tiistai 6. tammikuuta 2015

Vuoden vika ja vuoden eka liikuntaviikko

Vessaselfie. Monnarilta tietenkin.

Mun piti jo sunnuntaina kirjoitella postaus jouluviikon ja vuodenvaihteen liikunnoista, mutta harmikseni Garmin Connectiin oli tehty hyökkäys (???), enkä päässyt koko sivustolle. Mikä lie juttu siellä meneillään, mutta aiheuttaahan se nyt länsimaalaiselle ihmiselle suuremman luokan harmia, kun ei pääse ihastelemaan omalla vapaa-ajalla tehtyjä liikuntasuorituksia, jotka silleen kätsysti ihan itsestään siirtyy tuosta rannetietokoneesta internetin ihmeelliseen maailmaan tutkittavaksi ihan missä vaan koneella taikka vaan älypuhelimella. Okei, ehkä pientä sarkasmia (mutta myönnän, että olisi henkilökohtainen katastrofi, jos mun treenit katoais jonnekin taivaan tuuliin, pitäiskö palata aikaan ruutuvihko ja mustekynä?)

Hiihtäessä ei ihmisenlapsi kyllä ole hehkeimmillään!
No mutta, laitetaanpa nämä nyt sitten loppiaisen kunniaksi eetteriin. Ei sitten tarvitse mainita sanaa joulu ennen kuin melkein vuoden päästä taas. Kevät, kevät, kevät. Sitä aion toistaa senkin edestä.

Viime vuoden vika viikko, eli jouluviikko:


ma: sali 1h + hiihto 30min.
ti: hiihto 35min. + vatsat 20min.
ke: juoksu 35min.
to: hiihto 50min.
pe: hiihto 1h05min.
la: juoksu 35min. + sali 1h10min.
su: ---
yht: 6h40min.

Tämän vuoden eka viikko, eli vuodenvaihde:

ma: juoksu 30min.
ti: sali 1h10min.
ke: ---
to: ---
pe: sali 1h20min.
la: hiihto 30min. + sauvakävely 1h15min.
su: sali 1h + hiihto 1h30min.
yht: 6h15

Käytiin pikkusiskon kanssa Alavuden KuntoLutran salilla.
NIIN NOSTALGISTA!
Näille viikoille mulla ei ollut mitään suunnitelmia, paitsi se kuuluisa go with the flow. En oo yhtään viikkojen aikana miettinyt pitäiskö tässä vielä jotain tehdä ja mitä se jokin olis. Kuten en myöskään sitä, mitä on jo tullut tehtyä. Flow on näköjänsä ollut kohtalainen ja onhan se hyvä, että tälle erittäin hyvälle ruokahuollolle on ollut edes jonkinlaista käyttöä. Liikunnat on kyllä järjestyksessään kaikki maistunut ihan erityisen hyvin, mutta niin maistunut se joulusapuskakin. Ehkä nillä on jonkinsortin tekemistä toistensa kanssa. Toivotaan nyt kuitenkin, että lanttulaatikko ja sianperse ei ole edellytys huippuhyviin mavesarjoihin, penkkipunnerruksiin ja hiihtoflowhun. Ihan vaan, kun en ajatellut syödä sitä enää ikinä ennen seuraavaa joulua.. (Tuosta sianjutusta en kyllä mene takuuseen, kun piti mennä kirjoittamaan se tolleen, tyhmä tyhmä tyttö!)

No, kaikki hyvä loppuu aikanaan, niinkun joulukin. Meillä on kyllä jo aikapäiviä sitten palattu arkirytmiin (ja töihinkin, jopa minä opintovapaalainen), mutta tänään se on kaikkien virallisten oppienkin mukaan ohi. Joulun aika nimittäin.

Tämmönen oli keittiön pöydällä, kun tuliin päivällä töistä. Ultramoderni poikaystävä ja vuosituhannen viestintää.. Jep. Keräsin meidän minimalistisen joulun laatikkoon, joka on kohtuu pieni. Aikaa meni maksimissaan kolme minuuttia.


2 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida :D Alavuden Kunto-lutra on muuten tosiaan nostalginen ja ehkä paras nimi uimahallin kuntosalille! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nimi on kyllä ihan ykkönen.. Voittaa jopa paikallisen AaltoAlvarin :D. Kävin Alavuden vierailulla myös nostalgialenkillä, ihan huippua!

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3