Niin keski-ikäistä, niin keskiluokkaista!

Ihmisiä riitti asuntomessuilla. Daaliankadulla ja mitä niitä nyt oli.

Viikonloppu oli ja meni. Taas. Viikot menee hurjalla vauhdilla, kun on kiva ja mielenkiintoinen työ. Oikeastaan mulla on kyllä aina ollut kiva työ. Tämä kesä on ollut kuitenkin spesiaali, koska oon tehnyt niin erilaista työtä, kun koskaan aiemmin.

Komeat maisemat maailmanpylväästä.

Aika moni talo oli tällainen. Laatikon mallinen kivitalo. Mulle tulee vähän mieleen seurakuntatalo.

Raparperipiirakkaa, lauantai-aamun pitkis, ystäväpariskunnan vierailu, asuntomessuja, hyvää ruokaa, pyörähdys terassilla, lautapelejä ja muutama kuiva omenasiideri. Siinä oli mun viikonloppu. Niin keskiluokkaista, niin keski-ikäistä ja niin mukavaa. Postauksen kuvat käsitteleekin tuota viikonloppua.

Ihan leipasin piirakkaa.

Sunnuntaibrunssi viikonlopun jämistä. Salaattiloita ja kirjolohipatonkiloita.

Viikon juoksukilometrit oli 50+. Lauantaina juostiin Janin kanssa hellepitkis ja sunnuntain sekä tämän päivän olenkin kinkkaillut tuon jalkaterän kanssa. Koko jalkaterä ja nilkka on aikalailla turta, enkä edes osaa paikallistaa missä tuo kipu on. Ehkä se on hyvä? Positiivista tässä jalkateräshitissä on se, että olen kohta itseoppinut jalkaterän 26 luuta, 55 niveltä, 107 nivelsidettä ja 31 lihasta. Jossain siellä mättää. Jaksan kuitenkin uskoa, että kyse on jostain kireyksistä taikka sensellaisista, eikä varsinaisesta vammasta. to do -listalla onkin hieroja.

Kuka on fiksuin?

Vaikka maratonit ja muut on hyvin hyvin kyseenalaisia, en kuitenkaan jaksa olla pahoillani. En kiukkunen, enkä masentunut. Nämä takaiskut tuntuvat kertakerralta pienemmiltä. En jaksa enkä halua päästää niitä ihon alle. En enää.

Katteet kohdillaan? (paikassa asuntomessut!)

Palattakoon vielä asuntomessuihin. Onkohan sellaisia messuja olemassa, missä olis kaikkia remopntoituja rintamamiestaloja ja sensellaisia? Jos on, niin haluaisin sellaisille. Messuilla oli paljon kivoja juttuja, ihania taloja, mutta aika paljon myös kliinisiä seurakuntatalotyyppisiä koteja. Itse taidan olla enempi vanhan ystävä, vaikka kyllähän monet uudet kodit on tosi kauniita. Sille kuka tykkää.

Lenkkeilyä ja festareita

Oi mikä ihana helteinen viikko ja viikonvaihde takana. Pitkästä, todella pitkästä, aikaa juoksin myös yli neljänkymmenen kilometrin viikon. No, puoli kilometriä yli, mutta yli kumminkin. Kilometrit meni siten, että 12.5km + 13km ja 15km. Tuo viimeinen oli myös pisin lenkki sitten kevätkesän (?) 2013.

Maantielenkiltä. Niin kesäinen Keski-Suomi.

Jalkapa se ei oireile juostessa ollenkaan. Sen sijaan ilman kenkiä kävellessä jalkaterä on kauttaaltaa oudon tuntuinen. Ikään kuin kudokset ja jalkaterän pienet lihakset olisivat jotenkin kireät. Mitään varsinaista kipupistettä en hakemallakaan löydä. Juoksuhan se on tukkoista, mutta juoksua kuitenkin. Tuolla pisimmällä lenkillä jopa hetkeksi unohdin juoksevani ja olin ajatusten vietävänä. Se on hyvä merkki ja sitä kaipaan. Tällä kuluvalla viikolla voisi pitkiksen kasvattaa kakkosella alkavaksi.

Festaripallo.

Lauantaipäivää vietettiin SuomiPop festareilla. Mun ja Jaran lisäksi mukana oli äiti, pikkusisko ja pikkuveli. Tavattiin myös Jaran veljen avovaimoa, joten perhepiirissä meni nämä festarit. Ihan mukava oli katsella ja kuunnella livemusiikkia, pitkästä aikaa sitäkin. Myös toinen veli perheineen oli kyläilemässä Jyväskylässä viikonloppuna. Melkoista säpinää on kyllä nämä viikonloput. Ensiviikonloppuna nimittäin olisi tiedossa ystäväpariskunnan vierailu ja asuntomessuja.

Veljeltä perheineen saatiin hienon
hieno tuliainen.

Ehkä niitä kolmekymppisiä vietän ihan rauhassa Jaran kanssa kahdelleen. Jos vaikka katselis jonkun juoksutapahtuman taikka sitten muuten vaan tekis jonkun piknikretken jonnekin. Elokuun ensimmäinen viikonloppu on nimittäin taas reissua Ouluun tiedossa.

Summerselfie!

Huh hellettä!

Ihana lämpö, ihana aurinko, ihana kesä. Oon niin vimpan päälle kesäihminen, ettei mitään järkeä. Mun mielestä aina vois olla tällaiset kelit. Aina.

Eilen sain lenkkiseuraa pyöräilevästä pikkusiskosta. Kierrettiin Tuomiojärvi ja lämmintä riitti. Huomenna saan lenkkiseuraa Janista. Aiotaan kiertää Jyväsjärvi. Sekin lenkki maistuu yli vuode tauon jälkeen. Lenkillelähtö ja juoksutuntemukset ei kyllä ole lähelläkään normaalia, mutta olen kuitenkin saanut lähdettyä. Parhaiten aamulla, mutta toisinaan myös illalla. Eilen laitoin merkille, että hikoilukin on roimasti vähentynyt. Ei ainoastaan eilen, vaan myös yleensä.

Juomaa kyllä riitti ja lopuksi hölkättiin vielä Haukkalan lähteen ohi, jossa täytettiin tuo pullo täyteen kylmää lähdevettä. Juomapullolle ainaskin tuli hiki. Lenkin loppuhuipennus oli pulahdus Tuomiojärveen. Ensimmäistä kertaa ilman saunaa tänä kesänä. Perjantaina ajattelin mennä sinne labraan kontrollikokeisiin. Toivottavasti labralähete on avoin, ettei tarvii elo-syyskuun vaihteeseen odottaa.

Liebster Award

Sain tuossa taannoin Niobelta blogihaasteen, jonka säännöt menee näin:

1. Postaa palkinto blogiisi.
2. Kiitä bloggaajaa, joka antoi palkinnon sinulle ja linkkaa takaisin hänen blogiinsa.
3. Kirjoita 11 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Vastaa nimeäjäsi 11 esittämään kysymykseen ja aseta 11 kysymystä sinun ehdokkaillesi.
5. Nimitä 11 bloggaajaa, jolle tahdot tämän palkinnon antaa.
6. Ilmoita ehdokkaillesi, että olet nimennyt heidät.

Tuo samaisen haasteen oon joskus taannoinkin saanut, mutta silloin oon ehkä unohtanut siihen vastata. Nyt kuitenkin aion, sillä haaste on ihan kiva tällänen pohdiskelu on aina ihan tervetullutta. Ja tässä haasteessa on vielä bonuksena tuo hienon hieno palkin kuvan muodossa tuolla alempana.

1. Mulla on kuusi nuorempaa sisarusta. Äiti oli kai traumatisoitunut ainoana lapsena olemisesta ja halusi ison perheen. Ollaan keskenämme aika tiivis yksikkö, edelleen. Se on hienoa se.

2. En ole koskaan pitänyt synttäribileitä, mutta nyt oli lähellä, sillä täytän kolmen viikon päästä kolmekymmentä. Ehkä juhlistan niitä jotenkin, mutta vielä en yhtään tiedä miten.

3. Edelliseen liipaten: vaikka tykkään juhlia, niin musta on vaikea kuvitella, että olisin itse se juhlien keskipiste. Samaisesta syystä mun on jotenkin vaikea kuvitella kohdalleni sellaisia perinteisiä häitäkään. Jos joskus mentäis naimisiin, niin mentäisiin varmaan ihan hissun kissun.

4. Oon tällä hetkellä päivätyössä, mitä en juurikaan ole elämässäni tehnyt. On tosi hassua olla kaikki viikonloput vapaalla ja kaikki arkipäivät työssä.

5. Oon tosi huono varaamaan aikoja yhtään minnekkään tai lisäämään pakollisia aikatauluja itselleni. Esimerkiksi ripsenpidennykset (sellaiset hillityt) olis tosi kivat, mutta en sellaisia viitsi ottaa, koska niiden huoltaminen säännöllisin väliajoin toisi kohtuuttomasti lisää stressiä mun elämään.

6. Pelkään vähän ahtaita paikkoja. Oon kerran jäänyt hissiin jumiin ja vaikka tiesin, että sieltä pääse kohta pois, niin mua rupes huimaamaan ja pahoinvoimaan. Samaten magneettikuva olka päästä oli tosi karmiva kokemus. Pää edellä sinne ahtaaseen putkeen, huh!

7. Nuorempana olen ajatellut, että vanhempana haluan asua omakotitalossa. Enää en tiedä. Toisaalta kerrostalo ja kesämökki vois olla parempi kombo.

8. Loppuvuodesta lähdetään johonkin matkalle mun anopin kanssa. Jara (veljensä kanssa) toimii sponsoreina, koska se on meidän satavuotismatka. Mun anoppi siis täyttää samoihin aikoihin 70, kun mä sen 30. Matka on tehtävä myöhemmin, koska mulla ei ole sopivasti lomia nytten. Vielä pitäis päättää että minne, mutta varmaan johonkin Euroopan kaupunkiin vaan.

9. Sen lisäksi, että haaveilen omista urheilujutuista, haaveilen myös penkkiurheilujutuista. Neljän vuoden päästä on ihan pakko kyllä päästä katsomaan futista, mieluiten Pietariin. Myös olympiahuuma olis mahtava joskus kokea. Mahtavinta.

10. En ole "tatskatyyppi", mutta aion ottaa yhden tatuoinnin. Mietin tosi tosi kauan, että millaisen, kunnes yhtä-äkkiä tajusin millainen sen pitää olla. Nyt varmaan mietin tosi tosi kauan, että koska sen otan.

11. Oon aika herkkä itkemään. En ehkä julkisesti, mutta kotona. Itke milloin mitäkin, esimerkiksi onnistuneita urheilusuorituksia.

Tähän väliin sitten tää kiva kuva, mikä myös tähän haasteeseen kuuluu.

Ja sitten kysymykset ja vastaukset niihin kysymyksiin:

1. Mitä ilman ei aamu onnistu?
2. Mikä on viimeisin korvamatosi?
3. Kun olit pieni, mikä sinusta piti tulla isona?
4. Mikä on mukavin ja toisaalta ärsyttävin kotityö?
5. Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?
6. Mikä on paras leivos?
7. Millainen olisi unelmiesi treenipäivä?
8. Näyttääkö ajokorttisi kuva enää lainkaan sinulta?
9. Nimeä joku huippusuosittu asia, joka ei kolahda sinuun yhtään. Miksei?
10. Muistatko muita puhelinnumeroita ulkoa kuin omasi (jos sitä...)? Keiden?
11. Mitä tilasit viimeeksi netistä?

1. Aamu ilman kahvia ei onnistu. Juon sitä muuteskin ihan liikaa, mutta koska siitä nyt ei mitään haittaakaan ole, niin en ole jaksanut asialle tehdä mitään.

2. Viimeisin korvamato on varmaan tämä: (tulipas nähtyä videokin nyt sitten)

3. Kun olin pieni, en yhtään tiennyt mitä musta tulee isona. En oikeastaan tiedä vieläkään, vaikka en oo enää pieni.

4. Tiskaaminen. Ehottomasti. Oon keittiösiisteysfriikki eikä meillä ole astianpesukonetta. Tiskaaminen on just se inhottavin, mutta toisaalta mukavin.

5. Haluaisin matkustaa ihan mihin vaan, mutta ehkä sit seuraavaks se pikkumatka johkin Eurooppaan. Se satavuotisreissu. Ehkä Wienin joulutorille?

6. Unelmien leivoksia on kaikki juustokakut. Voi omnom, mitein hyviä ne onkaan. Vaikka joku suklainen taikka joku tyrnijuustokakku. Puolukkakin on niin hyvää leivoksissa vaikken muuten siitä tykkää.

7. Unelmien treenipäivä koostuu ehdottomasti seuraavista asioista: pitkä juoksulenkki, muuten vapaata, aurinkoinen sää ja hyvää ruokaa. Niin ja hyvää lenkkiseuraa (vaikkapa Jani). Ei sen kummempaa.

8. Ei näytä, koska ei ole ajokorttia. Ilmottauduin 19-vuotiaana autokouluun ja mursin nilkkani. Autokoulu jäi siis aloittamatta, koska jalka oli tosi pitkään kipsissä. Samoihin aikoihin muutin keskustaan ja ajattelin, että ajan ajokortin myöhemmin, koska keskustaan ei olisi voinut ottaa autoakaan eikä sille kortille olisi ollut käyttöä. Nyt olisi tuo Jaran Maserati Mitsubishi tuossa, mutta jotenkin sitä ei vaan ole kokenut tarvetta.

9. Lionel Messi. Kaikki hehkuttaa sitä nytten ja mun mielestä se menee vähän yli. Yhtään en jaksaisi enää kuunnella Messin unelmasta. Messi sitä ja Messi tätä. On siinä Argentiinassa muitakin pelaajia.

10. Muistan mun lapsuudenystävän numeron. Se tais saada kännykän (Nokia 5110? Missä oli matopeli) ensimmäisenä meistä kaikista. Kohta sitten oli kaikilla se samanlainen puhelin. Voi olipa se hyvä peli. Jätin sen kerran mm. auton katolle, josta se sitten lensi kun auto lähti liikkeelle. Puhelimelle ei takahtunut yhtään mitään.

11. En muista. Vaikka kuinka yritän miettiä. Eipäs kun muistan. Piilolinssejä.

Mä en nyt haasta ketään, koska kaikki on varmasti tehnyt tän jo. Taikka ainakin saanut haasteen. Mutta jos ei ole, niin siinä tapauksessa haastan sen kuka haastetta ei ole tehnyt ja haluaa sen tehdä.

Kuulumisia

Vajaa kolme kuukautta maratoniin ja yhtään pitkää lenkkiä en edelleenkään ole päässyt tekemään. Ehkä tällä viikolla? Toivottavaa olisi. Mitäpä muuten kuuluu? No, ruutuaika on kulunut tehokkaasti jalkapalloa seuraten (miten jäinkään noin koukkuun?) ja väsymys painaa edelleen. Lenkkejä oon tehnyt aika paljon aamuisin, siten että olen juossut suoraan sitten töihin puoli kahdeksaksi. Juoksu kulkee tasaiseen tahtiin, mitään selkeästi kovempia lenkkejä en myöskään ole tehnyt. Silti oon ihan tyytyväinen siihen, että ylipäätänsä voi vähän juosta. Kuntosalin suhteen olen ollut kohtalaisen laiska, ehkä annan sen itselleni anteeksi.

Tänään oli mun toinen työpäivä sairaanhoitajan työsuhteessa. Tässä sijaisuudessa olen kyllä jo jokusen viikon ollut, mutta opintopisteiden roikkuessa lehtoreiden takana, oli mun soppari ensiksi lähihoitaja. Työnkuva (sekä epäpätevyysvähennyksineen myös palkka, kuinka kiitollista onkaan opiskelu hoitoalalla) on suurinpiirtein sama, mutta nimike muuttui. Päivätyötä on siis tiedossa tämän kesän ajan. Melko jännää, kun ei pitkään aikaan ole sellaista ollut.

Aiemmin kirjoittelinkin tänne blogiin tuosta kilpirauhasasiasta, jota ajattelin nyt sivuta. Elikä labrojen mukaan kilpirauhasarvot ovat viitteissä, mutta oireilu klassista vajaatoiminnan oireilua. Tyroksiinikokeilusta ei terveysaseman lääkäri maininnut sanallakaan, vaikka yritin vähän kaivellakin. Uudet labrat syyskuussa ja jatkoja katsotaan sen mukaan. Onnekseni sain töiden kautta kyseltyä hieman erikoislääkäriltä asiasta ja kuulemma muutamat labrat kyllä kannattaakin ottaa, mutta uusiin kokeisiin voisin mennä jo heinäkuussa. Toivoisin myös, että vapaa opiskeluista sekä säännöllinen työaika toisi helpotusta oireiluun, mutta vielä ei sellaista ole ollut ilmoilla. Katsotaan. Uskon kyllä, että tämä asia jollain tapaa järjestyy. Armollinen olen kyllä pyrkinyt itseäni kohtaan olemaan ja urheiluissakin keskittynyt vain tuohon lenkkeilyyn.

Tunnelin päässä ON valoa.

Kiimasen savulenkki, kisaraportti

Jo viime vuonna mun piti osallistua juhannusaattona Saarijärven Lanneveden kylällä järjestettävään Kiimasen savulenkkiin. Jalka oli kuitenkin tiltissä, joten osallistuminen jäi. Tämän vuoden osallistuminen varmistui vasta keskiviikkoiltana. Matkaan lähdin kohtalaisen epävarmoin fiiliksin, juoksua ei ole takana juuri nimeksikään ja painoakin on se viitisen kiloa enemmän, kuin vaikka nyt vuosi sitten. Toisaalta epävarmuus omasta kunnosta toi mukavan rennonkin fiiliksen, kunhan juoksentelee. Tapahtuma ilmapiiriltäänkin sopi just mun fiiliksiin. Tosi mieletöntä ajella juhannusaaton hiljaisuudessa pitkin pikkuruisia hiekkateitä ja swhäm, yhtä-äkkiä edessä onkin kylä täynnä säpinää.

Matkaan lähdin siis Janin kanssa ja alkusäätöjen (kuten esimerkiksi autonavainten hukkaamisen) sekä ilmottautumisen jälkeen oltiin ottamassa muutaman kilometrin verran verkkaa. Mieletöntä saada numerolappu rintaan ja jo se tuttu kisajännityskin nosti päätään. Mitään sotasuunnitelmaa en ollut tehnyt. 10+ lenkit viimeiseen reiluun vuoteen saa yhden, maksimissaan kahden, käden sormin laskettua.Tavoiteaikaa oli vaikea asettaa, mielessäni mietin, että jos alle 55 minuuttia, niin tyytyväinen pitää olla. Lähtölaukaus reitille pamahti klo 12 ja useamman sadan juoksijan joukossa jäin lähdössä aikamoiseen pussiin. Se oli ehkä hyvä, sillä edessä oli heti pitkä ja raastava nousu. Varsinainen reitti kulki kymppikilometrin verran kumpuilevaa maalaismaisemaa ja profiililtaan reitti oli raskaanloinen. Aina kun olit saavuttanut mäen laen, edessä olevan laskun mielekkään fiiliksen tappoi edessä oleva ylämäki. Ei auta, on otettava mitä vastaan tulee.

Vitosen kohdalle saavuin väliaikaan 24.05 ja mietin, että tässä olis vielä saumat kympin ennätykseen. Meno oli kyllä melkoista puuskuttamista ja ajattelin, että tässä on vielä muutama kilometri puskettavana ja hyvin saattaa noutaja tulla. Mennään nyt ilman ajattelemista kahdeksaan kilometriin asti ja mittaillaan sitten, onko enkkaan mahdollisuuksia. Kahdeksan kilometrin kyltti tuli sillä tavoin vastaan, että edessäolevan laskun (se sama mikä aluksi noustiin) vuoksi tiesin, että nyt kun annan mennä urku auki, niin 50 minuuttia puhkeaa ja ehkä sinne ennätyksen korville pääsen. Oman sykemittarin sammutin alle ennätyaikani. Maaliintulo oli melkoista ruuhkaa, joten mielenkiinnolla jäin odottamaan virallisia tuloksia ja kuinka ollakaan, loppuaikani oli 47.54. Voi sitä riemun määrää!

Ja teille kaikille rasitusvammojen kanssa tuskaileville tahdon sanoa, että vuosi sinne taikka tänne. Ei se kunto näköjään kovin nopeaan katoa ja vaikka vähän katoaa, niin pikkutoimenpitein sitä saa houkuteltua esiin. Kyllä se aurinko lopulta risukasaankin paistaa!

Siskon ja sen siskon vaellusreissu Evolla

No niin. Tästä lähtee mun eka, mutta ei varmasti vika, vaellusraportti. Kun nyt vaan ei mitään sattuis, tuumaili (perinteikkäästi) äiti ja pikkuveli maille lähteissämme. Meidän perheen sisäinen vitsi se. Ja usein nimittäin sattuu ja tapahtuu. Heti työpäivän jälkeen startattiin Opel Jämsän Hesen kautta kohti Evoa.

Lähtökuva kotopihasta

Reitin lähtöpisteeksi oltiin valittu Evokeskus, josta meidän vaellus starttasi kohti Niemisjärveä. Edessä oli siis noin kahdeksan kilometrin mittainen iltalenkki lähemmäksi parikytkiloiset rinkat selässä. Tarkalleenottaen matkamittariin kertyi 8,8 kilometriä ja aikaa tuo etappi vei 2h 49 min. Vähän aikaa jouduttiin pyörimään Niemisjärven asuntoautoalueella ennen kuin hoksattiin, että ilmaiset laavut oli sillä alemmalla Niemisjärvellä. Hyvä niin, sillä Ylinen Niemisjärvi ei luonteeltaan meidän reissuun olisi sopinutkaan.Ensimmäinen koetinkivi oli teltan kasaaminen, sillä laavun olivat kerinneet varata kaksi nuorta jannua sekä vanhempi herra. Olivat yökalassa. Teltankasauksesta selvittiin hyvin ja juuri kreivin aikaan, sillä alkoi sataa ja ukkonenkin jyrähteli. Laavun herrasmiehet antoivat suojaa ja heidän kanssaan paisteltiin makkarat ja turistiin niitä näitä. Aika vierähti kohtuu nopeasti ja nukkumaan mennessä kello oli lähemmäksi yksi.

Varsin onnistunut teltanpystytys

Yö rankkasateessa ja tuulessa olikin melkoinen kokemus. uni oli pätkittäistä ja eräänkin kerran kävi mielessä, että mistä nurkasta tulee vesi sisään ja milloin teltta romahtaa taikka lähtee lentoon. Aamuyöstä uni tuli uudestaan silmään jopa niin hyvin, että kello oli kymmenen, kun noustiin ylös. Kylmä oli, mutta (onneksi) silloin ei vielä tiedetty, että voi olla vieläkin kylmempi. Laavun herrasmiesten kanssa värkkäiltiin aamupalat, kasailtiin kamoja ja lähtö venähti puoli yhteen.

Lähtö Niemisjärven Keskilaavulta

Seuraava majapaikka oli vielä mietintä myssyn alla: joko 15 km:n päässä oleva Sorsakolu tai noin 19 km:n päässä oleva Keltaoja. Kummassakin paikassa olisi laavu tiedossa. Päätettiin edetä fiiliksen mukaan ja pitää isompi ruokapaussi noin yhdekän kilometrin päässä Valkea-Mustajärvellä. Sykemittarin kanssa toimin vähän hassusti, kun laitoin paussille sen isomman ruokatauon ajaksi, joten aika liikkeellä Sorsakolulle oli 4h 47min. Ruokatunti mukaan lukien taidettiin olla Sorsakolulla joskus vähän jälkeen kuuden. Laavu oli jo varattuna, joten päätettiin jatkaa matkaa kohti Keltaojaa, jossa oltiin ehkä kahdeksan maissa lauantai-iltana. tuolla etapilla Garminin akku otti lopullisen finaalin, joten enempiä datoja mulla ei ole. Ihme, että noinkin pitkään jaksoi.

Retkiruokaa Valkea-mustajärvellä, n. 9km
Niemisjärveltä

Järvivedestä tottakai

Ilta-arska Sorsakolulla

Laavu oli vapaana ja sinne päästessä askel painoi melkoisesti. Ilta-aurinko tuulisen ja kylmän (kerrottakoon, että aamulla lähtiessä mulla oli päällä pitkät trikoot, pitkä paita, kerrasto sekä tuulipuku, kesällä) lauantain jälkeen antoi energiaa. Tehtiin puita, saatiin ongelmitta tuli ja touhuttiin iltasapuskat. Yritettiin polttaa puita sen verran, että laavun edessä palaisi jonkinlainen notski läpi yön. Siinä onnistuttiinkin (mutta haluttua tulosta ei kyllä saatu). Nukkumaan meno venyi lähes puoleen yöhön ja klo 01.50 heräsin niin jäätävään (kirjaimellisesti!) kylmyyteen, etten ehkä ikinä ole ollut niin syvä jäässä. Lisää puita nuotioon ja kuuntelin, että myös Heli oli hereillä. Tovin manailun jälkeen heitin ilmoille, että pitäiskö nousta kahvin keittoon ja jatkaa matkaa. Oli kertakaikkiaan niin kylmä, että se oli ainoa ratkaisu. Jälkeenpäin ilmatieteen laitos tiesi kertoa asteita olleen nolla, joten ei ihme sellaisella leikkimakuupussilla.

Jämerä kirves..

...saha toimi paremmin.

Heli kipinämikkona

Surullisenkuuluisassa makuupussissa

Ennen aamuneljää oltiin taas jalkojen päällä. Hiukan aika-ajoin väsytti, sekä päätä että jalkoja. Eräänlainen kokemus on kuitenkin taittaa matkaa aamuhämärässä kohti määränpäätä. Varsinaisesti harmissamme ei oltu missään vaiheessa, asenne oli kohdillaan. Ennen seitsemää oltiin tuo reilu kympin matka taitettu ja vaellus oli ohi. Himpun verran vajaa 40 kilometriä ja himpun verran vajaa 1,5 vuorokautta. Mikäli matka olisi jatkunut, olisi tuossa kohtaa ollut aamupalan numero kaksi paikka ja unet aamuauringossa. Me kuitenkin startattiin Opelin nokka kohti Jyväskylää Padasjoen ABC:n aamupalan kautta.

Keltaojan Laavulta n. klo 03 jotain

Savijärvi n. klo 04 jotain

Lähellä Evoa n. klo 06 jotain

Loppuun vielä pähkinän kuoressa reissun opit:

• Makuupussi ei todellakaan pidä yhtään enempää, mitä sen pakkauksessa lukee. Asteiden painuessa mainitun alle, toimii se todennäköisesti lämmittimenä parhaiten nuotion sytykkeenä.
• Suomen kesä ei todellakaan tarkoita, että yöllä olisi plussa-asteita. Ei edes juhannuksen tienoilla.
• Tavaroiden kasaaminen ja purkaminen vie yllättävän paljon aikaa.
• Metsässä ei stressaa mikään. Ei kertakaikkiaan mikään.
• Eteenpäin liikkuminen tuntuu tuolla jotenkin jännän ominaiselta. Jopa neljältä aamuyöllä.
• Satunnaiset kohtaamiset (kuten nyt niiden kalastajaheebojen kanssa) on ihan tosihienoa.
• Oma sisko on ihan parasta matkaseuraa!

Reitti

Tällaisia hassuja tassuja seurattiin

Ainiin. Reitti oli hyvin merkattu. Karttaa tarvi katsella oikeastaan vaan omasta mielenkiinnosta. Maaston sanotaan olevan keskivaikeaa, varmaan se sitä kai olikin. Haastavin osuus sattui ehdottomasti vikaan päivään.

Moikka, mä lähden metsään!

Tulin sanomaan pikaiset moikat (tässä vaiheessa koputan puuta). Lähden nimittäin huomenna sinne metsään. Mun piti kirjoittaa jonkinlainen valmistautumispostaus, mutta koska toimimisellekin jäi hyvin rajallinen määrä aikaa, niin joudutte tyytymään muutamaan Whatsapissa vaihdettuun kuvaan.

Ompahan saanut jännäillä vuoroin uutta työtä, vuoroin sitä millon se mun toisen siskon tenava syntyy (ei ole nimittäin syntynyt vieläkään!) ja vuoroin tätä vaellusta. Ensimmäisen jännäily osoittautui jälleen kerran vähän turhaksikin, kaikki on nimittäin lähtenyt tosi hyvin käyntiin. Samalla boostilla toivoisin onnistumista meidän vaelluksellekin. Niin ja Satun synnytykselle. Ja Brasilialle.

Pikkupuutteita meidän vermeissä saattaa olla. Ainaskin mun (tuo ylempi). Täytyy vähän funtsia vielä. Mun rinkka painaa sellaiset reilu 13 kiloa ja Helillä kuulemma 17kg. Ilman telttaa. On siinä kantaminen. Saattaa olla, että ennen lähtöä vähän tasaillaan jotain. Tekemällä oppii.

Nyt nukkumaan. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Rekkaribongailu

Rekkarikilpibongaus. Tuo työmatkapyöräilyn, automatkojen ja maantielenkkeilyn viihdyttäjä. olin jo melkein unohtanut koko pelin. Vappucruisingkin osaltani jäi viime vuonna näkemättä. Niihin aikoihin taisin tuon pelin edellisvuonna aloittaa. Pitkään jumitin nelosessa, unohtaneena koko jutun. No tuossa jokin aika sitten nelonen tupsahti eteen koulun parkkiksella. Vielä sekään ei saanut mua uuteen nousuun, mutta viime viikkoisella lenkillä vastaantulleen vitosen jälkeen oon taas ollut hereillä.

Säännöt pelissä menee siis niin, että autojen rekkareita bongataan järjestyksessä ykkösestä alkaen. Maistuu ne maantielenkitkin paremmin. Innostuksen sain työkaverilta, joka menee jo ties kuinka pitkällä. Itse oon tartuttanut saman buumin pikkuveljiin sekä toisen niistä tyttöystävään. Hyvähän niiden on siellä pääkaupunkiseudulla. Tällä hetkellä hakusassa on siis kutonen, johon helpotusta ei tuonut edes Helsingin reissu. Joskin sen sanon, että motarit (ja etenkin niiden suojakaiteet) on rekkaribongailua varten suunniteltu niin huonosti.

Pelaako teistä joku rekkaribongailua? Missä ootte menossa ja mistä löytyy kutonen? Jos ette, niin kokeilkaapa. Tai oikeastaan saattaa käydä niin, että jos luette tämän ja näätte pian ykkösen, niin peli ikäänkuin huomaamatta alkaa. Niin taisi käydä itellekin. Ei haittaa. Ihan jonninjoutavaa, mutta kohtalaisen hauskaa!

Jännän äärellä

Hiljaista on ollut blogirintamalla. Muutenkin tuntuu ikäänkuin olisi jossain välitilassa, kun odottelee sitä lääkärin soittoa. Olen juossut jonkinverran, mutta kuntosalin suhteen olen ollut kohtalaisen laiska. Juokseminen on sujunut jotenkuten ja siihen olen myöskin ne energian rippeet halunnut käyttää. Kesäopintoja olen paiskinut lähestulkoon joka päivä. Viime viikonloppu oli ansaittua taukoa arjesta, olin nimittäin viikonlopun vietossa velipojan luona Helsingissä.

Tuon lääkärin soittoajan lisäksi tällä viikolla on tiedossa kaikennäköistä jännää:

• Keskiviikkona aloitan kesätyöt. Poliklinikkatyössä. Todella, todella jännittävää. Teen ensin lähihoitajan työsuhteella muutaman viikon, kunnes kesäkuun loppuun mennessä olen saanut tarvittavat opintopisteet kasaan sairaanhoitajan sijaisuutta ajatellen. Jotenkin huimaa, että oon käynyt tuota koulua nyt tammikuusta 2013 ja ihan kohta koossa n.145/210 op. Tää kesätyö todennäköisesti tietää myös sitä, että saan hieman hyväksilukua syksyn harkoista. Ihan superjännittävää!

• Mun sisko saattaa ehkä jo ensi yönä olla tekemässä musta kolmannen lapsen tätiä.. Tädiksi niistä kukaan ei kyllä mua sano, onneksi. Jännittävää. Kohta on taas pikkuinen vauva perheessä. Lotta (tuo tulevan vauvan isosisko) kun alkaa olla jo pikkuneiti ja Oliver (mun veljen lapsi) on vielä vähän niinkun vauva, mutta juoksee jo suuna päänä pallon perässä.

• Viikonloppuna me lähdetään mun toisen siskon kanssa Evolle vaeltamaan. Ajateltiin kävellä noin 40 kilometriä. Perjantai-iltana pieni pätkä, lauantaina suurin osa ja sunnuntai aamuna vähän enemmän. Tästä seurannee raporttia myöhemmin. Jännittävää. Ei olla mitään eräneroja kumpikaan, mutta ajateltiin opiskella sellaisiksi. Hah.

Tässä jännää kerrakseen!

• Edit. Yks jännä meinas ihan unohtua. Meinaan futiksen MM-kisat. En ole mikään fanaattinen jalkapallofani. Perheen arvoja on toki kunnioitettava (katso alempi kuva). Arvokisoista kyllä tykkään ihan tosi paljon. Ja nyt on silleen vielä hauska tilanne, että oon osallistunut entisen harkkapaikan leikkimieliseen kisailuun (niin leikkimieliseen, kun fanaattisten futisfanien kanssa voi, hah) jokaisen pelin lopputuloksesta, maalikuninkaasta ja neljästä parhaasta maasta. Jos onni käy, ensimmäisen pelin voisttaa Brasilia 2-0.