Vaarojen Maraton iski siis kunnolla tajuntaan. Mun on siis ihan turha elvistellä yhtään millään katumaratoneilla saati puolikkailla. Ne nyt vaan ei paini samassa sarjassa tän tulevan koitoksen kanssa. Tuli fiilis, kuin ekalle maratonille lähtisi. Vissiin näin pitääkin olla? Samalla tajusin, että mun on hittovie treenattava. Ja tällä tarkoitan, että treenattava oikein. Katulätkytyksiä vähemmälle. Maastoa, maastoa, maastoa. Nousuja, laskuja, kivikkoa, juurakkoa, polkuja, rinteitä, suota ja vielä kerran nousuja ja laskuja. Tein sellaisen suunnitelman, että jos pyrkisi PK-lenkit ja pitkikset hoitamaan pääosin pururadoilla ja poluilla. Jotain VK-vetoja voi sitten tasasemmalla hoitaa. Niin ja tietty "hyötylenkkejä" kuten työmatkaa tms.
No tuosta sisuuntuneena vaihdoin tälle päivää suunnitellun parinkympin maantielenkin seitsemääntoista kilometriin juurakkoa ja mäkiä. Kerrottaanko noista maastolenkeistä sen verran, että niitä voipi juosta niille "suunnitelluilla" pururadoilla.. Siellä on nousua ja laskuja, kohtuullisesti kokoajan ja juoksupohjakin on sellaista soppelia. Sitten niitä voipi juosta niille vähän vähemmän "suunnitelluilla" poluilla ja latupohjilla. Laskettelu rinteillä ja oikeastaan vaikka hittovie keskellä metsää. Ja nuo jälkimmäiset on sitten tosi hardcore-meininkiä, kun juoksusta puhutaan. Siinä karisee turhat luulot ja ylpeys samaa tahtia, kun maitohappo kertyy lihaksiin. Oppii nöyryyttä. Ja sillä mä aion itseni koulia, jotta Kolista selvitään kunnialla kotiin Keski-Suomeen.
Tässä vielä hyvä raina Vaarojen Maratonista:
Ja lisättäköön vielä, että tää extremejuoksijan alku ottaa kyllä erittäin mielellään vastaan kaikennäköisiä vinkkejä (sun muuta) maastojuoksusta (sun muusta)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3