Päänsisäinen ajattelu ja itsepuhelu treenatessa

Just kun pääsin taannoin haukkumaan Kevyet kilometrit, raskaat raudat -blogin Mikan säestämänä kaikki iltapäivälehdet sekä uhoamaan, ettei koko roskaa pitäisi edes klikkailla, luin kyseiseltä sivustolta mielenkiintoisen jutun itse puhelun vaikutuksesta treeniin. Linkki juttuun tässä, josta tavoistaan poiketen löytyy helposti myös alkuperäislähteet. Alkuperäislähteisiin en itse ole tutustunut, myönnettäköön (vaikka varmaan pitäisi, sen verran liekeissä olen aina kun kyseisestä asiasta kirjoitellaan).

Itse en ole koskaan muuttanut tietoisesti treenin aikaista ajatusvirtaa siten, että tsemppaisin itseäni kovempaan suoritukseen. Huomaan kuitenkin, että tuo itsepuhelu on ollut mulle aina ikäänkuin sisäsyntyistä ja omasta mielestäni käytän sitä hyvinkin paljon. Jalostamalla hommaa edelleen pidemmälle voisin varmasti tehdä itsepuhelusta ja mielukuvaharjoittelusta vieläkin tehokkaampaa ja itseäni enemmän palvelevaa, ei sillä. Luulen, että tuo itsepuhelu juontaa aika pitkälle lapsuuden urheiluista, vaikka en sitä varsinaisesti muistakaan silloin tehneeni.

Tässäpä muutamia esimerkkejä mun itse puhelusta ja ajattelusta tiukan paikan tullen:

• Tosi tiukassa paikassa, kun on ihan hapoilla (otetaanpa vaikka esimerkiksi vaihtelevan maastolenkin aikainen mäkiveto), hoen päässäni erästä nimeltä mainitsematonta kirosanaa (kyllä, ihan hirveää, teen sitä vaikka inhoan kiroamista, enkä juuri käytä sitä puhekielessä) tai sitten vaihtoehtoisesti hoen kahta numeroa, ykköstä ja kakkosta. Aika usein se menee niin, että kun hapot lisääntyy, alan hokemaan mielessäni rytmiä yks-kaks-yks-kaks-yks-kaks.. Kunnes tuo rytmi muuttuu kirosanaksi. Kuulostaa naurettavalta, mutta se siirtää ajattelun pois jo käytössä olevista voimista sekä jäätävästä hapotuksesta ja näin auttaa kaivamaan esiin jostain kummasta vielä viimeisetkin voimat.
• Entä sitten mäen päällä, kun maitohapot alkaa poistumaan lihaksista? Miten olla lysähtämättä siihen? Kun tuo hokeminen (ja mäki) loppuu, alan ihan konkreettisesti miettimään mielikuvissani kuinka ne pikkiriikkiset maitohapot hyppii pois lihaksista ja jää sinne polun varteen, kun meitsi jatkaa matkaa. Jossain määrin siis mietin ihmisen anatomiaa, sitä mitä lihaksissa alkaa tapahtua ja matka jatkuu. Saattaa kuulostaa vielä naurettavammalta kuin edellinen, mutta vakaasti uskon, että tuo mielikuva (joka siis ei ole hokema) auttaa mua palautumaan.
• Entäpä sitten maratonharjoittelu ja yleisväsymys lenkillä? Se on aika kylmän viileää ajattelua: "no niin, vaikea vaihe, kohta se menee ohi ja tämä vaihe ja sen voittaminen auttaa voittamaan aina seuraavat vaikeat vaiheet, joita maratonjuoksussa ihan varmasti tulee". No explanation, no surrender ja that's it! Joskus se pitää todeta kerran, joskus useamman kerran.
• Maratonilla tai puolimaratonilla en ikinä ole sortunut (ei kun olenpa, Vantaan maratonin vikalla kympillä kantatessa, maali tuli silti) ajattelemaan jäljellä olevaa matkaa. Etenkin parhaimmalla puolikkaallani täältä Jyväskylästä muistan tuon ajatustyön todella vahvasti ja uskon sen olleen iso tekijä onnistuneeseen juoksuun: tämä vauhti, seuraava juomapiste. Yhtään juomapistettä en tainnut hyödyntää (tai maksimissaan yhden), mutta ne noin vitosen välein olevat juomapisteet oli kyllä ajattelun kannalta elintärkeitä. Toki niiden puuttuessa sitä olisi keksinyt jonkun muun juonen ajattelulle.

Ihan noin selkeitä ajatusmalleja voimaharjoittelusta mulla ei ole. Se voisikin olla oiva kehityksen paikka. Toki mielikuvissa käyn nostoa läpi, raskaissa nostoissa napit pois korvista, että keskittyminen on täydellinen, ajatukset lihakseen, joka tekee duunia jne.

Jutussa neuvotaan esimerkiksi kirjoittamaan voimaa tuottavat jutut paperille. Itse en ole koskaan päättänyt toimia tai ajatella tietyllä tavalla, vaan nuo edellä mainitut toiminta- ja ajatusmallit on vain jostain syntynyt. Musta on vaikea kuvitella itseäni ilman hokemia ja tiettyjä ajatusmalleja. Tämä (ja tuo artikkeli) liittyi lähinnä harjoituksen aikaiseen ajatteluun ja mielikuviin. Toinen juttu on sitten mielikuvaharjoittelu harjoituksen tai treenien ulkopuolella, jota harrastan myös vaihtelevan ahkerasti. Siitä ehkä joskus.

Mitä mieltä te olette kyseisestä aiheesta? Kuulostaako vähän hullulta (:D)? Millaista ajattelua te suositte? Onko joitain, joille asia ei tunnu yhtään henkilökohtaiselta?

P.S. Blogi on myös facebookissa, jossa mahdollisuus seurata. Ehkä joskus jotenkin onnistun sitä mahdollisuutta tarjoamaan fiksusti myös tuolla sivupalkissa.

P.P.S. Oon silti iltapäivälehtien vihaaja!