjoittelussa olisi minulle todella haastetta, sillä kartanlukutaitoni on kyllä aivan olematon. Oon suunnistanut elämässäni tasan ne kerrat, kun peruskoulussa on siihen pakotettu. Ja silloinkin varmaan muutaman kerran vain ja ainoastaan sinne viimeiselle rastille, jossa sitten reippaammat ovat kertoneet mitä aiemmilla rasteilla on ollut. Harrastin tuolloin yleisurheilua, mutta suunnistus ei vain iskenyt muhun millään asteella. Viisitoista vuotta myöhemmin on kuitenkin ajatukset ja asenteet suunnistusta kohtaan muuttuneet ja haluaisin kuulua siihen osaan suomalaisista, jotka voivat reilusti sanoa omaavansa edes kohtalaisen suunnistustaidon!

Blogimaailman kuulumisia Jukolasta voi käydä lukemassa täältä ja täältä, kun Tahtoo kuntoon -blogin Aku ja Hearts & Minds -blogin sansu starttaavat tänään osuuksilleen Venlojen viestissä!

Toinen mielenkiintoinen laji on soutu ja soudun osalta tapahtumana tietysti tänä vuonna 46. kertaa järjestettävät Sulkavan Suursoudut. AKn kanssa on muutaman kerran puhuttu, että ensi vuonna kyllä lähdetään! En oikein osaa selittää mistä tuo mielenkiinto kyseistä tapahtumaa kohtaan nousee. Soutu on laji, joka vaatii sekä kestävyyttä että lihaskuntoa. Olisi myös mielenkiintoista osallistua tapahtumaan, joka vaatii "tiimityötä". Kirkkoveneeseen tuskin koskaan saa porukkaa kasaan, joten silläpä lähinnä tuota parisoutusarjaa on tullut funtsittua. Jos yhtenä vuotena osallistuisi niin maratoniin kuin tähän tapahtumaan voisi itseään todellakin kutsua monipuoliseksi kaveriksi. Soudussakin haastetta riittäisi, kysykääpä vaikka mun mieheltä! Se nimittäin tietää, sillä oon joskus ollut sen mukana kalastusreissuilla. Hyvän kunnon lisäksi tuo soutaminen vaatii myös kykyä mennä suorinta reittiä sillä veneellä. Kukapa haluaisi usean kymmenen kilometrin matkalle enää lisäkilometrejä ottaa?

Viimeisin, mutta ei todellakaan vähäisin, on sitten triathlon. Sen osalta voisi tietysti mainita Finntriathlonin, joka on Joroisilla tänä vuonna 28. kertaa kisattava puolimatkan kisa. Olenkin jo aikapäiviä sitten päättänyt, että kun yllän maratonjuoksussa sinne itseä tyytydyttävälle tasolle, annan siitä itse itselleni palkinnoksi maantiepyörän. Myös uimakoulu olisi käytävä, sillä vaikka osaan uida kohtalaisella tekniikalla rintauintia, niin vapaauintia en kyllä handlaa. Triathlonissa olisi monenmoista haastetta, suurimpana haasteena lienee juuri tuo uinti. Nuo kaksi ensimmäiseksi mainittua olisi sellaisia mukavia vaihtelujuttuja, mutta triathlon on lajina niin huikea, että sitä voisin kuvitella ihan todella jonain päivänä harrastavani.

Triathlonmaailman kuulumisia voi käydä lukemassa täältä, kuinka aloitteleva niobe kyllästyi juoksusta seuranneeseen sitkeään rasitusvammaan ja monipuolisti harjoitteluaa ja täältä, kuinka ihan tavallinen kaveri Jupekki treenaa kohti elokuista ironmania.

Sulkavan Suursoutujen osalta mulla ei ole mitään blogia tarjota, mutta mikäli teillä on, niin vinkatkaapa ihmeessä. Niin paljon on muutakin kuin juoksu (okei, myöhemmissä postauksissa voinkin sitten kirjoittaa ultramatkoista ja etappijuoksuista). Kestävyysurheilu on onneksi "ikäystävällinen" laji ja siinä olen minä kohta kolmekymppinenkin vielä niin nuori kaveri! On ihana ajatella kuinka paljon on vielä mahdollista kokea ja tämänkaltaisilla haaveillahan on yleensä tapana toteutua, mikäli niitä oikeasti tahtoo :).

Kinesioteippailua ja Cheekiä..

-Mitä sä oikeen teet? Seisot noin hassusti?
*Koulukaveri katsoo tyhmänä keskustelukumppania (lue:mua)*
-Tä? Siis aa, venyttelen tässä samalla jalkapohjaa.

Nää mun kantapääkikkailut alkaa varmaan pikkuhiljaa täyttämään kaikki ultimaattisen outouden tunnusmerkit. Ainakin ulkopuolisten silmissä. Samalla kun kaivat jääkaapista maidot sun muut, otat pakastimesta kylmäpakkauksen, jonka siististi asettelet jalkapohjan alle ennen kun käyt syömään. Jokusen kerran päivässä käyt paljain jaloin tallomassa muutaman neliömetrin sora-alueella tuossa pihassa. Venyttelysessiot aamuisin ja iltaisin. Sekä jokaisena tyhjänpäiväisenä hetkenä, kuten esimerkiksi jonottaessa. Kaikilla meillä on ne omat tyhjänpäiväisten hetkien outoutensa..Siinä missä joku kaivaa esiin iPhonensa, mä aloitan kantapääkikkailun. Ja kokeilkaapa pyöritellä tennispalloa jalkapohjan alla samaan aikaan, kun esimerkiksi kirjoitatte blogia. Kehittyy kuulkaa motoriikka! Kokeilemattomien kikkojen listalla on ollut ainoastaan kinesioteippi. (Okei, vielä en ole lähtenyt sitä yölastaa ruinaamaan..).

-Tuuppas kattoon, kun täällä on hyvä video kinesioteippauksesta. Ja tässä on tällänen lehtiartikkeli.
*Mies katsoo tyhmänä keskustelukumppania (lue:mua)*
-Jaaaa...
-Ajattelin, että tota lehtiartikkelissa olevaa teippausta vois kokeilla.
-Jaaaa... Pitäisköhän sun siltä fyssarilta kysyä kun meet sinne..?
-Joo, niin mä aionkin, mut se aika on vasta kuun lopussa. Että sä voit nyt sit lukea tän jutun ja kattoo nää videot. Mä lähden käymään apteekissa.. Kato kun ei siitä mitään haittaa oo.
-Jaaaa...

Että näin. Älkääkä pliis käsittäkö väärin. En mä ihan rasitusvammaisena urheile. Jos joku paikka on oikeasti rikki, niin silloin täytyy toki pitää myös täydellistä taukoa rasituksesta. Mutta jos mennään siinä rajamailla tiettynä aikana (eli pari kuukautta ennen h-hetkeä), voi tuntemuksia kuunnellen treenata. Tehdä pieniä myönnytyksiä. Pitää kuitenkin ennenkaikkea järki päässä. Ennaltaehkäistä, hoitaa pieniä kipuja ja outoja tuntemuksia.

Hyvää viikonloppua :).

P.S. Kävinpä tuossa työkavereiden kanssa katsomassa Cheekiä. Ihan vaan mainitakseni, sillä oon ehkä kaksi kertaa aiemmin maininnut Cheekin blogissani ja se on silti kolmanneksi suosituin hakusana, jolla päädytään tänne blogiin. Whaaat?? Tuskin tuon hakusanan käyttäjät saavat minkäänlaista vastetta haulleen :D. (ykkösenä on "wannabe juoksija", kakkosena "crossfit jyväskylä", johon ei myöskään mitään varsinaista asiantuntijuutta täältä saa ja "cheekin" jälkeen neljäntenä tulee sitten se "vaarojen maraton", sellasta!)

Viikon pitkä. Kuka kävi syömässä mun eväät??

Mun pää ja mun kantapää ei kaikesta huolimatta olla ihan täysin samaa mieltä treeneistä, mitä tehdä. Toistaiseksi asioista on kuitenkin päättänyt pelkkä pää. Joskin pään on täytynyt tehdä pieniä myönnytyksiä, kuten nyt esimerkiksi se, että tämänviikkoinen pitkis hoidettiin eilen maastossa (ei sillä ettenkö mä tykkäisi maastosta, lukijat lienet tietävät kuinka mä siitä tykkäänkin!). Kantapää ei hirveästi tykkää kovista alustoista ja/tai (???) kovista vauhdeista. Vastusta siis haettiin kiertämällä viiden kilometrin vuoren lenkkiä neljä kertaa. Kyseessä oli Laajavuoren latupohjat. Maastoa mäkineen, mutta ei kuitenkaan polkujuoksua.

Huoltomänty

Tuonne vuoren lenkin risteykseen on meiltä muutama sata metriä. Aamupäivällä pakkasin Intersportin pieneen pussiin geelin, myslipatukan ja banaanin. Mukaan lähti myös Maximin vesipullo ja suuntasin Salomonit kohti "huoltomäntyä". Planina oli kymppikilsan jälkeen vetää geeli, viidentoista jälkeen myslipatukka ja banaani himaan tullessa. Eka vitonen tuli aikaan 29min. 55s.Vitosen jälkeen katselin "huoltomännylle" ja siellä se näytti kamoineen päivineen olevan.  Kympin jälkeen aikaa oli kulunut 59min.05s. Vauhti oli siis mulle tuohon maastoon ja lenkin suunniteltuun pituuteen nähden hyvä.

"Huoltomännylle" saavuttaessa paikalla ei sitten enää ollutkaan kuin pelkkä mänty. Niin oli pussi huoltokamoineen ja vesipulloineen lähtenyt parempiin suihin! Yhden jos toisen kerran on mun pussit ja/tai pullot Laajavuoren metsissä ollut, mutta kertaakaan ei vastaavaa ole käynyt. Muutaman kerran kelasin, että what the fuck, mutta lenkki jatkui alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Vähän suivaannutti kyllä, sillä edes vesihuikka olis ollut kiva. Päätin kuitenkin, että tästä tulee nyt sitten tällainen treeni, katotaan mitä vauhtia pystyy menemään ja palkkarit sitten heti kotona naamariin. 15km tuli ajassa 1h 28min. 05s. ja parikymppiä täyteen 1h 59min. 50s.

Mänty

Lenkki antoi hyvää luottoa kuntoon, sillä mitenkään ultimaattisen raskaalta ei tuntunut missään vaiheessa, niinkun ei pitkiksellä kuulukaan tuntua. Pussiepisodista huolimatta fiilis oli just mitä pitkiksen jälkeen pitääkin, eli endorfiininen! Viimeisellä vitosella oli kyllä nälkä ja jano (kantapäätä en edes jaksa analysoida), vauhti ei silti olennaisesti vielä tuossa vaiheessa tippunut. Toivottavasti sillä jollakulla on nyt sitten käyttöä Dexalin geelille, banaani maistuu ja varmaan se vesikin jonkun toisen omistamasta pullosta maistuu ihan tosi hyvälle. Viime viikolla vähän tuntui, että tuo sitä edeltävä kahden viikon tauko oli vähän juoksukuntoa tiputtanut, mutta enää ei tunnu siltä yhtään :).

Oi, Koli! Oi, Vaarojen Maraton! Ilmottautuminen alkaa..

Mähän aloitin tämän blogin maaliskuussa 2012 lähinnä henkiseksi avautumiskanavaksi kohti Vaarojen Maratonia. Pikkuhiljaa blogille alkoi tulla myös lukijoita ja pikkuhiljaa aloin myös itse seurailemaan juoksuaiheisia blogeja. Tsemppiä ja kannustusta sain matkan varrella paljon, kiitos siitä. Blogin pitäminen on jatkunut myös Vaarojen Maratonin jälkeen, sen verran hienoa tämä bloggaaminen ja sen yhteisöllisyys (joka itsellä on kuitenkin verrattaen pientä) on!

Tikulla silmään joka vanhoja muistelee, sanotaan. Nyt aion sitä nimittäin tehdä ja siihen on myös varsin hyvä syy. Nimittäin juurikin tuo Vaarojen Maraton. Tänään tuli bongattua facebookista, että Vaarojen Maratonin ilmottautuminen aukeaa 19.6. klo 18.00. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitää (ja miksi ei pitäisi??) tapahtuma tullaan myymään loppuun aika rivakkaa tahtia. Joten jos Koli kiinnostaa (ja miksi ei kiinnostaisi??), niin olkaahan tarkkana reilun viikon päästä. Ja jos jotakuta vielä epäilyttää, niin kisaraportin a'la Wannabe Juoksija voi käydä lukemassa täältä ,jälkitunnelmia täältä ja lisää jälkitunnelmia varuste- ja muine kuvineen täältä. Tapahtuman virallisille sivuille löytyy linkki oikeasta sivupalkista.

Olen juossut kaksi katumaratonia, varsinkin sen ensimmäisen jälkeen oli todella ihmeellinen ja pirun tyytyväinen olo. Oon juossut myös kaksi sillä hetkellä hyvää, ajallisesti yllättävän kovaa puolikasta. Niidenkin jälkeen on ollut todella tyytyväinen olo. Okei, onhan ensimmäinen maraton aina se ainoa ensimmäinen maraton. Siitä huolimatta tuo Vaarojen Maraton ylittää kokemuksena jopa sen. Vielä yli kahdeksan kuukauden jälkeen saan lähestulkoon kylmiä väreitä muistellessani tuota tapahtumaa.

Mitenkään aliarvioimatta minkään muiden tapahtumien henkeä, tuon tapahtuman kuviot oli vaan kaikinpuolin ainutlaatuisia. Voisin väittää, että kyseessä on Suomen haastavin maraton maastoltaan, tuohon lisättynä vielä se käsikirjoituksessa mainitsematon järveen tippuminen, joskus tuntuu edelleen, että onkohan tuo koko tarina edes tapahtunut mulle :D. Mukaan mahtuu vain rajallinen määrä ja se yhteisöllisyys sekä toisen kannustaminen tapahtumassa oli jotain sanoinkuvaamatonta. Siellä ei juokse yksilöt, siellä juoksee Vaarojen Maratonin joukkue. Joukkue, isolla Jiillä!

Ketä tahansa, jos vain vähääkään tapahtuma kiinnostaa, suosittelen todella tarttumaan tilaisuuteen!

Terve metsä! Terve vuori!
Terve metsänruhtinas!

Vielä on munkin Kolille päästävä! Ei nyt, vaan sitten, kun tiedän mitä sieltä haluan. Tiedän vaan sen, että jotain se vielä on!

Viikon treenilöitä

Viime viikolla päästiin kahden viikon tauon jälkeen taas juoksulenkkien makuun. Treenien valossa viikko näytti seuraavanlaiselta:

Ma: -
Ti: 13km (Tuomijärvellä ittekseen huikeassa helteessä. Vauhdit varmaan kutosen luokkaa, vaikea sanoa, kun Trackeri veti viivaa puolet lenkistä).
Ke: 18km+pikku uinti+1.5km 2h30min. (Polkujuoksua helteessä itekseen).
To: Lihaskunto
Pe: -
La: 13.5km @5:35/km (Tuomiojärvellä itekseen) + Lihaskunto
Su: -
+ persjumpat sunnuntaita lukuunottamatta

Viikon kilometrit siis 46km. Lisäksi oon sitä fysioterapeutin määräämää "persejumppaa" tehnyt siinä määrin, että odotukset vähintäänkin Jennifer Lopezmaisesta takapuolesta alkaa olla korkealla. Tuota jumppaa oli ohjeena tehdä lähestulkoon päivittäin ja sillein se on mulla mennytkin.

Kantapää oli alkuviikon ihan hyvä, mutta lauantaisella lenkillä se alkoi tuntumaan vähän oudolta. Ei hirvittävän kipeältä, mutta hieman oudolta. Tuo kumma tunne pysyi myös eilisen huilipäivän ajan, mutta nyt tänä aamuna se tuntuu taas ihan hyvältä. Pohkeita ja kantakalvoa oon ahkerasti venytellyt, lisäksi oon tennispalloa pyöritellyt jalkapohjan alla ja lauantaisen lenkin jälkeen tuli mieleen myös tuo aiemman postauksen kommenteissa mainittu soralla kävely. Niimpä tallustelin tuossa kotopihassa tovin soralla ja pitäkööt naapurit kuinka hulluna tahansa, niin aion tuota myös jatkaa. Kieltämättä tunne oli sellainen, niinkuin jalkapohjahieronnassa olisi!

Meitä on moneen junaan...

"Sun täytyy nyt miettiä ootko sä *remonttimies* vai jalkapalloilija?"

Mun veli harrastaa futista ja joku viikko sitten sillä meni pelissä nivelsiteet sen verran pahasti, että se joutui jäädä sairaslomalle työstään. Se tekee myös töitä rakennusalalla. Tuo ylläoleva lause on suora lainaus sen työnantajan suusta mun veljen ilmottaessa sairaslomastaan. WTF??? (En kuitenkaan viitsinyt laittaa suoraa ammattinimikettä tuohon, en kyllä ymmärrä miksi, sillä a) tuonkaltaiset ihmiset tuskin koskaan eksyy tämänkaltaiseen blogiin ja b) eiköhän se anonymiteetti säilyisi muutenkin). Mun veli ei oo onneksi niitä herkimpiä kavereita pahoittamaan mieltä, mutta jos esimerkiksi mulle olis sanottu vastaavassa tilanteessa noin, niin olisin varmaan ruvennut itkeen.

Tuossa firmassa on muitakin asioita vähän pielessä, kuin asenne työntekijöidensä terveyttä ylläpitäviä harrastuksia kohtaan (mikä nyt ei varmasti ole kovin yllättävää, sillä monestihan nuo asiat kulkevat käsikädessä!) ja mun veljellä onkin ollut uusi duuni hakusessa. Edellä mainittu kommentti tuskin ainakaan puolustuspuhe firman puolesta oli. Toivottavasti se löytää uuden duunin ja muistaa myös sanoa nykyiselle työnantajalleen, että..

"Kuuleppa kun mua ei tonne Manchester Unitediin otettu töihin, niin mä sit satuin löytää firman, missä voin sekä remonttimies että jalkapalloilija."

Ei sitten ollut muuta puhetta millainen tapaus tää sen pomo muuten on. Näin äkkiseltään asiaa pohdiskellessa tulee kuitenkin mieleen, että todennäköisesti sillä on jonkinverran ylipainoa.. Tai ainakin sellanen näpäkkä kaljamahan alku. Todennäköisesti sillä on myös kolesterolit ja sokerit koholla ja aamuisin se nappaa vähitään 5mg Bisoprololia (tai jotain) korkeaan verenpaineeseen. Eikä se ole yhtään huolissaan. Se ajaa duunin jälkeen autollaan Prismaan ja ostelee ruokaostoksensa, sinistä lenkkiä sekä pari bisseä ja sitä rataa. Se ei oo ehkä kerinnyt syömään töissä (ai jai, miten työteliä kaveri!), niin se ostaa 300g lakuja ja ahmii ne siinä automatkalla kotiin. Voi myös olla, että sillä on mennyt taas ylitöiksi (ai jai jai, miten työteliäs kaveri!) ja se laittaa vaimolleen tekstarin, että ostappa kuule ne iltapalat ja sixari olutta kylmään. (Okei joo, ehkä sen vaimo on ymmärtänyt lähtee..). Illalla se avaa telkkarin, syö iltapalansa ja nukahtaa sohvalle. Mä en ihan käsitä miten voi olla niin piittaamaton, mutta joku vois silti sanoa sille, että..

"Kuules remonttipomo, relaa vähän, syöppä joku ilta kanasalaattia ja käyt vähän vaikka pelaileen futista. Rupeet kuule jalkapalloilijaksi!"

Tossa vaiheessa tilanne vois olla vielä korjattavissa. Sillä olis vaikka ikää joku viiskymmentä. Se ei oo ehkä vielä saanut yhtään infarktia. Kohta se saa. Sillä alkaa oleen rytmihäiriöitä ja rintakipua, sillä lisätään lääkitystä. Se on jo aikapäiviä sitten käynyt yhteiskunnalle ja omalle firmalleen kallimmaksi, kun muutama vaivainen urheiluvammojen takia vietetty sairasloma. Nyt se saa sen infarktin ja voi hyvää päivää kuinka se pallolaajennusleikkaus maksaa. Sitten on kuulkaa remonttipomokin sairaslomalla. Se toipuu siitä kohtalaisen hyvin ja pääsee vielä duuniinkin. Sillä on Marevan -lääkitys ja vähänväliä se hyppää labroissa, eikä se tajua välttämättä vieläkään olevansa ihan pirun kallis tapaus joka lailla. Kohta sen sokereita ei saada aisoihin enää Diforminilla, se saa yhteiskunnan kustantamatmat insuliinit. Se saattaa edelleen suhtautua yhtä asennevammaisesti ja sen INR ja sokeriarvoja on vaikea saada hoitotasolle.  Se on hädintuskin kuuskymmentä, kun se jää ennenaikaiselle eläkkeelle. Sillä ei vieläkään käy mielessä, että..

"Oliskohan mun pitänyt miettiä, että olisin remonttipomo ja jalkapalloilija!"

Uuteen nousuun

Oon aina kuvitellut olevani kohtalaisen hyvä hellejuoksija.. Kunnes palasin kahden viikon juoksutauolta juoksutreeneihin lähes kolmenkympin paahtavaan helteeseen. Kyllä, minä ja kantapää ollaan tehty nyt yhteistyösopimus, eikä tuo kantapää ole muistuttanut itsestään, ei lenkillä eikä lenkin jälkeen. JEEEEEE!!!

Eilen kävin alkuillasta korkkamassa treenit Tuomiojärven 13km lenkillä. Alku lähti keliin nähden ihan liian kovaa ja juoksentelin sellaisia 5:20 kilsoja ja aika pian pääkopassa rupes tuntumaan viiltävää kipua. Vaikka siis olin (ainakin omasta mielestäni) juonut paljon, niin varmaan ihan liian paljon vaan vettä. Oon aiemminkin päätellyt, että tuo juostessa ilmaantuva päänsärky johtuu elektrolyyttitasapainon järkkymisestä. Radiosurffatessa onnistuin vastaamaan kaverin puheluun ja se puhelu oli varmaan lenkin pelastus, kun vauhtikin sen myötä asettui maltilliseksi. Jokusen kilometrin höpöttelin AKn kanssa puhelimessa (lähinnä kylmästä siideristä!). Loppulenkistä päänsärky oli jo jäätävä (tai no, kuumottava vois olla osuvampi) ja sormissa alkoi olla melkoinen lämpöturvotus. Jotain kilometri ennen maalia oli onneksi lähde, jonka alla huuhtelin päätäni ja join sitä kauan kaivattua vettä!

Tänään hoidin viikon pitkiksen polkujuosten. Kantapää kiitti, mutta muu kroppa sen sijaan ei. Neste ja suolatasapainon kanssa ei ollut ongelmia, mutta energiat sen sijaan meinasi totaalisesti loppua. Liian kevyt aamupala alla ja sitä rataa. Mukana lenkillä oli kyllä maltolla ja merisuolalla terästettyä vettä. 17km teknisesti haastavaa polkua ylä- ja alamäkineen oli myös omanlainen shokki tähän juoksutauon päälle. Tuon 17km:n jälkeen oli vuorossa välipulahdus Vuorilampeen ja siitä sitten sellanen 1,5km himaan. Ai että, teki hyvää!

Vuorilampi ja välipulikointi

UUTEEN NOUSUUN JUOKSUTREENEISSÄ!