Saliselfie eli mun kohdalla myös salaselfie. |
No sitten se penkkipunnerrus. Eilen laittelin hyvällä tuntumalla menemään penkkipunnerruksen pääsarjana 35kg 3x8. Tämähän ei varmasti mikään tuulettelun arvoinen juttu olisi monelle, mutta olkapääoperoitu jo kerran penkkipunnerruksen unohtanut Wannabe Juoksija tykkää. Pitkällä pinnalla tehdyt lukemattomat kiertäjäkalvosinjumpat alkaa tuottaa tulosta. Eteen päin on siis menty, vaikka se on vienyt aikaa. Toivottavasti suunta pysyy vastedeskin samanmoisena.
Tuossa lomaviikoilla oli muutamaan otteeseen salilla melko hiljaista ja siinä olikin oiva sauma treenailla jos jonkinmoista uutta liikettä. Varsinkin, kun treenejä joutui vieraiden salien vuoksi silloin hieman modifioimaan. Muutamat muutokset teinkin ohjelmaan tässä vuoden vaihteessa, mutta aika pitkälle samalla setillä ja samalla pohjalla on tämä vuosi lähtenyt salin suhteen käyntiin. Ohjelmasta ja sen sellaisesta ehkä joskus myöhemmin lisää, jos innostun kirjoittelemaan.
Saliohjelma löytyy kalenterin välistä, joka kulkee mukana lähes jokapaikassa. Ei siis unohdu kotsaan. |
Mites teillä on lähtenyt vuosi käyntiin?
P.S. Jyväskyläläisille vinkkinä: AaltoAlvarilla on viikonloppuna juhlavuoteen liittyvä kampanja... Luvassa on mm. kamppanjahintaisia 20- ja 50-kerran sarjakortteja seuraavanlaiseen hintaan:
20 kerran sarjaranneke aikuiset 116 € (norm.166€) ja lapset/eläkeläiset/opiskelijat 81 €(norm.116 €).
50 kerran sarjaranneke aikuiset 277 € (norm. 395 €) ja lapset/eläkeläiset/opiskelijat 193 € (norm. 275 €)
Jaa, miksikö mainostan? No siksi, että tuo uimahalli on ihan törkyisen kallis, joten kuka ikinä siellä sattuu käymään, ansaitsisi ostaa lippunsa 9 euron kertamaksua halvempaan hintaan!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3